Neuvolat + 1 v. kokoasiaa

Hei!

Miten teillä menee neuvolat nyt "isompien" lasten kanssa? Jotkut on puhuneet 1,5 v. neuvolasta, onko se kaikissa kunnissa?

Minä olen ymmärtänyt, että täällä on vuoden välein tästä lähtien, mutta en ole varma, kun emme ole päässeet vielä 1 v neuvolaankaan vesirokon takia. Onko jossain muualla näin?

Kyselen tätä ihan siksi, että meillä on ollut neuvoloita todella harvoin, jopa harvemmin kuin saman paikkakunnan muissa neuvoloissa. Edellisen kerran on ollut neuvola tammikuussa, ja seuraava vasta kesäkuun lopussa. Pojalla ikää nyt pari viikkoa päälle 1 v. ja pituuskasvu pikkuisen minua huolettaa, on hidastunut ihan älyttömästi...Vieläkin mahtuu osittain samoja vaatteita kuin 7 kk iässä. Vaatekoko on nyt 74-80, monet 80:set kuitenkin aika reiluja. Miltä nuo koot teistä kuulostaa? Ihan vauvana oli koko ajan isommat vaatteet kuin mitä muilla samanikäisillä, koska oli yläkäyrillä ja edellisen kerran 0-käyrällä. Nyt tuntuu, että varmasti on alakäyrillä.

Tuntuu hirmu pitkältä tuo neuvoloiden väli, kai tässä alkaa vaan streessaamaan turhasta...
 
kyllä sie nyt ressaat turhia, siehän se sydämessä/päässä tiiät voiko lapsi hyvin, ei neuvola. ja joo koettu on, lasta ei syöttää jos ei ruoka maita. olkoon. mun tenava on nyt 1 vee 4 kk, 1,5 kg, 83 cm, luulisin, en oo mitannut, eikä neuvola ole vielä ehtinyt!
 
Me oltiin 1-v neuvolassa ja seuraavat on 1-v 3kk ja sit 1,5-v. Pituudet meillä oli 1-v neuvolas 8065g ja 70cm. Ala käyrällä menty kokoajan ja välillä tiputtu siltäkin. Täs meiän pituus kasvu keväältä:
8kk- 66,5cm - 7590g
10kk- 67,5cm -7920g
11kk- 69,1cm - 8100g ( ylkky seuranta)
1v- 70cm - 8065g

Eli tammikuulta pituutta tullut lisää vain 3,5cm, joten pakkauksen 70cm mahtuu vieläkin. Pituuskasvu hidastuu kyllä alku hypähdyksen jälkeen, joten en hätäilisi. Meillä käänty paino jopa ina laskuun kun lähti kävelemään, mutta eivät olleet huolissaan neuvolassa. Jospa teidän poika kuluttaa vaan energiansa kasvun sijaan nyt kiipeilyyn ja vipeltämiseen.
Kerkeehän sitä kasvamaan vaan nyt pitää mennä....
Mikäli ei muuten tunnu olevan mitään vikaa, rauhoita mielesi ja toivottavasti pääsette pian sinne neuvolaan. :wave:
 
No saahan sinne neuvolaan soittaa silloin kun joku asia mieltä painaa ja Kyllähän rokotusohjelma menee niin että 1½v on mpr-rokotus jos sen haluaa antaa.
Meillä mitat
8kk 71,5cm ja 9060g
10kk73,5cm ja 9485g
1v 76,5cm ja 10035g
1½v 84cm ja 11355g

Eli ei meilläkään ole mikään kovin iso poika. :wave:
 
Mun ymmärtääkseni se 1.5v. -neuvola on yleensä kaikilla, koska silloin annetaan MPR-rokote. Joissain kunnissa sit on välissä 1v.3kk, mutta niitä on vähennetty. Mutta kyllä neuvolaan saa soittaa ja pyytää ylimääräistä aikaa, jos jokin asia huolettaa tai vaikka vaan pyytää punnitus- ja mittauskäynnin, jos kasvu mietityttää. Neuvola on kuitenkin sitä varten, että sieltä saa apua silloin kun tarvitsee.
 
Munkin mielestä 1v ja 1,5v neuvola on joka puolella, kun annetaan rokotuksia.

Tosta vaatekoosta sen verran, et meidän poitsu oli 1v neuvolassa melkein 80cm ja silti käyttää välillä 74cm vaatteita. Se riippuu niin paljon valmistajastakin. Jotkut 80cm vaatteet on reiluja, jotkut taas pieniä. Ja uskokaa tai älkää, mut vasta pari päivää sitten laitoin poitsun yhdet housut varastoon, jotka olivat kooltaan 62cm!! Ja siis nyt jäivät lahkeista hieman lyhyeksi. Mielenkiinnosta mittasin lahkeen pituuden ja se oli sama kuin yksissä 74cm housuissa. Ja noihin 62cm housuihin kuului paita, joka meni pieneksi jo puolen vuoden iässä. Eli siis riippuu todellakin valmistajasta, sitä pituutta ei tule mittailla vaatekoon perusteella =)
 
Kiitos mielen rauhoittelusta, teki hyvää :) Ihan oikeissa mitoissa siis mennään. Jään odottelemaan tuota kesäkuun lopun neuvolaa, sielläpähän loput asiat selviää.

Ja todellakin poika on laihtunut kävelemään oppimisen jälkeen, vaikka syö kyllä ihan älyttömän hyvin. On sillä niin hirveä vauhti päällä, että en ihmettele, jos paino tippuu. Saisi sama efekti osua äitiinkin :)
 
Me oltiin tytön kanssa 1-vuotisneuvolassa viime viikolla ja pituutta oli 75,1 cm ja painoa 10180 g. Aina on ollu pituus ja paino nollakäyrillä, eli sopusuhtaisesti neiti kasvaa, jos käyriin on uskomista. Seuraava neuvola on puoltoistavuotiaana, samassa yhteydessä on lääkäri ja hammaslääkärikin!

Vaatteista parhaimpia eli sopivimman kokosia on tällä hetkellä 74 senttiset. 80 senttiset bodyt käy, mutta samankokoisia housuja ei voi pitää kuin ulkona kenkien kanssa, sisällä tippuu jalasta ja lahkeet on jalkojen alla. Hetki sitten laitoin housuista kokoa 68 olevat muistojen laatikkoon, 68 t-paidat on kyllä käytössä ahkeraan. Ulkohaalari on Reiman kokoa 68, vieläkin pikkasen iso, mutta pääseepähän paremmin kyykkyyn ja ylös :) Noi vaatehommat riippuu niin paljon valmistajasta ja materiaalista, jotkut joustaa jotkut ei, esimerkiksi. Ja tuo kävelemään oppiminen hoikistaa kyllä lähes poikkeuksetta, vaikka ruokamäärät tuntuisivatkin itsestä isoilta, kyllä sitä energiaa päivän mittaan palaa, kun katsoo taaperon tahtia!! Jossain muistaakseni luki, että vuoden ikäinen tarvitsee kolminkertaisen määrän energiaa aikuiseen verrattuna....
 
Aadan äiti: Reiman haalarit taitaa olla aika reiluja, meillä 74 ja on kyllä aikalailla kasvunvaraa. Olin suunnitellut ostavani 86, mutta se oli niin valtava, että ei poika siinä olisi pystynyt liikkumaan kunnolla.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.06.2006 klo 00:24 Commander kirjoitti:
Aadan äiti: Reiman haalarit taitaa olla aika reiluja, meillä 74 ja on kyllä aikalailla kasvunvaraa. Olin suunnitellut ostavani 86, mutta se oli niin valtava, että ei poika siinä olisi pystynyt liikkumaan kunnolla.
Juu niinhän ne on, tavallaan vähän turhankin reiluja! Meillä tyttö sai toisilta isovanhemmiltaan 1-vuotislahjaksi Reiman välikausihaalarin kokoa 92 :eek: ja voipi sanoa, että ei meinannu tyttöä kirjaimellisesti puvun alta löytää :LOL: Nooh, puku oli tosi nätti ja sopivaakaan kokoa ei vaihtoyrityksen jälkeen löytynyt, niin puku saa odottaa kaapissa neidin kasvua, meneehän se sitten joskus....kummastuttaa vaan, kun myyjäkin oli isovanhemmille kaupassa sanonut, että tuo 92 on puoltoistavuotiaan koko, mielestäni se on yleensä 86 ja Reimassa korkeintaan meitin neitille 74, heh! :wave:
 
Kävin tänään 1-vee neuvolassa tyttöni kanssa eli
-paino 8605 gr
-pituus 74.9 cm
-hattu 47 cm

Kasvukäyrät ovat ihan normaalit eikä tyttö ole onneksi liian laiha.Meillä on ollut kasvu aika maltillista useamman kuukauden ajan.Tänään pistettiin pentavac 3 rokote.Seuraava käynti on 1.5 vuoden iässä lääkärille ja hammashoitajalle.Th:n kanssa sovittiin,että käydään hänen vastaanotollaan syyskuussa eli tyttö on tuolloin 1v3kk.Tsemppiä kaikille taaperoille ja äideille!!
 
Maroon
Itse kanssa välillä hätäilin, kun meillä oli 8 kk:n neuvola, sitten vuoden ja seuraava 1½ v:n iässä. Pojalla kun menee vieläkin (siis 19.5. tuli vuoden) jotkut vaatteet kokoa 68! Toinen välikausihaalarikin on 68. No, vaatteiden koot on mitä on, koska neuvolassa oltiin 10,1 kg ja 76,5 cm.. Mutta noista vaatteiden koosta sen verta, että tosi hankala on esim, sukulaisillekin sanoa vaatekokoa, kun ne heittelevät niin pirusti :ashamed:
 

Yhteistyössä