Nyt katkes kamelinselkä.. Miks ei se SYÖ??

Eli siinä toi ongelma nyt tulikin...

Puolivuotiaani "iso mies" aloitti kiinteät jo kolmisen kuukautta sitten ja kaikki on maistunut todella hyvin ja vauhdilla alotettiin. Nyt n.vajaan kuukauden ei millään ensin PUUROA, ei maidon kanssa, ei hillosilmän ei hitton MINKÄÄN kanssa. Olisi syönyt vain kasvis-lihasoseita aamusta iltaan. Nyt vaihdoin kaurapuuron ruis-riisi-kaura-vehnäseokseen, joka maistuu VÄHÄN paremmin. Mutta nirsoilun kohteeksi joutui nyt sitten liha-kasvisoseet lounasajalla ja päivällisajalla.. EI MILLÄÄN!

Nälkä on! Ja syö lusikallisen, kaks, kolme, ehkä neljä ja SITTEN byäääh, yhyyyy. En ymmärrä!! TIEDÄN, että tuohon mieheen MAHTUU sitä ruokaa yli 2 dl ja vasta sitten on masu täynnä. Nyt vaan lussuttelee ja itkeskelee ja hermoilee.

Ja oikeesti tää kaveri on todella niin tahtovauva, että mun piti lopettaa imetyskin hänen ollessa 3,5kk ikäinen, kun hän ei yksinkertaisesti vaan enää SUOSTUNUT ollenkaan rinnalle. EI MITENKÄÄN PÄIN. Kova paikka oli mulle, kun olisin toivonut saavani imettää pitkään, taaperoksi asti, mutta ei kenenkään hermo ja pinna kestä sellaista mitä meillä oli. Hullut raivarit.

Mutta tää!!! MIKSI SE EI SYÖ!!! :headwall: Voisiko se johtua HAMPAISTA?? Älkää ehdotelko allergioita, kiitosta vaan.
 
Ihan kun meillä. Välillä syötiin jo tosi hyvin, mut nyt uppoaa aina vaan pari lusikallista, ja sit alkaa kamala karjuminen.
Meillä tuo ihan selkeesti liittyy hampaiden tuloon. Muutama pvä ennemmin kuin eka hammas puhkesi, alkoi tuo nirsoilu, ja jatkuu edelleen. -varmaan lisää hampaita tulossa..(eka hammas tuli viime perjantaina)
 
AAAhhhhhAAAAhhh, IHANAA!!!!! JOLLAKULLA MUULLAKIN ON SAMAA, JEEEE :LOL: Kiitos, jo tämäkin kovasti helpotti. Heh. Toinen tossa lattialla niin somasti leikittelee ja välillä hermostuu ihan vietävästi ja on todella semmonen "kränäisempi".. Meillä ei ole vielä niitä hampaita ilmestynyt, toivottavasti ne plompsahtais nyt kaikki... :D Alkaa olee tää oma hermo vähän niinkuin |O Voimia teillekkin :p
 
tuo syömistemppuilu on tuttua eli et ole ainoa. esikoistyttö lakkoili 10kk iässä yli viikon ruoan kanssa ja ruokaa meni päivässä vaan muutama lusikallinen eli puuroa ja hedelmäsosetta.

jos tuntuu että esim.puuro tökkii niin saattaa olla kyllästynyt joten aamu ja iltapaloja kannattaa vaihdella jos vaan voi. esikoinen nimittäin lopetti puuron 1v iässä ja nyt 3v ja puuroa menee harvoin.kyllästyi.
 
Ei terve lapsi nälkään kuole, jos ruokaa säännöllisesti tarjotaan. Ihan luonnollisesti on päiviä vähällä ruualla, ja joskus taas sitten ahmitaan monen päivän edestä. Lastahan ei saisi pakottaa syömään, koska terve lapsi osaa säännöstellä syömisiään. Ja alle 1v:n pääasiallinen ravintohan on maito, pääasia että jotain lapseen uppoaa. Toki hampaat voi aiheuttaa, tai kuuma ilma, tai kyllästyminen samaan ruokaan. Entäs sormiruoka? Maissinaksuja, riisikakkuja, makaroonia yms?
Puurolakkoja meilläkin oli joskus, mutta nyt 2vnä ei syö puuroa kahta lusikallista enempää. On noita muitakin mahdollisia ilta- ja aamupaloja =)
 
Meillä on taisteltu viimeviikkoina ja poika 8kk. Omaa tahtoa ja hampaita...väliin menee pari lusikallista ja sitten stoppi, väliin syö hyvin. Jos ei ruoka maita niin annan enemmän maitoa kunnes taas syö. Ei hankalimpaan hammasaikaan ottanut edes lusikkaa, hetituli itku kun jokin kosketti alaikeniä.
 
Meillä ens viikolla poju täyttää 8kk ja nyt viikon verran tullu melko vaikeeksi kiinteiden syönti. Toki ei mikään ahmatti ole ollu missään vaiheessa ja rauhallisesti kiinteet alotettiinkin aikanaan. Mut on kumminkin syöny yhden lämpimän ja hedelmän ja puuron aamuin illoin. Nyt jos iltapäivällä saa yhden kiinteen menemään niin hyvä on. Ja nälkäisenä kyllä tarjoan. Hampaita on 5, eikä tämmöstä ole kyllä hampaista ennen tehnyt. Mut muutenki on kauhee tahto päällä ja osaa todella kiukutella ja osoittaa mieltään.
Yötkin tuppaa oleen aika vähtäämistä ja lattiallakin konttaa ihan koko ajan syliin ja kyhnää.
 
Kiitos, lohdullista tämä vertaistuki :wave: No. Meillä ilmeisesti tekee hampaita..? Ikäkauden aiheuttamaa yleistä levottomuutta ja pahaa mieltä. Sekä vasemman korvan korvakäytävän tulehdus sekä oikean puolen välikorvan (mahdollinen) tulehdus... Siinä syytä tämän päivän hemmettin. Ja äiskä on aivan loppu.. :( Voimia teille myös meuhtaeemeleiden ja emilioiden vanhemmille.
 
Täällä kans yks viikkoa vaille 8kk pojun mamma! Meillä jatkunut nyt 1kk ja 1 vko syömättömyyttä! Iltapuuroa oikeastaan ainoa mikä menee kunnolla. Kasvissoseita ei ollenkaan, aamupuuroa muutama lusikka, hyvin on jos puoli purkkia jogurttia menee päiväsaikaan! Ja hänen tahdostaan loppui imetyskin surullisesti meillä hänen ollessaan 4kk. Ihanaa että meitä on muitakin!!!! :hug: Oon ihan lopen uupunut, maidolla tässä mennään vaan ja odotellaan parempia aikoja..........
 
Täytyy tänään kokeilla tuota sormiruokaa, toivo heräsi että alkaisi syömään. Miten teidän muiden lakkoilijoiden neuvolat?? Onko syömättömyys, lakkoilu näkynyt neuvolan painokäyrässä (pthyi, hiiteen koko käyrät |O ) Meillä siis -10 ja äidillä jo hermo ja huoli siitäkin. Kun neuvolanterkkari niin päivittelee, että on niin pitkä ja hoikka poika. Molemmat vanhemmat on 160senttisiä pygmejä ja elopainoa meillä yhteensä satasen paremmalla puolella, reippaasti. =)
 
Mötkylä, mehän ollaan ihan kohtalotovereita sitten. Mä olin/olen NIIN surullinen siitä imetyksen lopettamisesta, mutta pakko oli, kun raivosi loppujen lopuksi joka kerta, niin ei mun henkinen kantti ja jaksaminen enää kestänyt. Kääntyi aina toiseen suntaan katselemaan ja muutenkin templasi, sitten jos suostui syömään (mitä ei kyllä tapahtunut loppuvaiheessa) niin tissillä piti olla tunnin välein, korvimaitopullosta piti nälän poissa sentään 3tuntia. Olen vähän kateellinen kaikille kenellä lapsi vaan on ja imeä lussuttelee. Mut tää mun viikari on niin tempperamenttinen tapaus, että huhhuijaa vaan.
 
Meilläkin on ollut ongelmia syömisen kanssa. Tällä hetkellä on vähän parempi jakso menossa. Tyttö 8½kk. Rintaraivareiden takia ei 3kk paikkeilta asti kelvannut rinta päivisin ollenkaan. Öisin kyllä söi myös rinnalta. Koska korvikkeet eivät tuolloin sopineet tytön vatsalle, lypsin pitkään päivämaidot. Kiinteiden kanssa on ollut paljon vaikeuksia. Oikein mikään ei pitkään aikaan kelvannut. Epätoivo meinasi iskeä kerran jos toisenkin... Nyt tyttö onneksi huolii rintaa, en ole lypsänyt yli kuukauteen (vai kahteen... Ei enää muisti toimi). Kiinteistä tällä hetkellä kelpaavat puurot, maissinaksut, broileri, kala ja muutamat vihannes- ja hedelmäpöperöt.

Paino menee jossain -10 alapuolella ja neuvolassa ollaan tosi huolissaan. Pituutta on tullut aina hyvin. Olen aivan kypsä käyrien vahtaamiseen. Minulta on neuvolassa esim. kysytty ihan suoraan että annanko lapselle ruokaa! :eek: Koska lapsi on pirteä, iloinen ja terve en ole huolissani painosta. Aiemmin tilanne oli toinen kun naiivisti uskoin nltädin pelotteluja...

Hampaat ja uusien asioiden oppiminen ovat tuoneet tietysti oman lisänsä tähän syömisasiaan. Ja temperamenttikin taitaa vähän vaikuttaa... :whistle: Rasittavaahan se on kun lapsi ei syö, mutta oman lapseni kohdalla olen tullut siihen lopputulokseen, ettei pakottamaan voi ruveta ja nälkään lapsi ei kuole kun ruokaa tarjotaan kuitenkin monta kertaa päivässä. Jossain vaiheessa on varmasti sen verran nälkä, että tarjottu sapuska kelpaa. Leivän tai maissinaksun antaminen syömisen ajaksi on vaikeina päivinä vähän helpottanut. Puolivahingossa lusikka on päässyt livahtamaan suuhun kun lapsi on saanut omatoimisesti työntää ruokaa suuhun. Meillä ruoka on kelvannut paremmin myös jos pöydässä on useampi ihminen syömässä samaan aikaan.
 
Meillä on tähän asti menny hyvin omalla käyrällään, siis 6kk asti. Tänään oli 8kk- neuvola ja käyrä pahasti laskussa. Sanoin, että kun ei syö niin ei syö. Sitä sitte mietittiin ja parin viikon päästä pitää ottaa yhteyttä jos ei ala syömään. En sitten tiedä, millä konstilla parin viikon päästä syö, ettei nyt voitu sitä sanoa... :whistle: .
No, sitten itkukin pääsi kun kotisohvalle rojahdin pojun päiväunien aikaan.
Että mimmonen äiti ei saa lastaan syömään ja käyräkin laskussa.
Sitten tänään vetäs liharuuan, hedelmän ja iltapuuron jäpikkä viimisen lusikalliseen saakka.

Sanotaan, ettei auta itku markkinoilla. Mut kotisohvalla se väliin tuntuu auttavan =). En tiedä, sitä niin syyllinen olo väliin iskee, vaikka kuinka tietää parhaansa tehneen.
 
Me käytiin viime viikolla ihan keskussairaalassa allergiapolilla tosta syömättömyydestä, pojalla kun ollut epäilys suolisto-oireisesta maitoallergiasta, ja asiat meillä siellä edelleen "kesken" niin soitin ja varasin ajan. Lääkäri epäili sellasta, että tuo pelkää syödä, koska kakka muuttuu kiinteämmäksi(mikä on ihan normaalia) ja pitää tehdä enemmän töitä sen ulossaamiseksi. Siksi haluaisi vain maitoa... Aika huikeeta että 8kk ikäinenkin voi jo vetää syy-seurauksia noinkin pitkälle! No, hän kehotti antaan Duphalac-ulostuslääkettä joka päivä max 5 ml sellasen määrän, että kakka ei oo ihan ripulia mutta pehmeää. Ja sit vähitellen alottaan kiinteät alusta, eli lusikallisia aluksi jotain hedelmäsoseita, sit vähitellen siirtyä taas kasviksiin ym. ja kokoajan pitää se ulostuslääke kuvioissa. No, se oli perjantai kun käytiin, nyt pojalla ollut siitä 5 ml:stä maha ihan vesivetelänä eikä syö sen paremmin. Täytyy pienentää sitä annosta. La-su-yön oli mummolassa, eikä ollu syöny siellä sen paremmin, mut kun pääsi takas kotiin, veteli purkillisen jogurttia. Sitä ei oo taas tapahtunu sen jälkeen sit. Voi vitsi et voi ottaa pattiin!!! |O Meillä poika ihan käyrillä kyl, 8975g ja 70,8 cm. Perjantaina sairaalassa mitattu ja punnittu. Syökö teiän vauvat paljo yöllä? Aattelin, kun toi ottaa vaihdellen 200 ml-300 ml yöaikaan, et onko siinä syy ettei päivällä lystää? Oon yrittäny olla antamatta maitoo mut heräilee sit ihan puolen tunnin välein kunnes maidon saa. Viime aikoina ei ole ottanut kuin 60-80 ml kerrallaan yöllä, mut maito on saatava. Vai onko??
 
meillä kanssa huonoa syöminen, poika nyt reilu 5 kk. tissillä vaan roikkus, soseita menee muutamia lusikallisia. puurosta ei tykkää, vähän vaan syö. lihasoseista menee kasvis-kinkkuherkku, muut on pthyi. marja- ja hedelmäsoseet uppoo paremmin mut määrät tosi pieniä. painokäyrä meillä myös miinuksella pituuteen nähden, mut me vanhemmat ollaan pitkiä ja mies edelleen hoikka, mä en enää :kieh: neuvola vkon päästä, pelottaa että painossa tapahtunu isompi notkahdus nytte. yösyöttöjä on ainaki 3 ja se rasittaa ja olis kiva että toi rupeis syömään ja nukkumaan paremmin. väsyneitä täälläkin :/
 
Mötkylä: Hui, teillä on epäilykset ihan allergoista sitten syömättömyyden syyksi... Voi sentään. Toivottavasti ei ole löytynyt allergiaa.. Aika hämmästyttävältä kuulostaa tuo, että vauva ei syö kun kaki muuttaa muotoaan, mutta ihan uskottavalta. Kuule, mulla tuli mieleen, enkä tiedä onko tästä sulle apua... Mutta jos sen teidän kaverin on vaikea tehdä kakkaa vaippaan ja jos huomaat hänestä milloin kakka tulee, niin voisitko kokeilla potattaa jo? Pidät siis itse vaan kiinni, niin että hän on istuvassa asennossa potan päällä. Mä teen aina niin, kun huomaan vaan. Tokihan ottaa mulle selkään istua kyykkiä vessan lattialla ja roikottaa vauvaa potalla, mutta toimitus sujuu häneltä nopeasti ja kivuttomasti. (Tosin nyt yleensä kakii vaippaansa jo 6aikaan aamulla, joten silloin olen nukkumassa :LOL: )

Ja yösyömiseen kysymys, meilläkin ärvästi imeskeli vielä 5kuukautisena juuri tuon kolme kertaa täyden pullon maitoa, mutta yhtäkkiä nyt kun hän on jo 6,5kk vanha olen huomannut että menee vain yksi pullollinen yöllä ja siis 100ml. Jotenkin olen hänestä huomannut, että sitä ei olisi PAKKO saada sitä maitoa.. Syöminen on vain siis tapa. Mukava tunne nukahtaa uudelleen masu täynnä. Ja olen sen maitopullon nyt antanut itsekkin ihan mukavuussyistä, kun nukkuu sitten niin sikeästi monta tuntia heräämättä. Muuten heräilisi kyllä max. puolen tunnin välein, varmaan aamuun asti. Niin paljon on univelkaa kerääntynyt mulle tän puolen vuoden ajalta, että ei MILLÄÄN jaksaisi aloittaa "unikoulua ja tassuttelua". Viime yönä sain nälkää siirrettyä jo klo.1 stä 3een, mitä pidän huikeana saavutuksena, kun ei ollut edes itkua, huutoa, ärvästystä tms. Vaan sain ihan nukkuakkin.
Syömislakko (joka oikeastaan kesti kesäkuun puolesta välistä tähän heinäkuun loppuu) tuntuu HIEMAN helpottaneen. Eli ei nyt ihan kamalaa huutoa enää ole, kun näkee lusikan. Eikä siis ole tullut hampaitakaan, että siitä tuskin johtuu. :eek: Mitähän ihmeellistä näiden pienten päässä oikein liikkuu...
 
Maryah: Myö meillä tuntuu HIEMAN helpottaneen syömislakko! Muutamana päivänä pojulla ollut edes meininki syödä ruoka-aikana, oon ottanu tavaksi ottaa maitopullon lautasen viereen, ja usein ensin onkin ottanut maitoa n. 20 ml ja sitten on alkanu suu aueta lusikallekin. Oon antanut päärynäjogurttia jossa lusikallinen luumusosetta. Siitä tykänny ennenkin. Jos suun aukominen tyssää, taas vähän maitoa... Ei oo kuiteskaan syöny kun muutamia lusikallisia pari kertaa päivässä, mutta parannusta entiseen on kyl tapahtunu! Meillä tuo on myös huono maidon juoja, joten koskaan ei ota kuin max 150 ml kerrallaan sitäkään. Meillä tullut eteen hammas, loput ylärivistä näyttää odottavan puhkeamista.

Toivottavasti nää meidän vauvat nyt alkais vähitellen SYÖDÄ!! =)
 
Haah, ettepä arvaakkaan :LOL: Nyt on sellanen meininki, että vauvelin pitää itkeä ja kiukutella syöttötuolissaan n.15-30min ennekuin aloitetaan ruoan syöminen (varsinkin aamu- ja iltapuurolle käydessä) Ja sitten kiukun jälkeen ihan yhtäkkiä, yllättäen; RAUHOITTUU syöttötuoliinsa täysin tyynenä ja onnellisena ja SYÖ lautasen tyhjäksi viimeistä murua myöten HAAAH :LOL: Tutkimattomat ovat vauvojen ajatukset!! :/
 

Yhteistyössä