** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.13 **

Täällä myllätään vatsassa ihan urakalla! Pienet potkut on tuntuneet jo parisen viikkoa ja nyt on ruvennut tuntumaan, kun vauva heittää kuperkeikkaa ihan urakalla. Potkuja oikein odottaa. Yleensä potkiminen alkaa ruokailun loppupuolella. Taitaa olla syöppö meille tulossa. :D Myllääminen ei tunnu niin mukavalta. Millaistahan se sitten on, kun se isompana heittää volttia ympäri? :/

Muutapa tänne ei kuulukkaan. Rakenneultraan on vielä parisen viikkoa. Sukupuoli meinattiin kysyä. Tyttöolo on ollut koko ajan, katsotaan olenko oikeassa.

Nemelia ja Pirpana rv19+0
 
  • Tykkää
Reactions: babygreen
miss_piggy, mitä synnytystapa-arviossa sanottiin? Mitä siellä tutkittiin?

Mulla tänään viikkoja 33+0. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että on raskaana.. Ehkä on jo korkea aikakin tässä vaiheessa :LOL: Mutta tarkoitan siis sitä, että on ollut vähän enemmän vaivoja kuin aiemmin, esim. selkä väsyy nopeammin, kun täytyy seistä/istua pitkiä aikoja. Hengästyn portaissa helpommin ja muutenkin on alkanut tulla sellainen olo, että onneksi suurin osa odotuksesta on jo takanapäin. Haluaisin niin kovasti jo nähdä, millaisen persoonan olen tähän maailmaan tuomassa. Ja tuskin maltan odottaa, että pääsen äitiyslomalle. Meille ku tulee vielä muuttokin tässä eteen.... :) Ei käy aika pitkäksi.
 
Joiku, välillä kyllä tuntuu itsestäkin että vastahan sitä plussasi. Toisaalta taas vauvaa on tullut murehdittua (vauvaa on toivottu niin kauan että kun plussa vihdoin pärähti tikkuun, alkoi mieletön huolehtiminen ettei vaan mitään sattuisi :D ) ja raskaus on ollut vähän kremppainen joten siinä mielessä aika ei ole liitänyt eteenpäin. Synnytyspelosta, sano vaan ihan ajoissa siitä neuvolassa niin ehdit käydä kaikessa rauhassa vaikka useampaan otteeseen pelkopolilla juttelemassa. Sain itse hyvää mielenrauhaa sieltä mukaani vaikka pelkään edelleen ihan järjettömästi neuloja. Ja noista vatsakivuista, jos huolettaa niin neuvolaan tai synnärille / äitipolille näytille, mutta mulla menkkamaiset jomotukset kesti varmaan 7-8 viikkoa päivittäin. Joka päivä tuntui että menkat alkaa ihan just nyt ja joka vessakeikalla pelkäsin näkeväni verta paperissa. Välillä kipu oli niin kova että herätti yöllä pitelemään vatsaa sikiöasennossa mutta koskaan en vuotanut ja tuolla se vauva nyt temmeltää :) Varhaisultra on kyllä ihana keksintö, me saatiin se keskussairaalalta rv 7 lapsettomuushoitoajan tilalle :D Ei siis ehditty hoitoihin asti mutta kuuluu kuulemma käytäntöön että tarkistetaan ultralla jos on jonottanut hoitoihin. Ohos, tulipas romaani :D

Tervetuloa messiin nemelia! :flower:

miss_piggy, pystyasennossa synnyttäminen ei epiduraalin tai spinaalin jälkeen ole suositeltavaa koska vie voimia jaloista. Toki saahan sen sängyn päädyn aika ylös joten siinä mielessä ponnistaa voi tosi istuvassakin asennossa vaikka sängyllä ponnistaisikin :) Miten synnytystapa-arvio meni? Otettiinko sulta muuten rutiininomaisesti streptokokkinäyte sairaalalla? Ai niin, ne nivusten repimiset on liitoskipuja kun luuliitokset alkaa antaa periksi. Mulla ei niihin auta kuin liikkuminen ja lepo sopivina annoksina.

Vilja-Maaria, ei ole sullakaan pitkä enää! Onko vauva jo laskeutunut? Toki vaikkei olisikaan niin aletaan pian elää hetkiä että lähtö voi tulla milloin vain! :) Eipä meikäläisenkään lenkit enää mitään lenkkkejä ole, sellaista pingviinitallustelua, mutta tärkeintähän on että saa itsensä ylös, ulos ja lenkille. Vaikkakin sitten lyhyelle ja kovin tuskaisen näköiselle :D

Milk@, kehtaanko edes tunnustaa että meillä on ollut pinnasänky valmiina jo jostain rv 25 lähtien...? :D Hyviä viimeisiä työpäiviä ennen pian alkavaa ansaittua mammalomaa!

babygreen, tuo alkuraskaus oli ainakin mulle niin malttamatonta aikaa, raskaus ei näkynyt ja sitä odotti niin kovasti ensimmäisiä virstanpylväitä, neuvolaa ja sitä että tulisi jo jonkinlainen vatsakumpu :) Toivotaan että kaikki menee hyvin, ja todennäköisyyksien valossa meneekin :) Sitten alkaakin jo vatsa kasvaa, tulee ultria ja kaikkea vauvatohinaa. Sulla on kaikkea kivaa edessä :) Valkovuoto on täälläkin lisääntynyt, toisin sanoen sitä tulee ihan tolkuttomasti. Joudun pitää sidettä ellen halua vaihtaa pikkareita kahdesti päivässä. Mitään tulehdusta tai hiivaa ei ole ollut koskaan elli mun kohdalla sitä vain tulee eikä auta mikään. Onpa luonnon liukkaria sitten ponnistamista liukastamaan :D

Bling, esitietolomake annettiin täytettäväksi tosi aikaisin, jo joskus rakenneultran kieppeillä. On ollut jo niin kauan sairaalalla etten enää edes muista mitä kaikkea sinne kirjoittelin :D

Kirpukka, ihanaa että ultra toi tullessaan hyviä uutisia! Se ruudulla näkyvä läpätys on kyllä jotain tosi maagista. Ja muutenkin ajatus siitä, että jokin NIIN pieni on kuitenkin jo elävä vauvanalku sykkivine sydämineen. Teidän pieni vauva :heart:

(.) Eilen käytiin neuvolassa, kaikki muuten hienosti paitsi sf-mitan kasvu jatkaa hiipumistaan. Kasvoi rv 30 saakka keskikäyrällä tai hieman yläpuolella, nyt on menty viidessä viikossa jo alakäyrälle. Jos ei ensi viikollakaan ole kasvanut, mietitään olisiko syytä aikaistaa synnytystapa-arviota että nähdään onko pikkumiehellä kaikki hyvin. Vähän huolettaa mutta pitää ensin odotella ensi tiistain neuvolaan ja sitten ollaan taas vähän fiksumpia. Järki sanoo että todennäköisesti ei mitään hätää mutta toinen puoli taas murehtii kaiken maailman istukkakalkkeumaa. Tätähän tämä raskaus on:)

Muuten menee kivasti ja olokin on suht hyvä isosta kummusta huolimatta. Iskias ja liitoskivut on suurimpana vaivana mutta niiden kanssa pystyy kyllä elää kun ottaa rauhallisesti ja lepää paljon. Vauvakin on kahden viikon kuluttua täysiaikainen ja saa syntyä :) Pitää siis vissiin pakkailla sairaalakassi valmiiiksi ja hoitaa viimeisetkin hankinnat ettei jäisi roikkumaan. Sitten saakin vauva tulla :)

Hyvää alkavaa viikonloppua!

Mayinka & minimies 34+4
 
  • Tykkää
Reactions: Joiku
miss_piggy
Mayinka, mulla otettiin se streptokokki-näyte jo joulukuun alussa, kun oli silloin niitä tulehduksia. Oli kuitenkin nega. Muutoin ois otettu viime keskiviikkona neuvolassa, mutta ei nyt sitten enää tarttenut kerran on otettu jo :)

Synnytystapa-arvio meni ihan ok, painoarvio nyt 3070g, ja ihan selkeästi poika tulossa, sen verran esitteli kulkusiaan ultratessa :D

Kohdunsuu on auki jo 2cm, ja kohdunkaulaa jäljellä 1,5cm, joten jännäksi tässä menee, että syntyykö ennen laskettua aikaa. Jotain se sisätutkimus sai tänään aikaiseksi, kun nyt tulee pieniä suppareita ja veristä vuotoa... Pitää tarkkailla tuota vuotoa, ja jos näyttää että ei lopu niin soittelen joko polille tai synnärille ja kysäisen asiasta. Lääkäri kyllä sanoi, että vuotoa saattaa tulla, mutta luulin että ihan muutama tippa vaan korkeintaan, ja täällä tulee kyllä enemmän.

37+0, poks!
 
Kiitti Mayinka. :) Mukava ilmapiiri teillä täällä. :)


Viimeksi kirjoittelin vauvan potkuista. No nyt se vasta onkin innostunut potkimaan ja riehumaan! Eilen ja tänään on myllännyt urakalla pitkin päivää. Illallakin eilen potki paljon, kun koitin nukkumaan ruveta. Ihan hassua ja outoa ja ihanaa ja kaikkea muuta yhtä aikaa. Jospa ne liikkeet tuntuis pian päälle päinkin. Sais tuo ukkokin osansa.

Nemelia ja Pirpana rv 19+2
 
  • Tykkää
Reactions: babygreen
Hey ladyt!

Mayinka Täytyy tosiaan jutella peloista neuvolassa. Mä oon jotenkin onnistunut kuulemaan niin kauheita kertomuksia, että pelkkä ajatuskin kammottaa. Jo pienestä lähtien olen myös kuullut äitini kauhukertomusta mun synnytyksestä, mähän olin lähemmäks viisi kiloa... Kun sitten vielä sain tietää, että miehenikin oli reilusti päälle neljä kiloa... Kääk! :)

Varhaisultra on nyt takana. Siellä se pikkuinen jumpsutteli ja vastasi prikulleen 7+1, mikä silloin oli menossa. Kuvatkin saatiin mukaan, vaikka eipä niissä muuta näy kuin (lääkärin sanoin) katkarapu =) Ihanaa! Pienen pieni helpotus, mutta nyt sitten jännittää jo se niskaturvotusultra - huoh!

Joiku ja 7+4
 
Joiku, ihanaa, teidän oma pieni katkarapu siellä kasvaa! :heart: Meidän ekassa ultrakuvassa näkyi pieni taululiidun pätkä jolla oli ilmapallo :D Onko teillä nt-ultrassa käytettävissä 4d? Sillä saa jo tosi upeita kuvia, niitä ihastelisi vaikka miten kauan! Me saatiin ru:sta mukaan pari 4d-kuvaa ja oli tosi ihania vaikkei niissä näkynytkään oikeastaan kuin ujon pojan nyrkit :D Osasi pitää kasvonsa piilossa! Peloista kannattaa puhua alusta alkaen koska ei ne ainakaan puhumatta helpota. Ja ikävä kyllä paljon enemmän repostellaan niillä huonoilla synnytyskokemuksilla kuin hyvillä. Paljon on kiinni omasta asenteestakin! Kaveri lähti synnyttämään asenteella "joka paikkaan sattuu, paikat repeää ja muutenkin touhu on perseestä" ja niinhän se sitten oli. Itse olin nuorempana satavarma että jos lapsen joskus saan, en edes yritä alakautta vaan se on sektio tai ei mitään. Nyt kun aika alkaa olla hissuksiin lähempänä, lähden suht rauhallisena yrittämään alakautta :) Että luontokin ja oma vointi muokkaa käsityksiä kun synnytys lähestyy. Ja taas sitä romaania... Sori! :D

miss_piggy, kuulostaa vähän siltä ettei sulta välttämättä ehditä lukea 40+0 poks-päivitystä :D Jos noin jo paikat hissuksiin kypsyneet. Saatkin alkaa jo kokeilla niitä ässiäkin! Onnea täysiaikaisuudesta!

nemelia, mikä vointi? Jumppaileeko vauva jo niin että isikin tuntee? Itse tunsin jotenkin "myöhään" ekat liikkeet, rv 19+ mutta siitä kaksi päivää myöhemmin tuntui jo vatsan päälle niin että sai potkaistuksi isäänsä poskeen :D Mies vähän yllättyi!

(.) Ei muuten ihmeempiä, käytiin TAAS neuvolassa (olihan tässä kaikki 5 päivää väliä :D ) ja olin onnesta mykkyrällä kun sf-mitta oli kasvanut sentin! Päästiin jo ala- ja keskikäyrän puoliväliin, jee! Kaikki oli muuten ok, pissa puhdas ja syke hienosti 140. Seuraava käynti tasan viikon päästä ja sitä seuraavalla viikolla on äitipolilla synnytystapa-arvio. Silloin vauva onkin jo täysiaikainen ja saa tulla ulos kun parhaaksi näkee. Mitä pikemmin, sen parempi tietysti ;)

Mayinka & Nyytti 35+1
 
miss_piggy
Ei tännekään kummempia, suppareitakaan ei oo ollut, joten vielä olla möllötellään yhdessä koossa :D Mekin saatiin synnytystapa-arviosta mukaan pari 4D-naamakuvaa, mutta ei ne kyllä oo mitään kovin selkeitä, vähän sentäs näkee toisen naamaa, ja musta toisessa kuvassa pojulla on ihan miehen nenä :)

Desinfioin tuossa äsken valmiiksi maidonkerääjät, jotka ajattelin sairaalakassiin pakata myös, ja tollasen koliikki-tuttipullon joka tuli ostettua. On sitten valmiina pestynä astia-kaapissa jos tulee tarvis.

Tänään pitäis käväistä neuvolassa kun siellä on joku vauvanhoito-tunti. Oon jo miettinyt sitäkin että mitä kivunlievitystä haluan, niin ehkä tällä hetkellä epiduraali, ilokaasu ja se pudendaali-puudutus vois viedä aika hyvin ponnistuskipuja pois.

37+4
 
Mayinka: Vauva kyllä myllää, mutta ei vieläkään tunnu läpi asti. Viime viikolla riehui enemmänkin, mutta jos laittaa käden vatsalle, liikkuminen loppuu heti taikka vaihtaa paikkaa. Taitaa Pirpana vähän vältellä kosketusta. :D

Muutapa erikoista tänne ei kuulukkaan. Puoliväli poksuu huomenna ja ultraan ois vielä 9 yötä...
 
Täällähän on hiljentynyt. Onko tapahtunut mitään? Mayinka? Miss_piggy? :)

Tänään vihdoinkin mieskin tunsi vauvan liikkeet. Aamulla ihan unenpöpperössä laitto käden vatsalle, kun vauva alkoi liikkumaan. Mies sanoi vain, että olipas vaimea potku ja käänsi kylkeä. :D Oli siis yön töissä, niin oli vähän väsynyt.

Ylihuomenna ois rakenneultra. Alkaa pikkuhiljaa jännittää. :)


Nemelia ja Pirpana rv 20+6
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@ ja Mayinka
miss_piggy
Tänne ei kuulu mitään erikoista, supistuksia kaipailen mutta ei edes niitä ole tullut :) Eli olo on täysin normaali. Ainoat raskausvaivat on öisin kun saa vessassa edelleen käydä useamman kerran, ja selkä naksuu asentoa kääntäessä.
Mun puolesta voisi vaikka alkaa jo tapahtumaan tuon synnytyksen kanssa kun viikkojakin on jo kuitenkin :D
No ei siihen laskettuunkaan aikaan onneks enää ole kuin vähän yli viikko.

38+5
 
Täällä on tosiaan aika hiljaista, eikä taida kovin montaa suht samassa vaiheessa mun kanssa olevaa muutenkaan tällä palstalla pyöriä. Joiku ja babygreen ovat aika samoissa vaiheissa menossa, mutta kirjoitatteko te enemmän jollain muulla palstalla? Jotenkin mä koen tän palstan kuitenkin omimmaksi, kun aikoinaan tuolla 3-kymppisten kuumeilijoiden puolella kirjoittelin. En osaa oikein muualle siirtyä... vaikken tännekään montaa viestiä ole kirjoitellut :)

Mulla oli eilen nt-ultra ja samalla poksahti 11+0. Ultrassa kaikki näytti hyvältä ja turvotusta oli vain 0,8 mm. No... veriseula kertoo sit tarkemmin riskeistä... Pikkuinen jumppaili kovasti ja välillä pieni käsi tunki suuhun. Koko vastasi viikkoa 11+4 eli kovan kasvuspurtin oli ottanut. Pituutta oli 4,6 cm. Kovin vähän kuitenkaan mitään tunteita heräs, kun jotenkin tää tuntuu edelleen niin epätodelliselta... Mahtaako mun äidinvaistotkaan ikinä herätä?!

Miss piggyllä alkaa olemaan jännät paikat. Pistän peukut pystyyn, että kohta alkaa jo tapahtua :) Varmasti toi pitkän taipaleen loppusuora tuntuu melkoisen puuduttavalta. Voimia viime metreille ja loppurutistukseen!
 
Kirpukka, minä ainakin kirjoitan lähinnä tuolla "oman" kuun ketjussa vaikka noin kolmekymppinen ekakertalainen olenkin, siellä on helpompi vaihtaa kokemuksia samoilla viikoilla olevien kanssa.
Vähän epätodelliselta tämä tuntuu vieläkin, viimeksi rakenneultrassa nähnyt ja kuullut tyypin ja vaikka se kovasti liikkuukin niin edelleen tulee välillä sellainen olo että "no onkohan siellä oikeasti joku". Tää versio on ollut koko ajan tosi liikkuvainen ja olen tuntenut liikkeitä jostain 15-16 viikolta alkaen ja paria viikkoa myöhemmin liikkeet jo näkikin :)
 
Heipsistä jälleen. En mä kirjottele tällä hetkellä missään toisellakaan palstalla. Hieman kiirettä pitelee elämässä tällä hetkellä, joten en kerkeä tai jaksa kovinkaan palstailla usein. Yritän toki päivitellä mahdolliset päivitykset täällä jossain välissä. Toki jos joku keksii keinon, miten joku muukin voisi päivittää etusivun välillä, kertokoon :). Lieneeköhän tuo vain edes mahdollista, kun muokkaustoiminto taitaa näkyä ekassa viestissä vain mulle.

Neuvolassa kävin ekakertaa ja LA:ksi tuli 1.9.14 :) Tarkempi LA toki varmistuu sitten myöhemmin tutkimuksissa.

Hyvää odotuksen jatkoa kaikki :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mayinka
kirpukka, ei sulla oo mitään hätää ton äidinvaiston suhteen: mulla on 2 päivää äippäloman alkuun, ja edelleen tää tuntuu epätodelliselta. Että oonko mä siis ihan oikeesti raskaana?? :LOL: joulun aikaan, ku pidin lomaa, tuli tarve laitella kotia ja sellasta, mutta kun työt alko, se olotila rauhottui huomattavasti.. Mä luulen, että oon niitä naisia, joiden täytyy vähän tutustua tulokkaaseen ennenkuin äidinvaistot todella herää. Mutta sen näkee sitte..

miss_piggy, sulla ei tosiaan oo paljon enää. Mullakin kun on enää 5 vkoa laskettuun aikaan.

Musta olis kyllä kauheen kiva kuulla täällä kaikkien kuulumisia riippumatta siitä, missä vaiheessa raskaus on. Jotenkin noissa oman kuun ketjuissa jää kaikesta huolimatta ihan ulkopuoliseksi, ja ihmisillä on jo lapsia ennestään. Kaikki on kovin erilaista kun odottaa ensimmäistä.. Että mieluusti kirjoitan ja luen täällä, jos ei vaan tartte yksin kirjoitella ;)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Uhhuh. Puuh ja syvä henkäys.

Ensimmäiset kunnon supparit. En olisi ikinä uskonut mutta nämä vähän kipakammat, ei-harkkarit, ottaa selkään kipeää :O Mulla ei ole edes menkat ottaneet koskaan selkään vaan aina munasarjojen kohdalle. Rv 15 supparit ei olleet yhtään tällaisia liioin joten odotin että totisempi supistelu olisi vähän niin kuin menkkakivut kertaa sata. Jos ovat tällaisia silloinkin kun lähtö koittaa niin eihän tässä hätiä mitiä :) Toki ei nämäkään niitä ihkaoikeita ole, toivottavasti kypsyttelevät paikkoja mutta tuntuvat jo jollekin. Mies lähti tänään kahdeksi töihin ja siitä johonkin ehkä puoli kasiin asti supisteli koko ajan 10-20 minsan välein. Käveleskelin, istuin kuumassa suihkussa (45 minuuttia :D ), heijasin ja hyräilin tuttujen kivojen biisien säveliä. Mies rusikoi selkää nyrkeillä kun pääsi töistä. Nyt ovat laantuneet jo hienosti, tulee ehkä yksi puoleen tuntiin. Tästä se lähtee! Keho alkaa valmistautua, ihanaa! :heart:

Toki pienenä jännityksenä on se ettei mulle ole vielä ehditty tehdä synnytystapa-arviota tai ottaa streptokokkinäytettä. Aika toki molempia varten on mutta siihen on vielä viikko. Olen jo ennestään kohdunsuulta pehmeä ja kaulakin lyheni jo alkuraskauden puolella sen pari senttiä joten vähän on mietityttänyt mitä nämä tekee tuolla alakerrassa. Ajattelin soittaa huomenna neuvolaan ja lähden sitten synnärille kurkattavaksi jos kokevat tarpeelliseksi. Syntymistähän eivät lähtisi estelemään enää näillä viikoilla eikä ole tarveskaan. En toki hetkeäkään usko että käynnistyisi nyt tästä, kroppa vain harjoittelee. Silti, ensimmäistä kertaa pappia kyydissä joten kaikki mahdollinen pyörii mielessä.

Ai niin, ja jännä juttu mutta nyt kun tässä on eilen supistanut pari kertaa ja tänään tuntikaupalla, olen huomannut olevani valmis synnyttämään. Vaikka se on pelottanut, kauhistuttanut ja mietityttänyt, kaikki se on nyt vain haihtunut pois. Nyt odotan mitä luonto ja kroppa tekee seuraavaksi, kuuntelen itseäni ja odotan sitä hetkeä että pääsisin lähtemään. Että keho kertoisi että nyt on tosi kyseessä, kassi kainaloon ja sairaalalle. Tapahtukoon mitä tapahtuu, sattukoon, en välitä. Haluan nähdä lapseni :)

Tällaista tajunnan virtaa. Sori ääretön omanapa, ajatukset on vähän sisäänpäin kääntyneet juuri nyt. Huomenna on varmaan paljon skarpimpaa taas jahka saan kunnon yöunet ja selkä ja kohtu pääsevät lepäämään tästä jumppatuokiosta :)

Mayinka & Nyytti 36+2
 
  • Tykkää
Reactions: babygreen ja Milk@
Viime kirjoituksesta hieman jo aikaa, joten kommentoin tässä samalla vähän vanhempiakin juttuja.

Streptokokista ei ole meillä ollut neuvolassa mitään puhetta :O Multa ei siis ainakaan ole sellaista otettu... Hassua miten nämä käytännöt vaihtelee paikkakunnittain.

Synnytystapa-arvio oli täällä aikalailla ihan turhanpäiväinen. Höh! Kai se sieltä alakautta sitten mahtuu tulemaan. Näin lääkäri käsikopelolla päätteli. Ultralaite meidän neuvolassa on niin onneton, ettei sillä mitään painarviota kuulemma pysty tekemään. Eli ilmeisesti fiilis pohjalla mennään... Nice!

Onnea Joiku hyvistä varhaisultran kuulumisista!

Mielenkiinnolla luen Mayinkan kuulumisia, kun mennään niin samoilla viikoilla. Mieti, juurihan vasta plussattiin :) Täysiaikaisuus tosiaan kolkuttelee jo nurkan takana. Iik :)

Tsemppiä Miss_piggy viimeiseen loppurutistukseen! Joko lähipiiri lähettelee viestejä ja soittelee kysyäkseen onko h-hetki jo koittanut? Monen olen kuullut viime metreillä hermostuvan kyselyihin, kun itsekin alkaa olla jo valmista kauraa.

Nemelia, muistan itse kun ekoja liikkeitä aloin tuntea, mietin miten ihmeessä niihin tottuu ja miltä ne voimistuessaan tuntuvat. Ekalla kerralla kun liikkeet tuntui masun päältä, meinasi mennä yöunet. Niin hassulta ne tuntuivat. Liikkeiden tuntemiseen tottui kuitenkin aika pian ja innolla odotti jokaista potkua ja kuperkeikkaa. Nyt viime viikkoina liikkeet tuntuvat kieltämättä melkoisilta ja välillä tuntuu hiukan tuskaisiltakin. Nyt potkut on alkaneet muuttua enemmänkin vatsan muljumiseksi. Hassua miten masu muuttaa muotoaan sen mukaan miten pikkuinen asentoaan vaihtaa. Välillä masu on ihan toispuoleinen :) Edelleen kuitenkin haltioissani tunnustelen liikkeitä. Tavallaan sitä kautta koen tutustuvani vauvaan jo odotusaikana. Pikkuinen on selkeästi vilkkaampi iltasella ja etenkin puolen yön aikoihin mahassa on aikamoinen melske päällä. Ainakaan vielä en ole siis liikelaskentaa onneksi joutunut tekemään. Mies pitää monesti öisin kättä masullani ja kertoikin miettineensä kuinka hassuilta liikkeiden täytyy minusta tuntua. Hänestä kuulemma ne tuntuu siltä kuin joku käärme myllertäisi vatsani sisällä :LOL:

Onnea Kirpukka hienoista NT-ultra kuulumisista! Itsellä suuremmat tuntemukset nousi pintaan rakenneultran jälkeen. Kun sai tietää kumpi masussa kasvaa, niin asia konkretisoitui hirmuisesti ja tuli itkuakin tirskautettu kotimatkalla. Tunteet ovat itsellä sen jälkeen kovasti voimistuneet ja jotenkin koen jo nyt pikkuisen omaksi kullanmurukseni :heart: Mutta kuten Milk@ sanoi, on ihan mahdollista, että tunteet herää vasta myöhemmin. Varmasti ne äidinvaistot sieltä kuitenkin heräävät!

(.)
Olo on muutaman viimeisen päivän ajan hieman aiempaa kevyempi. Liikkuminen oli jo todella tuskaista. Juurikaan sohvaa ja vessaa kauemmas en päässyt kulkemaan. Nivuset ja häpyluu särki ihan helvetisti. Luulin jo, että olen sohvan oma viimeisten viikkojen ajan. Ihanaa, että olo on nyt kuitenkin hieman helpottanut.

Vielä olisi valmisteluja tehtävänä, mutta onneksi paljon alkaa olla jo valmiina. Haluaisin saada vielä muutamia kaappeja siivottua, leivottua jne. Pitää kuitenkin pitää järki kädessä ja tehdä oman kunnon mukaan. En halua vetää itseäni niin piippuun kuin ennen joulua menin tekemään.

Jotenkin toivon, että ainakaan ihan pariin viikkoon ei vielä synnytys käynnistyisi, mutta toisaalta en paljon yli lasketun ajankaan halauisi menevän. Kovasti on alkanut mietityttää miten sitä tietää milloin pitää sairaalaan lähteä, miten ekat päivät vauvan kanssa sairaalassa sujuu. Tuhat juttua pyörii mielessä eikä kaikkeen millään voi valmistautua etukäteen esim. lukemalla oppaita. Pitäisi vaan luottaa, että asiat menee omalla painollaan :)

On jotenkin todella outoa olla äitiyslomalla. Ennen sairaslomaa tein todella pitkiä työpäiviä ja nyt tällainen jouten olo tuntuu hassulta. Mukavaa kuitenkin, koska nyt on pystynyt rauhassa aloittamaan valmistautumisen.

Bling 36+0
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Oman poustaukseni jälkeen luin Mayinkan viimeiset kuulumiset. Kääk :) Siellähän on merkkejä havaittavissa! Kiva nähdä miten tilanne kehittyy vai oliko tämä vasta alkulämmittelyä. Pidähän meidät ajantasalla!
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Kiva lueskella teidän kaikkien kuulumisia. Saapa nähdä milloin ja kenelle se seuraava vauva tulee! On tämä niin jännittävää odottamista!

nemelia tule kertomaan rakenneultrakuulumiset, tänäänkös se on??

Mayinkallahan
siellä ihan jännät oltavat! Kuulostaa lupaavalta, kroppa siellä valmistautuu. Mielenkiintoista ois varmasti tietää, mitä supparit ovat saaneet aikaan.

Kirpukalle onnea hienoista ultrakuulumisista! Mä kirjottelen jonkun verran omassa kuukausipinossa etenkin nyt loppuvaiheessa on hauska jännätä kuka sieltä saa nyyttinsä seuraavaksi, mutta tykkään hurjasti tästä meidän 3-kymppisten pinosta, kun ollaan kaikki ekakertalaisia ja kun porukkaa on vähemmän niin on helpompi muistaa kuka kukin on =)

Streptokokkinäyte otettiin täällä viimeisellä lääkärikäynnillä 36+2. Tehtiin myös sisätutkimus, paikat pehmeät, mutta kanavaa jäljellä. Synnytystapa-arviota ei ole tehty ollenkaan eikä mitään kokoarviotakaan missään vaiheessa. Sanoin lääkärilleni olevani huolissani vauvan koosta, että kuin iso vauvasta tulee. Sain sitten lähetteen kokoarvioultraan, ja se tehdään 6.2.

Mitään harjotussupistuksia kummempia suppareita ei ole ollut. Välillä kyllä vihloo ja viiltää tuolla alakerrassa ja nivusia särkee ajoittain. Jännityksellä ja innolla odottelen, että milloin tässä pääsee tositoimiin! En enää malttais odottaa, että näen oman vauvani, mutta hän tulee sitten kun on valmis...Synnytys on mielessä koko ajan ja oon jutellu siitä viime aikoina synnyttäneiden kavereiden kanssa tosi paljon. Odotan synnytystä suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla! Siihen voi tosin mennä vielä viikkoja. Ja olis tässä vielä kaappeja järjesteltävänä ja leipoakin olen aikonut ja laskettuun aikaankin on vielä pari viikkoa. Joten rauhassa kattellaan ja odotellaan!

37+5
 
miss_piggy
Täällä ei onneks noita uteluita oo pahemmin tullut siitä, että joko oon jakaantunut :D Tai no mitä nyt oma äiti kyselee melkein joka päivä, ja serkku laittoi joku aika sitten viestiä, mutta muuten oon saanu olla ihan rauhassa :)
Ei sillä, ei täällä oo mitään merkkejä edelleenkään lähestyvästä synnytyksestä...Mukamas välillä ollu jotain suppareita, mutta kun en tiedä onko ne sitten ollut niitä kuitenkaan. Alkaa tuntumaan, että kyllä tämä yli lasketun ajan menee.
Turhauttaa rampata tuolla neuvolassakin nyt viikon välein kun ei siellä tehdä mitään muuta kun otetaan paino ja pissanäyte ja kuunnellaan sykkeet. Viimeksikin jouduin odottamaan puoli tuntia siellä sohvilla ennen kuin pääsin sisälle, se mun terkka on sellanen vanhempi nainen niin oli muka kattonu että en oo tullu paikalle vaikka istuin ihan näkyvästi siinä sohvalla :O Muutenki se välillä sekoilee ja on ihan muissa maailmoissa...

Olisin kyllä valmis jo synnyttämään. Pääsis siitäkin operaatiosta eroon :D

38+6
 
Pakko kommentoida tuohon äidinvaiston heräämiseen, kun taustalla jännäilen Miss_piggyn tilannetta :D . Musta tuntui koko raskauden ajan tosi epätodelliselta enkä oikein voinut käsittää, että ihan oikeasti siellä kasvaa ihminen :D Rakenneultran jälkeen tosiaan tuli edes vähän todellisempi olo ja keskenmenopelko helpotti. Ja ihan samalla tavalla kuin Milk@ minäkin ajattelin, että mun kohdalla varmaan menee hetki ennen kuin vauvaan tutustuu ja sitä kautta ne äidinvaistot heräävät. Mutta hassusti siinä kävikin niin, että samantien kun vauva syntyi ja sen näki ensimmäistä kertaa, niin tuli ihan valtava rakkauden tunne ja tuntui, että tuo on Meidän Vauva ja maailman täydellisin pieni olento :heart: Joillakinhan niiden tunteiden heräämisessä menee aikaa, mutta voi siinä näinkin käydä, vaikka koko raskausajan olisi ollut ihan pihalla :D

Leppoisaa raskausaikaa kaikille ja Miss_piggylle tsemppiä viimeisiin hetkiin, ei siinä enää kauan mene!! :) Tosiaan synnytyspelko helpottaa kummasti tuossa viime hetkillä kun sen jättimahan kanssa elo alkaa tuntua jo aika hankalalta ja tulee synnytyksestä tosiaan tuollainen "alkais jo että olisi sitten sekin ohitse" -olo kaiken odottelun jälkeen :D
 
No nyt on siellä ultrassa käyty. :) Kaikki oli oikein hyvin ja keskikäyrillä kuulemma ollaan. Ultraaja selitti koko ajan mitä hän tutki. Lopuksi kurkattiin sukupuoli. Tyttöolo mulla on ollut koko ajan, vaan pippelihän se sieltä ensimmäisenä ruutuun lävähti. XD Pääasia kuitenkin, että on terve lapsi. <3

Kirpukka: Onnea ultrauutisista. :) On se vaan ihanaa käydä kurkistelemassa, mitä vauvalle kuuluu. Itse jännitin NT-ultraa ja myös tätä rakenneultraa.

Miss_piggy ja Mayinka: Teillä on kyllä oikeasti jännittävät ajat. :)

Meillä ilmeisesti streptokokki katsotaan jossain vaiheessa. Ainakin neuvolakortissa on sille varatu oma kohtansa. Synnytystapa-arvio oli muistaakseni rv 36 ja siellä kuulema ihan ultrataankin. Jännä, että sitä ei tehdä kaikille. Kaveri (asuu eri kaupungissa) sanoi, että hänellekään ei tehty mitään arviota. :O

Bling: Vauvan liikkeet on kyllä oikeesti hassun tuntuisia. Välillä hipsuttelee ja välillä on sitten huomattavasti kovempia potkuja. Meilläkin jätkä myllää mieluummin iltaisin. Aamuisin harvemmin tuntuu mitään. Tosin toissa-aamuna mylläs 5-6 välillä aamulla koko ajan. Päivälläkään ei niin usein tunnu, paitsi jos ehdin istumaan pitemmän aikaa. Töissä tulee kuitenkin aika paljon liikuttua, kun oppilaita pitää koko ajan neuvoa. Vähän olen nyt toivonut, että lapselle kehittyis samankaltainen rytmi kuin mulla, niin ois helpompi sitten valvoa sen kanssa. Iltavirkku siis itsekin olen.


Nemelia ja pikkujätkä rv 21+1
 
  • Tykkää
Reactions: babygreen
Mayinka Hui! Kyllä tuo jo näin noviisista varsin tositouhulle vaikuttaa! Ja olen kyllä monen suusta kuullut saman, että odotusaika tekee tehtävänsä myös pelkojen suhteen :) toivottavasti pääset helpolla ;)

Kirpukka Mä olen ilmoittautunut myös syyskuisten pinkkaan, mut kyllä tämä tuntuu omimmalle :) Nyt juuri ei oikein ole tällein iltaisin oloja kirjoitella, eikä myöskään koko ajan kehtaa valittaa huonoa oloa ja pelkoja. Mut pidetään tämäkin pino aktiivisena ja kohta tuolta kuumeilijoista varmasti tulee lisäjoukkoja =)

Nemelia Ihania ultrakuulumisia! Ja onnea pikkujätkästä :)

Mulla oli ensimmäinen neuvola ja se oli ihan turha... Mieskin oli tietysti mukana ja täti ei tainnut katsoa häneen päinkään. Noh, "täti" oli reilu parikymppinen ja hommaa oli katsomassa opiskelijakin, joten saattoi tietysti olla näiden summa, että ei ollut kauhean kiva "turista", niin kuin monet on täällä kirjoitelleet. Ei oikein juteltu yhtään mistään, muusta kuin nt-ultrasta ja ruoka-ainerajoituksia. Niistäkin, kun jotain kysyin, täti googletti asian :) Aikaa meni alle tunti. Eipä haittaa, että neuvola vaihtuu muutaman viikon päästä.

Joiku ja 9+0 *POKS*
 

Yhteistyössä