Muita joiden lähipiiri suhtautunut vauva-uutisiin nihkeästi?

Meillä on kaksi poikaa (2001 ja 2004) ja nyt odottelen kolmatta poikaa raskausviikoilla 33+5. Minulle oma äiti on ollut kaikista "ilkein". Ensimmäistä kun odotin, hän ei kommentoinut mitään ja varoitteli minua laittamasta vauvan tavaroita liian aikaisin sillä "ei kannata tehdä karsinaa, ennen kuin on vasikka". Hänen äitinsä on ollut hyvin ankara ilmeisesti hänelle lapsena. Toista poikaa kun aloimme odottaa vuoden yrittämisen jälkeen oli kommentti "näin pian" - pojilla ikäeroa 3 vuotta! Tämän viimeisen raskausuutisen kerroin hänelle ensimmäisenä, onhan hän minun äitini, jolloin kommentit "ei kai-voi kauhia, sitä me ollaan isän kanssa pelättykin ja kun sinä olet niin väsyksissäkin". Hyvin ollaan jakseltu, pojat ovat reippaita ja käy vakituisessa virassa töissä, en lusmuile, koti on ok ja mieheni kanssa rakastetaan jokaista poikaa ja toisiamme. Jos on ikää mittarilla 35 vuotta (miehellä 37v) eikö lastenteko ikä ole parhaimmillaan? On talo ja autot jne Vaan kyllä kommentit aina sattuvat. Mieheni mummu oli kanssa kommentoinut anopille (joka on mielissään uudesta vauvasta) että "sulle tulee nyt yksi hoidettava lisää" Haloo! Eikö lapset saa olla joskus mummolassa ilman vanhempia, isompi poika on ollut yökylässä max 5 kertaa (on 6v) ja pienempi kerran (3v) eli ei turhan tiheesti. Nämä kommentit kyllä ovat ainakin mua itkettäneet niin monta kertaa, että saisin varmaan siitä jo kylpyveden. Kaikesta huolimatta vaikka saamme VAIN poikia ja "putkenkatkaisu" on nyt tilattu, nautitaan lapsistamme ja annetaan toisten sanat olla omassa arvossaan! Lapset tehdään itselle, ei muille.

Äiti ja pojat 2001, 2004 ja 2008

 

meillä kaikki muut ovat ottaneet asian suhteellisen positiivisesti paitsi minun yksi hyvä ystävä joka ystävällisesti sanoi että: ai taas , eihä sua tartte näköjää ku kattoo ni pamahdat paksuks, mitäs isäntä siitä tykkää... eihä teillä oo ees omaa huonetta sille.... lähinnä ihmettelyä muilta että miksi vielä 1 kun teillä on jo tyttö ja poika..
Että näin. kiva kun on kavereita...

 

No meillä on paljonkin kokemusta tuosta ihmisten nihkeästä suhtautumisesta. Esikoinen syntyi kun oli 19v ja mies muutaman vuoden vanhempi. Itse olin juuri valmistunut ja miehellä opiskelut kesken. Osa sukulaisista luulee varmaan edelleen että kyseessä oli vahinko.
Kakkonen on ollut kaikista "hyväksytyin" tosin siitäkin joku mainitsi että miten noin pieni ikäero 1,5v
Kolmonen taas herätti ihmetystä kun oli jo se tyttö ja poika ja pitäishän sitä työelämäänkin välillä jne . Nelonen oli taas osalle sukua iso järkytys ikäeroa kolmoseen kuusi vuotta niin olettivat tietysti että meidän perhe on "valmis" Taas kuului tuota kyselyä että oliko vahinko ja miehen sisko sanoi minulle että tiedätkö että voi sitä raskautta ehkäistäkkin. :headwall:
Nyt on viidennen odotus alussa ja kovasti mietityttää tuo sukulaisille kertominen ja niiden reaktiot tosin muutaman puheista olen ollut aistivina että "odottavat" saako meidän iltatähti kaverin.
Itse olen myös törmännyt esim. veljeni kohdalla kommenttiin että hän ei niitä sitten hoida. No ei ole kyllä ollut tarpeenkaan.

 

Tuttu ilmiö tuo nihkeä suhtautuminen. Meille on tulossa neljäs ja jälleen täytyy piilotella viimeiseen asti raskautta, että säilyis jonkinlaiset suhteet mahdollisimman pitkään perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Miehen sukulaiset katkaisee välit kokonaan aina noin vuoden ajaksi alkaen siitä, kun paljastuu, että lapsi on tulossa. Se on ollut jokaisen kohdalla sama juttu ja mua ihmetyttää tuollainen elämän vastaisuus.

Tosi tyhmää, että joskus ihan joutuu kärsimään syyllisyyttä siitä, että olen hedelmällinen ja saan synnyttää lapsia tähän maailmaan. Onneksi tiedän, että se on väärää syyllisyyttä. Kateushan se tappaa ja tuhoaa, ja siinä nämä tällaiset lapsivastaiset kommentoijat ovat parhaimpia petoja.

Eli SYLIN JA SYDÄMEN TÄYDELTÄ ONNEA JA ILOA KAIKILLE ODOTTAVILLE ÄIDEILLE! Me taistellaan elämän puolesta!

 

Mulla on melkein päinvastaisia kokemuksia tai ainakin omalta osaltani, sillä mulle on ollut äärettömän vaikeaa kertoa, että olen raskaana, sillä mulle tieto raskaudesta aiheutti todella suuren identiteettikriisin, vaikka ei tää raskaus mikään yllätys ollut, sille annettiin mahdollisuus.
Onneksi molempien äidit ovat kaikkea muuta kuin höösääjiä, sillä niitä mä en kestä. Miehen äiti on ehkä eniten yrittänyt udella, mutta olen kaikille suoraan sanonut, että udella ei saa, kerron jos siltä tuntuu, mutta jos ruvetaan utelemaan ja ahdistelmaan, niin pysyn hiljaa.

Myöskin onnitteluita mä en halua kuulla, vaivaannun niistä vaan ja ne jotenkin ahdistaa minua.

Isäni sisko oli sellainen, jolle kertomista pitkitin ja pitkitin, kun hänet tiesin uteliaaksi tyypiksi ja kun kerroin niin heti oli nostamassa mun paidan helmaa ja katsomassa, että onko maha kasvanut, pikkasen se ärsytti ja ilmoitinkin saman tien, että ei kuulu muille.

Tää raskaus on kuitenkin vielä niin alussa, että en ole vieläkään sitä täysin itsekään sisäistänyt, joten mä haluan selvittää asiat omassa päässä ennen kuin olen siitä valmis avoimesti puhumaan.

 

Juuri teitä olen kaivannut :hug: !

Odotan viidettä lastamme ja olemme koko perhe onnellisia tulevasta vauvasta. Olen järkyttynyt siitä, että ihmiset eivät muista hämmästykseltään onnitella uutisista. Eka reaktio on, että miten teille nyt tollanen vahinko pääsi käymään. EI TÄÄ OLE VAHINKO! Ja sit nää, miten te nyt mahdutte taloon/autoon. Oon huomannu jopa sääliä lähipiirissä. Vielä neljättä odottaessa mun sisaret ja veli olivat ihan innoissaan, mutta nyt ei kukaan halua asiasta puhua. Ja mulla olis kauhee hinku kertoa masun kuulumisia. Jouluna kerrottiin isovanhemmille ja meidän sisaruksille ja täytyi ihan mieheni kirota, että uskoivat! PRKL, kyllä meille nyt vaan tulee vauva! Olen itse viisilapsisen perheen kuopus, silti oma perhe ei ymmärrä.

Puolitutut ottavat oikeudekseen kommentoida kaupassa, että te ette sitten osaa lopettaa, ootteko kuullu ehkäisystä. Heh heh. Samaan hengenvetoon toteavat että he ei kyllä todellakaan haluaisi parkuvaa lasta nurkkiinsa.

Nyt on myös meidän 1v3kk tytön erittäin ihana mammaryhmä harventanut yhteydenottojaan ja vaihtavat keskustelunaihetta, jos sivuan raskauttani. Itse vasta synnyttäneet äidit, jotka olivat suurena tukena tähän asti. Kaikki eivät ole edes onnitelleet.

Pahinta tässä kaikessa mulle itselleni on, että sairastuin edellisen syntymän jälkeen synnytyksen jälk. masennukseen ja osittain juuri sen takia, että mulla ei ollut kauheesti samassa tilanteessa olevia ystäviä ennestään. Tohon mammaryhmään tutustuin myöhemmin. Mun sisarukset ja ystävät ovat suurin osa jo ohittaneet pikkulapsivaiheen. Ja neljännen jälkeen huomasin, ettei ketään oikeesti kiinnosta vauvakuulumiset ja että ihmiset ajatteli kaiken menevän rutiinilla. Nyt läheiset pitävät mua ihan edesvastuuttomana, jos vaikka masennun taas. Voihan se olla niin, mutta itse koemme, että juurri tämä uusi raskaus ja vauva on parasta lääkettä niille haavoille, mitä masennuksesta jäi.

Tulipas juttua, mutta ihana kun voi jollekin purkaa!

Tsemppiä teille!

Maggie

 

Heip kaikille!

Jännä, että itse esikoista odottelevana tunsin itseni yksinäiseksi ja loukkaantuneeksi (kun lähipiirissä ketään ei kiinnosta, tai sitten ovat tylyjä) ja en kyllä olisi arvannut miten tuttu olo se tosiaan on useamman lapsen äideille! Toivottelen voimia ja hyvää mieltä kaikille ja pidetään me huolta siitä, ettei Suomessa kohta asu pelkkiä eläkeläisiä

 

Ärsyttävää on myös se, että oman mummoni mielestä toisessa raskaudessa on ainoastaan se järki, että poika on nyt saatava vaikka väkisin ja sitten ei tietenkään enää yhtään lapsia

*huokaus*.

hauska kommentti tuli kaverilta, kun se kuuli et meille tulee toinen lapsi:
"hullut, kaikki luulee nyt teitä jokskuks lestaadiolaisiks".

 

Mun isällä on 6 sisarusta mummu alottanu jo ennen parikymppiseks tuloota. Mun äidillä 4 sisarusta ja nuorin kehitysvammainen ja tämäkin mummu alottanu alle parikymppisenä. Äitee ja sen sisaret kaikki alottanu alle 20v... Isän ja äidin sukupolvella onki sitte melkeen kaikilla 2 lasta. Mut kyllä täytyy sanoo et on se ihanaa kun on paljon serkkuja ja pikkuserkkuja ystävinä. Elikkä sukulaisillani ei ole MILLÄÄN tavalla tarvetta tai oikeutta kommentoida meidän
lasten määrää tai ikäeroja tms.
Itselläni on isoveli... ehkä olis kiva ku olis meitäkin ollu enemmän.

Itse "kannatan" nuorena lasten "tekoa", mut en kyllä koskaan kommentoi muiden ikää "tehdä" niitä lapsia, ei minullakaan ole siihen oikeutta vaikka minulla on asiasta jokin mielipide. Toki itse haaveilen kolmesta lapsesta tai jotain sinne päin, mutta koskaan et tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Joskus ihmisten kommentit voi olla raakoja, TOSIAAN.
Toisaaltaan ymmärrän lapsettomia pariskuntia, että rupevat karttamaan (tulevia) lapsiperheitä. Voihan se olla että toisen onnea on kurja katsoa vierestä jos itsellä ei siihen onneen ole mahdollisuutta.

Voimia yksinäisyydestä kärsiville ja onnea rakastavista perheistänne!!

Toivottavasti tästä saa jotain tolkkua