Normaalia 1,5 vuotiaalle vai autistisia/asperger-piirteitä?

Hei!

Meillä on kohta 1,5v poika, jonka muutamat piirteet ovat saaneet meidät vähän huolestumaan. Hän on perheemme esikoinen, joten vertailukohtaa toiseen lapseen ei ole ja siksi tuntuukin kauhean vaikealta arvioida, mikä kuuluu normaaliin kehitykseen. Tiedän, että hän on vielä kovin nuori mihinkään arviointiin, mutta haluaisin kuitenkin kuulla erityisesti autisti- ja aspergerlasten vanhemmilta, kuulostaako yhtään tutulta.

- Ei vielä kävele muuten kuin yhdestä kädestä taluttamalla. Oppi konttaamaan vasta 1v 2kk.

-Ei ole kiinnostunut muista lapsista vaan touhuaa omiaan vähän syrjemmällä tai haluaa olla sylissä. Ryömivistä ja konttaavista lapsista suorastaan ahdistuu, jos yrittävät tulla lähelle.

-Kotona on hyvinkin iloinen ja seurallinen, mutta vetäytyy silti välillä esim. rakentelemaan legotorneja keskittyneesti jopa puoleksi tunniksi yksinään.

-Aikuisiin vieraisiin suhtautuu ihan luottavaisesti, mutta lapsivieraista menee helposti "puihin"

-Vieraissa paikoissa esim. lasten kiljahtelut ja muu häly selvästi häiritsee, mutta kotona ei välitä esim. imurin- tai kovaäänisestä TV:n äänestä.

-Heräilee öisin muutaman kerran. Nukkumaan käyminen vähän vaikeaa, aiheuttaa joskus raivareita.

-Puhe ikäistensä tasolla

-tykkää sylissä olosta

Tässä vain muutamia asioita mainitakseni. Mutta kommentoikaa, onko syytä olla huolissaan?


 
Moi.
Meillä ukkeli nyt 2,5 melkein, eikä vieläkään kävele. Konttaamalla liikkuu ripeästi ja nousee tukia vasten seisomaan. Ottaa muutamia askelia tukea pitkin.
Istui ilman tukea 9kk, nousi itse istumaan 1v ja konttaamaan lähti 1v2kk. Viihtyy omissa oloissaa aina välillä, eikä ole koskaan vierastanut ketään. Välillä ottaa kontaktia ja välillä taas ei.. Kiinnostunut erikoisista asioista esim. imuri on ihan paras lelu ja pesukone kun se linkoaa =) Vieläkään ei puhu mitään eikä juuri ymmärrä puhetta, muutaman sanan.

Diagnoosinamme on tällähetkellä laaja-alainen kehityshäiriö ja tammikuussa ukkeli oli viikon osastojaksolla neurologian osastolla. Siellä psykologi otti puheeksi em. autistiset piirteet, mutta sanoi ettei näin pienellä voi olla vielä varma autismista, pitäisi ensin ainakin saada näkö tutkittua kunnolla. Jos vaikka näkee epäselvästi niin ei silloin myöskään jaksa kiinnostua asioista kovin hyvin..
Meillä ukolla on myös vaikea epilepsia joka vaikeuttaa tutkimista ja kehittymistä..
Myöskin heräilee öisin muutamia kertoja ja usein heijaa itseään sängyssä ja musiikkia kuullessaan. Live musa rauhoittaa ukkelia.

Oletteko ottaneet asiaa puheeksi neuvolassa? Voihan olla , että kun kotona ei ole muita lapsia niin ehkä heidän äänensä / touhunsa tuntuvat oudoilta ja kenties pelottavilta? En tiedä, mutta ajattelin vain kertoa meidän autismiepäilyistä ja tilanteesta..
Jaksamisia ja mukavaa kevään odotusta teille!!
:flower:
 
Ei tarvitse olla huolissaan.
Meidän poika oppi konttaamaan 1v.
Oppi menemään eteen päin lattiapesutyylillä 8 kk.
Oppi kävelemään 1v 4 kk.
Ekat sanat jotain 2 v.
Nyt iloinen nuori mies, joka ruvennut puhumaan 3,5 vuotta.
Vielä vaipoissa. Enkä edes talvella yritä saada niitä pois.
On ollut 3 vkoa todella kipeä nyt tervehtynyt.
Tsemppiä. Kukin kehittyy omassa tahdissa.
Poika käy puheterapiassa.
 

Yhteistyössä