Olin narsistin kanssa naimisissa 11 vuotta. Saimme neljä lasta, joista vanhimmat kärsivät suunnattomasti ja käyvät edelleen terapiassa. Erosta viisi vuotta ja olen uudessa avioliitossa josta yksi lapsi ja toista suunnitellaan.
Ne vuodet jotka narsistin kanssa vietin, oli aluksi hemmottelua ja tunsin olevani kuin jumalatar. Asiat kuitenkin mutkistui ja lopuksi tajusin olevani eristyksessä muusta maailmasta ja minulla ei ollut enää omaa minuutta jäljellä ollenkaan. Olin narsistin luoma ihminen, joka ei uskaltanut enää olla muuta kuin mitä hän minulta odotti. Pelko ja ahdistus olivat lähsnä kaikessa kaikenaikaa. Hän manipuloi ihmisiä ja sai ystäväni katkaisemaan suhteensa minuun kertomalla valheita ja hän osasi olla vakuuttava.
Hän vahti minua alati. Ilmoitin haluavani eron, mutta siitä vasta sota alkoi. Hän muuttui uhkailuista tekoihin ja sain tuntea fyysistä väkivaltaa lasten kanssa pelkän uhittelun sijaan. Asella uhaten hän esti pariin kertaan minun lähdön äitini luokse kylään ja pakotti minut soittamaan äidilleni, etten halua enää olla hänen kanssaan tekemisissä.
Tuota kaikkea ei voi sanoiksi pukea eikä kukaan ymmärtää, joka ei sitä ole kokenut. Eräänä talviyönä kuitenkin pääsin karkuun vauva sylissäni ja isommat lapset perässä juosten. Narsistikin teki virheen ja unohti takalukita oven siksi aikaa, kun lähti poikien kasa ryyppäämään. Se oli minun onneni ja se, että sain soitettua romukännykällä hätänumeroon. eihän minulla omaa puhelinta saanut olla eikä muutakaan.
Tästä on nyt muutama vuosi ja edelleenkään en osaa luottaa ihmisiin. Mieheeni opin luottamaan vähitellen. Hän tuli elämääni vuosi eron jälkeen ja kertoi tietävänsä mihin narsisti pystyy ja kuunteli minua. Luottamus kasvoi pala palalta ja hänen avullaan sain äitini takaisin elämääni. Muutama ystävä aikojen takaa palasi elämääni, mutta minä en voi vieläkään käsitellä asioita heidän kanssaan. Tunnen edelleen häpeää, voimattomuutta ja pelkään edelleen, teenkö jotain väärin tai manipuloidaanko elämääni jollain tavalla. Olen hyvin vähän tekemisissä ihmisten kanssa ja liikun kotoa pois vain silloin, kun on pakko. Jäljet narsistin uhrina olosta näkyy minussa edelleen. Lapset eivät myöskään luota ihmisiin. Nuorimmat, jotka isästään eivät juuri mitään muista ovat vapautuneempia ja avoimempia ihmisten suhteen.
Uusi mieheni on tarjonnut minulle mahdollisuuden normaaliin ja tasapainoiseen elämään ja olen siitä hänelle kiitollinen. Saan rakkautta ja voin sitä antaa. Tunnen olevani turvassa hänen kanssaan. Narsisti ex mieheni on ollut eromme jälkeen hoidossa ja tutkimuksissa. Hän oli pitän aikaa sairaalassa ja diagnoosi on todellakin narsismi. Lisäksi hänellä on psykoottisia piirteitä, joka teki hänestä väkivaltaisen. Hän oli eron jälkeen niin väkivaltainen ja pakkomielteinen halujensa kanssa, että olisi voinut todellakin vaikka tappaa jonkun saadakseen tahtonsa läpi tajuamatta siinä olevan mitään väärää. Hänhän vai ajoi omia oikeuksiaan omasta mielestään.
Sain vuosia kuulla nimittelyä, alentavaa kommentointia, piikittelyä, lauseisiin piilotettua halveksuntaa ja ties mitä. Sama koski lapsia. He eivät osanneet tehdä mitään oikein, olivat tyhmiä, ilkeitä, saamattomia, luusereitak oko sakki joka tulee typerään äitiinsä joka ei koskaan osaa tehdä mitään oikein. Tätä oli aviovuodet alun hehkutuksen jälkeen.
Enää en ole tekemisissä exän kanssa, mutta painajaisissa tuppaa kaikki tulemaan vielä esille. Milloinkahan tästä pääsee kokonaan yli? Juttu voi olla sekava, muuta asian käsittely on vieläkin niin vaikeaa, etten pysty parempaan. Narsistien tukiryhmässä kävin muutaman kerran, mutta en pystynyt käymään enempää, koska asiiden kaivelu toi kaikki liian elävästi mieleen. Parempi näin, kulke päivä kerrallaan uutta parempaa elämää miehen rinnalla, joka ei todellakaan ole narsisti.
Tajusin tilanteen missä ollaan ehkä liian myöhään, mutta siitäkin hetkestä tuntui kuluvan ikuisuus, ennen kuin uskalsin irrottaa ja lähteä. Omia voimia ei enää ollut ja sain tukea naapureilta, jotka hoksasivat asiat ennemmin kuin minä. Kiitän heitä edelleen siitä. Heidän kanssaan sentään sain olla tekemisissä, koska exäni luuli pystyneen manipuloimaan heidätkin puolelleen, mutta hepä näkivätkin tämän läpi. Aivan hetkessä hekään eivät tajunneet missä mennään, mutta huomasivat kuitenkin. Ne kaksi ihmistä ovat ikuisesti minun sydämessä. Heidän avullaan uskalsin lähteä. Yksin ei voimat olisi riittäneet. He asuivat meistä puolen kilometrin päässä ja heidän luokseen silloin yöllä lähdin. Sieltä vielä samana yönä lähdin lasten kanssa turvakotiin, sillä exä olisi osannut meitä sieltä ensimmäiseksi etsiä ja etsikin. Häntä odotti siellä kuitenkin muut ihmiset ja se onkin jo toinen tarina se. Siitä alkoi hänen pakkohoito, mutta siitä ei sen enempää.
Jaksamista kaikille narsismin uhreille, sitä tarvitaan. :hug: