vierailija
Oksettaa kirjoittaakaan tästä. Hävettää,miten olenkin antanut asioiden luisua tähän.
Tapasin reilut pari vuotta sitten miehen,joka oli kaikinpuolin ihana ja sopiva minulle. Hän tuli luontevasti toimeen tyttäreni kanssa. Mies oli kohtelias ja huomaavainen ja omasi samanlaisen huumorintajun kuin minäkin. Ainoa mikä alussa hieman häiritsi,oli miehen kiirehtiminen kaikessa. Osin sen ymmärsinkin,olemme yli 35-vuotiaita molemmat ja periaatteessa olin samaa mieltä ettei aikaa kannata tuhlata. Mies muuttikin luokseni pian. Kaikki meni hyvin ja päätimme ostaa yhteisen asunnon. Samoihin aikoihin mies alkoi puhumaan toisesta lapsesta,oli aina halunnut omia lapsia mutta ei ollut saanut. Tulin nopeasti raskaaksi. Mikä oli ihan kauhea virhe.
Jossain vaiheessa asunnonoston ja raskaaksi tulemisen välillä mies muuttui ihan täysin. Oli hän ollut kiivasluonteinen toki ennenkin mutta nyt riitoja alkoi olla viikottain ja lopulta päivittäin ja huuto oli täysin silmitöntä ja tapahtui tyttäreni(5v)kuullen. En voinut sanoa enää mitään mistään tai se tulkittiin heti "vttuiluksi", "nillittämiseksi" ja "nalkuttamiseksi". Esimerkiksi tyttärelläni on ruoka-aineallergioita joista mies on käsittääkseni ollut tietoinen mutta siitä huolimatta tekee ruokaa aineista mitä yksi perheenjäsen ei pysty syömään ja raivostuu kun asiasta kysyy. On ostanut uuteen asuntoon minulta mielipidettä kysymättä vaikka mitä,mutta raivostui kun ostin tyttären huoneeseen yhdet verhot joista en ollut kysynyt hänen mielipidettään.
Hän on oikeassa kaikessa ja asiantuntija kaikilla aloilla. Mistään ei saisi kysyä muiden mielipidettä(esim asuntoon liittyen),koska mies tietää paremmin vaikkei olisi koskaan aiemmin kuullutkaan koko asiasta.
Kestoaiheita raivareissa ovat liian läheinen suhteeni tyttäreeni ja lapsuudenperheeseeni sekä harrastukseni. Kasvatan tyttärestäni kuulemma läheisriippuvaista,koska annan hänen tulla joskus yöllä viereeni nukkumaan jos on esim. Nähnyt painajaista tai on kuumeessa. Miehen mukaan lapsen kanssa ei tarvitse leikkiä(siis minun ei tarvitse leikkiä lapsen kanssa)vaan voi leikkiä itsekseen tai katsella tabletilta lastenohjelmia. Mikä kamalinta,olen nähnyt miehen tönivän lasta mutta onnistui selittelemään asian pikaistuksissaan tehdyksi virhearvioinniksi jonka vannoi olevan viimeinen kerta. Ilmeni ettei ollutkaan. Mutta nyt mies sanoo,että olin hysteerinen ja lapselle ei missään vaiheessa ole koitunut mitään todellista vaaraa eikä nyt enää näekään mitään väärää toiminnassaan. Nyt en pysty luottamaan enää yhtään mitä mies tekee lapsen kanssa koska valehteli aiemmin. Ja siitä mies on raivonnut myös,koska en halua jättää lasta enää kahden hänen kanssaan. Tämä hävettää minua kaikista eniten. Alussa mieskin leikki tytön kanssa ja luulin että meillä oli samanlaiset ajatukset kasvatuksesta.
Molemmat vanhempani ovat jo eläkkeellä ja sairaita ja olen piipahtanut useamman kerran viikossa tarkkailemassa heidän vointejaan(ja jakamassa dosetteihin lääkkeet)kun eivät enää pysty sitä toisilleen tekemään. Toisekseen haluan että tyttärelläni on läheiset välit mummoon ja vaariin koska toiselta puolelta sellaisia ei ole elossa enää ja koskaan ei tiedä kauanko nämäkään olemassa olevat elävät. Vanhempani asuvat siis vain muutaman kilometrin päässä. Miehen mielestä on sairasta aikuiselta käydä edes joka viikko vanhemmillaan ja merkki läheisriippuvuudesta. Tosin raivostuu siitäkin jos en pyydä häntä mukaan vierailulle.
Harrastukseni "on lapsellinen eikä kukaan täysjärkinen aikuinen ihminen puunaa jotain hevosia" . On odottanut että "heppailuvaihe menee minulla ohi". Olen ratsastanut ikäni ja omistanut hevosia yli kahdenkymmen vuoden ajan ja mies on ollut tietoinen alusta saakka ajasta mikä harrastukseen menee ja että en ole suunnitellut ainoan harrastukseni lopettamista koskaan mistään syystä. Alkuun tuli mukaankin tallille.
Olen kärsinyt raskauden alusta saakka kamalasta pahoinvoinnista,väsymyksestä ja närästyksestä. Pelkkä työssäkäynti on ollut niin raskasta,että en ole jaksanut harrastaa seksiä. Varsinkin alkuraskauden elin sumussa mistä en muista mitään koska olin niin väsynyt ja ruoka ei pysynyt sisällä juuri lainkaan. Nyt pahoinvointi on enää ainoa oire,sekin vain iltapäivästä iltaan. Mutta kaikki tämä on "tekosyitä" ja en vaan viitsi harrastaa seksiä miehen kanssa. Minun pitäisi jaksaa näissä oloissa esim. lähteä miehen kanssa elokuviin tai syömään yhdessä ja en vain rakasta häntä tarpeeksi kun en jaksa tehdä mitään pakollista enempää.
En varmasti ole ollut itsekään kovin mukava raskauden aikana ja varmasti sanonut yhtä ja toista ajattelemattomasti mutta en pysty enää kunnolla hahmottamaan mikä on ollut rehellistä ylireagointia hormoonien takia ja mikä aiheellista hermostumista.
Olin jo alkuraskaudessa niin ahdistunut kaikesta,että kävin jo lääkärissä pyytämässä lähetteen raskaudenkeskeytykseen ja sainkin sen. Mutta mies puhui minut ympäri ja vannoi että tästä lähin on kiltimpi minulle ja että lapsi on tärkeintä ja niin edespäin. Jaksoi esittää siihen saakka kunnes rv12 tuli täyteen. Kertoikin että nytpä en saa enää keskeytystä vaikka haluaisinkin ja joudun synnyttämään lapsen hänelle halusin tai en. Ja siitä lähin eli vajaat kaksi viikkoa on räjähdellyt minulle päivittäin vanhaan tyyliin. Huutaa siis ihan naama punaisena,jos ei vastaa kulkee perässä huutaen. Jos vastaa,vastaa väärin ja huutaa lisää. Tosin eilen häipyi jonnekin mitään sanomatta kummallekaan. En soitellut perään koska olin niin helpottunut että mies ei ole täällä oli missä hyvänsä sen sijaan.
Tuntuu kuin olisin ajettuna nurkkaan. En pysty nukkumaan öisin kun valvon ja mietin mitä voin tehdä. Minulla on päivittäin lisälyöntejä,mikä tekee myös osittain pahaa oloa. On siis vanha vaiva joka ilmaantuu stressitilanteissa. Ahdistus on lähes jatkuvaa,ainoastaan töissä unohdan hetkittäin sen. Tuntuu kuin joku istuisi koko ajan rinnan päällä. Itkeskelen päivittäin. Yritän olla tyttären kanssa normaalisti mutta pelkään että tämä näkyy hänessäkin kun esim. nukkumaanmeno on mennyt tosi vaikeaksi viime viikkoina ja kiukuttelee tavallista enemmän. En ole koskaan ollut masentunut mutta nyt tuntuu ettei se ainakaan kaukana ole. En ole pystynyt iloitsemaan raskaudesta lainkaan ja neuvolakäynnit ovat olleet vaivaannuttavia kuin siellä olisi ollut joku muu kuin minä. Nt-ultrassa en katsonut edes ruutua. Mies esitti jotain ihastunutta isää senkin käynnin ajan vaikka oli ultraan lähtiessä juuri edellisenä iltana raivonnut minulle. En pysty kertomaan kellekään.
Asunnon voi aina myydä mutta en pääse miehestä eroon koskaan jos synnytän tämän lapsen. Olen niin häpeissäni että olen odottanut miehen muuttuvan takaisin ja antanut raskauden jatkua ja antanut tyttäreni elää näin ahdistavassa ilmapiirissä. En mitenkään selviä taloudellisesti kahden lapsen yksinhuoltajana ja muutenkin ajatus miehestä kuulumassa aina elämäämme kuvottaa minua. Aion mennä maanantaina neuvolaan pyytämään valviran lupaa raskauden keskeyttämiseen. Minulla ei ole mitään käsitystä, mitä ne painavat sosiaaliset syyt ovat millä luvan saa mutta minun on pakko kysyä. Vaikka ajatus keskeyttämisestä näillä viikoilla oksettaa fyysisesti minua kaikin puolin,en näe mitään muuta ulospääsyä tästä.
Aion kysyä vain että keille on tehty myöhäinen raskauden keskeytys sosiaalisten syiden takia ja mitä ne syyt ovat olleet? En aikonut sepostaa näin pitkää tarinaa,mutta ehkä tämä oli tarpeen omien ajatusten jäsentämisen kannaltakin.
Tapasin reilut pari vuotta sitten miehen,joka oli kaikinpuolin ihana ja sopiva minulle. Hän tuli luontevasti toimeen tyttäreni kanssa. Mies oli kohtelias ja huomaavainen ja omasi samanlaisen huumorintajun kuin minäkin. Ainoa mikä alussa hieman häiritsi,oli miehen kiirehtiminen kaikessa. Osin sen ymmärsinkin,olemme yli 35-vuotiaita molemmat ja periaatteessa olin samaa mieltä ettei aikaa kannata tuhlata. Mies muuttikin luokseni pian. Kaikki meni hyvin ja päätimme ostaa yhteisen asunnon. Samoihin aikoihin mies alkoi puhumaan toisesta lapsesta,oli aina halunnut omia lapsia mutta ei ollut saanut. Tulin nopeasti raskaaksi. Mikä oli ihan kauhea virhe.
Jossain vaiheessa asunnonoston ja raskaaksi tulemisen välillä mies muuttui ihan täysin. Oli hän ollut kiivasluonteinen toki ennenkin mutta nyt riitoja alkoi olla viikottain ja lopulta päivittäin ja huuto oli täysin silmitöntä ja tapahtui tyttäreni(5v)kuullen. En voinut sanoa enää mitään mistään tai se tulkittiin heti "vttuiluksi", "nillittämiseksi" ja "nalkuttamiseksi". Esimerkiksi tyttärelläni on ruoka-aineallergioita joista mies on käsittääkseni ollut tietoinen mutta siitä huolimatta tekee ruokaa aineista mitä yksi perheenjäsen ei pysty syömään ja raivostuu kun asiasta kysyy. On ostanut uuteen asuntoon minulta mielipidettä kysymättä vaikka mitä,mutta raivostui kun ostin tyttären huoneeseen yhdet verhot joista en ollut kysynyt hänen mielipidettään.
Hän on oikeassa kaikessa ja asiantuntija kaikilla aloilla. Mistään ei saisi kysyä muiden mielipidettä(esim asuntoon liittyen),koska mies tietää paremmin vaikkei olisi koskaan aiemmin kuullutkaan koko asiasta.
Kestoaiheita raivareissa ovat liian läheinen suhteeni tyttäreeni ja lapsuudenperheeseeni sekä harrastukseni. Kasvatan tyttärestäni kuulemma läheisriippuvaista,koska annan hänen tulla joskus yöllä viereeni nukkumaan jos on esim. Nähnyt painajaista tai on kuumeessa. Miehen mukaan lapsen kanssa ei tarvitse leikkiä(siis minun ei tarvitse leikkiä lapsen kanssa)vaan voi leikkiä itsekseen tai katsella tabletilta lastenohjelmia. Mikä kamalinta,olen nähnyt miehen tönivän lasta mutta onnistui selittelemään asian pikaistuksissaan tehdyksi virhearvioinniksi jonka vannoi olevan viimeinen kerta. Ilmeni ettei ollutkaan. Mutta nyt mies sanoo,että olin hysteerinen ja lapselle ei missään vaiheessa ole koitunut mitään todellista vaaraa eikä nyt enää näekään mitään väärää toiminnassaan. Nyt en pysty luottamaan enää yhtään mitä mies tekee lapsen kanssa koska valehteli aiemmin. Ja siitä mies on raivonnut myös,koska en halua jättää lasta enää kahden hänen kanssaan. Tämä hävettää minua kaikista eniten. Alussa mieskin leikki tytön kanssa ja luulin että meillä oli samanlaiset ajatukset kasvatuksesta.
Molemmat vanhempani ovat jo eläkkeellä ja sairaita ja olen piipahtanut useamman kerran viikossa tarkkailemassa heidän vointejaan(ja jakamassa dosetteihin lääkkeet)kun eivät enää pysty sitä toisilleen tekemään. Toisekseen haluan että tyttärelläni on läheiset välit mummoon ja vaariin koska toiselta puolelta sellaisia ei ole elossa enää ja koskaan ei tiedä kauanko nämäkään olemassa olevat elävät. Vanhempani asuvat siis vain muutaman kilometrin päässä. Miehen mielestä on sairasta aikuiselta käydä edes joka viikko vanhemmillaan ja merkki läheisriippuvuudesta. Tosin raivostuu siitäkin jos en pyydä häntä mukaan vierailulle.
Harrastukseni "on lapsellinen eikä kukaan täysjärkinen aikuinen ihminen puunaa jotain hevosia" . On odottanut että "heppailuvaihe menee minulla ohi". Olen ratsastanut ikäni ja omistanut hevosia yli kahdenkymmen vuoden ajan ja mies on ollut tietoinen alusta saakka ajasta mikä harrastukseen menee ja että en ole suunnitellut ainoan harrastukseni lopettamista koskaan mistään syystä. Alkuun tuli mukaankin tallille.
Olen kärsinyt raskauden alusta saakka kamalasta pahoinvoinnista,väsymyksestä ja närästyksestä. Pelkkä työssäkäynti on ollut niin raskasta,että en ole jaksanut harrastaa seksiä. Varsinkin alkuraskauden elin sumussa mistä en muista mitään koska olin niin väsynyt ja ruoka ei pysynyt sisällä juuri lainkaan. Nyt pahoinvointi on enää ainoa oire,sekin vain iltapäivästä iltaan. Mutta kaikki tämä on "tekosyitä" ja en vaan viitsi harrastaa seksiä miehen kanssa. Minun pitäisi jaksaa näissä oloissa esim. lähteä miehen kanssa elokuviin tai syömään yhdessä ja en vain rakasta häntä tarpeeksi kun en jaksa tehdä mitään pakollista enempää.
En varmasti ole ollut itsekään kovin mukava raskauden aikana ja varmasti sanonut yhtä ja toista ajattelemattomasti mutta en pysty enää kunnolla hahmottamaan mikä on ollut rehellistä ylireagointia hormoonien takia ja mikä aiheellista hermostumista.
Olin jo alkuraskaudessa niin ahdistunut kaikesta,että kävin jo lääkärissä pyytämässä lähetteen raskaudenkeskeytykseen ja sainkin sen. Mutta mies puhui minut ympäri ja vannoi että tästä lähin on kiltimpi minulle ja että lapsi on tärkeintä ja niin edespäin. Jaksoi esittää siihen saakka kunnes rv12 tuli täyteen. Kertoikin että nytpä en saa enää keskeytystä vaikka haluaisinkin ja joudun synnyttämään lapsen hänelle halusin tai en. Ja siitä lähin eli vajaat kaksi viikkoa on räjähdellyt minulle päivittäin vanhaan tyyliin. Huutaa siis ihan naama punaisena,jos ei vastaa kulkee perässä huutaen. Jos vastaa,vastaa väärin ja huutaa lisää. Tosin eilen häipyi jonnekin mitään sanomatta kummallekaan. En soitellut perään koska olin niin helpottunut että mies ei ole täällä oli missä hyvänsä sen sijaan.
Tuntuu kuin olisin ajettuna nurkkaan. En pysty nukkumaan öisin kun valvon ja mietin mitä voin tehdä. Minulla on päivittäin lisälyöntejä,mikä tekee myös osittain pahaa oloa. On siis vanha vaiva joka ilmaantuu stressitilanteissa. Ahdistus on lähes jatkuvaa,ainoastaan töissä unohdan hetkittäin sen. Tuntuu kuin joku istuisi koko ajan rinnan päällä. Itkeskelen päivittäin. Yritän olla tyttären kanssa normaalisti mutta pelkään että tämä näkyy hänessäkin kun esim. nukkumaanmeno on mennyt tosi vaikeaksi viime viikkoina ja kiukuttelee tavallista enemmän. En ole koskaan ollut masentunut mutta nyt tuntuu ettei se ainakaan kaukana ole. En ole pystynyt iloitsemaan raskaudesta lainkaan ja neuvolakäynnit ovat olleet vaivaannuttavia kuin siellä olisi ollut joku muu kuin minä. Nt-ultrassa en katsonut edes ruutua. Mies esitti jotain ihastunutta isää senkin käynnin ajan vaikka oli ultraan lähtiessä juuri edellisenä iltana raivonnut minulle. En pysty kertomaan kellekään.
Asunnon voi aina myydä mutta en pääse miehestä eroon koskaan jos synnytän tämän lapsen. Olen niin häpeissäni että olen odottanut miehen muuttuvan takaisin ja antanut raskauden jatkua ja antanut tyttäreni elää näin ahdistavassa ilmapiirissä. En mitenkään selviä taloudellisesti kahden lapsen yksinhuoltajana ja muutenkin ajatus miehestä kuulumassa aina elämäämme kuvottaa minua. Aion mennä maanantaina neuvolaan pyytämään valviran lupaa raskauden keskeyttämiseen. Minulla ei ole mitään käsitystä, mitä ne painavat sosiaaliset syyt ovat millä luvan saa mutta minun on pakko kysyä. Vaikka ajatus keskeyttämisestä näillä viikoilla oksettaa fyysisesti minua kaikin puolin,en näe mitään muuta ulospääsyä tästä.
Aion kysyä vain että keille on tehty myöhäinen raskauden keskeytys sosiaalisten syiden takia ja mitä ne syyt ovat olleet? En aikonut sepostaa näin pitkää tarinaa,mutta ehkä tämä oli tarpeen omien ajatusten jäsentämisen kannaltakin.
