Muita joiden puoliso sairastaa diabetesta?

Omalla puolisolla on 1-tyypin diabetes. Yhdessä ollaan oltu jo vuosia... Oma puoliso ei ole koskaan halunnut että osallistun sairauden hoitoon juuri mitenkään, suutahtaa, pitää sitä kyttäämisenä jne. Hän hoitaa sairauttaan aika huonosti, mutta tähän mennessä isompia ongelmia ei ole silti ollut.

Nyt lyhyen ajan sisällä on tullut pahoja hypoglykemia tiloja, toisella kerralla jouduin tilaamaan ambulanssin kun hän oli jo liki pitäen taju kankaalla. Toisella kertaa oli ihan tajuissaan, mutta käyttäytyi todella oudosti, oli hieman agressiivinen, ei tiennyt missä viikonpäivässä mennään, luuli muroja puuroksi ja ei saanut sokereita mitattua.

Olen todella huolissani, eikä puolisoni oikein ole halukas edes asioista puhumaan. Meillä on kaksi pientä lasta, pelkään että joku kerta hän menee tuohon tilaan kun minä en ole kotona. Se voisi olla melko katastrofaalista, hänen henkensä voi olla vaarassa, lapset jäädä ihan heitteille ja myös sitä mietin että pahassa hypoglykemia tilassa voisi tehdä lapsillekkin jotain. Ei siksi että se olisi mitenkään hänen luonteensa mukaista, mutta kun siinä tilassa ihminen ei enää pysty hoitamaan itseään eikä tajua tekojaan. Olen ehdottanut miehelle pumppuhoitoa jos se helpottaisi hoitoa, mutta ei halua. Pelkään että on lievää masennustakin ilmassa, mutta ei suostu siitä esim. lääkärissä puhumaan.

Mitä tässä voi enää tehdä? Päivä kerrallaan vaan vai...

 

onko periytyvyys lapsille tutkittu?

 

onko periytyvyys lapsille tutkittu?

Kuinka niin?

Lapset on antaneet näytteet heti synnärillä d-tutkimukseen ja heillä ei ole sen mukaan sen suurempaa riskiä sairastua diabetekseen kuin ei-diabeetikon lapsillakaan.

 

En tiedä ketään, joka olisi halunnut/ joutunut luopumaan pumpustaan, kokeiltuaan. Siitä olisi varmasti hyötyä. Ja pieniä lapsia en jättäisi hoitoon ennen kun sokerit on paremmin tasapainossa. Eikö hän huomaa, jos sokeri alkaa olla liian alhaalla?

 

[QUOTE="Yks vaan";30628701]En tiedä ketään, joka olisi halunnut/ joutunut luopumaan pumpustaan, kokeiltuaan. Siitä olisi varmasti hyötyä. Ja pieniä lapsia en jättäisi hoitoon ennen kun sokerit on paremmin tasapainossa. Eikö hän huomaa, jos sokeri alkaa olla liian alhaalla?[/QUOTE]

Minähän en näistä niin tiedä, mutta olen myös ymmärtänyt että se pumppu helpottaa hoitoa aikalailla. Miehellä oli sellainen kokeilussa jokunen vuosi sitten, mutta ei sitten ilmeisesti sitä halunnut. Kai sitä mukana kulkevaa mötikkää kammoksuu.

Olen miettinytkin että hankala lapsia on hänen vastuulleen jättää, siis öitä/aamuja kun miettii. Mutta en minäkään tässä ikuisesti kotiäitinä ole, töihinpaluu on edessä jossain kohtaa ja miehen pitäisi sitten huolehtia välillä lapset ylös ja tarhaan jne...

Aamuisin hän ei välttämättä huomaa/ osaa reagoida siihen että sokerit menee alas, kun ei herää siihen. Siksi sitten on käynyt näin kuin nyt on pari kertaa käynyt. Ja pelottavaa on juuri se että minäkään en välttämättä heti sitä tilaa tajua, kun toinen vaikuttaa vain nukkuvan tai väsyneeltä.

 

Kuinka niin?

Lapset on antaneet näytteet heti synnärillä d-tutkimukseen ja heillä ei ole sen mukaan sen suurempaa riskiä sairastua diabetekseen kuin ei-diabeetikon lapsillakaan.

tiesitkö että diabeetikko isällä on suuremmat riskit periyttää lapset?
miehen pitäisi nyt lopettaa uppiniskaisuus ja hoitaa itseään, ei siinä muu auta.
onneksi oma mies huomaa matalat helposti ja hoitaa sairauden hyvin.
onko miehesi sairastanut kauan?

 

tiesitkö että diabeetikko isällä on suuremmat riskit periyttää lapset?
miehen pitäisi nyt lopettaa uppiniskaisuus ja hoitaa itseään, ei siinä muu auta.
onneksi oma mies huomaa matalat helposti ja hoitaa sairauden hyvin.
onko miehesi sairastanut kauan?

Tiedän, mutta en ymmärtänyt miten se liittyi aloitukseeni... mutta tosiaan, tutkimusten mukaan meidän lapsilla ei ole suurentunutta riskiä vaikka isä onkin diabeetikko.

On, liki 20 vuotta.

 

Tiedän, mutta en ymmärtänyt miten se liittyi aloitukseeni... mutta tosiaan, tutkimusten mukaan meidän lapsilla ei ole suurentunutta riskiä vaikka isä onkin diabeetikko.

On, liki 20 vuotta.

kyselin kun olet huolissasi lapsista. hyvä että asia on tutkittu.
sairauden hoidossa on erilaisia vaiheita. miksi mies suhtautuu sairauteen vältellen?
onko aina ollut näin?

 

En tiedä kun ei saa vastauksia. Aina ollut huono hoitamaan (ruokavalio + sokereiden mittailu), nyt viime vuosina erityisen huonoa. Äitinsä kai aika pitkälle asioita hoiti, kun kotona asui ja jo pienenä lapsena on sairastanut. Liekö siitä sitten tullut se inho miehelle ettei tykkää jos minä "päsmäröin". Vaikka en edes päsmäröi mielestäni, vaan varovasti koitan tiedustella ja muistutella ja autella...

 

tiesitkö että diabeetikko isällä on suuremmat riskit periyttää lapset?

Ööö... mihin tämä perustuu?
Meille ei ole lääkäri maininnut mitään tällaista, vaikka omalla pojallani on D1 ja hänkin ehkä jonain päivänä isä. Toivottavasti

Ap. Mitään fiksua neuvoa en osaa antaa, jos miehesi tavallaan kieltää sairauden. Ehkä psykologille puhuminen? Pumppu on pop!! Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla ja jos siihen saatte (siis miehesi saisi) vielä sensoroinnin, voisi miehesi elämänlaatu kohentua hurjasti.
Sensosi siis mittaa sokeria kudosnesteestä ja lähettää tiedot pumppuun. Tieto on hieman "myöhässä" eikä joka kerta vastaa täysin samaa kuin sormesta mitattuna, mutta omalla pojallani se toimii hienosti eikä isoa heittelyä ole. Lapsi ei pidä edes koulussa vs-mittaria mukanaan, koska voi pumpusta kurkata sen hetkisen arvon

FB:ssa on monenlaisia vertaistukiryhmiä. Diabetes vertaistuki-ryhmässä on meitä diabeetikoiden vanhempia, joista osalla itselläänkin D1. En tiedä, löytyykö diabeetikon puolisoille omaa ryhmää.
Tsemppiä!!

 

http://www.diabetes.fi/kuntoutus

 

Täällä myös diabeetikon puoliso! Omasta mielestään mies hoitaa sairautta ihan hyvin, minusta ei niinkään; mittaa ehkä kerran viikkoon ("liian vaivalloista"), harvoin laskee hiilareita etukäteen vaan pistää yleensä vasta kun sokeri on jo korkealla ("ei MUISTA") jne.. Hällä on siis pumppu käytössä. Minulla on ollut "aktiivisempia kausia" kun muistuttelen hoidosta ja välillä taas en juurikaan puutu. Häntäkin ärsyttää, jos liikaa "höösään" asiasta. Itse en vaan voi ymmärtää, miten (edes) kerran päivässä mittaaminen voi olla niin vaivalloista, ja miksei vaan voi ottaa sitä tapaa, että pistää ennen ruokaa eikä sen jälkeen, kun kuitenkin pistettävä on... Kuulemma olemme erilaisia ja hän hoitaa sairauttaan omalla tavallaan... Ja tosiaan jankkaa myös tuota että hoitaa ihan hyvin, eikä mukamas mitään parannettavaa löydy, "lääkärikin sano että ihan hyvä" jne...
Nyt on parin kuukauden sisällä kehittynyt uusi hypoglykemian oire, tajuttomuuskouristukset aamuisin, eli ei enää herää mataliin sokereihin aamulla. Näitä tullut nyt kolmesti (ekalla kerralla soitin ambulanssin, en tiennyt että moinen on mahdollista liittyen diabetekseen) ja nyt mies on itsekin hiukan "pelästynyt" ja alkanut mitata tiheämmin jne.
Mutta, enpä oikein osaa aloittajaa neuvoa... Suostuuko mies yhtään puhumaan aiheesta? Itse yritän yleensä lähestyä sitä kautta, että puutun, koska välitän ja olen huolissani hänen hyvinvoinnistaan... Mielestäni voisitte myös puhua tuosta, että et uskalla jättää hänelle.

 

Ja miten D1:n äiti voi olla noin pihalla...

"Jos äidillä on tyypin 1 diabetes, lapsen todennäköisyys sairastua diabetekseen on noin 5 prosenttia. Diabeetikkoisän lapsen sairastumisriski on noin 8 prosenttia."
Lähde: http://www.diabetes.fi/diabetestietoa/tyyppi_1/lasten_saaminen/diabeteksen_periytyvyys

Eli riski on normaalia hiukan korkeampi, mutta en nyt tiedä, miten se tähän kohtaan liittyy kun lapset (toistaiseksi terveet) on jo tehty ja aloittajan huolena oli mies.
Millainen se syntymän jälkeen tehty riskitesti muuten oli aloittaja? (meillä ei vielä lapsia ole, ja olen myös tuota perinnöllisyyttä miettinyt)

 

Niin ja edellisen kommentin lopulla tarkoitin keskustelua siitä, ettet uskalla jättää LAPSIA hänelle, nyt vasta huomasin mokan.

 

Mulla myös ykköstyyppiä sairastava mies. Pahoja hypoglykemiota oli aikoinaan paljon, silloin hoiti huonosti ja tajusi vasta jossain vaiheessa pitää ennemmin liian korkeala kuin hoitaa itsensä insuliinilla hengiltä. Oli tosi vaikea myös puhua asiasta. Mutta on henki meinannut tarpeeksi usein mennä on vaan ollu pakko ollut alkaa puhua siitä ja käsitellä asiaa. Silti ahdistaa jättää lapsen kanssa yöksi yksin sillä ainahan on riski... Mun miehellä o selvästi ollut joku defenssi päällä suhteessa sairauteensa, joka on vähän helpottanut ajan myötä ja nykyään mittailee useasti sokereita, johtuu myös siitä etä joutuu autoilemaan paljon. Itse kyllä suosittelisin että otat vakavasti muttet turhan syyllistävästi asian esiin ja kerrot peloistasi ja koitat saada miehen tajuamaan että perheellisen ihmisen sairaus vaikuttaa myös muihin ja on riski lapsillekin. Tietysti silloin kannattaa puhua kun sokerit on tasapainossa. Kannattaa huomata että diabeetikko ei yleensä muista tai ymmärrä mitä hypoglykemian aikana on tapahtunut. Meillä auttoi kun tarkkaan aina jälkeen päin kävin tilanteen läpi puolisolle ja selitin mitä oli tapahtunut ja kerroin myös omista tunteistani kuten pelosta jne. Meillä ei onneksi ole fyysisesti aggressiivinen mutta jutuissaan saattaa olla mutta yleensä kyseessä on ollut unissaan kramppaaminen (jolloin tietty aina lanssi paikalle). Se vaatii kyllä melkoista tahdonvoimaa saada kiukkuinen hypoglykeemikko syömään, mutta siihenkin oppii keinot. Lopulta olen usein vain eleettömästi ja rauhallisesti vienyt hunajalusikan tai mehulasin nokan eteen ja odottanut että nauttii sen. Jos sokerit on kovin matalalla diabeetikolle on melko turha puhua järkeä. Jos miehen on kovin vaikea tilannetta ymmärtää niin ohjaisin miehen vaikkapa psykologin pakeille. (Ja ps. En yhtään tajua miten toi periytyvyyskeskustelu tähän liittyy... Joku kommentti aiheeseen et diabeetikkojen kanssa ei sais vai lisääntyä..?!?)

 

Kiitos vastauksista.

Miehen kanssa on liki mahdoton puhua asiasta, kun ei vastaa, suuttuu ja lähtee tilanteesta pois. Olen sanonut että olen huolissani hänestä ja miten pystyy lapsia hoitamaan. Kysyin että tulenko mukaan seuraavalle diabeteslääkärille, en kuulemma saa tulla. Olen myös kertonut mitä noiden kohtauksien aikana on tapahtunut, mutta ei niihinkään mies vastaa juuta taikka jaata. Toki tässä vuosien varrella on mennyt piiiitkiä aikoja etten ole puuttunut sairautensa hoitoon mitenkään, koska on aina työntänyt minut pois.

Kohtauksia on ollut onneksi vasta muutama, mutta lyhyen ajan sisällä. Ja täällä myös puheet on agressiivisia, mutta ei mitään kuitenkaan onneksi ole tehnyt. Onhan se pelottavaa kuitenkin kun oma puoliso muuttuu ihan toiseksi, vaikka sen ymmärrän ettei hän siinä kohtaa asialle mitään voi. Tyynesti olen minäkin työntänyt mehua nokan eteen ja käskenyt vain juomaan ja syömään, kunnes alkaa järki taas ns. juosta.

Tuosta tutkimuksesta voi lukea esim. täältä

http://www.diabetestutkimus.fi/tarinoita_diabetestutkimuksesta/tarina_2_2014

Meiltä lapsilta on synnärillä otettu napaverinäytteet + joku kyselylappu piti muistaakseni täytellä. Kotiin sitten tuli kirje että niiden mukaan lapsilla ei ole näitä riskigeenejä. Jos niitä olisi ollut, tutkimus olisi heidän osaltaan vielä jatkunut.

 

Oli d1mies...oli.Hoiti huonosti itseään,ei pitänyt ruokavaliosta huolta ja matalat parin viikon välein.
Hän kuoli jokunen vuosi sitten matalasta verensokerista johtuen,kun ei tekojensa seurausta enää ymmärtänyt.
????

 

Mun lapsen isä on diabeetikko ja tuo napaverinäyte ei kerro kyllä mitään lopullisesta riskistä. Meille sanottiin, että aina 7-9%:n riski saada lapsen diabetes. Jos jättää lapsen vähälle D-vitamiinille, riski hurjasti isompi. Myös kaikkiin muihin autoimmuunisairauksiin riski kasvanut ja lapsella epäiltiinkin kilpirauhasen vajaatoimintaa, onneksi ei ollut. Jos miehellä on autoimmuunisairaus, periytyminen on todennäköisempää. Etenkin tytöt riskissä saada.

Toivottavasti lapsesi saavat kunnolla D-vitamiinia.

 

Mun lapsen isä on diabeetikko ja tuo napaverinäyte ei kerro kyllä mitään lopullisesta riskistä. Meille sanottiin, että aina 7-9%:n riski saada lapsen diabetes. Jos jättää lapsen vähälle D-vitamiinille, riski hurjasti isompi. Myös kaikkiin muihin autoimmuunisairauksiin riski kasvanut ja lapsella epäiltiinkin kilpirauhasen vajaatoimintaa, onneksi ei ollut. Jos miehellä on autoimmuunisairaus, periytyminen on todennäköisempää. Etenkin tytöt riskissä saada.

Toivottavasti lapsesi saavat kunnolla D-vitamiinia.

Aijjaa, kuka sanoi? No ehkä kuitenkin luotan näitä tutkimuksia pitkään tehneisiin ihmisiin enemmän kuin anonyymiin nettipalstalla.

Diabetes tulee jos se on tullakseen, hyvä se silti on että näitä asioita tutkivat. Tuo tutkimus tosiaan kartoittaa vain riskilukuja, ei sitä kuka sairastuu ja ei sairastu. Diabetes on meidän kansantauti, joten riskit on melkoiset jo pelkästään sen puolesta jos satut syntymään suomalaiseksi...

Mutta tämä ei nyt ollut aloituksen aihe, joten jätetään nämä sairastuuko vai ei sairastu murehtimiset muuhun aikaan... ja kyllä, meidän lapset saa d-vitamiinia, sekään ei tähän keskusteluun kuulu.

 

[QUOTE="Kira";30630552]Oli d1mies...oli.Hoiti huonosti itseään,ei pitänyt ruokavaliosta huolta ja matalat parin viikon välein.
Hän kuoli jokunen vuosi sitten matalasta verensokerista johtuen,kun ei tekojensa seurausta enää ymmärtänyt.
????[/QUOTE]

Kurja kuulla. Otan osaa.

 

Mieheni myös sairastaa 1. tyypin diabetesta. Tunniataa hupoglygemiat onneksi hyvin, välillä joudun tokaisemaan, että syö jotain kun on oikein äreä. Hoitaa itsenäisesti, mittaa päivittäin, ennen ulkoilua ym. Mutta syö kuten muukin perhe, ei mitenkään superterveellisesti. En hyysää diabeteksestä, koska miehen perheessä niin tehty, vieläkin sinne mentäessä ruoka-ajat älyttömän tarkat.. Mies kokkaa ja huolehtii perheen ruoat meillä.

 

Mieheni myös sairastaa 1. tyypin diabetesta. Tunniataa hupoglygemiat onneksi hyvin, välillä joudun tokaisemaan, että syö jotain kun on oikein äreä. Hoitaa itsenäisesti, mittaa päivittäin, ennen ulkoilua ym. Mutta syö kuten muukin perhe, ei mitenkään superterveellisesti. En hyysää diabeteksestä, koska miehen perheessä niin tehty, vieläkin sinne mentäessä ruoka-ajat älyttömän tarkat.. Mies kokkaa ja huolehtii perheen ruoat meillä.

Voisitko kysyä, onko kuullut tätä hirvitystä:
Viherpesty Pepsi Next on yhtä myrkyllinen kuin ennenkin : Safkatutka

Mulle tulis migreeni tuosta välittömästi:-(

Ja olen muuten ihan terve ja lääkkeetön.

 

Mies käyttäyutyy törkeästi jättää hommansa tekemättä eli ei hoida itseään ja sitten on kuoleman kielissä ambulanssissa... suosrastaan itsetuhoista käyttäytymistä. Jos on isä niin pitäisi katsoa hieman pidemmälle kuin omaan napaansa.

 

Minun äitillä oli 1-tyypin diabetes ja hän ei hoitanut sitä hyvin. Olin 2-vuotias kun äiti meni shokkiin liian alhaisen verensokerin takia mutta onneksi minulle oli kerrottu mitä pitää tehdä ja voitelin äidin ikeniä hunajalla ja hän virkosi. Pienillekin lapsille kannattaa siis kertoa mitä pitää tehdä jos isä menee tajuttomaksi tai alkaa puhumaan sekavia. Tosi pienikin lapsi osaa kyllä pelastaa vanhempansa hengen.

Ja sitten vielä että äitini kuoli diabeteksen aiheuttamiin liitännäissairauksiin, koska ei sairauttaan hoitanut. Munuaiset lakkas toimimasta, tuli myös sydämen vajaatoimintaa ja kuolioita.

 

Minun äitillä oli 1-tyypin diabetes ja hän ei hoitanut sitä hyvin. Olin 2-vuotias kun äiti meni shokkiin liian alhaisen verensokerin takia mutta onneksi minulle oli kerrottu mitä pitää tehdä ja voitelin äidin ikeniä hunajalla ja hän virkosi. Pienillekin lapsille kannattaa siis kertoa mitä pitää tehdä jos isä menee tajuttomaksi tai alkaa puhumaan sekavia. Tosi pienikin lapsi osaa kyllä pelastaa vanhempansa hengen.

Ja sitten vielä että äitini kuoli diabeteksen aiheuttamiin liitännäissairauksiin, koska ei sairauttaan hoitanut. Munuaiset lakkas toimimasta, tuli myös sydämen vajaatoimintaa ja kuolioita.

Miehen isällä on 1-tyypin diabetes ja hoitaa itseään, ikää on jo melekin 80 v. Lapsien hommana ei ole itsetuhoisten aikuisten pelastaminen.