NinaTT! Kerrohan, miksi lasta ei saisi kiittää, kehua ja kannustaa?

Ymmärrän. Ylikehuminen. Kehutaan siksi, että pitää kehua. Lapsikin käsittää, että äiti nyt vaan kehuu, koska äidit kehuu. :/

Just niin Ja se on jo aika pienellekin aika noloa...

Jos taasen vaikkapa 3-vuotias tulis mun luokse ja lukis mulle sujuvasti kirjan niin saattais siinä muutama "wautz" tulla :xmas: Mutta sillon se on spontaania ja oikea saavutus.

Kun lapsi syö itse tai pukee ite paidan tai piirtää sellasen sotkun paperille... Tai jos yrittää vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kehuilla. Yrch.

Miksi 3-vuotiasta pitäisi kehua jos hän oppii lukemaan mutta vanhempaa ei? Lapsi muistaa että pikkusiskoa kehuttiin kun hän oppi lukemaan 3-vuotiaana mutta minua ei kun opin vasta 7-vuotiaana. Aika eriarvoista?

 

Lopettakaa jo nämä iänikuiset NinaTT-renkutuksenne. Ei hänen kirjoituksistaan tarvitsisi noin paljon välittää, että niistä tehtaillaan ketju toisensa jälkeen. NinaTT on vain eksynyt nuori tyttö, joka on hukassa äitiytensä kanssa kuten niin moni muukin, ja koettaa kompensoida sitä ja muita alemmuuskompleksejaan näillä nettikeskusteluilla. Ei sen mystisempää.

 

mä en oikeesti usko, että pienelle lapselle on suurikaan ero sanonko "oi kiva kun piirsit äidille", vs "onpa hieno piirrustus". Siis jos näissä on se kehumisen ero jonkun (ninatt:n ) mielestä.
Ja toisekseen tuosta ehdottomuudesta jälleen kerran. Tuolla jossain ninatt kommentoi, että kehumattomuuden tilalla hän antaa syliä, tissiä jne jne. Toisin kuin kehujat, jotka sitten ilmeisesti ovat rivien välistä luettuna välinpitämättömiä. Mutta kas kummaa, kun oikeasti voipi tehdä kumpaakin. Mikäköhän kummajainen lapsestani tulee, kun häntä kehun, mutta olen myös mm imettänyt häntä reilut vuotta.
Ja vieläkin 3 vuotiaana on perhepedissä

 

* merks* palaan lukemaan loput myöhemmin..

 

Ja sitten aikuisena rutistaan, että kun kukaan ei koskaan anna mitään myönteistä palautetta koskaan... Että paras kehu on se kun ei haukuta... Kun mies tai vaimo ei koskaan sano mitään hyvää mistään, ei ulkonäöstä, ei ruoasta, ei mistään. Liika on liikaa, mutta sopivat kehut eivät ketään pilaa. Järki käteen näissäkin asioissa niin hyvä tulee. Tuo vaistovanhemmuus korostaa liikaa mutu-tuntumia, kaiken maailman vaistoja ja aavistuksia ruvetaan kumartamaan lasten kustannuksella, ja näyttää siltä, että vaistot vievät pahasti metsään.

 

Mä olen tutustunut vaistovanhemmuuteen ja kehumattomuuteen jo -90-luvun lopulla, ja jo silloin esikoiseni ollessa pieni olin samaa mieltä kuin nyt. Jokainen ihminen, myös lapsi tarvitsee palautetta tekemisestään ja myös niitä kehuja. Sen myönnytykset olen tehnyt, että kiellot on yleensä, liki aina perusteltu. Mutta kehun toki lastani piirrustuksista, jotka ovat hienoja lapsen tekemiksi -> ja koko ajan piirrustukset paranevat, kun lapsi innostuu piirtämisestä. Ja samalla tavalla esim. muovailusta, siivoamisesta, esikoistani 12 v, kehun jopa läksyjen tekemisestä - se kun on tuolle ADD-lapselle tosi vaikeaa, ja jos läksyjen teko sujuu, on poika kehunsa ansainnut.

Itsestäni todellakin huomaan sen, että minä en ole saanut tarpeeksi kehuja koskaan, en tunne edelleenkään olevani riittävän hyvä vanhemmilleni. Mulla on vääränlainen asunto, mies, verhot jne. jne. Eikä ammattinikaan ole riittävän hyvä, muilla sukulaisilla, kun on lapsia paljon paremmissa ammateissa.

 

Ikävä kyllä en kerennyt lukea, kuin osan ketjusta, kun aika aika jo loppui. Hyviä, mielenkiintoisia kirjoituksia Nina TT (tms.). Oli ilo lukea! Sisäistin mielestäni kirjoituksiesi pointin aika hyvin ja melkoisen samoilla linjoilla olen vaikka taidankin kehua sanallisesti lapsiani sinua enemmän. Mutta, täytyy muistaa, että kehuja on monenlaisia. Ei lapsi tarvitse aina sitä sanallista kehua. Hyväksyvä katse ja kosketuskin on kehuja. Samoin läsnäolo ja kiinnostuneisuus lapsen tekemisistä. Rakastaminen ja halaus. lapsen hyväksyminen sellaisenaan kun hän on. Jokaisella on omat tapansa ja menetelmänsä kehua. Positiivinen palaute tavalla tai toisella on kehumista. Sanallisen palautteen voi antaa sadalla eri tavalla vahvistaen lapsen itsetuntoa, ihan ilman valehtelemista ta ylikehumista.

Ok, täysin sekavaa tekstiä, kun ei kerkeä ajatus kulkea kirjoittamisen perässä. Hyviä ajatuksia kuitenkin tässä ketjussa. Pähkäiltävää

Jus näin, kehuminen ei aina tarkoita, että sanotaan onpa nätti piirustus tai osaatpa ajaa hienoti fillarilla yms, vaan se on paljon ilmeitä ja eleitä yms. Ja mielestäni, jos ei kehu lapsen suoritusta vaihtoehtona on "ei mitään", joka tarkoittaa kylmyyttä ja väliinpitämöättömyyttä lasta kohtaan.

Nyt olisi kiva tietää, mitä on ihan oikeasti se kehumattomomuus, jota nina77 tarkoittaa.

Siis olenko minä nyt se ainoa, joka ymmärsi ninaTT:n pointin?Ei ninaTT varmastikaan kasvata kylmää, välinpitämätöntä lasta, jos ei kehuskele ja kiittele jatkuvasti lasta. Tässä näkee hyvin, miten koko ketju paisuu ja paisuu, kun sanoja väännellään ja kirjoitusta luetaan kuin 'piru raamattua'. Vaikea minunkin selittää pointtia nyt yhdellä kädellä puuronkeiton ohessa.

 

Ymmärrän. Ylikehuminen. Kehutaan siksi, että pitää kehua. Lapsikin käsittää, että äiti nyt vaan kehuu, koska äidit kehuu. :/

Just niin Ja se on jo aika pienellekin aika noloa...

Jos taasen vaikkapa 3-vuotias tulis mun luokse ja lukis mulle sujuvasti kirjan niin saattais siinä muutama "wautz" tulla :xmas: Mutta sillon se on spontaania ja oikea saavutus.

Kun lapsi syö itse tai pukee ite paidan tai piirtää sellasen sotkun paperille... Tai jos yrittää vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kehuilla. Yrch.

Miksi 3-vuotiasta pitäisi kehua jos hän oppii lukemaan mutta vanhempaa ei? Lapsi muistaa että pikkusiskoa kehuttiin kun hän oppi lukemaan 3-vuotiaana mutta minua ei kun opin vasta 7-vuotiaana. Aika eriarvoista?

Lukemaan oppimisessa oivallus on täsmälleen sama, olipa kyseessä 3- tai 10-vuotias lapsi. Ihan samat kehut se ansaitsee. Jos vain pientä lasta kehutaan mutta isompaa ei, sehän se ajaa ylisuorittamisen kierteeseen, koska moinen toiminta viestii lapselle, että ei kelpaa sellaisena kuin on, vaan aina pitäisi olla parempi kuin muut, jotta saisi vanhempien hyväksyntää.

 

Mitenhän tämä lapsi jota ei olla koskaan kehuttu (=palkittu) tai kielletty (=rangaistu) tulee toimeen yhteiskunnassa ja koulujärjestelmässä jotka perustuvat nimenomaan palkitsemiseen ja rankaisemiseen? Oikeesti? Ja muutenkin NinaTT on sanonut et heillä toimitaan lapsen ehdoilla eli koskaan ei käsketä esim. pois hiekkalaatikosta ja sisälle vaan siellä istutaan niin kauan kun lapsi haluaa. Miten sellainen lapsi osaa toimia koulussa jossa on hyvin selvät aikataulut ja siellä sillä "omalla tahdolla" ei ole paljon väliä?

 

Mitenhän tämä lapsi jota ei olla koskaan kehuttu (=palkittu) tai kielletty (=rangaistu) tulee toimeen yhteiskunnassa ja koulujärjestelmässä jotka perustuvat nimenomaan palkitsemiseen ja rankaisemiseen? Oikeesti? Ja muutenkin NinaTT on sanonut et heillä toimitaan lapsen ehdoilla eli koskaan ei käsketä esim. pois hiekkalaatikosta ja sisälle vaan siellä istutaan niin kauan kun lapsi haluaa. Miten sellainen lapsi osaa toimia koulussa jossa on hyvin selvät aikataulut ja siellä sillä "omalla tahdolla" ei ole paljon väliä?

Vaikka kärjistetysti koulumaailmasta kirjoititkin, en voi olla peesaamatta .

 

Mitenhän tämä lapsi jota ei olla koskaan kehuttu (=palkittu) tai kielletty (=rangaistu) tulee toimeen yhteiskunnassa ja koulujärjestelmässä jotka perustuvat nimenomaan palkitsemiseen ja rankaisemiseen? Oikeesti? Ja muutenkin NinaTT on sanonut et heillä toimitaan lapsen ehdoilla eli koskaan ei käsketä esim. pois hiekkalaatikosta ja sisälle vaan siellä istutaan niin kauan kun lapsi haluaa. Miten sellainen lapsi osaa toimia koulussa jossa on hyvin selvät aikataulut ja siellä sillä "omalla tahdolla" ei ole paljon väliä?

Vaikka kärjistetysti koulumaailmasta kirjoititkin, en voi olla peesaamatta .

peesailen myös. entäs sitten parisuhde ym? kaikki menee ninaTT tapauksessa hänen tyttären pillin mukaan koska hänet on kasvatettu silleen? mies ei voi sanoa Ei koskaan...

 

KIITÄN tämänkin ketjun jälkeen sitä että en ole lukenut yhtään kasvatusaiheista kirjaa ja vielä enemmän sitä että en käynyt palstalla ENNEN kuin olin lapsia hankkinut...

En olisi uskaltanut edes yrittää lastentekoa jos olisin tämänkin kaiken tienny. Nyt on luojan kiitos liian myöhäistä kun alkavat olla jo teinejä =)

 

Ymmärrän hyvin NinaTTn pointin ja toteutankin samaa, vaiken ehkä niin radikaalisti enkä noin pienellä. Kahta asiaa haluaisin kuitenkin kysyä, ihan vilpittömästi:

1) Miksi pientä (esim alle 3v) lasta ei saisi kehua ja kiitellä, kun hän vasta rakentaa minäkuvaansa ja selvästi nauttii kehuista?
Psykologit kuitenkin väittävät lapsen pitävän itseään juuri niin arvokkaana, hyvänä ja taitavana kuin äiti antaa ymmärtää...

2) Aijemmin esille tulleeseen kieltämiseen liittyen: Jos olet muualla kuin kotonasi, miten toimit jos lapsesi tekee jotain kiellettyä? Siis nyt kun hän on vielä pieni eikä aina ymmärrä/tiedä mitä saa ja mitä ei saa. Esim. Jos olet lapsen kanssa kahvilassa ja hän päättää leikkiä myynnissä olevilla tuotteilla...?

 

Ikävä kyllä en kerennyt lukea, kuin osan ketjusta, kun aika aika jo loppui. Hyviä, mielenkiintoisia kirjoituksia Nina TT (tms.). Oli ilo lukea! Sisäistin mielestäni kirjoituksiesi pointin aika hyvin ja melkoisen samoilla linjoilla olen vaikka taidankin kehua sanallisesti lapsiani sinua enemmän. Mutta, täytyy muistaa, että kehuja on monenlaisia. Ei lapsi tarvitse aina sitä sanallista kehua. Hyväksyvä katse ja kosketuskin on kehuja. Samoin läsnäolo ja kiinnostuneisuus lapsen tekemisistä. Rakastaminen ja halaus. lapsen hyväksyminen sellaisenaan kun hän on. Jokaisella on omat tapansa ja menetelmänsä kehua. Positiivinen palaute tavalla tai toisella on kehumista. Sanallisen palautteen voi antaa sadalla eri tavalla vahvistaen lapsen itsetuntoa, ihan ilman valehtelemista ta ylikehumista.

Ok, täysin sekavaa tekstiä, kun ei kerkeä ajatus kulkea kirjoittamisen perässä. Hyviä ajatuksia kuitenkin tässä ketjussa. Pähkäiltävää

Jus näin, kehuminen ei aina tarkoita, että sanotaan onpa nätti piirustus tai osaatpa ajaa hienoti fillarilla yms, vaan se on paljon ilmeitä ja eleitä yms. Ja mielestäni, jos ei kehu lapsen suoritusta vaihtoehtona on "ei mitään", joka tarkoittaa kylmyyttä ja väliinpitämöättömyyttä lasta kohtaan.

Nyt olisi kiva tietää, mitä on ihan oikeasti se kehumattomomuus, jota nina77 tarkoittaa.

Siis olenko minä nyt se ainoa, joka ymmärsi ninaTT:n pointin?Ei ninaTT varmastikaan kasvata kylmää, välinpitämätöntä lasta, jos ei kehuskele ja kiittele jatkuvasti lasta. Tässä näkee hyvin, miten koko ketju paisuu ja paisuu, kun sanoja väännellään ja kirjoitusta luetaan kuin 'piru raamattua'. Vaikea minunkin selittää pointtia nyt yhdellä kädellä puuronkeiton ohessa.

No, sellaisen vaikutelman minäkin sain siitä mihin asti luin, että ihan lämmin ja välittävä vanhempi on kyseessä. Ei mikään kylmä ja välinpitämätön. Joillekin ihmisille pointti vaan ei mene perille vaikka ratapölkystä vääntäisit. Liekkö johtuu siitä, ettei edes halua ymmärtää. Ja mitäpä tuota vääntämään, jos ei ole ymmärtänyt vielä tähän mennessä, niin tuskin mitään ahaa-elämystä on odotettavissakaan

 

KIITÄN tämänkin ketjun jälkeen sitä että en ole lukenut yhtään kasvatusaiheista kirjaa ja vielä enemmän sitä että en käynyt palstalla ENNEN kuin olin lapsia hankkinut...

En olisi uskaltanut edes yrittää lastentekoa jos olisin tämänkin kaiken tienny. Nyt on luojan kiitos liian myöhäistä kun alkavat olla jo teinejä =)

Minä olen lukenut, mutta en välitä niistä piirun vertaa Taidan olla enemmän oman vaistoni varassa toimiva. Eihän mitään edes voi soveltaa suoraan kirjasta johonkin tiettyyn yksilöön.

 

Aiheetta ei kanatakkaan kehua. Näitä helmiä sitten näkee vaikkapa telkkarin kykykisoissa. "Aina on äiti sanonut et mä oon hyvä laulaan..."

tää oli hyvä

 

Ymmärrän hyvin NinaTTn pointin ja toteutankin samaa, vaiken ehkä niin radikaalisti enkä noin pienellä. Kahta asiaa haluaisin kuitenkin kysyä, ihan vilpittömästi:

1) Miksi pientä (esim alle 3v) lasta ei saisi kehua ja kiitellä, kun hän vasta rakentaa minäkuvaansa ja selvästi nauttii kehuista?
Psykologit kuitenkin väittävät lapsen pitävän itseään juuri niin arvokkaana, hyvänä ja taitavana kuin äiti antaa ymmärtää...

2) Aijemmin esille tulleeseen kieltämiseen liittyen: Jos olet muualla kuin kotonasi, miten toimit jos lapsesi tekee jotain kiellettyä? Siis nyt kun hän on vielä pieni eikä aina ymmärrä/tiedä mitä saa ja mitä ei saa. Esim. Jos olet lapsen kanssa kahvilassa ja hän päättää leikkiä myynnissä olevilla tuotteilla...?

 

Ymmärrän hyvin NinaTTn pointin ja toteutankin samaa, vaiken ehkä niin radikaalisti enkä noin pienellä. Kahta asiaa haluaisin kuitenkin kysyä, ihan vilpittömästi:

1) Miksi pientä (esim alle 3v) lasta ei saisi kehua ja kiitellä, kun hän vasta rakentaa minäkuvaansa ja selvästi nauttii kehuista?
Psykologit kuitenkin väittävät lapsen pitävän itseään juuri niin arvokkaana, hyvänä ja taitavana kuin äiti antaa ymmärtää...

2) Aijemmin esille tulleeseen kieltämiseen liittyen: Jos olet muualla kuin kotonasi, miten toimit jos lapsesi tekee jotain kiellettyä? Siis nyt kun hän on vielä pieni eikä aina ymmärrä/tiedä mitä saa ja mitä ei saa. Esim. Jos olet lapsen kanssa kahvilassa ja hän päättää leikkiä myynnissä olevilla tuotteilla...?

1. Mä olen huono selittämään tätä asiaa Mutta. Yritän. Hmm. Palaute käytöksestä on tietyissä määrin tärkeätä, mutta me annamme liikaa palautetta lapsille. Mitä enemmän sitä saa olla rauhassa ja tehdä niin kuin itse hyväksi näkee, sen parempi. Lapsi kyllä varmaan sillä hetkellä nauttii kehuista, mutta on muitakin tapoja näyttää lapselle hänen arvonsa. Jotkut ovat kommentoineet, että eivät kehut ole pelkästään sanallisia. Totta. Myös hymyt, kosketus ja eleet voivat olla kehuja. Lapselle tulis kuitenkin kertoa, että hän ansaitsee ne hymyt, halit ja muut vaikka hän ei tekisikään mitään ihmeellistä ja uutta ja hienoa. Etteivät ne ole riippuvaisia hänen käytöksestään. Hän on hyväksytty, haluttu ja rakastettu vaikkei tekisikään mitään uutta ja hienoa. Siksi kehut pitää minimoida. Samoin rangaistukset poistaa. Ettei lapsi ajattele, ettei häntä haluta jos hän käyttäytyy huonosti. Lapsen on hyvin vaikea erottaa meille aikuisille selviä asioita. Aikuinen rankaisee lasta 'huonosta' käytöksestä. Lapsi ei osaa erottaa käytöstään itsestään.

2. Nyky-yhteiskunnassa tämä on paljon vaikeampaa toteuttaa kuin joskus muinoin. Ensinnäkin... Nykyään meillä on paljon särkyvää tavaraa Ennen tavarat eivät menneet rikki niin helposti. Eikä tavaraa ollut niin paljon. Omistussuhteetkin ovat erilaisia. Olen joutunut joskus tekemään kompromisseja, mutta suurimman osan ajasta pystyn tekemään niin kuin koen hyväksi. Jos on jotain, mihin ei saisi koskea, kerron, että "tuo on x:n lelu. Tässä on Evelynin lelu." Yritän kannustaa tyttöä johonkin toiseen leikkiin.
Monen mielestä siis harhautan tyttöä. Mä en näe asiaa ihan niin. Ensinnäkin tilanne käydään ensiksi läpi: Tuo on jonkun toisen tavara. Sen jälkeen autan tyttöä löytämään hyväksytyn toiminnan jos hän ei sitä itse osaa. En pakota pientä lasta hankalampaan tilanteeseen. Jos hän ei itse osaa keksiä muuta tekemistä ja se kielletty tekeminen kiinnostaisi kovasti, on minun harteillani keksiä hänelle jotain muuta tekemistä.

Yhteisen kotimme olen yrittänyt sisustaa mahdollisimman lapsiystävälliseksi. Tämä on yhtä paljon hänen kotinsa ku minunkin, ja olis mun mielestä epäreilua täyttää se tavaroilla joihin hän ei saa koskea.

 

Näitä hetken sulateltuani ymmärrän kyllä hyvin joitain kohtia NinaTT:n ajatuksesta.

Esimerkiksi juuri se ettei lasta kehuta jatkuvasti, ettei se kehuminen siten menetä merkitystään. Kyllähän lapsikin sen nopeasti huomaa jos äidin vastaus suuriinpiirtein kaikkeen on "upeaa, jopas sinä olet taitava!". Mutta siltikin olen sitä mieltä että silloin kun kysymyksessä on lapsen oppima uusi asia tai joku muuten erityisen hienosti tehty juttu, saa lasta kehua siitä. Tapahtui se sitten etuajassa normaalikehityksestä, ihan tavalliseen aikaan tai jäljessä. se että lasta kehuttaisiin ainoastaan silloin kun hän oppii jotain etuajassa, voi myös aiheuttaa ikäviä tilanteita. Näin esimerkkinä vaikka sisaruspari joista toinen oppii asiat nopeammin kuin toinen, häntä kehutaan aina uusista jutuista (kun ne tapahtuvat siis etuajassa) mutta toinen sisarus jätetään kehujen ulkopuolelle koska hän ei koskaan tee mitään poikkeuksellinen hienoa tai erityistä.

Toisaalta siis tuon kehumattajättämisen ei tarvitsekaan tarkoittaa lapsen huomioimattajättämistä. Äiti voikin siis huomioda lapsen tekemiset ja perehtyä niihin kunnolla vaikkei sanallisesti kehukaan. Kieltämättä kun tarkemmin ajattelee niin tuo "voi kuinka hieno piirrustus!" saattaakin toimia helposti kätevänä tapana sivuuttaa lapsi. Kun ajattelee että kehuminen on kiellettyä, joutuukin käyttämään enemmän aikaa ja mielikuvitusta huomioidessaan lasta ja tämän tekemistä. Varmasti lapselle on merkityksellisempää se että äiti pysähtyy askereistaan lapsen vierelle tutkimaan piirrustusta ja keskustelemaan siitä kuin vain toteaisi sen olevan upea tai hieno ja lapsen taitava piirtämään.

Mutta toisaalta eihän niiden kehujen tarvitse myöskään poissulkea tuota huomioa. Jos lapsi on oppinut uuden asian, voi häntä kehua siitä ja samalla jäädä huomioimaan lasta ja tämän tekemistä ihan yhtälailla. Itsekin huomaan välillä ihan kaipaavani tuota kannustusta tässä arkisessa elämässä vaikkei edes ole kysymys mistään uusista ja ihmeellisistä taidoista. Se että mies vaikka kehuu jotain laittamaani ruokaa (mistä siis oikeasti tykkää), tai vaikka jotain muuta kotona tai lasten kanssa tekemääni asiaa antaa kuitenkin minulle voimia. Töissäkin on kiva saada välillä positiivista palautetta jos on jossain jutussa todella onnistunut. Tietty jos jokapäivä kehuttaisiin maasta taivaaseen kun on vaan sattunut työvuoron loppuun lusimaan niin kyllähän siinä menisi kehuista nopeasti maku... :snotty:

 

Luultavasti suurin osa vanhemmista halii ja hymyilee ym muutenkin kuin vaan sillon kun on osattu tehdä jotain..

 

Mitenhän tämä lapsi jota ei olla koskaan kehuttu (=palkittu) tai kielletty (=rangaistu) tulee toimeen yhteiskunnassa ja koulujärjestelmässä jotka perustuvat nimenomaan palkitsemiseen ja rankaisemiseen? Oikeesti? Ja muutenkin NinaTT on sanonut et heillä toimitaan lapsen ehdoilla eli koskaan ei käsketä esim. pois hiekkalaatikosta ja sisälle vaan siellä istutaan niin kauan kun lapsi haluaa. Miten sellainen lapsi osaa toimia koulussa jossa on hyvin selvät aikataulut ja siellä sillä "omalla tahdolla" ei ole paljon väliä?

Vaikka kärjistetysti koulumaailmasta kirjoititkin, en voi olla peesaamatta .

peesailen myös. entäs sitten parisuhde ym? kaikki menee ninaTT tapauksessa hänen tyttären pillin mukaan koska hänet on kasvatettu silleen? mies ei voi sanoa Ei koskaan...

 

Näitä hetken sulateltuani ymmärrän kyllä hyvin joitain kohtia NinaTT:n ajatuksesta.

Esimerkiksi juuri se ettei lasta kehuta jatkuvasti, ettei se kehuminen siten menetä merkitystään. Kyllähän lapsikin sen nopeasti huomaa jos äidin vastaus suuriinpiirtein kaikkeen on "upeaa, jopas sinä olet taitava!". Mutta siltikin olen sitä mieltä että silloin kun kysymyksessä on lapsen oppima uusi asia tai joku muuten erityisen hienosti tehty juttu, saa lasta kehua siitä. Tapahtui se sitten etuajassa normaalikehityksestä, ihan tavalliseen aikaan tai jäljessä. se että lasta kehuttaisiin ainoastaan silloin kun hän oppii jotain etuajassa, voi myös aiheuttaa ikäviä tilanteita. Näin esimerkkinä vaikka sisaruspari joista toinen oppii asiat nopeammin kuin toinen, häntä kehutaan aina uusista jutuista (kun ne tapahtuvat siis etuajassa) mutta toinen sisarus jätetään kehujen ulkopuolelle koska hän ei koskaan tee mitään poikkeuksellinen hienoa tai erityistä.

Toisaalta siis tuon kehumattajättämisen ei tarvitsekaan tarkoittaa lapsen huomioimattajättämistä. Äiti voikin siis huomioda lapsen tekemiset ja perehtyä niihin kunnolla vaikkei sanallisesti kehukaan. Kieltämättä kun tarkemmin ajattelee niin tuo "voi kuinka hieno piirrustus!" saattaakin toimia helposti kätevänä tapana sivuuttaa lapsi. Kun ajattelee että kehuminen on kiellettyä, joutuukin käyttämään enemmän aikaa ja mielikuvitusta huomioidessaan lasta ja tämän tekemistä. Varmasti lapselle on merkityksellisempää se että äiti pysähtyy askereistaan lapsen vierelle tutkimaan piirrustusta ja keskustelemaan siitä kuin vain toteaisi sen olevan upea tai hieno ja lapsen taitava piirtämään.

Mutta toisaalta eihän niiden kehujen tarvitse myöskään poissulkea tuota huomioa. Jos lapsi on oppinut uuden asian, voi häntä kehua siitä ja samalla jäädä huomioimaan lasta ja tämän tekemistä ihan yhtälailla. Itsekin huomaan välillä ihan kaipaavani tuota kannustusta tässä arkisessa elämässä vaikkei edes ole kysymys mistään uusista ja ihmeellisistä taidoista. Se että mies vaikka kehuu jotain laittamaani ruokaa (mistä siis oikeasti tykkää), tai vaikka jotain muuta kotona tai lasten kanssa tekemääni asiaa antaa kuitenkin minulle voimia. Töissäkin on kiva saada välillä positiivista palautetta jos on jossain jutussa todella onnistunut. Tietty jos jokapäivä kehuttaisiin maasta taivaaseen kun on vaan sattunut työvuoron loppuun lusimaan niin kyllähän siinä menisi kehuista nopeasti maku... :snotty:

Ensimmäiseen tummennettuun kohtaan: Jos yksi sisaruksista oppii kaiken ikätasonsa edellä, niin sittenhän se on hänen tapansa eikä häntä tarvitse siitä erikseen kehua ja kiittää. Se ei ole mitään erityisen hienoa tai yllättävä suoritus jos hän oppii kirjoittamaan aikasemmin jos on myös oppinut lukemaan aikaisemmin. Moni on nyt sitä mieltä, että eihän noin saa sanoa lapsesta... Että kaikki mitä lapset tekevät on hienoa ja erityistä jajajaja... Njoo. Mun mielestä on aivan IHANAA ku tyttö teki hampaan Mä olen siitä hampaasta ylpeä. Silti. Ei mun tyttö ponnistellu mitenkään erityisesti saadakseen sen hampaan sieltä näkyviin! Suurin osa lasten oppimista taidoista on sellaisia taitoja, että ne tulevat puoliautomaattisesti omaa aikaansa. Jos tuntuu siltä, että jokaista taitoa harjoitellaan ja kaikki vaatii jatkuvaa ponnistelua lapselta, kannattaa miettiä jos tulee vaatineeksi lapselta liikoja. Jos pukeminen aamulla tuntuu aivan mahdottomalta ja tuntuu siltä, että lasta pitää kehua ja kiittää jos hän yllättäen pukeekin itsensä, niin ehkä pitäisi ottaa rennommin jonkun aikaa ja pukea lapsi itse kunnes se sujuu lapselta helpommin.

Toiseen kohtaan: Olen itsekin syyllistynyt tuohon siskonpojan kanssa :ashamed: jos on jotain meneillään ja toinen tulee näyttämään piirustustaan, niin nopeammin siitä tilanteesta pääsee sanomalla "onpas hieno."

Palautetta on hyvä saada jos se on tarpeellista. Lapselle palaute käytöksestä pitää olla täsmällistä ja helposti ymmärrettävää. Pitää miettiä tarkkaan miten lapsi ottaa vastaan palautteen. Jos lapselle satelee enemmän hymyjä, kehuja ja haleja kun hän tekee niin kuin äiti haluaa... Mitä hän oppii? Onko se oikeasti, että tämä on hyvää käytöstä, tämä on hyvä juttu, vai onko se "minä olen hyväksytty vain jos teen niin kuin muut haluavat"? Jos piirrustuksia kehutaan mutta äidin laittaessa ruokaa on lapsi vain tiellä, mitä hän siitä oppii? Jne.

Evelyn piirtelee tuossa vierelläni Eikä tunnu kaipaavan kehuja. Ihan innoissaan piirtää ja on ylpeä tuotoksestaan. Jossain vaiheessa lopettaa piirtämisen ja siirtyy tekemään jotain muuta. Hän saa itse päättää tekemistensä arvon; minä en yritä nostaa tai laskea minkään tekemisen arvoa jos se loppuen lopuksi on mulle ihan sama. Kunhan tekee jotain, mistä itse nauttii

 

Mitenhän tämä lapsi jota ei olla koskaan kehuttu (=palkittu) tai kielletty (=rangaistu) tulee toimeen yhteiskunnassa ja koulujärjestelmässä jotka perustuvat nimenomaan palkitsemiseen ja rankaisemiseen? Oikeesti? Ja muutenkin NinaTT on sanonut et heillä toimitaan lapsen ehdoilla eli koskaan ei käsketä esim. pois hiekkalaatikosta ja sisälle vaan siellä istutaan niin kauan kun lapsi haluaa. Miten sellainen lapsi osaa toimia koulussa jossa on hyvin selvät aikataulut ja siellä sillä "omalla tahdolla" ei ole paljon väliä?

En todellakaan istu hiekkalaatikolla niin kauan ku tytölle sopii. Johan tämä on käyty läpi. Mä meen kotiin sitten ku mulle sopii. Jos tytölle ei sovi, niin jääkööt hiekkikselle.

Lapsi toimii omilla ehdoillansa, minä omillani. Perheemme ei ole lapsikeskeinen vaikkakin lapsentahtinen.

Jos koulujärjestelmä ei lapsilleni sovi niin sitten voivat oppia kotona. Meillä on toisaalta kotonakin sääntöjä, joten en näe, miksei lapsi tottuisi sääntöihin muuallakin.

 

Ensimmäiseen tummennettuun kohtaan: Jos yksi sisaruksista oppii kaiken ikätasonsa edellä, niin sittenhän se on hänen tapansa eikä häntä tarvitse siitä erikseen kehua ja kiittää. Se ei ole mitään erityisen hienoa tai yllättävä suoritus jos hän oppii kirjoittamaan aikasemmin jos on myös oppinut lukemaan aikaisemmin. Moni on nyt sitä mieltä, että eihän noin saa sanoa lapsesta... Että kaikki mitä lapset tekevät on hienoa ja erityistä jajajaja... Njoo. Mun mielestä on aivan IHANAA ku tyttö teki hampaan Mä olen siitä hampaasta ylpeä. Silti. Ei mun tyttö ponnistellu mitenkään erityisesti saadakseen sen hampaan sieltä näkyviin! Suurin osa lasten oppimista taidoista on sellaisia taitoja, että ne tulevat puoliautomaattisesti omaa aikaansa. Jos tuntuu siltä, että jokaista taitoa harjoitellaan ja kaikki vaatii jatkuvaa ponnistelua lapselta, kannattaa miettiä jos tulee vaatineeksi lapselta liikoja. Jos pukeminen aamulla tuntuu aivan mahdottomalta ja tuntuu siltä, että lasta pitää kehua ja kiittää jos hän yllättäen pukeekin itsensä, niin ehkä pitäisi ottaa rennommin jonkun aikaa ja pukea lapsi itse kunnes se sujuu lapselta helpommin.

Toiseen kohtaan: Olen itsekin syyllistynyt tuohon siskonpojan kanssa :ashamed: jos on jotain meneillään ja toinen tulee näyttämään piirustustaan, niin nopeammin siitä tilanteesta pääsee sanomalla "onpas hieno."

Palautetta on hyvä saada jos se on tarpeellista. Lapselle palaute käytöksestä pitää olla täsmällistä ja helposti ymmärrettävää. Pitää miettiä tarkkaan miten lapsi ottaa vastaan palautteen. Jos lapselle satelee enemmän hymyjä, kehuja ja haleja kun hän tekee niin kuin äiti haluaa... Mitä hän oppii? Onko se oikeasti, että tämä on hyvää käytöstä, tämä on hyvä juttu, vai onko se "minä olen hyväksytty vain jos teen niin kuin muut haluavat"? Jos piirrustuksia kehutaan mutta äidin laittaessa ruokaa on lapsi vain tiellä, mitä hän siitä oppii? Jne.

Evelyn piirtelee tuossa vierelläni Eikä tunnu kaipaavan kehuja. Ihan innoissaan piirtää ja on ylpeä tuotoksestaan. Jossain vaiheessa lopettaa piirtämisen ja siirtyy tekemään jotain muuta. Hän saa itse päättää tekemistensä arvon; minä en yritä nostaa tai laskea minkään tekemisen arvoa jos se loppuen lopuksi on mulle ihan sama. Kunhan tekee jotain, mistä itse nauttii

Entä silloin jos lapsi oppii vaikka 3v lukemaan tai joitain liikunnallisia taitoja huomattavasti ikätovereitaan edellä? Tarviiko häntä silloinkaan kehua? Eikö hänellekin ole ihan yhtämerkityksellistä löytää se ilo vaikka sitten lukemisesta ja pyöräilystä kuin sille lapselle joka oppii nuo normiajassa? Vaikka nuo taidot aikuisen näkökulmasta tulisivat harvinaisen aikaisessa ja voisivat hämmästyttää niin onko sillä sitten lapselle mitään merkitystä, tarviiko lapsen itsensä edes ymmärtää tehneensä tässä jotain erityisen hienoa? Hän vain oppi jonkun asian mikä hänestä on kivaa ja se siitä. =)

Olen varmasti väärä ihminen näistä keskustelemaan kun meidän lapsilla pienetkin jutut ovat vaatineet sitä treenaamista ja ponnisteluja, harvempi juttu on tullut ihan itsestään ja luonnostaan. Siksi varmasti riemu on suuri niin äidillä kuin lapsellakin kun joku uusi taito kaiken työn ja huolen jälkeen saadaankin hiottua kuntoon.

Ehkä poikkeuksellisen "taitava" lapsi on sellainen jolla joku juttu alkaa sujua ihan itsestään, ilman sen ihmeämpää työtä tai harjoittelua. Mutta voisin kuvitella että ihan normaalilapsissa jotka ikätasonsa mukaisesti oppivat juttuja on sellaisia joille jonkun yksittäisen asian oppiminen on ollut haastavaa. Lapsi on ehkä itsekin ollut monesti pettynyt kun homma ei suju ja sitten kun se lopulta onnistuu niin ilo voi olla molemminpuolinen, vaikkei siis yleisesti ajatellen ole kysymys sen isommasta jutusta. Mutta siltikin, jos näkisin terveenkin lapseni tehneen työtä jonkun asian eteen ja siinä lopulta onnistuvan niin kyllä ihan automaattisesti kehuisin häntä, paitsi siitä uudesta taidosta, myöskin siitä miten sisukkaasti hän on tehnyt töitä sen eteen.

 

1v yksin pihalla :/ ihan sama vaikkä laatikko olis talossa kiinni niin en jättäisi lasta yksin pihaan.
ottaisin lapsen kainaloon veisin kotio jos pakko olisi lähteä.
alle 3v ei saa jättää yksin pihalle ikinä ,sossu voi puuttua asiaan aikas nopsaa