* NELJÄTTÄ kuumeilevat huhti/touko 2012 *

natusani mä sain negan vasta 5 viikkoa tyhjennyksestä, ohjeen mukaan viimeistään 6 viikossa pitäisi tulla. Eka´testi piti tehdä 4 viikon päästä. No mä tein 3 viikon ja tosi vahvaa plussaa vielä näytti.

Onnittelut Wandii hyvistä ultrakuulumisista :)

Tervetuloa uusille.

Täältäkin löytyy yksi allerginen. Vaikka mitä on kertynyt, mutta pahimpina on maitoproteiini, soija ja vehnä.

Kp jotain puolivälin kieppeillä...
 
Onnea Wandii sykkeestä :heart:

Ja kiitos "tiedoista", helpotti hieman tuota pelkoa, että olen saamassa jonkinlaisen kohtutulehduksen tai muuta. Mä pelkään niin paljon komplikaatioita ja sen seurauksena koko kohdun poistoa vaikka tiedän että ne aika harvinaisia onkin...

Täällä alkoi eilen sitten hetkellisesti taas runsaampi vuoto ja iltapäivällä kun piti lähteä pienempien lasten kanssa ulos niin poika alkoi huutaa ja itkeä korvaansa. Hetken mietin, että onko todellinen särky koska ei koskaan tulehdusten aikana (siis pienempänä) tai edes korvan puhjetessa valittanut. No käytiin sitten tk:n päivystyksessä niin kyllä sieltä tulehdus löytyi :kieh:

Nyt tarvii jatkaa taas kunnan kanssa "tappelua" talon värin vaihdosta, terassin rakentamisesta ja soitella kuljetusfirmoihin kilpailuttaaksemme soran, hiekan ja mullan, kyllä sitä rahaa palaisi kun tarvisi toi kurapelto saada pihaksi ja talo viimeisteltyä ennen elokuuta..., mutta kuka rahoittaisi?

Muksaa viikonloppua kaikille =)
 
natusani: Onks teillä paljonkin ollu korvatulehduksia? Meillä kuopus alotti 3kk ikäisenä korvakierteen. Putkitettiin vasta 1.5v. Just oli uusi korvapoli käynti kun toinen putki on pudonnu ja tulehduksia taas. Mutta uus aika saadaan vissiin vasta syksyllä, ellei tule peruustuspaikkaa. Sillon viedään sitten risat samalla..

Meillä tullaan laittamaan ens kuussa maalämpö. Siinä menee kans piha pilalle.. ahdistaa ihan kympillä, ei siinä reijän tekemisessä kuulemma pitäs kauaa mennä, mutta silti.. Se putkiremppa oli jo ihan tarpeeks.. Ja rahaa syö kans.. : / Vaikka kaippa semmonen sitten pitkässä juoksussa on hyvä.

Tein laskelmia ja ovista aloitan metsästään tiistaina. Koska en tosiaan ole nyt kierron pituudesta varma ja ainakin ovistestin ohjeessa oli, et 11 pvän päästä menkkojen alkupäivästä ja tiistai olis sitten jo se 11 pvä :). Onneks mieskin on aamuvuorossa :D, iltavuorot on aina niin nihkeitä.. Mä oon aina ihan silmälläni jo ysin jälkeen ja ukko on kotona vasta pikkusen 10 jälkeen.. Hieman oon iltauninen.. ja aamu kans :D
Ainiin, meinasin aamulla sängystä pudota kun meillä on lapset alkaneet mennä itse alas, siis niin etteivät herätä minua. Esikoinen laittaa aamuohjelmat päälle ja siellä tuijottavat tv:tä. Yleensä kuopus sitten herättää minut melkein heti, ruinuaa mehua tai vastaavaa.. Tänään sitten mönki viereen ja kello oli melkein 8.30! :O En ole 6v nukkunut niin pitkään jos lapset on kotona :D Aika luksusta.
 
Ajatukset pitkin sekä poikin. Eilen jo mietin, että en mie uskallakaan, ehkä en siis haluakaan oikeasti ja laitatan takaisin sen vempaimen. :|
Ja sitten taas tänään, kuulostelen, että josko se olisi se ovulaatio pian kohdalla... Voi kun tietäisi mitä tällä elämällä on tarjota. :) Positiivista silti on, että nykyään tästä voi jo oikeasti puhua miehen kanssa, ei huutoa ja mökötystä. Vaan oikeasti puhumista.

Natusani, teillä on kans ilmeisesti korkean kipukynnyksen omaava lapsonen siellä? Meillä on kans muutamat korvatulehdukset menneet melkein kuin huomaamatta puhkeamiseen asti, sitä ennen lapset ei ole edes valittaneet kipua eikä mitään. Paitsi esikoinen, hän taas sanoo "au!" pelkästä ajatuksesta. Täytyy koputtaa puuta, meillä ei ole ollut kuin yksi korvatulehdus tänä talvena! Nyt vasta tajusin! :) Oli aika jolloin ajattelin, että meillä pysytään hengissä pelkkien antibioottikuurien syömisestä.

Oih ja voi, työt kutsuu...iltavuoro ja vain neljä tuntia, mutta silti. Väsyttäiskin ihan mukavasti.

Hauskaa perjantaipäivää kaikille!

Vilipi
 
Äiti maa ja Vilipi tuolla meidän keskimmäisellä oli noita korvatulehduksia siinä +1v ikäisenä (tai siis silloin vasta "huomattiin" ne tulehdukset) ja tosiaan poika ei valittanut koskaan niitä, ainoa "oire" oli aivan yht'äkkiä korkealle noussut kuume :( Ja tosiaan tuossa samaan aikaan oli todella pahat iho oireet (n3kk -> ) joita allergioiksi luultiin ja lähes vuoden jälkeen vasta saatiin diagnoosiksi atooppinen iho :O Allergioita ei löydetty, astma ja atoppinen iho "todettu", korvat saatiin julkisella puolella nopeasti hoidettua (4 tulehdusta putkeen -> lähete ) lähetteen jälkeen 2vkoa niin tuubitus ja risojen poisto :( Tuubit olivat noin reilu vuoden ja sinä aikana max 2 tulehdusta ja nyt tiettävästi eka tulehdus tuubien lähdön jälkeen. No pojallakin ikää jo lähes 5v

Nooh nyt on kyllä joka suhteessa parempi mieli, meninpä aikani kuluksi tekemään testin ja voi ihme nyt oli viivanen jo huomattavasti haalistunut. Nurinkurista miten tästä voi olla näin onnellinen :D

Mites muilla äipillä täällä on noi raskauden aikaiset painon nousut ja sen jälkeen palautumiset menneet? Itsellä paino nousee jo heti plussauksen jälkeen ja eikä lakkaa edes heti synnytkseen :mad: Ekasta tuli +30 ja tokasta ja kolmannestakin +25 :ashamed: Nyt taas jo ehti paino nousta sen 3kg ja varmaan johtuu hormooneista ylipäätänsä ettei meinaa lähteä laskuun ja edellisestä raskaudesta kuitenkin jäljellä lähes 7kg, menee käpy tähän painoon!!!! Nyt olisi tarkoitus yrittää saada se 10 pois tai tietty mielellään enemmänkin ja seuraavan mahdollisen raskauden aikana vähän yrittää hillitä sitä painoa. Aina ennen olen pelkästään kävelyllä tiputtanut painoa, mutta nyt ei tahdo tippua millään :(

Nyt rutinat sikseen ja pyykkien kimppuun!!
 
natusani mulla on kans painoa tullut aina reippaasti raskauksien aikana ja on tosiaan alkanut heti plussauksen jälkeen! Ekasta tuli 25kg, meni 10 kk (aloin silloin odottamaan jo toista) painoa oli jäljellä vielä 2kg joka siis jäi kokonaan tuosta ekasta. Toisesta painoa tuli 20kg ja meni se 10kk jonka jälkeen olin "laihimmillani" ja taas jäi se 2kg. Sitten lihoin 10kg muuten vaan ennen kuin aloin kolmatta odottamaan ja siitä painoa tuli 18kg ja ne oli kaikki lähtenyt 2kk päästä synnytyksestä. Eli mulla mennyt niin että mitä enemmän on lähtöpainoa ollut, sitä vähemmän on tullut raskauden aikana. Ihmeen nopeasti tuosta kolmannesta nuo lähti.. mutta paino edelleen sama, lisää en ole saanut pois vaikka tyttöä täysimetin sen 6kk...


Kerron omasta tämänhetkisestä tilanteesta sen verran, että mulla maanantaina poistettiin hormonikeirukka, joten voihan se olla etten edes ovuloi vielä tässä kuussa.. Mutta siis heti kahden päivän päästä alkoi vuoto(onko se nyt sitten kuukautiset vai mitä.. en tiedä..) Mutta jos kiertoa alan siitä laskemaan niin nyt olisi se 3/28.
Tilasin äsken ovulaatiotestejä, niin saan tietää ovuloinko edes.. Kierukka kerkesi olemaan 1,5v mulla..

Onko muilla ollut kierukkaa ennen raskautumista? Kuinka kauan on pitänyt yrittää sen jälkeen?

Mulla aiemmat raskaudet on alkaneet näin: eka 3.yk, toinen ja kolmas ekasta yrityskerrasta..
 
Mulle tuli esikoisesta (poika) melkein 30kg! Ihan hulluna siis, ne kyllä lähti kaikki ihan itsellään. Keskimmäisestä tuli n.6kg ja kuopuksesta pikkusen alle 10kg. Tyttöjen kohdalla on ollut ongelmana se, ettei vaan maistu. Ei sitten ei mitään ja paino tippuu alussa aika rajustikkin. Ja tytöistä on ollut pahempi pahoinvointi ja oksentelua, pojasta en oksentanut kertaakaan. Pojan kohdalla ruokahalu oli valtaisa :D.
Et toisalta senkin takia 1% enemmän sitä poikaa toivosin, tyttöjen kohdalla jo se pelkkä omantunnon soimaaminen oli kamalaa, kun jotain kuitenkin tarvis syödäkkin eikä vaan pysty. Vaikka en mä kyllä uutta mahtikilomäärääkään toivo :D. Mä kun oon ihan hirveen huono syömään terveellisesti ja kohtuudella :ashamed:.. Ihmettelen ihan oikeasti että tällä itsehillinnällä en tän isompi ole :LOL:
Toki sitten varmasti olisi ihan eriasia jos olis jotain diabedestä tai vastaavaa, sitten olis pakko hillitä.

Tutut mietteet Vilipillä. Mä kuumeillu tässä useamman vuoden ja vielä tässä yrityksen alottamisen aikaankin soudin ja huopasin. Ja oikeastaan vieläkin, saatan katsella mol:in sivuja ja katsoa, et "oih, tossahan olis kiva paikka!".. Mutta sitten se taas iskee tajuntaan, ajatus ettei saisikaan enää kokea sitä plussa testin onnea, ekaa potkaisua mahassa, sitä tuhisevan mytyn tuoksua. Tokihan ne ehtis kokea vaikka parinkin vuoden päästä, mutta aijon pitää tässä kohtaa pääni, et 30v on meidän takaraja. Tosin jos mies sattuskin alkaa kuumeileen sitten vielä niin mun pääni kääntys heti, mutta se on ihan hirvittävän epätodennäköistä :D
 
Emo4x? mulla oli hormonikierukka.
Kesäkuussa poistettu ja tärppäs vasta helmikuussa, mutta tämhän meni kesken. Eli pian on vuosi menny...
Ennen ei oo tarvinnu ku sen yhen ainoan yrityskerran ja heti raskaana.
 
Emo4x? mulla oli hormonikierukka.
Kesäkuussa poistettu ja tärppäs vasta helmikuussa, mutta tämhän meni kesken. Eli pian on vuosi menny...
Ennen ei oo tarvinnu ku sen yhen ainoan yrityskerran ja heti raskaana.
No voi kääk!

Mulla siis hormonikierukka poistettiin maaliskuussa 2 päivää siitä alko vuoto ja sen jälkeen ei mitään... Ja ennen toi raskautuminen on ollut helppoa kuin heinän teko...

Kaikki tänne mulle heti nyt ihmisenä taitaa tulla täällä sitten nuristua hetki jos toinenkin...

Mut ei heitetä nyt vielä yritystä nurkkaan vaan toivotetaan kaikille plussa tuulia ja hyvää viikonloppua!!!

P.s. Siitä peevelin kasvilavastakin roimautin jo ekan lasin rikki... Tuunaushommia siis tiedoksi huomiselle...
 
Apua, minne teksti hävisi..

Vilipi, tuttu tunne! Kunpa tietäisi mitä elämä tarjoaa.. Kp 27 ja menkkaoireet hävinneet. Mutta jospa huomenna. Olisi jo kohtalon ivaa jos nyt plussa pärähtäisi. Ei yritystä ja ehkäistykin..
Meillä nuorin putkitettu jo kolmesti ja poistettu toiset risatkin. Silti hetkittäin aina kipuileekin mutta jospa se jo meille riittäisi! Onnea sykkeistä Wandii ja onnea loppuraskauteen!!!!!
 
Mulla kierukka poistettiin syyskuussa 2010. Kaksi ekaa kiertoa mies oli työreissussa juuri oviksen aikana joten ei päästy yrittämään, mutta kun päästiin niin tokasta kierrosta tärppäsi.

Meillä tärpit tulleet yk2, yk4 (keskenmeno rv5+0), yk1, yk2, yk1 (tuulimuna ja keskeytys rv9+0). Nyt sitten menossa yk2 ja toiveet aika korkealla eikä ainakaan yrityksen puutteesta ole kiinni ;)
 
Painoa on ollut aina liikaa, isäni sanookin, että siitä asti sitä on ollut liikaa, kun käsi yletti ruokakaapin kahvalle. :) Ekasta tuli 35kg, toisestakin 30kg ja kolmannesta sitten +-0kg! Mutta minun mielestä mulle on tullut jo +5kg pelkän testin tekemisestä, niin on turvottanut ym.

Mutta ensimmäisen kohdalla ei ollut mitään pahoinvointeja eikä muutakaan. Ainoa mikä tuli ja jäi, niin olut haisee edelleen maailman pahimmalle. En voi sietää sen hajua, enkä ekan plussauksen jälkeen ole edes haaveillut juovani sitä. Toisen kohdalla jäi samantien kahvi pois, mutta elin odotusajan pelkillä lämpimillä juustovoileivillä. Sen jälkeen nautin pepsimaxia (km rv 12) ja sitä seuraavalla kerralla himoitsin vihreitä pepperoneja, niitä mitä pizzerioissa on salaatin lisukkeena (km rv 18), molempia näitä varmaan osittain sen kauhean pahoinvoinnin takia, joka ei onneksi johtanut oksenteluun. Kuopuksen kohdalla se sitten johtikin oksenteluun, ja ainoa mikä maistui oli jääpalat sitruunamehulla maistettuna. Alkuun siis putosi paino, ja loppua kohden sen ei edes tarvinut nousta. Minulla oli verensokerit koholla, ja kuitulisällä ja ruokavaliolla sitä hoidin. No eihän siinä uskaltanut mitään syödä, kaikki nosti arvot kattoon! Keitetty kananmuna ja sillä hyvä, pärjäsi jo puoli päivää. Terveellistäkö, ei todellakaan.

Minun paino on kuitenkin pysynyt korkealla juuri äitiyslomalla lähettyvillä olevan jääkaapin takia. Kotona se vaan on niin helppo aina jotain suuhunsa pistää, kun eihän sitä lasketa kun sen seisaaltaan syö....?

Lohduttavaa kuulla, että muillakin on samoja ajatuksia. Ja kuka se kysyikään siitä hormonikierukasta. Minulla se oli kuukautta vaille viisi vuotta. Ja myöskin tuli viikon verran vuotoa, erikoista vuotoa, aamulla kuin saavista kaatamalla, illalla ei taas mitään. Mutta kyllä tuli menkatkin ihan oikeaan aikaan, ja ihan normit. Viisi päivää kestivät. Yrityskierto nummero yksi menossa siis! :)

Vilipi
 
Viimeksi muokattu:
MInut voi poistaa taustalta. Minun elämäni koko semmoisen yllätyksen, että nyt vauvat on unohdettu kokonaan :( Minulla olisi vielä niitä apteekin omia ovistestejä 6kpl jäljellä. Jos joku ne haluaa, voi laittaa yksärinä osotteen. Plussatuulia teille kaikille <3
 
Äiti maa joo, ihan kauheeta oli kuparikierukan kanssa: kivuttomat päivät per kierto max 7. Ei kiva kapistus! Ei ennen noita kipuja ollut tuon vempeleen kanssa niin usein kuin nyt. Ihana, kun teidän esikoinen on ottanut ohjat omiin käsiin! Tuo lisäuni on aina kyllä niin tarpeeseen!

Mutta kävimpä poistattamassa kierukan! Jeee! =) Nyt jännittää ekat menkat, että tuleeko ne, oltiin just touhuiltu ennen poistoa ja gyne bongasi ultralla juuri meneillään olleen oviksen... on teoreettinen mahdollisuus tulla raskaaksi, olisi kuitenkin kierukkaraskaus, kaipa se ehti olla siellä jo estelemässä siimahäntien kulkua sen verran... Eli toukokuun lopulla totuus ilmenee... jaiks!

Painoa tuli ekassa raskaudessa 17 kg, tokassa 24 ja kolmannessa n. 27. Painon nousu on suhteessa siihen, miten on kyennyt ja jaksanut harrastaa liikuntaa. Kolmannen raskauden aikana ei vaan jaksanut tehdä mitään. Neljännen kohdalla aion kyllä varmasti tehdä niin, että millä keinolla hyvänsä liikun. Sitä on niin paljon parempi olo, ja synnytyksen jälkeen palautuu nopeammin.

Hoh hoijaa, vähän on heikko olo, meille rantautui masupöpö. Yöllä oksentavaa esikoista hoidettaessa toissaöiset unet jäivät 2 tuntiin. Eilen sitten ite sain pöpön ja illan ja alkuyön ravasin vessanpöntöllä. Vatsatauti on kaamein tauti mitä tiedän, hyi olkoon! Viiden tunnin yöunilla nyt mennään. Väsyttää ja hutera olo. Tekee heti mieli kaikkea pizzaa ja ranskalaisia ja jätskiä mieli, kun vatsa toimii taas vähän paremmin...:kieh:
 
bulla: Tilanne katsaus :D

Tassutin:Todellakin, mahatauti on kyllä kaikista kamalin vitsaus. Meillä se oli muutama kk sitten. Kuopuksella niin, että oksenteli ainoastaan yöllä ja sänkyynsä tietty. Kivaa oli viikko nukkua koiran unta sillä ajatuksella, et tuleeko, tuleeko? Esikoinen sitten ryynäs vatsalaukkunsa kerrossängystä lattialle. Voitte kuvitella mikä tuhovoima siinä oli. Ripuli siihen päälle sitten tietenkin vielä. Hyi itku, tietty minäkin pöpön sain. Toivottavasti ei taas ihan hetkeen tulisi. Pikaiset paranemiset teille! :)

kp 9/28-32 ja pientä ovisoiretta havaittavissa. Ehkäpä mun kroppani alkaa toimimaan. :)
Mitähän kivaa sitä tälle päivälle keksisi. Ainakin palautamme ton mun hukkaaman kirjaston kirjan:xmas: hupsan..
 
Pikakuulumiset: Uimakoulu suoritettu! Ei kyllä tullut diplomia, mutta uskallan nyt mennä pinnan alle pitämättä nenästä. :)

Olo on mitä oudoin, ei mitään tunnetta mihkään suuntaan. Vuotoa on, ei kutise eikä haise, mutta oudon paljon sitä vain on. En tiiä mikä päivä, ovuloinko vai mitä, mutta kunhan nyt tänään jaksais edes olla pitempään kuin kahdeksaan hereillä. Että oltais miehen kanssa yhtä aikaa hereillä. Kun eihän niitä lapsia vissiin toivomalla tehdä? Vai miten se meni, siitä edellisestäkin on niin pitkä aika. :LOL:

Näillä puheilla, päikkärit tekis terää. Taidankin kokeilla, yleensä en onnistu, mut jospa nyt kun on lillunut kaks tuntia vedessäkin.

Ja kun herään, tuo 20cm uutta lunta on sulanut, niinhän?

Vilipi ja kp 16
 
Vilipi: Mä oon ainakin oviksen aikaan ihan yhtä limaa :x semmonen kananmunanvalkuaisen olonen kun on, niin sillon vissiin kannattaa siellä sängyssä sen miehen kanssa poiketa. Tai missä sit ikinä satuttekaan "golf:aamaan" :D

Ootte vissiin tekin aika pohjosessa. Täälä puut jo hiirenkorvilla ja lunta oo ollut moneen viikkoon :). Just kukkamaani laitoin uuteen uskoon. :)

Pikaiset sulamiset ja toivottavasti päikyt onnistuu :).

bulla:No se oliskin jo ollut aika ylläripylläri jos + olis tullu. Muutenvaan sitten myöhässä.

Mun tarvis ruveta käymään läpi juhlamekko varastoani, joka on aika onneton. Hyvän ystävän häät ihan pian ja mun stressitasoni senkun nousee. Siellä kun on semmosta ns.hienompaa väkeä ja minä en ihan hirveesti semmoseen joukkoon istu.. Mutta samapa tuo, minä olen minä ja jos ei kelpaa niin se on aika voivoi.. Mutta silti pieni ahdistus nostaa päätään..:ashamed:
 
Äiti maa, Rovaniemellä asutaan :) Nyt se alkoi onneksi meilläkin aurinko paistamaan. On niin kirkasta tuolla ulkona, että ihan häikäisee!

Ensimmäinen kokonainen kierto ilman kierukkaa, ja meikä ärjyy kuin leijona heti aamusta alkaen. RRäyh! Pakko ottaa varmaan lootusasento ja rauhoittua, eihän tänne uskalla muuten kukaan tulla iltapäivällä kotiinkaan. Ja turhia riitoja tässä nyt vähiten kaipaa. :)

Vilipi
 
Moikka vaan! :D
Viikonloppu meni Rovaniemellä appiukkoa katsomassa ja rakentaja -messuilla käydessä. Miehelle käytiin ostamassa moottoripyörä ja mulle ajokamppeita. Kauheasti remonttia suunnitellaan ja sillä minäkin onnistun edes jotenkin tämän kuumeilun pitämään taka-alalla. Vaikka ei kyllä mene päivääkään etteikö asia mielessä olisi.
Nyt siis piinapäivät, eli odotellaan ja odotellaan. Kp 18/24-37.
Ajattelin jos vaikka äitienpäivänä ekan testin sitten tekisi. :LOL:

Hellunmartta yk 5 (?) kp 18/24-37
 
Kierukan poiston jälkeinen vuoto vihdoin loppunut. Mistä tiedän oliko ne menkat vaan vai jotain muuta tyhjennysvuotoa? Normisti tähän aikaan olisi menkat olleet, joten menkkana niitä olen nyt kuitenkin ajatellut ja kiertopäivät lasken vuodon alkamispäivästä. Nyt tulikin seuraava kysymys; tilasin perjantaina ovistestejä, että tiedän ovuloinko edes tässä kierrossa, (en ole niitä vielä saanut - tuliskohan huomenna?!) mutta siis monesko kiertopäivä niitä kannattaa ruveta tekemään?? Viimeksi niitä käyttänyt kolme vuotta sitten niin ei ihan heti muistu mieleen..

Kiitos jos joku vois muistuttaa.. :D
 
Tämähän on mielenkiintoista. Välivuoto, olisko nyt sitten sitä kiinnittymistä, oviksesta viikko. ihan vain sellaista tuhrua muutaman kerran vessassa käydessä paperiin. Toisaalta pelottaa vaan että alkaa kunnolla vuotamaan ja taas nähdään että kuinka persiillään minun kierto on.

Hellunmartta yk 5 kp 18/24-37 dpo 6 tai 7
 

Yhteistyössä