Nolottiko?

  • Viestiketjun aloittaja Bubla
  • Ensimmäinen viesti
Bubla
Keskenmenon koneneet: olitteko ilmoittaneet raskaudestanne jollain voitonvarmalla tavalla, kuten esim. paidalla, jossa lukee "isä"? Ja oliko koko suvulle ilmoitettu, että meistä tulee perhe ja vanhemmille lähetetty tekstiviesti, jossa heitä tituleerattiin isovanhemmiksi?

Mua aina ihmetyttää, kun ihmiset on niin varmoja, että heistä tulee nyt perhe heti, kun testi näyttää plussaa. Eihän se vielä mitään kerro. Sehän voi olla kohdunulkoinen tai tuulimuna. Ja suuri osa raskauksista päätyy keskenmenoon. Tosi noloa sitten joutua myöntämään, että vähän hätiköitiin, ei mitään tullutkaan.
 
ei nolottanu suretti
ei nolottanu kun ei kerrottu, yx työkaveri arvasi sitten kun tuli tuli km. mutta siitäkään ei muille kerrottu

ja vaikka olisi kerrottu, niin ei olisi nolottanu. Ikävää se olisi ollut että olisi pahoittanut muidenkin mieltä. Mutta ei sen enempää.

jos pitäisi olla nolo, niin sehän tarkoittaa sitä, että olisi jotenkin itse mokannut.

ei km ole oma syy, eikä sen takia tarvii olla nolo. Fiksut ihmiset myös ymmärtävät, että raskauden alkuvaiheessa on turha ryhtyä ostelemaan vauvan vaatteita ta kyselemään nimistä jne. kyllä sen voi silti kertoa, jos on avoin luonne ja haluaa jakaa tämmöiset asiat

me ei haluttu, osittain siksi että ikäni takia km:lle on suuri riski
 
Olipa mauton ja asiaton kysymys keskenmeno-palstalle, jossa ihmiset surevat... Mitä noloa siinä asiassa on? Luulisi, että lähipiiristä on myös tukea ja hyötyä surun läpikäymisessä. Toki moni pitää alussa matalaa profiilia, koska ei varmaankaan halua mahdollista surua jakaa muiden kanssa, mutta mielestäni nolous on vähän väärä sana.

Nolottaako sinua, jos sairastut vakavasti? Nolottaako sinua jos menet naimisiin ja miehesi pettääkin sinua? Nolottaako sinua jos vanhempasi eroavat?

Eivät kipeät ja surulliset asiat ole noloja.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.11.2006 klo 18:03 Bubla kirjoitti:
Keskenmenon koneneet: olitteko ilmoittaneet raskaudestanne jollain voitonvarmalla tavalla, kuten esim. paidalla, jossa lukee "isä"? Ja oliko koko suvulle ilmoitettu, että meistä tulee perhe ja vanhemmille lähetetty tekstiviesti, jossa heitä tituleerattiin isovanhemmiksi?

Mua aina ihmetyttää, kun ihmiset on niin varmoja, että heistä tulee nyt perhe heti, kun testi näyttää plussaa. Eihän se vielä mitään kerro. Sehän voi olla kohdunulkoinen tai tuulimuna. Ja suuri osa raskauksista päätyy keskenmenoon. Tosi noloa sitten joutua myöntämään, että vähän hätiköitiin, ei mitään tullutkaan.
Mun mies on isi, vaikka 2 keskenmenoa on kohdattu... Meillä nimittäin on jo 2 lasta. Mutta vaikka ei ennestään lapsia olisikaan, ymmärrän hyvin sen innon kertoa kaikille..! Vaikka itse kerroin ekastakin raskaudestani vasta kun masu alkoi vähän näkyä... Siinä ei ole mitään noloa, jos keskenmeno sattuukin kohdalle. Raskausuutinen on ihana kertoa, keskenmenosta kertominen voi joillekin olla vaikeaa, mutta ei se ole keskenmenon kokeneen syy, jos kuuntelija ei ymmärrä. Sitäpaitsi, ikävä kyllä huonosti voi käydä raskauden loppumetreilläkin, joten ilmeisesti pitäisi lapsesta ilmoittaa vasta kun sairaalasta on kotiuduttu :xmas:
 
Ei pitäisi provosoitua, mutta vastaan silti.
Ei nolottanut, kaikki tiesivät, aina vanhempieni naapureita myöten. Ei tarvinnut nimittäin itse kertoa, kun kaikki näkivät sen isosta mahastani. Raskauteni meni kesken sen ollessa puolivälissä, salaaminen ei enää ollut mahdollista, eikä kyllä käynyt siinä vaiheessa enää mielessäkään.

Eli millä viikoilla ajattelit, että "kehtaat" kertoa? Lapsi kun voi kuolla kohtuun vaikka viikolla 39, nolottaisiko sitten?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.11.2006 klo 18:03 Bubla kirjoitti:
Keskenmenon koneneet: olitteko ilmoittaneet raskaudestanne jollain voitonvarmalla tavalla, kuten esim. paidalla, jossa lukee "isä"? Ja oliko koko suvulle ilmoitettu, että meistä tulee perhe ja vanhemmille lähetetty tekstiviesti, jossa heitä tituleerattiin isovanhemmiksi?

Mua aina ihmetyttää, kun ihmiset on niin varmoja, että heistä tulee nyt perhe heti, kun testi näyttää plussaa. Eihän se vielä mitään kerro. Sehän voi olla kohdunulkoinen tai tuulimuna. Ja suuri osa raskauksista päätyy keskenmenoon. Tosi noloa sitten joutua myöntämään, että vähän hätiköitiin, ei mitään tullutkaan.
Törkeää!!! Vai että pitäisikö oikein nolostua? Eikö saisi raskaudesta iloita? Painu muualle ihmisiä kiusaamasta! Keskenmeno on tarpeeksi rankkaa ilman sinunlaisiasi arvostelijoita.

Itse olin kertonut raskaudesta kaikille sellaisille ihmisille joille voi kertoa keskenmenostakin. Kun raskaus rv 11+1 todettiin keskeytyneeksi niin oli ihanaa kun oli ihmisiä joille pystyi avoimesti surustaan kertomaan.
 
Provosoimistarkoituksessahan tuo viesti oli kirjoitettu. Mutta jäin miettimään enemmänkin sitä, minkä takia tuollaista tekstiä ylipäätään kirjoitetaan. Ilmeisesti kysyjällä itsellään menee aika huonosti. Joten :hug: ja tsemppiä!
 
Elämä on
Ihmiset ovat erilaisia toiset ovat onnensa kukkuloilla ja haluavat kertoa heti kaikille. Toiset odottavat puoliväliin ennen kuin uskaltavat kertoa kenellekkään.

Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Minulla on takana 2 keskenmenoa (molemmat rv10+) ja yksi keskeytys rv17+ (sikiön kasvu- ja kehityshäiriön vuoksi). Näistä kaikista tietää vain mieheni ja minun lisäksi kaksi ystävääni. Vanhempamme tietävät vain tuosta viimeisimmästä raskaudesta jonka jouduimme keskeyttämään.

Kyllä minulla välillä ottaa päähän nämä raskaushehkutukset ja rv 5+ keskenmenot. Mutta ne ovat heidän elämänsä "suurimmat" tapahtumat ja heille suokoon. Minäkin voin ajatella että jollakin on asiat minuakin huonommin.

Aloittaja oli vähän väärässä paikassa provosoiduin mielipiteitensä kanssa mutta jokin piilevä ajatus hänellä oli mielessä ehkä häntä itseään nolottaa oma hehkutuksensa oman keskenmenoon päättyneen raskauden kanssa...

Sana on täällä kuitenkin vapaa ja saihan hän kirjoittelua aikaiseksi. ;)
 
provo tai ei
Toisaalta ymmärrän ap:n kysymyksen! Kun jokapuolelta toitotetaan, että alkuraskaus on herkkää aikaa, ja keskenmeno voi tulla milloin vaan, en ymmärrä että sitä heti positiivisen testin jälkeen ruvetaan hehkuttamaan! On tietysti sallittua olla onnellinen ja iloinen, mutta minusta jonkinlainen varautuminen pahimpaan on aiheellista. Itse aion kertoa vasta ensimmäisen ultran jälkeen ja silloinkin vain niille lähipiiristä jotka eivät vielä tiedä. En ole negatiivinen ihminen, mutta olen odottanut tätä niin kauan, että haluan asian olevan mahdollisimman varma ennen kertomista.

Ap:n kysymys oli vähän huonosti aseteltu, sillä ei keskenmeno ole noloa. Keskenmenoon on ympäristönkin vaikea suhtautua, jos tuleva äiti on aluksi ollut kovin innoissaan ja heti julistanut asiaa kaikille. Ehkä lähipiiri onkin siis se, jota nolottaa keskenmenon sattuessa kun eivät tiedä miten lohduttaa!
 
Kyllä nolottaa, mutta ei sen takia että kerroin muutamalle läheiselle. Vaikka jokainen toitottaa että sen lapsen ei vain ollut tarkoitus syntyä ja luonto korjaa heikoimmat, niin silti on sellainen olo että on itse mokannut. Minusta oli parempi että kerroin parille läheisimmälle ystävälle, sillä nyt löytyy tukijoita ja kuuntelijoita joille purkaa pahaa oloa. Jos en olisi kertonut joutuisin selviämään tästä yksin.
 
En ollut mitenkään voitonvarma kun koko ajan epäilin keskenmenoa, mutta esimiehelleni en olisi halunnut ehtiä kertoa raskausuutisista. Hän soitti (olen vanhempainvapaalla), että lähdenkö firman pikkujouluihin ja samalla kysyi työhön paluusta. Kun silloin kuitenkin olin raskaana (ja se osoittautui myöhemmin tuulimunaksi) niin en siinä tilanteessa kehdannut ruveta kauheana kiertelemään että no ehkä olen tulossa töihin tai ehkä en. Sanoin, että mulla on semmonen ylläri joka vaikuttaa mun työhön. Hän arvasi heti. Meidän piti nähdä sinä päivänä kun minulla oli kaavinta, joten jouduin selittämään myös tuulimunakuvion hänelle. Ei tuo nyt nolota, mutta kun ei tiedä miten tuollainen tieto vaikuttaa esim. liksajuttuihin kun hän nyt tietää, että toisella lapsella on lupa tulla. Tällaiset pitäisi mieluiten omana asiana.
 
Ei nolottanut tippaakaan, olo oli surullinen ja pettynyt. Kerroin siskolleni ja ystävilleni positiivisesta testistä, samoin mieheni. Keskenmenosta olen kertonut kaikille läheisilleni, työpaikallanikin melkein kaikki tietävät. Asiaa on helpottanut todella paljon puhuminen ja muiden ihmisten tuki. Jos tulen uudelleen raskaaksi, kerron silloinkin aivan samoin uutiset, toivottavasti surullisia ei silloin perään tule!
 
Olipas kyllä todella tyhmä kysymys :( hyi, häpeä!
Jos on plussannut ja odottaa onnessaan vauvaa, sitä saattaa kertoa koko perheelle, suvulle, ystäville onnen asian..

Itse olen kertonut kaikille melkein, koska en osannut olla hiljaa aiheesta. Ensimmäistä ultraakaan ei itselläni ole vielä ollut, mutta silti olen kaikille kertonut.

Jos saisin keskenmenon, sille ei voisi mitään. Se ei olisi mun vika. Mulla olisi tukijoita ympärillä, jotka ymmärtäis ja tukis- koska olen jo kaikille asian kuuluuttanut..

Niin kerta.
Itse en kokis keskenmenossa mitään "Nolottamisen aihetta". Se on surullinen tapahtuma, jolle ei yksinkertaisesti voi mitään.

Voimia kaikille sen kokeneille, ja tsemppiä yrittämiseen!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.11.2006 klo 20:06 vieras kirjoitti:
Olipa mauton ja asiaton kysymys keskenmeno-palstalle, jossa ihmiset surevat... Mitä noloa siinä asiassa on? Luulisi, että lähipiiristä on myös tukea ja hyötyä surun läpikäymisessä. Toki moni pitää alussa matalaa profiilia, koska ei varmaankaan halua mahdollista surua jakaa muiden kanssa, mutta mielestäni nolous on vähän väärä sana.

Nolottaako sinua, jos sairastut vakavasti? Nolottaako sinua jos menet naimisiin ja miehesi pettääkin sinua? Nolottaako sinua jos vanhempasi eroavat?

Eivät kipeät ja surulliset asiat ole noloja.

TÄSSÄ ON KYSYJÄLLE ASIAA!!!!! olen aivan samaa vieltä, kuin yllä!! On ihanaa kun saa tarvittavaa tukea, mitä noloa siinä on??!!!
 
En osaa sanoa alottajan motiivista kirjoittaa viestiä. Oliko sävy syyttelevä vai ei mutta minuun viesti jotenkin kolahti.

Itse koin kovin vahvaa häpeää keskemenosta vaikkei sitä hirveästi oltu retosteltu ympäriinsä. Molempien vanhemmille ja sisaruksille oli kerrottu ei nyt aivan plussan jälkeen mutta melkein. Oli todella vaikeaa kertoa, että keskenmeno siitä tuli enkä olisi kehdannut mennä minnekään moneen kuukauteen kun tiesin huhun levinneen ystäville ja tuttavillekin.

Ei minua nolottanut se, että olin kertonut. Vaan tunsin suurta epäonnistuneisuutta ja alemmuutta. Olin huono ihminen kun en pystynyt pitämään lastani hengissä ja se hävetti.

Olen kai sitten ainoa, jota todella nolotti/hävetti. :'(
 
Voi siru... Minullakin on ollut välillä noita tuntemuksia, eli että olen jotenkin paha ihminen kun ei masuvauvani selvinnyt. Hetkeäkään ei asiaa kuitenkaan kannata hävetä, sillä asiaan ei olisi itse mitenkään voinut vaikuttaa. Tsemppiä sinulle!<br><br>
 
Itselläni on kaksi km takana, rviikoilla 11+. Nyt kun taas olen raskaana samoilla viikoilla, en uskalla kertoa juuri kenellekään. En tosin ole kertonut aiemmilla kerroillakaan, keskenmenoista kerroin joillekin sukulaisille niiden tapahduttua.

Km tuntuu tietyllä tapaa epäonnistumiselta, ehkä siitä johtuvat häpeän tunteet. Ap jotenkin näyttää ajattelevan, että näihin häpeän tunteisiin olisi jotain syytä, että siksi alkuraskaus ja keskenmeno tulisi salata. Ja taustalla on ehkä myös ajatus: "kell onni on, se onnen kätkeköön." Olen ainakin itse iloinen, kun joku kertoo minulle olevansa raskaana, vaikkakin varhaisessa vaiheessa. Minusta itsestäni on hienoa nähdä toinen onnellisena, ja varsinkin uuden lapsen syntyminen on upea asia.

 
Hmm, kysymyksestä en nyt viitsi provosoitua, mutta vastaan silti:

Kun ensimmäisen kerran tulin raskaaksi, en todellakaan tiennyt, että keskenmenot ovat niin yleisiä. En liikkunut nettipalstoilla, tuttavissani kukaan ei ollut saanut keskenmenoa, enkä ollut ikinä lukenut vauva-lehtiä. Luulin jotenkin, että kun plussan saa tikkuun, niin lapsi on jo melkein ovella. Naiivia, tiedän.

Sama juttu oli koko raskauden kanssa. Ovulaation tiesin jotenkin, mutta muuten koko "vauva-juttu" oli ihan uutta. En edes kiertopäiviä ollut koskaan laskenut ja kun neuvolassa kysyttiin kierron pituutta, en tiennyt.


Tuli sitten kerrottua monille, mutta toisaalta oli ihanaa saada tukea sitten keskenmenon jälkeen (rv8+6 keskeytynyt km). En kylläkään ostellut mitään tavaroita tai ISI-potkuhousuja, koska ajattelin ehtiväni tehdä sen sitten myöhemmin.

Tämä uusin raskaus, jota yritettiin yli vuosi, meni heti kesken eli ehdin olla enemmän tai vähemmän viikon raskaana (4+6). Plussan sain jo 4+0, mutta todella vahva plussa tuli vielä 4+5, kunnes vuoto alkoi runsaana seuraavana päivänä. Kyllä näinkin aikaiset keskenmenotkin ottavat koville. Tiesin nyt keskenmenon mahdollisuudesta, mutta ehkä nyt enemmän surettaa tämä koko homma; Onko edessä kivinen tie vai onko kaikki sittenkin #&%?$!* säkää?

Nykyään plussa raskaustestissä on vasta mahdollisuus lapseen, nyt sen tiedän.

T. Haaraperus, joka laittaa nyt vauvahaaveet tauolle ja alkaa elää elämäänsä
 
säälittävää
Olis moderaattorille taas töitä.

hmm-identiteettin omaava,

parasta että menet terapiaan tai etsit apua jostain heikon itsetunnon omaavien miesten vertaispalstalta, etkä tirkistele ja häiriköi asiallista keskustelua. Ja jos ei löydy muualta naisseuraa, niin mee Suomi24-treffipalveluun, niin pääministerikin teki.

Turhaan täällä kiusaat ihmisiä, et huvita ketään.
 
Keskustelun aloittajan kommenttia on ihmetelty. Provosoidakseenko hän kysyi, että nolottiko? Hänen vaikuttimistaan en tiedä, mutta ennen kaikkea kysymyksestä paistoi mielestäni kokemattomuus.

Itseäni ei nolottanut. Olin kertonut raskaudesta mieheni lisäksi kahdelle ihmiselle. Sen sijaan keskenmenosta tietävät kaikki ne, joiden kanssa olen tekemisissä: työkaverini, ystäväni ja osa sukulaisistani.
Keskenmenosta kerroin itse.

Keskenmeno on kokemus, joka yhtä satuttaa, toista nolottaa ja kolmas selvinnee siitä suuremmitta tunteitta. Se on kuitenkin myös asia, jonka useat tuhannet naiset ja miehet kokevat vuosittain. Samalla se on asia, joka omasta mielestäni on turhaankin vaiettu. Ymmärrän heitä, jotka haluavat surra itsekseen ja pitää asian omanaan, mutta ajattelen myös, että siitä pitää voida halutessaan myös puhua. Oma toiveeni on, että omat läheiseni tämän jälkeen osaisivat suhtautua myös meihin keskenmenon kokeneisiin, vaikka omaa kokemusta ei olisikaan.

Keskenmenon kokeneet:Tsemppiä teille, mitkä ikinä tunteenne ovatkaan. Niistä, niin kuin mistä tahansa taivaan alla, selviää ajan kanssa ainakin jollakin tasolla.
Keskustelun aloittaja: Kskenmenossa ei ole mitään nolottavaa, vaikka olisi vauvan tuloa kuinka julistanut. Sillehän ei itse mitään voi. (Sen sijaan nolottavana voi pitää sitä, jos ei osaa valita oikeaa keskusteluareenaa, vaikka kokematon olisikin.)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.11.2006 klo 13:35 säälittävää kirjoitti:
Olis moderaattorille taas töitä.

hmm-identiteettin omaava,

parasta että menet terapiaan tai etsit apua jostain heikon itsetunnon omaavien miesten vertaispalstalta, etkä tirkistele ja häiriköi asiallista keskustelua. Ja jos ei löydy muualta naisseuraa, niin mee Suomi24-treffipalveluun, niin pääministerikin teki.

Turhaan täällä kiusaat ihmisiä, et huvita ketään.
Anteeksi, mikä mulla meni ohi...? Kuka mies häiriköi?
 
Anteeksi nyt!

Miten voin olla häirikkö? En nyt ymmärrä. Ja ainoa ketju, johon olen kirjoittanut tämän lisäksi on "elokuisten ketju", josta kuitenkin tipahdin aika äkkiä.

Nimimerkki tulee ammatistani liikunta-alalla, olen 29v. nainen.

En nyt oikein ymmärrä, miten omien tunteiden kertominen voi olla häiriköintiä. En näe viestissäni mitään väärää.

En ymmärrä en.

T. Haaraperus :'(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.12.2006 klo 19:40 vieras kirjoitti:
häirikkö on haaraperus, valitettavasti esiintyy muuallakin hmmm...
Kas, yllättäen joku "harmaa" haukkuu muita ilman syytä... ei kannata haaraperus välittää tuollaisista. Itse en kyllä ymmärrä, miten ihmeessä tällaisia haukkumisia tulee keskenmeno-palstalle kun en nähnyt yhtään mitään häiriköintiä.
 
Minusta tämä oli kyllä aivan uskomaton aloitus, mutta mehän ollaan kaikki erilaisia. Mulla takana kaksi keskenmenoa ja tunteet on kyllä mennyt surusta vihaan ja ties minne, mutta noloutta en kyllä ole kokenut. Tuntuu tosi vieraalta ajatukselta, että ylipäätään nolostuisin ystävien/perheen edessä.
 

Yhteistyössä