Muita "keikkaleskiä"

Hei!
Mieheni on muusikko ja reissussa 2 pv- 2vk kerrallaan. Kahden viikon keikkaputki ei siis tarkoita vastineeksi kahden viikon vapaata. Mies on reissujen jälkeen pitkään eri rytmissä ja väsynyt. Minä olen viikot työssä. Perheen yhteistä aikaa on vähän. Eniten harmittaa viikonloput jolloin "normaaliperheet" ovat yhdessä ja me lapsen kanssa kaksin, ja illat yksin ilman aikuista seuraa kun lapsi on nukahtanut. Ja tietysti se että lapsi näkee isäänsä vähemmän! Kotityöt ja lastenhoito väkisinkin painottuvat minun hoidettaviksi. Toinen lapsi on tulossa ja jännään sitä, miten pärjään kahden lapsen kanssa yksin, erityisesti sairastelut. Mitä teille muille "keikkaleskille" kuuluu?
 
Me olemme olleet koko suhteemme ajan kumpikin melkein 200 km:n päässä kotoamme töissä. Mä vuorotöissä ja mies arkipäivät. Eli yhteistä vapaata ollut tosi vähän. Kaksi-vuotias lapsi on ja nyt 3 kuukauden ikäinen vauveli. Raskausaika oli minulle tosi raskas, kun minua väsytti niin hirveästi. Onneksi synnytys paransi sen, en olisi kyllä muuten jaksanutkaan siinä väsymyksessä yksin kahden kanssa. Kumpikin lapsi on olleet tähän asti tosi helppohoitoisia, joten sen puoleen on mennyt hyvin. Eivätkä oikeastaan ole sairastelleet ollenkaan. Ja vauvakin nukkuu jo täydet yöt. Paitsi nyt pojan uhmaikä ja sen villeys - ehtii joka paikkaan, en voi hellittää silmistä oikeastaan hetkeksikään.
Sama asia harmittaa täälläkin, että yhteistä vapaata on tosi vähän, sillä meillä on tässä päällä ollut koko ajan remonttia, ja nyt muutetaan ja sit alkaa okt:n rakentaminen. Ja miehellä ei lomaa ole ollut oikeastaan ollenkaan - viime kesänä 4 päivää!! Mutta se hyvä muutosta seuraa, että päässään sitten enimmäkseen yöpymään saman katon alla.
Minulla tämä on mennyt kohtuullisen mukavasti, mutta mies on kans niin ihana ja tekee osaltaan viikonloppuna senkin edestä, että sen voimalla jaksaa itsekin. Viikolla vaatii itseltä paljon, että jaksaa lähteä ihmisten ilmoille ja samalla se kostautuu rästiin jääneillä kotitöillä. Mutta tuplarattaat antoivat mahdollisuuden käydä tehokkailla tunnin kävelylenkeillä, mikä teki itselle tosi hyvää.
Tässä nyt mitä pikaseen tuli meidän tilanteesta mieleen - poika on tuossa ehtinyt touhuta vaikka ja mitä, ja tytönkin kävin tässä kirjailun välissä syöttämässä. Eli netissä jos ehtii käydä niin tosi harvoin tulee kirjoitettua, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole!
Tsemppiä sulle.
 
Täällä on yksi äityli, joka on keikkaleskenä vaihtelevia määriä vuodessa.
Isännän työ vie häntä lähinnä ympäri Suomea, mutta ulkomaatkin kutsuvat välillä. Kotimaan keikat kestävät yleensä viikon kerrallaan, mutta ulkomaan komennukset käsittävät kuukauden pari.
Aika hyvin "eroihin" olen tottunut eikä pojullekaan tuota vaikeuksia olla isästä erossa. Talouden hoito on harteillani, mutta toisaalta isännän palkkapussin ansioista, voin tehdä tavallista työpäivää ei niin hyvällä palkalla ja lähellä kotia.
Saa nähdä, mitä elo kahden lapsen kanssa tuo. Lisäks isännän nykyinen työnantaja tulee vaihtumaan lähivuosina ja jos isompi firma ostaa koko puljun, niin keikkaa on luvassa enemmänkin.
Milloin sulla oranssi74 on la? Meille kuopusta odotellaan elokuussa syntyväksi. Jos haluat, niin heitä privalla =)
 

Yhteistyössä