** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.12 **

Noni, yritän ehtiä kirjoitella vähän synnytyksestä, eilen päästiin sairaalasta kotiin :)

Lauantaina (40+6) käytiin koirien kanssa metsässä hangessa rämpimässä ja illalla kuuden seitsemän aikaan tuli koko raskauden ensimmäiset kipeät supistukset. Supistukset muuttuivat yön aikana säännöllisiksi, ei tullut nukuttua yhtään koko yönä ja joskus neljän aikaa sunnuntaiaamuna lähdettiin ajelemaan sairaalaan. Kohdunsuu oli kolme senttiä auki kun päästiin perille, päästiin suoraan synnytyssaliin. Vauva syntyi sunnuntaina (41+0) klo 23.17 eli synnytyksen kesto oli n. 24h säännöllisistä suppareista.

Synnytys meni varmaan varsin hyvin, vaikka pari hetkeä olikin tosi kamalaa ja huusin suoraa huutoa. Kivunlievityksenä mulla oli TENS-laite (suosittelen!), epiduraalipuudutus ja pudendaalipuudutus. 8 cm:iin asti aukesi tosi hyvin, sitten synnytys tyssäsi kun vauvalla oli naama väärään suuntaan ja hän halusi tulla ulos pää vinossa ja vasen käsi poskella. Sitten kun sain riittävästi kivunlievitystä, niin ponnistusvaihe lähti sujumaan aika hyvin, kesto 27 min ja mikä ihaninta, ei yhtään tikkiä! (Ennen synnytystä treenailin Epi-No -laitteella, suosittelen tätäkin!) Ei ollut kuitenkaan ihan pieni poika vaikka niin luvattiin, mitat oli 52 cm, 3760g ja päänympärys 38 cm. Toipuminen on ollut hämmästyttävän nopeata, heti olen pystynyt istumaan ja kävelemään ja fiilis on muutenkin loistava :)
 
Joulu alkaa olla Tapania vaille taputeltuna ja alkaa hiljalleen tämä yltäkylläisyys ja nälän puute jo ahdistaa. Rakastan joulua mutta onhan se kivaa siirtyä rennosti hyvässä seurassa hyvää ruokaa syöden vietetystä joulusta uuden vuoden odotukseen. Tuleva vuosi onkin mullistusten vuosi sillä se tuo mukanaan pienen Nyytin jota on odotettu jo kauan ennen raskautta :heart:

Masu alkaa olla jo aika suuri ja notkeus korreloituu negatiivisesti mahan kasvun kanssa. Enää ei lähdetä ex tempore puudelin kanssa pihalle kun jo pelkkä kenkien laitto tihkaisee eikä lenkin jälkeisestä kuratassujen pyyhkimisestä tule enää yhtään mitään. Syötin äsken kissoille vähän joulukinkkua ja istuin idiootti liukkaalle laattalattialle - kun kinkku oli syöty ja karvapallerot pesi onnellisina suupieliään, tuli mieleen että milläs perhanalla mä täältä ylös könyän :D Huutelin isännän auttamaan mutta pitää vastedes pitää mielessä ettei tee samaa mokaa yksin kotona. Olisihan tuossa lattialämmityksellä onneksi lämmin istuskella ;)

Muuten kremppoja on alannut hissuksiin tulla enemmän eikä yötkään ole enää läheskään niin levollisia kuin ennen. Nautin silti raskaudesta ja on ihanaa kun vauva mylläilee kohdussa niin että napa heiluu :) Kylki ei ota parantuakseen eikä iskiaskaan enää palaudu joten istualta tai makuulta ylös nousut alkaa olla jo hitaita ja kivuliaita. Töitä olisi jäljellä vielä kaksi viikkoa mutta olen nyt hissukseen kypsytellyt ajatusta hakea sairauslomaa loppuajalle, en vain enää toivu rankoista päivistä vaan keho menee koko ajan kurjempaan kuntoon. Olen silti väkisinkin käynyt köpöttelemässä edes pari lyhyttä kävelylenkkiä joka päivä että kroppa pysyisi edes vähän parempana.

Laskettuun aikaan on enää alle kaksi kuukautta. Tavarat on hankittu ja koti alkaa olla valmis vastaanottamaan uuden pienen perheenjäsenen. Sairaalakassi pitää vielä pakata mutta sen aika on sitten lähempänä helmikuuta :) Ajatukset alkaa pyöriä hissukseen enemmän synnytyksen ympärillä, onneksi pelkopoli on jo parin viikon päästä. Valmennus pidetään meillä aika myöhään, vasta tammikuun puolivälin paikkeilla, joten luulen että saan enemmän infoa sypeltä kuin valmennuksesta. Sitä odotellessa :)

Mahtavaa joulun jatkoa ja uutta vauvavuotta!

Mayinka & Nyytti 31+3
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
miss_piggy
Täällä meni joulu ja edelleen pienessä lenssussa mutta onneks ei oo kuumetta.
Nyt on pinnasänkyki kasattu ja kaikki on periaatteessa valmiina, ku ei voi tietää että milloin toukka päättää tulla maailmaan :)
23.12 oli äitiyspolilla ultra kohdunkaulan tilanteen vuoksi kun sitä ei neuvolalääkäri onnistunut mittaamaan, no, edelleen oli kohdunsuu vähän pehmeä mutta kiinni, pituutta 2.6cm. Vauva kovasti teki mahassa hengitysharjoituksia, ja raivotarjonnassa oli ainakin tällä hetkellä. Painoa kaverilla oli 33+3 noin 2360kg, jos oikein muistan..(tai 2390, en jaksa tarkistaa neuvolakorttia :D)
Seuraava neuvola onkin 31.12, ja ei oo enää varmaan pitkästi synnytystapa-arvioonkaan. Lääkäri totesi äitiyspolilla, että periaatteessahan tuo voi syntyä jo vaikka tyyliin kolmen viikon kuluttua.

33+6
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Mayinka, varmasti alkaa olla raskasta, jos kroppa on noin kipeä. Toivottavasti saat sairaslomaa ja saat myös levättyä ennen vauvan tuloa. Ei ole enää kovin kauan.. :)

miss_piggy, kolme viikkoa kuulostaa tosi lyhyeltä ajalta!! :) Äkkiä tämä odotusaika menee kuitenkin, vaikka alkuun tuntui, että laskettuun aikaan on ikuisuus.

Joulu tuli ja meni tosi nopsaan, oli kyllä ihanaa. Ennen joulua käytiin pieni pyörähdys Lontoossa, melkoisia joulumarkkinoita löytyi sieltäkin :)

Kävin lääkärillä ennen matkaa, pyysin varmuuden vuoksi lentotodistuksen. Istukka on siirtynyt jo korkealle, joten alatiesynnytykselle ei sen puolesta ole estettä, jee...!!! :) :) Vauvan paino oli 1397g, viikkoja siis siinä kohtaa oli 28+5. En kylläkään tiedä, onko tuo paljon vai vähän, mutta lääkäri sanoi, että hyvin on kasvanut.

Meillä ei edelleenkään ole mitään valmiina vauvalle, vaatteita ollaan vähän ostettu ja saatukin lainaksi miehen sisaruksilta, joilla on lapsia. No, vaunut ja turvaistuin ostettiin tosin jo silloin rakenneultran jälkeen. Nyt ajateltiin käydä alennusmyynneistä ostamassa lipasto, joka päälle tulee hoitotaso, ja mun siskolta saadaan pinnasänky. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että laskettuun aikaan on 10 viikkoa!! Seuraava neuvola on maanantaina, ja koska olen nyt vapaalla vuodenvaihteen yli, töitä jäljellä 21 työpäivää. Apu-va. :D

30+0
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Mayinkalle tsemppiä kremppojen kanssa! Loppurutistus enää ja vauva on mahan toisella puolen. Sairauslomalle vaan, jos tuntuu ettei töissä jaksa. Eihän tässä ole tarkoitus itseään uuvuttaa ja kivuista kärsiä.


Milka
Voi Lontoo, mun yksi lemppari kaupungeista...olen luvannut viedä veljen tyttäret sinne, mutta ihan vielä ei päästä.

Miss piggy
mullekin neuvolan täti sanoi, ettei enää montaakaan viikkoa niin vauva on täysiaikainen ja saa tulla maailmaan...hurjaa miten nopsaan aika kuluu. Meillä menee lasketut ajat aika lähekkäin, saapi nähdä kumman poju tulee ulos ensin :D

Kävin tänään neuvolassa. Kiva nousta puntarille lähes suoraan joulupöydästä :LOL: No oli paino noussut, 300 g/vko mut en tiedä onko se paljon vai vähän. Terkkarin mukaan paino on noussut ihan normaalisti. SF-mitta 31 cm ja keskikäyrällä menee. Pikkusen oli turvotusta, mutta veden juonti onkin unohtunut tässä joulun aikaan. Ja mikä parasta, hemppa oli noussut, jeee! Pari viikkoa sitten se oli 109, nyt 117. Aloitin uuden rautamerkin, Retafer (oliko se Milka, joka sitä suositteli?) ja se on tepsinyt. Pidin myös pinaattiviikon tuossa toissa viikolla, joka ikinen päivä pinaattilättyjä tai -keittoa...Verenpaine ok, tasaisen alhainen ollut koko ajan. Ja vauvan sykkeet ja liikkeet ok. Viimeinen lääkärineuvola on 20.1. ja siellä katotaan synnytystapaa ja mun lantiota yms.
Kaikki hyvin siis täällä! Vointi normaali ja hyvä, lenkkeilen päivittäin pitkiä lenkkejä ja hankinnatkin alkaa olla kunnossa.

Hyvää loppuvuotta kaikille!
V-M 32+6
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy ja Milk@
miss_piggy
Flunssa tuntuu vaan pahentuvan. Kuumetta ei oo ollut mutta nenä tukossa, ja nyt alkoi jotenkin hiostuttamaan...No tulee sitte nyt jos on tullakseen, ei ois kyllä kiva jos silloin ois joku kauhea flunssa ku pitäis olla laitoksella synnyttämässä ja olo on muutenki varmaan aika tukala :D

34+0
 
Uusi odottaja ilmoittautuu. Siirryn tuolta vauvakuumeosiosta ja*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.9 *** -ketjusta tänne vihdoinkin :) Eilen tein ensimmäisen liuskatestin plussatuloksen ja äsken varmistin Clearbluella tuloksen raskaana 2-3 :) Muut tiedot ovat: babygreen, 34v, yk5, plussa 27.12.2013.

Plussatulos tuli eka kertaa kp33 (dpo17-18) ja sitten nyt kp34 (dpo18-19), eli aika myöhään plussasin, koska joulun vuoksi en ollut aikaisemmin testannut ollenkaan. Ensimmäisen neuvola-ajan varasin myös jo eilen ja on 24.1.14 :)

Edit: Laskin ensin dpo:t päivällä väärin.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos onnitteluista :).

Oletteko muuten pitäneet täällä vielä jotain päivitettävää listaa raskausviikoista ja odottajista yms.? En ainakaan äkkiselailulla löytänyt. Mietin vain, että ovatko suurin osa jo raskauden loppusuoralla tässä ketjussa tällä hetkellä? Jos putosin semmoiseen väliin ketjussa, jossa kaikki synnyttävät jo muutaman kk päästä viimeistään. Toisaalta ehkäpä tuolta kolmekymppisistä vauvakuumeilijoista pian tulee lisää porukkaa.

ON: 5+0
 
Viimeksi muokattu:
babygreen, tässä pinossa lista on vain etusivulla, ensimmäinen viesti. Olemme odottaneetkin, että joku ottaisi huolekseen listan päivittämisen.. :) Sinähän voisit tehdä sen..? Pitäisi vain aloittaa uusi pino, kopioida ja päivittää tämän pinon ensimmäisenä oleva lista siihen.. :) :)

Listaa päivitetään vain ensimmäiselle sivulle, koska odotusaikana tiedot eivät muutu niin tiuhaan kuin kuumeilevien puolella.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä