Naiseni ei tee aloitetta seksiin, mikä neuvoksi?

Olen 25-vuotias katseenkestävä, ihan hyväkroppainen mies. Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa 2,5 vuotta, kokemusta pidemmistä notta lyhyemmistä suhteista löytyy jo runsaasti. Mainitaan nyt aluksi, ettei meillä vielä ole lapsia. Rekisteröidyin foorumille koska arvelin, että täällä saattaisi olla parempi taso kuin vaikkapa Suomi24 ja ehkä jotain keskustelua aiheesta saisi syntymään.

Ongelmani on se, että ( kaunis ja seksikäs ) tyttöystäväni ei tee aloitteita seksiin, eikä seksi tunnu kiinnostavan häntä nykyään. Rakastan naistani todella paljon, mutta viimeaikoina asia on alkanut vaivaamaan oikein kunnolla, ja olen huomannut että välillä tulee ajatuksia seksin hakemisesta muualta. Asiasta on puhuttu useaan otteeseen, ja aina päädytään joko naiseni suuttumiseen tai siihen ettei hän osaa sanoa mistä tämä johtuu. Olen odottanut muutosta kohta puolitoista vuotta.

Vakuuttaa minulle ettei johdu minusta eikä seksistämme ( seksimme itsessään on mielestäni itseasiassa aika hyvääkin, "huippuihin" pääsevät molemmat lähes poikkeuksetta joka kerta. Parasta seksiä, mitä itse olen harrastanut kenenkään kanssa. ) Harrastamme ( täysin minun panostukseni ansiosta ) noin kerran viikossa. Olen kokeillut asian jättämistä hänen harteilleen; useampaan viikkoon ei tapahtunut yhtään mitään ( loppuisi tod.näk. ennenpitkää kokonaan. ) En ole uskaltanut kokeilla pidempään. Itse voisin harrastaa vaikka joka jeesuksen päivä useita kertoja.

Alkuaikoina oltiin muuallakin kuin makuuhuoneessa, ja koitettiin erilaisia juttuja. Tiedän että jonkinlainen hiipuminen ajanmyötä on normaalia. Pettäminen ei tässä tapauksessa ole mahdollista, on senverran kiltti ja rehellinen tapaus. Naiseni myös sanoo ettei johdu uskaltamisesta, vaan että "jostain syystä" -ei vaan tee aloitetta, eikä tee mieli niin usein kuin vaikkapa suhteen alkuaikoina ( jolloin teki enemmän aloitteita. )
Joka kerta hän toteaa "pitää alkaa tekemään aloitteita" -ja mitään ei tapahdu vaikka odottaisin viikkoja. On myös jäänyt sellainen kuva, että sanomisistaan huolimatta ei oikeasti uhraa asialle ajatuksia eikä aktiivisesti koita tehdä asialle mitään ( muutenhan muutos olisi jo tapahtunut? ) Itsekään en enää jaksa yrittää niin paljoa, koska 90% ajasta tulee pakit tai "en tiedä tekeekö mieli." Ei varsinaisesti kannustavaa. Voin tosin sanoa että olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt. Kaikenlaisia aloitteita, suoria ja epäsuoria, flirttailevia ja vähäeleisiä, tunteellisia ja ties minkälaisia. Eri aikoina, pitkään, kohta vuosia. Ei auta.

Selvästi vaikeampi aihe hänelle puhua, kuin useimmat. Ei ole mitenkään normaalia kiireisempi/stressaantunut, itseasiassa hyvin iloinen persoona muuten.
Tiedän faktaksi, että halutessani saisin naista. Huomioin aina hänen tarpeensa ensin, emmekä tee asioita joista toinen ei pidä. Koitan kaikin tavoin pitää huolen että hänellä olisi touhun aikana hyvä olla, ja on tosiaan ainakin minulle sanonut että itse toiminnassa ei ole mitään vikaa, päinvastoin.

Tilanne on ikävä, koska ajattelen että minussa olisi jotain vialla, vaikka vakuuttelee sydämensä pohjasta muuta. Pikkuhiljaa asia on alkanut raastamaan enemmän. Nainen on sellainen, että voisin hänen kanssaan kuvitella viettäväni loppuelämäni, talo, lapset ja the whole shebang ( see what I did there? ) mutta tämä ongelma on alkanut muuttaa ajatuksiani. Käsittääkseni esim. lapsen tulo harvoin ainakaan lisää seksin määrää, ja olenkin alkanut pohtimaan että jos asia jo nyt on tällä tolalla että olenko valmis elämään pahimmassa tapauksessa täysin ilman seksiä. Oikeastaan asiaa ei tarvitse pohtia, en ole.

En mielestäni vaadi mitään kohtuutonta: oikeastaan minkätahansa tyylinen aloite kelpaisi tässävaiheessa. Että olisi sellainen olo, että naiseni haluaa minua. Nyt semmoista tunnetta ei ole lainkaan, paitsi sen jälkeen kun olen itse tehnyt taas kerran aloitteen ja hän innostuu 1/10 yrityksellä. Jopa silloin, kiitos tämän kaiken, on välillä sellainen häiritsevän väkinäinen olo, kun en tiedä ollaanko tässä nyt velvollisuuden tunteesta vai ihan aidosti. En pysty itse ymmärtämään, että jos seksi kerran on hyvää, ja hän ei ole minuun kyllästynyt, niin miksei sitä tee mieli. Eivätkö ihmiset yleisestiottaen halua asioita, joista pitävät ja saavat mielihyvää.

Mutta jonkinhan on PAKKO olla vialla, vaikkei nyt sitten juuri minun? En usko että saan naistani menemään lääkärin/muun ammattilaisen pakeille asian tiimoilta. En haluaisi jättää naistani seksin takia ja tuskin niin teenkään, mutta loppuviimeksi totuus on se että harva mies nauttii siitä ettei nainen osoita seksuaalista kiinnostusta ja joutuu itse tekemään kaikki aloitteet.
 
Viimeksi muokattu:
Tuota, Mainitsit, että useasti puolisosi suuttuu kun asiasta keskustellaan, niin onko aavistusta, mistä voisi johtua?

Naista ei pidä painostaa eikä syyllistää, enkä usko että olet niin tehnytkään, koska olet kilttiluonteinen.

Mielestäni ongelman ydin saattaa olla käymissänne keskusteluissa, ehkä teidän pitäisi käydä seksuaaliterapeutilla, mutta neuvoni tähän hätään on, että keskustellessanne asiasta, koittakaa lähestyä asiaa eri suunnasta.

Koska en tiedä, millaisia teidän väliset keskustelut ovat olleet, niin on hieman vaikea neuvoa, mutta, itse ainakin lähtisin jollakin romanttisella rakkauden tunnustuksella, sellaisella, jollaisia teillä oli silloin, kun tapasitte, alkuaikoina.

Onko jokin muu merkittävä asia, mikä on mielestäsi muuttunut siitä, kun tapasitte?

Juolahti mieleen sekin, että kenties tilanteen aiheuttaa esim. työstressi tai henkilökohtainen juttu, puolisosi on jossakin saattanut kokea esim. seksuaalista häirintää, ja sellainen kuivattaa halut kotonakin.

Suosittelisin vielä keskustelemaan asiasta, pitäkää keskustelu rakentavana, ei syytöksiä, ei painostusta.
Keskusteluiden tarkoitus ei ole saada sinua pukille, vaan ratkoa yhteistä ongelmaa - se varmasti ja takuulla painaa häntäkin, mutta nyt on tilanne, että hänkään ei voi sitä ratkaista - kysy häneltä - miksi.

Tunnusta rakkaallesi rakkautesi - runoile vaikka - mieti asioita hänessä, jotka saavat sinut rakastumaan.

Kysy häneltä, että onko jokin vialla, mitä hän ei ole kertonut - oletan että jaatte asioita jotka toisella painavat mieltä avoimesti, mutta nyt voi olla, että puolisosi ei ole syystä tai toisesta saanut jotain tärkeää sanotuksi, mutta on mahdotonta sanoa mitä, jollei kysy - älä painosta häntä vastaamaan, vaan kysy rohkeasti onko jotain vialla - jos hän sanoo että ei, niin ota pysäytä hänet hetkeksi ja halaa vaikka - kysy uudelleen, että onko hän varma, koska mielestäsi jokin saattaa painaa hänen mieltään ja koska rakastat häntä, haluat tietää mistä on kyse - jos hän vastaa ei, niin jatkakaa keskustelua -

Mielestäni kunnon keskustelu on ainoa ratkaisu - pysähtykää hetkeksi - ottakaa hetki ihan vain toisianne varten - joskus voi tuntua että keskustelu ei tuota tulosta - hellistä halusi hetkeksi ja keskity rakentavaan keskusteluun, jos tuloksena on riita - niin sen jälkeen pyydetään luonnollisesti anteeksi ja halataan.

Sänkyyn pääseminen pitää nyt jättää toissijaiseksi asiaksi - tarkoistus ei ole sovintoseksi eikä se, että hän yrittää miellyttää sinua - molempien pitää haluta yhdessä - siitä fyysisessä rakkaudessa on kyse

mainitsemieni keskusteluiden tarkoituksena ei ole se että pääset pukille, vaan se että ratkotte suhdetta ja mietitte tulevaisuutta, unelmia, menneisyyttä, yhteistä aikaa, rakkautta ja kaikkia niitä asioita jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen - mieti häntä - kerro kuinka rakastat häntä - kerro, että sinua painaa kyseinen tilanne.

Kerro sitten kuinka kävi.
 
Meissä "kilteissä tytöissä" on usein se vika, että emme välttämättä pysähdy ajattelemaan sitä, mitä itse haluamme. Miellytämme, otamme tavoitteeksi sen, että mies nauttii. Vaikka seksi sinänsä olisi hyvääkin, jää se oma nautinto helposti toissijaiseksi. Suhteen alku on tietysti intohimoista aikaa, sitä odottaa, että tapahtuisi jotain tajunnanräjäyttävää, vaikka ei osaa oikein itsekään sanoa, mitä tarkalleen ottaen odottaa. Ja kun suhde tasaantuu, tulee ehkä jonkinlainen väsähdys.

Voin tietysti puhua vain omasta kokemuksestani, mutta jotain tuttua tuossa tilanteessa näen. Hienon alun jälkeen seksi ei enää innostanut. Keskustelimme kyllä miehen kanssa siitä, paljonkin. Ongelma ei ollut kommunikaation puute. Mutta kun minulla ei ollut vastauksia. En tiennyt, missä oli vika, aloin nähdä itseni jotenkin puutteellisena ja huonona. Se ahdisti. Ehdotin kaikenlaisia asioita, mitä voisi kokeilla, ja mies toteutti ne. Sitten suuttui, kun eivät toimineetkaan, vaikka olin itse pyytänyt. Mutta kun en tosiaankaan tiennyt. Aloin vältellä koko aihetta, jo pelkkä yritys puhua asiasta sai minut varuilleen. Pelkäsin ja ahdistuin entisestään. Olihan vika minussa.

Ratkaisu? Itse löysin oikeastaan ihan sattumalta sen, mitä halusin. Lopultakin aloin ymmärtää itseäni ja seksuaalisuuttani paremmin. Opettelen edelleen, mutta nyt osaan jo sanoa avoimesti mitä haluan ja mitä en. Yksinkertaista se ei ollut, varsinkin kun mieheni ei taas ole monessa suhteessa yhtä innostunut niistä asioista mistä itse olen. Mutta jonkinlaiseen molempia tyydyttävään kompromissiin olemme päässeet.

Oma ohjeeni olisi, että rohkaisisit häntä ottamaan selvää omasta seksuaalisuudestaan. Mikä häntä kiihottaa, millaisia fantasioita hänellä on? Mistä hän oikeasti pitää, mistä ei? Jos hän löytää vastauksia, hyväksy ne, vaikka ne tuntuisivatkin erikoisilta tai oudoilta. Siltä ne voivat ehkä tuntua hänestäkin. Tai sitten ei.
 

Yhteistyössä