Muutto miehen luokse eri paikkakunnalle. Kokemuksia.

Eli tilanne sellainen, että ollaan muuttamassa lapseni kanssa miesystäväni luokse eri paikkakunnalle. Matkaa vanhalle paikkakunnalle tulee olemaan noin 3h. Siellä siis suurin osa ystävistäni, vanhempani ja sisarukseni. Yhteen muutto on nyt kuitenkin käsillä ja järkeiltiin töiden ja lasten tilanteiden takia, että minun ja lapseni on järkevämpää ja helpompaa muuttaa miehen luokse.

Pääsen vanhalle paikkakunnalle helposti, auto kun on ja yösija. Jänskättää vaan miten uudelle paikkakunnalle sitten sopeutuu? Miehen asunto, johon ollaan muuttamassa on jo tuttu ja kotoisaksi koettu, joten sikäli ei aivan vieraaseen taloon olla muuttamassa. Mutta mietityttää vaan, miten sitä sitten ns. "toisten nurkkiin" sopeutuu? En ole muuttanut elämässäni kovinkaan montaa kertaa ja hyvin olen viihtynyt omassa kodissani. Miten sitä sopeutuu uuteen paikkakuntaan ja taloon, kun aikalailla täällä etelässä tullut asuttua ja itse valittua mihin muuttaa? Ystävystyn suhteellisen helposti eikä omien ystävien löytäminen juurikaan pelota.
Mutta olisi kiva kuulla kokemuksia kutakuinkin vastaavan kokeneilta, miten sopeuduitte?

 

mä muutin etelästä 300km päähän miehen luokse ja todella hyvin olen sopeutunut. ei tarvinut kauaa asua kun ajattelin jo etten enää koskaan muuta takas kaupunkiin. ja rohkeasti vaan lähtee tutustumaan paikallisiin ihmisiin niin saa kavereitakin. tsemppiä, hyvin ne asiat sujuu omalla painollaan

 

mä muutin etelästä 300km päähän miehen luokse ja todella hyvin olen sopeutunut. ei tarvinut kauaa asua kun ajattelin jo etten enää koskaan muuta takas kaupunkiin. ja rohkeasti vaan lähtee tutustumaan paikallisiin ihmisiin niin saa kavereitakin. tsemppiä, hyvin ne asiat sujuu omalla painollaan

Kiva kuulla. Miehen kaverit ovat jo tuttuja ja mukavaksi havaittuja, mut kivahan se olisi saada niitä omiakin, joista voi toki tulla yhteisiäkin.

Lisää kokemuksia?

 

Up.

 

Jos asunto on vuokra-asunto, tehkää uusi vuokrasopimus, johon tulee myös sinun nimesi. Jos muutat omistusasuntoon, tehkää keskenänne sopimus ihan paperille. Joskus kun ihmisillä on tapana kriiseissä/riidoissa heittää se helpoin uhkaus, joka tässä tapauksessa on se koti ja kuka sen haltija on. Paskamaista jäädä alakynteen tai kiristettäväksi sen takia, että pelkää ulosheittoa omasta kodistaan.

 

Kaikkihan riippuu isosti siitä kuinka isolle paikkakunnalle olet muuttamassa. Mä muutin reilut kymmenen vuotta sitten tännw maalle, pienelle paikkakunnalle, ja vaikka miehen kaverit ja heidän naisensa olivat mukavia ja ns. kavereita ennen muuttoa, niin muutettuani totesin, että nämä kaverit olivat yhteyksissä aina sillin, kun mies oli mukana. Eli itsekseni olin todella yksinäinen. Onneksi sain sitten töitä ja sitä kautta löysin oman kaveripiirini. Ja itse asiassa tämä sama tilanne tuli uudlleen eteen nyt lasten saannin myötä. Kyllä vaan oli vaikeata yksin mennä näihin lapsiperheille suunnattuihin kerhoihin ja kahviloihin, kun siellä joutui yksinään olemaan..

 

Kiitos kokemuksista. Omistusasunto on. Tottakai pitää kattoa homma sitten niin, ettei tule mitään pois heitettävän uhkaa.

Ja joo, ainakin yksi miehen kavereista (naispuoleinen) on sellainen jonka kanssa kuvittelisin tulevani hyvin juttuun ilman miestäkin. On noita muitakin, mutta toi yksi on erityisesti.

 

Pelkästään hyviä kokemuksia Oon kotiutunut tosi hyvin ja työpaikan sekä lapsen saannin myötä tutustunut helposti uusiin ystäviin. Ehkä sopeutumista helpotti se, että entiseen kotikaupunkiin Helsinkiin on alle tunnin ajomatka.

 

[QUOTE="nike";29991389]Pelkästään hyviä kokemuksia Oon kotiutunut tosi hyvin ja työpaikan sekä lapsen saannin myötä tutustunut helposti uusiin ystäviin. Ehkä sopeutumista helpotti se, että entiseen kotikaupunkiin Helsinkiin on alle tunnin ajomatka.[/QUOTE]

No mullakaan ei onneksi ihan järkky matka tänne entiseen kotikaupunkiin eli Helsinkiin tule olemaan. Aivan vastaavassa tilanteessa en kuitenkaan ole aiemmin ollut, joten siten jännittää. Varmasti, tai ainakin toivon niin, saan uusia ystäviä tulevan työpaikan myötä. Hyvällä lykyllä myös lapsen päiväkotikaverien vanhemmista.

 

Mä muutin kolmisen vuotta sitten noin tunnin ajomatkan päähän pk-seudulta. Todettiin miehen kanssa, että mun ei ollut mitään järkeä pitää omaakin kämppää kun kuitenkin vietin melkeen kaiken aikani miehen luona. Mies ei tuossa vaiheessa halunnut lastensa takia muuttaa kovin kauas, ja mun mielestä ajatus maisemanvaihdoksesta oli ihan virkistävä.

Parin kuukauden kuluttua hain myös töitä uudelta paikkakunnalta ja vakkaripaikan sainkin samantien. Työn kautta olen saanut uusia ystäviä. Nykyään asutaan yhteisessä omistusasunnossa.

Ei ole tarttenut jälkikäten harmitella. Joskus sitä tietty kaipailee vähän vilkkaampaan kaupunkielämään, ja parempia harrastusmahdollisuuksia. Toisaalta vastapainona täällä on luonto lähempänä (koiran kanssa kätevää) ja sanoisin mulla olevan nykyään enemmän ystäviäkin.