Normaali fysiologinen synnytys

Aiheesta kannattaa lukea esimerkiksi täältä:
Normaali fysiologinen synnytys

En nyt siis puhu ainoastaan kotisynnytyksestä vaan ihan yleisesti synnytyksestä, jossa ei käytetä lääketieteellisiä keinoja esimerkiksi kivunlievitykseen - tai ainakin yritetään minimoida niiden käyttö.

Onko kukaan siis lähtenyt tälle linjalle ja jos on, niin miksi? Kuulisin enemmän kuin mielelläni erilaisia tarinoita ja ajatuksia normaalista fysiologisesta synnytyksestä ilman lääketieteellisiä metodeja.

 

Synnytin toisen lapseni sairaalassa, mutta halusin minimoida lääketieteelliset toimenpiteet.
Syynä tähän oli se että esikoisen synnytys oli niin lääketieteellinen kuin voi ja meni hyvin pahasti pieleen. Valvoin synnytyksen takia öitä siihen saakka kunnes olin synnyttänyt toisen lapseni. Ennen toista synnytystä luin bebes.infon sivuja ja totesin, etten halua lääkkeellistä kivunlievitystä ja muutenkin mahdollisimman vähän toimenpiteitä. Opin luottamaan kehooni, siihen että osaan synnyttää. Viikko ennen synnytystä kävin vyöhyketerapiassa.

Tässäpä hieman kertomusta toisesta synnytyksestäni:

Sunnuntaiaamuna alkoi tulla limatulppaa ja tiesin ettei synnytys ole kaukana. Limaa tuli pitkin päivää ja iltapäivällä tuli pieniä supistuksia, joihin en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Illalla kymmenen aikaan supistukset tulivat säännöllisenä neljän minuutin välein, mutteivat olleet kipeitä, kunhan en istunut enkä maannut. Suurimman osan yöstä vietin suihkussa ja aamuyöllä neljän aikoihin pystyin hieman torkkumaan sängyssä, heräillen välillä supistuksiin. Kuudelta maanantaiaamuna nousin ylös ja menin suihkuun. Söin aamupalaa ja odottelin että mies ja esikoinen heräävät. Supistuksia tuli jälleen neljän minuutin välein, vieläkään ne eivät olleet kovin kipeitä, pystyin jatkamaan hommia myös supistuksen aikana, kunhan keskityin hengittämään syvään.
Yhdeksän maissa mies lähti viemään esikoisen mummolaan hoitoon. Hieman ennen kymmentä supistukset vaativat jo koko huomioni, nojailin tuoliin ja keinutin lantiota, keskityin rentouttamaan leuan ja hengittämään aina supistuksen tullessa, en kuitenkaan kokenut itseäni kipeäksi. Sairaalaan menimme puolen päivän aikaan ja kätilö ei oikein uskonut että synnytys olisi käynnissä, neuvolaan olisi kuulemma pitänyt mennä. Suostui kuitenkin ottamaan käyrille ja tarkistamaan kohdunsuun tilanteen. Olin neljä senttiä auki. Kotiin emme saaneet enää lähteä, vaikka olisin halunnut, joten kävimme sairaalaan kanttiinissa kahvilla. Tunnin päästä palasimme synnytysosastolle, olin viitisen senttiä auki enkä pystynyt enää kävelemään supistuksen aikana.
Matka kävi synnytyssaliin, jossa pääsin suoraan ammeeseen. Siellä vierähti sitten pari tuntia kontaallaan, jonka jälkeen piti nousta käyrille.

Käyrien oton jälkeen vain kävelin pitkin salia ja puuskuttelin sänkyyn nojaten aina supistuksen tullessa. Hieman ennen neljää kävin vessassa, ja huomasin että tuli hieman verta. Sen jälkeen supistukset kävivät niin kipeiksi, että piti huutaa supistuksen huipulla aaaAAAAaaa.. Hieman neljän jälkeen mies kutsui kätilön huoneeseen ja todettiin minun olevan yhdeksän senttiä auki. Kätilö koitti puhkaista kalvot, mikä ei tahtonut millään onnistua ja tuon yrityksen aikana minun oli jo pakko hieman ponnistaa. Lopulta kätilö luovutti ja totesi kohdunsuun auenneen kokonaan ja antoi luvan ponnistaa. Nousin kyykkyyn sängylle nojaten selkäni ylösnostettuun sängyn päätyyn ja ponnistin. Neljä minuuttia kului ja terve, yhdeksän pisteen tyttö oli sylissäni.

 

Minä synnytin esikoisen periaatteessa normaalina fysiologisena synnytyksenä, tosin myös hypnosynnytyksen oppeja mukaillen.

Hyvin meni, tunsin että tilanne oli koko ajan hallinnassani ja pystyin keskittymään synnyttämiseen, en kipuun tai pelkoon. Suosittelen kaikille, oli huikea tunne kun oikeasti tajusi että mihin ihmiskeho pystyykään kun se oikeasti haluaa ja keskittyy.

Nyt toinen raskaus on aluillaan, ja synnyttämisestä on hyvä ja luottavainen olo.

 

Esikoinen syntyi sairaalassa, mutta täysin "luomusti". Toiveenani oli käyttää mahdollisimman vähän lääketieteellistä kivunlievitystä ja synnytyksen nopea eteneminen aiheutti sen etten olisi mitään kerennyt saamaankaan.

Ponnistusvaihe alkoi siten ettei kätilö ollut paikalla ja silloin kipu tuntui sietämättömältä, mutta heti kun sain luvan ponnistaa kipu ei ollut enää kestämätöntä. Ponnistamisen tarve oli suunnaton ja vaikka en uskaltanut ponnistaa ennen kuin kätilö saapui kohtu ponnisti "ilman minua". Siinä huomasi miten täydellisesti keho toimii synnytyksessä. Olen nyt uudelleen raskaana ja odotan innolla synnytystä koska se oli mielestäni aivan ihana kokemus. Tarkoituksena olisi synnyttaa taas luomusti.

Olen kokenut myös keskeytyneen keskenmenon joka tyhjennettiin lääkkeellisesti. Silloin supistukset olivat aivan toista luokkaa, aivan kauheita. Käynnistykseen en ihan helpolla tule ikinä suostumaan.

 

Minulla on kokemusta kahdesta luomusynnytysestä. Esikoisen kohdalla sain epiduraalin, oksitosiinia, ilokaasua, joten siitä oli luomuus kaukana. Toinen lapseni syntyi nopeasti eikä tarvetta kivunlievitykselle tullut missään vaiheessa. Tilanne oli hallinnassani (tiesin saavani kivunlievitystä halutessani nopeastikin). Ponnistaminen oli luonnollista ja luulisin, että kipu motivoi ponnistamaan tehokkaammin, jolloin ponnistusvaihekin lyheni. Kolmaskin tuli luomuna, edelleenkään kivunlievitystä en kokenut tarvitsevani.

Oman kokemukseni mukaan ei ehdottomia päätöksiä asioista kannata etukäteen tehdä. Toimi tilanteen mukaan. Kipu ei jalosta eikä lääkkeettömyys tee meistä parempia synnyttäjiä saati äitejä. Toisaalta synnytys on maailman luonnollisin asia, jota ei automaattisesti tarvitse toteuttaa lääkepökkyrässä.

Kotona en koskaan uskaltaisi synnyttää, sillä koskaan ei voi tietää, meneekö kaikki toivotulla tavalla. Sairaaloissa apua saa nopeasti!