Muita kohtukuolemaäitejä täällä?

Onko täällä muita kohtukuolemaäitejä kuin minä?
Olen kolmen lapsen äiti ja kuopukseni on enkelipoika. Hän vain nukkui ikiuneen sydämmenialle raskausviikolla 36, isänpäivänä 2006.
Syytä meille ei koskaan löydetty, puhutaan vain kohdun sisäisestä kätkyt kuolemasta.
Kohtukuoleman ja keskenmenon raja on juridisesti vedetty viikkoon 22.
Meitä kohtukuolemaäitejä on suomessa vuosittain noin 200, jos mukaan otetaan synnytyksessä ja ensimmäisen elinviikonaikana menehtyneet niin luku nousee heti 400-600.
Olisi mukava tietää onko meitä muita täällä... vaikka tämä onkin keskenmeno-nimellä oleva palsta.
Lämmin ajatus kaikille, olipa kohdallesi osunut sitten kohtukuolema tai keskenmeno. :heart:

 

Onhan täällä. Meidän poika kuristui napanuoraan rv 40+1. Tapahtuneesta on nyt viisi kuukautta. Iso, mutta kuitenkin niin pieni, täydellinen, terve poika (4360g,56cm). Kaikki voisi olla toisin, jos ultria tehtäisiin rutiinisti myös loppuraskaudesta.

Silloin tuntui, että olemme ainoat maailmassa, joille käy näy. Nyt kyllä on tullut todellisuus eteen, näitä tapahtuu niin paljon. Huomasin, että tätäkään osastoa en raskausaikana lukenut. Ehkä sitä tiedostamatta siirtää tälläisen mahdollisuuden pois mielestä.

 

Harvemmin täällä kyllä käyn,sillon tällön.Miulla 5v poika ja 8.2.07 enkelipoika.Miulla kävi niin et istukka irtos kokonaan ja kun pääsin sairaalaan ei mitää enää ollu tehtävissä :'( Meinasin itekkin kuolla kun se irtoaminen aiheutti jonkun refluksi tilan eikä veri hyytynytkään menetin tosi paljon verta,minuun pumpattiin yli 10 litraa uutta verta 7 tunnin leikkauksessa...Näin jälkikäteen kun saatiin tietää et istukan irtoamisen syy oli et se on mennyt veritulppaan ja kun miulla on itellä ollu aivoveritulppa 14-vuotiaana eikä mitään erikois tarkkailua tai seurantaa tai lääkitystä raskauden aikana ollu ni jotenki sekin painaa mieltä.Mut pakko on ollu jaksaa ja pienin askelin kun on kulkenu on aina välillä vaikeempaa ja välillä helpompaa.Kummasti se surukin muuttaa muotoaan vaikka kliseiseltä kuulostaakin ni miun kohalla se ainaki on totta.Mut mukana kulkee kyllä varmasti loppuelämän.Voimia kaikille!! :hug: