** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.9 **

Heippa!

Pikainen kommentointi... kiitos luottamuksesta, otan hoitaakseni listan päivitys asian! Kävin myös kurkkimassa ja toteamassa (kuten Samirja sanoikin), että en pysty tätä listaa päivittämään, joten kunhan tässä joku kaunis päivä kerkiin, niin teen meille uuden listan ja sitä mukaa sitten myös päivitellään niitä asioita!

Tänään kävi ärsyttävä asia töissä. Eräs läheinen työkaveri, joka raskaudestani jo tietää, aloitti aivan ilman varoitusta puhumaan raskaudestani hieman huonolla ja kiireisellä hetkellä. Totesi vain yllättäen, että sitten on muuten sellanenkin asia mikä vaikuttaa sulla kun sä käytät niitä astma-lääkkeitä, että se sitten vaikuttaa sikiön kokoon. En oikein osannut muuta sanoa kuin että aha. Johon hän jatkoi, joo se kannattaa sitten muistaa, että voi tulla pienikokoinen vauva. Heitin vitsiksi asian ja sanoin, että sehän on sitten hyvä vaan. Josta tämä työkaveri vasta oikein innostui ja sanoi, että en mä voi näin sanoa ja ei pieni kokoinen ole hyvä asia, ei sellasta voi toivoa jnejnejne. Plaah! Mentiin omille työpisteille siinä sitten, asia keskeytyi ja jatkettiin tekstiviestillä tätä asiaa. Kirjoitin sille vaan, että itse en tälle asialle mitään voi, lääkkeitä on käytettävä, muuten en saa henkeä. Ja lisäksi kolme eri lääkäriä on sanonut, että tämä minun lääkkeen käyttö on sallittua, eikä kukaan ole merkittävistä lääkkeen aiheuttamista haitoista kertonut mitään, joten asialle en voi mitään. No sit hän kovasti pahoitteli jne. Tähän totesin vaan, että eipä tässä mitään, tähän pitää vissiin tottua, että yhellä jos toisellakin on neuvoja annettavana. Voi miten ärsyttävä tilanne olikaan! Ihan yhtäkkiä keskustella töissä muiden korvien kuulolla ollessa (onneksi vähän kauempana) tällaisesta asiasta! Varmaan tällasia on muillekin sattunut, mutta mulle oli nyt eka kerta! Vieläkin ärsyttää kun oikein asiaa ajattelen, mutta nyt lopetan ajattelemisen ja siirryn unten maille!

Ronjaliina ja 9+1
 
ronjaliina sen verran voisin kommentoida tuohon lääkitysasiaan, että joskus ei voi raskausaikanakaan olla ilman lääkkeitä (mulla siis myös jatkuva lääkitys), ja siitä saa välillä kuulla kommentteja, mutta mä ainakin oon suhtautunut siihen niin että antaapa ihmisten olla mitä mieltä hyvänsä, mä itse kuitenkin tiedän että tarvitsen lääkkeet, joten ajatelkoot muut mitä lystää.. ja mulle sanottiin jo alkuraskaudessa terveyden huollon ammattilaisten taholta, että se on yhtä tärkeää että äiti voi hyvin, koska vauvakaan ei voi voida hyvin jos äiti voi huonosti. tiedän, joskus on vaikea jättää noita omaan arvoonsa, mutta se on vain opeteltava..

samirja kiitokset kun jaksoit kertoa tarinasi, itseasiassa aika lohduttavaa huomata, että vaikka usein ei asiat mene niin kuin suunnittelee, niin kaikki voi kuitenkin mennä hyvin.

anoppi ja appiukko päätti sitten eilen illalla ilmottaa että tuleevat tänään kylään etelä-suomesta.. ois ollu tänään vähän suunnitelmiakin, vaan joutuu nyt jättää väliin, koska jos halutaan että täällä on edelleen siistiä kun ne tulee, koiraa ei voi jättää yksin. sille on jostain syystä nyt ilmeisesti kehittynyt eroahdistus muuton jälkeen.. tuntuu hieman hullulta kun ikää on 8v koiralla, eikä aikasemmin oo ollu mitää ongelmaa.. hieman aiheuttaa harmaita hiuksia, ja voin sanoo että tuo sen seuraaminen joka paikkaan ja uikuttaminen esim kun käy suihkussa, käy todella paljon hermoon, ainakin sellasina päivinä kun on muutenkin hermot tiukilla... jahas, ei se auta ku lähtee tiskaamaan....

myymeli& pikku neiti 27+6
 
Todellakin Ronjaliina voit jättää noin typerät kommentit omaan arvoonsa. On nimenomaan sekä äidin että lapsen parhaaksi jos äiti käyttää tarvitsemiaan lääkityksiä. Tuskin se hapenpuutoskaan sitä lasta auttaa kasvamaan. Ai kun mua oikein suututtaa sun puolesta! Itsellä nuo Metformiinit ja Klexane koko raskausajan käytössä ja ehkä mahdollisesti myös insuliinit sitten jossain vaiheessa (toivottavasti ei!). Mulla ei siis ilmeisesti pelkoa liian pienestä lapsesta vaan tuo makrosomia on se mulle todennäköisempi riski.

Musta tuli eilen sellanen täti-ihminen kun mun pikkuveli tyttöystävineen ottivat vähän varaslähdön ja saattoivat maailmaan pienen tytön reilut kolme viikkoa etuajassa. Laskettu aika olis ollut vasta huhtikuun puolivälin jälkeen. Iso ja reipas tyttö oli silti syntynyt vaikka vasta viikolla 36 olivatkin. Tänään pääsen sitten tätä ihanuutta kutittelemaan :heart:
Ihan vaan vinkkinä teille loppusuoralla olijoille että valmistelut ja hankinnat todellakin kannattaa tehdä ajoissa!

Kiva lueskella teidän pidemmällä olevien juttuja vaikka en niihin kauheasti osaakaan kommentoida. Uskomaton määrä tavaroita ja asioita jotka pitäisi hankkia ja joista pitäisi päättää. Nämä on sellaisia asioita että näitä ei oikein edes uskalla vielä ajatella omalle kohdalle.

Ja mitäpä kuuluu muille vastaraskautuneille? Neitipippuri? Ginger?

Tätiytynyt Tuna ja serkkuuntunut sintti 6+1

Muoks.
Toivottavasti ei ole huono enne kun mä en näytä vieläkään päässeen teidän etusivun listalle lainkaan:
Tunafish-78.............. LA 21.11.2012
 
Viimeksi muokattu:
Jes sain Tunankin nyt listalle :)

Me ollaan saatu Baby Björnin sitteri ja kantoreppu. Tosiaan kantoreppuun meillä on vielä 800g matkaa, joten odotan innolla illan vierailijaa, joka tuo jonkun trikoisen kantoliinan. Poden huonoa omatuntoa liian vähäisestä sylityksestä, joten olis kiva liinassa kanniskella pientä.

Tuittiksella ainakin oli jo häntäluun kanssa ongelmia. Mulla ongelmat oli poissa loppuraskauden, mutta tadaa, ovat tehneet paluun. Toi imetysistuskelu ei tee yhtään hyvää häntäluulle. Peppu on kovilla, kun suurimman osan päivästä istuu jollain pehmeällä alustalla.

Äkkiä suihkuun!

Samirja
 
Ronjaliina, tiedän todella hyvin mistä puhut! Varsinkin alkuraskaudessa on tosi "kiva" kuunnella tuollasia juttuja sellaisilta ihmisiltä, jotka ei lääkitystä tarvitse. Aivan kuin ilman noita kommentteja ei olisi huono fiilis itsellä joutuessaan syömään/piikittämään raskauden aikana ylimääräisiä mömmöjä itseensä. Ja oikeasti, on niin todella monesta asiasta kiinni se, minkä kokoinen lapsi tulee. Yksin lääkitystä on ihan turhaa syyttää, sitä mieltä itse olen. Tsemppiä!

Tunalle onnittelut tätiytymisestä!:flower:

Samirja, minkä painoisia vauvoja Baby Björnin sitterissä ja kantorepussa saa pitää? Me ollaan nimittäin saatu molemmat kans jo (kiitos ihanien isosiskojen, jolta perii kaikenlaista...) ja kuulin vain jostain, ettei ihan vastasyntynyttä ainakaan siinä sitterissä saa pitää, kun sitä ei saa makuuasentoon. Mahtaako pitää paikkaansa? Kantoliinaa tekisi itsekin mieli, tosin sisko tilasi vauva-lehden mulle viime joulukuussa ja sen mukana piti tulla lahjana liina. Vaan ilmeisesti se liina on vedetty pois markkinoilta jostain syystä eikä vauva-lehti toimita niitä enää tilaajille. Saa nähdä tuleeko sieltä sitten tilalle jotain vai ei.

No niin, saaks nyt riemuita ja hehkuttaa, kun tuntuu niin superihanalta? =) Tänään oltiin siis Naikkarilla seurantaultrassa. Vastaan tuli (taas) uusi erikoislääkäri, mutta sattuipa olemaan tosi ihana ja mukava, jolla tuntui olevan aikaa enemmänkin jutustella ja rauhassa ultrata. Noh, toki oli aikataulusta puolituntia myöhässä varmaan juuri tuon vuoksi, mutta ei haitannut odotella, kun jäi niin hyvä mieli käynnistä.

Tyyppi voi erinomaisesti, se on eka onnenaihe :heart: Pieni kasvaa edelleen täysin keskikäyrällä (sekä pään, pituuden, reisiluun että masumitan suhteen) eli vielä ei ainakaan ole merkkejä makrosomisuudesta. Istukka- ja napavirtaukset oli normaalit, lapsivettä normaalisti, kohdunkaula hivenen lyhentynyt, mutta edelleen täysin normaali ja kohdun suu kiinni ja kiinteä. Mammakin voi hyvin eli pitkä sokeri 5,0! Voi että miten helpotti kuulla tuo, sillä sokerien kanssa on saanut sählätä vähän väliä! Lääkärin kanssa juteltiin ummetuksesta ja närästyksestä, ja ummetukseen sain reseptilääkkeen ja närästykseen hyvät vinkit apteekkikamalle. Pitääpi huomenna siis kurvata apteekkiin helpotusta hakemaan. Kaikenlisäksi tuntui ihanalta saada kiitosta siitä, miten hienosti paino on pysynyt hallinnassa ja miten muutoinkin on raskaus tähän mennessä sujunut todella hyvin, vaikka diabetikko olenkin. Kyllä kuulkaa sitä vain tarvitsee noita ammattilaisten tsemppauksia aina välillä!

Tyyppi voi siis masussa hienosti. Painoa oli nyt 1307g, pituutta en hoksannut kysyä. Perätilassa majaillaan edelleen eli pepullaan istuskeli kuten pari viime kertaakin. Ajattelin heti, ettei sitä sukupuolta sitten taaskaan näy, mutta nyt oli kokeneempi ultraaja ja varsin nopeasti saikin paljastettua Tyypin salaisuuden. Eli kyllä siellä uloke näkyi selvästi; Meille tulee poika! Niin ihana uutinen, vaikka oikeasti molemmin parempi. Kaapissa on pussitolkulla siskolta saatuja tyttöjen vaatteita, mutta ehkäpä ne varastoidaan odottamaan pikkukakkosta, jos sellainen päivä vielä tulee...

Tänään siis liidellään täällä pää pilvissä kaikista hyvistä uutisista. Anteeksi vain tämä omanapaisuus ja hehkutus, mutta niin helpottunut ja onnellinen olen. Huomenna voi sitten taas ahdistaa kaikki mahdollinen, mutta tämän päivän ainakin nautin =) Viettäkäähän tekin mukava kevätpäivä masujenne/pikkuistenne kanssa!

Sara ja Tyyppi 29+3
 
Kiitos teille ihanille tsemppauksesta! Näin itsekin ajattelin, että eipä tuommoisista kannata murhetta ottaa ja pidempään päätään vaivata! Ja parempi se, että happi kulkee kuin että ei tosiaan kulje. Siitä kun niitä suurempia ongelmia varmasti tulee!

Ihanaa, että Saralla on noin positiivinen päivä! Toki täällä saa hyvää mieltä jakaa ja hehkuttaa! Se on mukavaa luettavaa se!

Olen ollut kuulkaa oikein niin ahkera tänään, että olen perustanut meille nyt sen uuden pinon. Otin oikeuden omiin käsiini vähän muokata sivustoa, joten toivottavasti en ole loukannut ketään tms. Mutta koitin saada etusivua hieman loogisemmaksi ja enemmän järjestyksessä olevaksi. Tuntui, että synnyttäneistä ei oikein saanut selvää, että mistä ketäkin etsiä jne. Lisäksi muokkasin nyt niin, että kaikien vauvojen mitat ja muut tiedot on samassa järjestyksessä, jos niitä haluaa lueskella, niin nyt sen pitäisi onnistua paremmin. Kuvia mitään en vielä saanut väleihin liitettyä, mutta en oikein tiedä, että tarvitseeko se edes kuvia! Jos jotakin kehitettävää tulee, niin ei muuta kuin viestiä vaan tänne päin tulemaan niin voin tehdä toivomianne korjauksia. Jos aina en ehdi tai muista tai huomaa heti päivittää tietoja etusivulle, niin huomauttakaa siitä sitten. Joskus voi tällaset ihan vaan huomaamatta mennä ohi, kenellekään mitään pahaa tarkoittamatta.

Mutta nyt siis uusi pino, OLKAA HYVÄT!! TERVETULOA!!

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2117058-noin-kolmekymppiset-ekakertalaiset-vol-10-a/
 

Yhteistyössä