n.10 kg:n karistus

Noniin. Puntarilla aamulla käyty ja näytti 67.4kg. Eli pudonnut 1.6kg eka viikolla. Jatkuis vielä samaa tahtia :D

ronttis, hyvin oli sullaki pudonnu, onnea! Ja kyllä olisin mäki saattanu muutaman vihaisen sanan päästää jos mies tekis niinku sulle. Ja ku muutenki olet väsynyt niin silloinhan kaikki tuntuu vielä pahemmalta. Mahto olla miehelläs ihanaa herätä aamulla :D vaikka tuskin se tahallaan sua valvotti.

Oon kuullu ennenki ihmisten sanovan tuota et paino alkaa tippua taas ku välillä vähän herkuttelee.

Sanulille onnea töiden etsintään!
 
Huomenta.

Hienoja pudotuksia teillä. Onneksi olkoon! Itselläni on miinusta 500 g, vaikka suklaatakin on tullut mussutettua viikonloppuna. Ihan hassua, kun en siitä oikein edes tykkää.

Viisi vuotta sitten laihdutin pisteillä n. 11 kg. En aina pitänyt tiukasti pisteistä kiinni, vaan joskus vedin överiksi ja tulokset oli ok. Löysääminen silloin tällöin on jees, mutta siis silloin tällöin : ).

Lähtöpainoni 71 kg
Paino viime viikolla 70,4 kg
Paino tänä aamuna 69,9 kg, edellisestä kerrasta - 0,5 kg
Tavoite 64 kg (aikatavoitteen määritän myöhemmin)

Toivottavasti muillakin hyviä uutisia. Tsemppiä!

Napos

 
hyviä tuloksia teillä..onnea!

itellä vaaka näytti 63 kg, eli 0,5 kg lisäystä viime viikkoon. mulla on kyllä menkat et ne turvottaa mut mut...selityksen makua :ashamed:

liikuntaa oon viikon aikana harrastanu kuutisen tuntia. eilen kävin 40 minsan hölkkälenkillä. voishan se olla että paino tippus paremmin jos ottas vähän löysemmin mut addiktoitunu oon.

nyt pitäs oikeesti yrittää et kävis seuraavan kerran puntarilla vasta ens maanantaina. päivä meinaa olla pilalla,jos paino on noussu. tarttis enempi kiinnittää huomiota nuihin sentteihin eikä koko ajan vaan tuijottaa vaaan lukemaa. ukko jo meinas ottaa patterit puntarista pois, etten koko ajan sen kans ressais
 
TTJ
Huomenta!

Viikon tulos -1,2kg..Liikkunut en yhtään..Minulla on tytöt 8v ja 3,5v.
Iltaisin toki mahdollisuus vaikka kotona jumpata, tiedän että laiskuuttahan tää on..No, tänään aloitin kuntopyörällä..ajattelin, että herään aamuisin aikaisemmin ja poljen puoli tuntia ennen töihin menoa..

Laskin tuossa, et noin 700g pitäis viikossa pudota huhtikuun loppuun asti, sit ois kesäksi tavoitteessa..

Mutta nyt töihin..
 
Sanuli: Suisittelen kyllä sitä et miehes piilottaa vaa'an aina viikoks ja antaa sun punnita kerran viikossa, jos se sua stressaa liikaa. Mullakin on se paha tapa ravata puntarilla, mutta vielä se ei oo häirinny laihduttamista. Oon silti harkinnu et äijä veis patterit tai piilottais.

Hienosti pudonnu kaikilla ja toden totta Sanuli kuukautiset vaikuttaa mulla joskus kakskin kiloa, et se tasaantuu sitten seuraavalla viikolla. Tsemppiä vaan!

Hullaannuin taas yhteen liikuntahärveliin tai siis tuli ostettua ja nyt odotellaan matkahuoltoon... flexibaria... kerron sitten kun tulee et kuinka hyvin toimii. Pitäis vaikuttaa syviin lihaksiin ennen kaikkea.
 
Ronttis: tänään en käyny puntarilla, vaikka ukko ei vieny pattereita :) et kyl tää tästä. mimmonen härvelin pitäis olla??

huomiseks saatiin lapsenvahti ja tiedossa on sit koulun pikkujoulut =) kivaa ku päästään kummatki liikenteeseen. mulla on enää tälle syksylle ens viikko vaan koulua. ens keväänä on vaan pari tuntia viikossa koulua ku jäi äippälomalta pari kurssia rästiin.

mietin tässä josko crossais salkkareitten ajan. kunhan tuo neiti tuolla sängyssänsä pikkuhiljaa hiljenis niin ei tarttis koko ajan kuunnella et huutaako. toi crossari on kyl hyvä kuntoilulaite ku mulla ei sisäoloissa tuu jumpattua eikä oikein muutakaan tehtyä.
 
Taasen maanantai ja mulla pudotusta 400 g ja oon ihan tyytyväinen kun viikonloppuna en merkannu syömisiäni lainkaan ja eilen varsinkin tuli syötyä ihan liikaa. Liikkumistenkin osalta viikonloppu oli aika köyhä.

Se flexi-bar siis on sellanen "keppi" missä on painot päissä ja sitä liikutellaan sillai et se värisee ja tehdään samalla staattisia liikkeitä eli sen pitäis vaikuttaa eniten syviin lihaksiin. Aika hankalia jotkut liikkeet. Mutta ihan hauskaa puuhaa.

Lähtöpainoni 70,3 kg (alkujaan 77,8)
Paino viime viikolla 68,7 kg
Paino tänä aamuna 68,3 kg, edellisestä kerrasta - 400 g
Tavoite 62 kg huhtikuun loppuun
 
vko 48 62,5 kg
vko 49 63 kg
vko 50 62 kg

eli kaippa ne nuo menkat sit vaikuttaa. huomaa kyl heti et vatta ei pömpötä niin pahasti ku menkat loppu.

viikonloppu meni vähän niin ja näin. meninpä sitte lauantaina kauppaan ja ostaa tärhäytin 400 grammaa irtsareita :ashamed: et siihen nähen tän viikon tulos oli hyvä.

liikunnoista tuli nyt 1400 kcal. eilen kävin 35 minsan juoksulenkillä ja tuntu hyvältä.

mut alan tästä valmistautuun jumpalle...
 
Hei!

Vaan onpa täällä hiljaista. Joulutohinoissako olette? Hyviä lukemia teillä ronttis ja sanuli. Mulla vaaka näytti eilen aamulla 69,8 kg, en vain ehtinyt kirjaamaan tänne. Miinusta vain 100 g edellisestä viikosta. No hyvä, ettei plussaa.

Lähtöpainoni 71 kg
Paino viime viikolla 69,9 kg
Paino tänä aamuna 69,8 kg
Tavoite 64 kg (aikatavoitteen määritän myöhemmin)

Kyllä tuo kutosella alkava luku näyttää paremmalta kuin seiskalla alkava.

Tsemiä!

Napos
 
Tämä ketju tuli kuin taivaan lahjana! :D
Päätin just eilen et nyt alkoi viimeisen 10kg:n pudotus. Raskaus aikana tuli 17kg, joista n.10lähti itsekseen, mutta siihenpä se jäikin...
Tyttö nyt 5kk ja imetys vetelee viimeisiään joten nyt tai ei koskaan..
Pv:n pisteitä aloin eilen laskemaan..

Paino eilen aamulla 69kg (maanantai siis oiva päivä mullekin punnita)
Tavoitteena olis painaa n. 57kg elokuun alkuun mennessä, kun lähdemme Thaimaahan 1.8. tartteis olla bikinikunnossa
=)

Muutamia kiloja olis saatava pois maaliskuun alkuun, että mahtuisi edes joihinkin kesävaatteisiin kun Egyptissä pitäis piipahtaa...

Vuoden sisällä siis kaksi etelän matkaa, jotan motivaatiota niissä!!!

Kertokaas siis kuinka toimitaan tämän ketjun tiimoilta.
 
Hei Kesänlapsi ja tervetuloa! Onpas sulla samanlainen tilanne kuin mulla. Vauva vähän isompi vain ja tavoitepaino alempana. Mäkin alan pisteiden laskuun sitten myöhemmin, nyt vain tarkkailen herkutteluani.

Meillä kukin punnitsee itselleen sopivana päivänä ja tähän mennessä on pitänyt kirjaakin tuloksista. Minusta se on ainakin ihan jees. Viime viikolla oli kyllä hiljaista, mutta eiköhän se tästä.

Napos
 
...tulisin mukaan jos mahtuu :wave: . Itsellä kaksi lasta, tytöt pian 5v. ja 5,5kk. Se kymppi olis täälläkin lähdettävä ja tietty mieluusti sinne ensi kesään mennessä :D .

Raskauskiloja tuli 23 joista kaikki lähti kolmessa kuukaudessa, mutta siihen sitten jäikin. Kuin varkain oli paino ehtinyt nousta ennen raskautta sen 10 kg.. Paino on nyt n. 68 kg ja pituus 169cm. Eli 60 kg riittäis mutta 58 on mulla ollut sellai "hyvä" paino missä hyvä olla.

Itsekin vielä imetän mutta syö tyttö jo 5 ateriaa kiinteitä päivässä. Onko niitä painonvartijoiden pisteitä mahdollisuus saada muualta kuin sieltä itsestään? Toivon tosin kyllä että tällaiseenkin ryhmään liittyminen antaa motivaatiota ja pitkäjänteisyyttä laihdutukseen.

Jään seurailemaan ja vaikka sitten ensi maanantaina vaa'alle, mitä minä niin suunnattomasti vihaan :kieh: .
 
Mites ois lista jossa ois kaikilta alotuspaino, paino nyt, pudotus yhteensä ja tavoite? tietäis nopeella vilkasulla missä koko porukka menee?

Irmeli ja Kesänlapsi tervetuloa mukaan! Kiva kun tulee lisää porukkaa.

 
Eli näin... jos ette halua niin poistan viestin ja jos joku puuttuu tai jonkun tietoja niin muokataan...

Irmeli
Aloitus 68
Paino nyt
Pudotettu
Tavoite 60-58

Kesänlapsi
Aloitus 69
Paino nyt
Pudotettu
Tavoite 57

Kultakala
Aloitus 70,9
Paino nyt
Pudotettu
Tavoite 60-65

Napos
Aloitus 71
Paino nyt 69,8
Pudotettu 1,2
Tavoite 64

Ronttis
Aloitus 70,3
Paino nyt 68,3
Pudotettu 2
Tavoite 59-62

Rouva Räpylä
Aloitus 69
Paino nyt 67,4
Pudotettu 1,6
Tavoite 60

Sanuli
Aloitus 62,5
Paino nyt 62
Pudotettu 0,5
Tavoite 55

TTJ
Aloitus 74,8
Paino nyt 73,6
Pudotettu 1,2
Tavoite 60
 
tervetuloa uudet mukaan!
ja ronttikselle kiitokset!

kesänlapsi: mihin päin thaimaata ootte menossa? tuolta matkailupuolelta hokasin et ootte menossa hurghadaan. me olimme el gounassa huhtikuussa 2006.

mullakin pitäis riittää tuota motivaatiota ku ollaan menossa 2008 jouluna thaimaassa naimisiin. mut illan oon mässyttäny karkkia ja lukenu enkun tenttiin. hohhoijaa!!
 
Sanuli: Cha Amiin mennään. Oltiin elokuussa 2006 Pattayalla häämatkalla ja kyllä Thaimaa vei sydämen :heart:
Kaksi perhettä ottaa lapset mukaan, sen vuoksi rauhallinen paikka vaikkakin lapset jo 12-15vuotiaita. Meidän pienet tytöt jää mummolaan hoitoon matkan ajaksi.

Mulla teki eilen illalla tiukkaa, kun kaapit on täynnä karkkia.. (käytiin pari viikkoa sitten laivalla) Tuli mieleen et mitä mieltä on alottaa kilojen karistus just ennen joulua, kun sillon lihoo kuitenkin :| Hmmm, mut jospa ei menis yli alotuspainon (jos saa kilon kaks pois ennen joulua) niin voi sit alottaa taas samasta. Hillitön psyykkaaminen, huomaatteko? :D

Ronttis: Toi lista on hyvä! Saa nähdä pääsenkö koskaan tohon painoon, mut alle 60 on pakko saada kun pituutta huimat 158. En oo painanut alle 60 ku joskus teini-iässä... Senkin vuoksi haaveena olis painaa n.57kg..

Mutta tytöt, kyllähän me kaikki päästään tavoite painoon, eikös!!!?

Tsemppiä kaikille!!!
 
Hoh hoijaa! vedin eilen kiukuspäissäni puol pitkoa pullaa ja kalorit ylitty reippaasti... että tällä tavalla sitä laihdutetaan. Väsymys ja se että lapset ei välillä nuku lainkaan samaan aikaan saa kyllä tekeen kaikkea tollasta tyhmää... Sinänsä kyllä hassua et paino oli tänä aamuna laskenu eilisestä. Ja taas jäin kiinni puntarilla ravaamisesta. :ashamed:

Mä oon kyllä vakaasti päättäny et jouluna ei tuu kiloja takas!!! Toisaalta ollaan reissussa ja siellä ei ole kunnon vaakaa eli täytyy vaan toivoa et kun tullaan kotiin parin viikon reissulta niin ois taas pienempi lukema kotivaa'assa. Kyllä toi joulu vaan niin hirvittää. No onneks en saa syödä karkkia ja suklaata (karkkilakko) eli tuskin niitä jouluruokia ihan kauheesti tulee mässytettyä.
 
Moi. Eli eilen vaaka näytti 66.9kg. Harmittaa ku ei vähempää näyttäny, mut toisaalta viikonloppu meni huonosti ku oltiin miehen kotona ja ei siellä viiti syömättäkää olla ja ruokapöydässä aina sellaset ruuat et vaik vähän vaan ottais ni pisteet menee yli :p Mutta siis, oon laihtunu viime viikolla siis 500g.

Kiva tuo lista ni voi kattoo miten on menny meillä. Mulla oikeasti on tuo taoite alempana mut en uskalla vielä alemmas siirtää ku tulee epätoivo ku on niin paljo matkaa sinne :D

Ronttis, tuo on kyllä huono yhdistelmä tuo väsymys ja kiukkuiset lapset!

Ja tervetuloa uusille munki puolesta :)
 
TTJ
Vain -100g pudotusta minullakin, mutta suunta kuitenkin alaspäin.
Nyt siis paino 73.5kg..Enpä suurempia viime viikolla tehnyt, kaks kertaa kuntopyörällä poljin, mutta Mäkkärissäkin tuli lauantaina käytyä joulu-
ostoksilla käydessämme..Mutta kyllä se tästä, ensi viikolla toivon mukaan paremmat lukemat..

Tervetuloa mukaan uudet minunkin puolestani!
 

Yhteistyössä