Nyt menee todella heikosti.

Kävi mahtava juttu...Olen 19-vuotias nainen.
Mieheni joutui yllättäen vankilaan. Tuomiosta tulee 2-10vuotta.
Olen 4kk raskaana. Aijempia lapsia ei ole.
Mua huolettaa tilanne. Mulla on niin ikävä miestäni. Asun nyt yksin. Tukiverkostoa on vähän. Mulla ei ole perhettä, mutta hyvä ystävä joka on lupautunut olemaan tukenani ja ihmisiä on lupautunut auttaa myös lastenhoidossa.

Tiesin aikaisemmin, että mieheni on elämäntapa rikollinen, mutta olin todella uskonut että hän on lopettamassa kaikkea toimintaansa ja aidosti onnellinen tulevasta lapsesta joka toisi molemmille jotain pysyvyyttä elämään. Pidän itteeni ihan saatanan tyhmänä ja mun täytyykin.
Mulla on ollut jonkunasteinen huume ongelma mieheni tapaamisesta asti. Kuitenkin raskaudestani kuultuani olen lopettanut ja elänyt rauhottavien varassa niitäkin pikkuhiljaa vähentäen. Tilanteeni ei kuullosta vakuuttavalta.
Olen varma että pitäisin lapsestani kyllä huolta, mutta oma vointini on niin helvetin huono. Psyyke tuntuu täysin hajoavan. En tiedä kuinka selviän yksin. Tekisi mieli etsiä köysi ja tukeva oksa...Lapsen terveyskin huolettaa en pysty lopettaa tupakointiani ja lääkkeet joita syön ei tee hyvää pienelle sikiölle.
Mulla on niin ikävä miestäni syön suuria määriä masennuslääkkeitä ja alkujärkytys ei tunnu laantuvan millään. Asun yksin. Rahatilanteeni on ihan OK, mutta en todellakaan ole mikään varakas. En käy vakituisesti töissä, mutta teen keikkaluontoista työtä jolla pärjään. Ihan sama oikeestaan raha ja muu...mutta menetin mun rakkaan ja voin todella huonosti.

Kenen puoleen käännyn? Kuka auttaa. Onko kenelläkään vinkkejä?

Olin ennen itsevarma pärjäävä positiivinen ihminen, mutta vuoden kestävä huumeidenkäyttö ja nyt tämä paska on syönyt voimani loppuun. Olin onnellinen lapsesta ja olen onnellinen edelleenkin. Luulin että lapsen tuoma ilo olisi muuttanut elämäni, joka oli menossa väärään suuntaan. Luulen edelleenkin että kun lapsen saisin syliini pääsisin vihdoinkin kauan kadotettuun onneeni kiinni. Enkä mokaisi sitä tilaisuutta. Mutta olenko tekemässä väärin kun pidän lapsen? En kaipaa moralisointia.

Kaikki sanoo että kuuntele sydäntäsi, mutta sydämmeni ei sano mitään ja järkeä(ni) en aijo enään luottaa ja kuunnella. En ole penaalin terävin kynä.

 

Oletko mistäpäin ??
Ihan ensiksi kehoittaisin sinua hankkimaan itsellesi apua, ja todellakin luopumaan niistä päihteistä, ja pyrkimään vähentämään rauhoittavia.
Tämä palsta ei todellakaan ole mikään paras mahdollinen paikka pyytää apua/ neuvoja tilanteeseesi, koska täällä on paljon ihmisiä joiden elämäntehtävä tuntuu olevan muiden mielen pahoittaminen.
Nyt pyytäisin sinua olemaan rehellinen itsellesi ja läheisillesi/ auttajillesi.
Pystytkö todella pysymään erossa päihteista ja huonosta seurasta lapsesi syntymän jälkeenkin ? Olen varma että halutessasi pärjäätte kyllä, mutta valitettavasti tiedän myös ihmisiä jotka eivät ole ollleet rehellisiä itselleen/ läheisilleen, ja alkaneetkin käyttämään päihteitä myös myöhemmin, ja kuitenkni väittäneet pystyvänsä huolehtimaan lapsesta.
Karu tosiasia kuitenkin eón että päihteitä, etenkin huumeita käyttävä vanhempi ei todellisuudessa huolehdi lapsestaan.
Ensi sijaisesti neuvoisin sinua kääntymään neuvolan ja mahdollisesti päihdehoito paikkasi puoleen, sieltä voisit saada apua ja tukea, sekä apua selvityä ihan arjesta.
Lisäksi esim ensikodista voisi olla sinulle apua lapsen synnyttyä, ja jo ennen synnytystä

 

Niin kai se on sitten ensikotiin otettava yhteyttä. En voi olla niin itsekäs lapseani kohtaan. En luota vaan "ammattiavun" kuitenkaan täysin pelastavan tilannetta, mutta kaikkea varmasti täytyy kokeilla. En halua olla huono äiti, mutta hyväkään en voi olla jos minulla menee näin huonosti. Rukoilen jumalaa että se tekisi musta vahvemman ihmisen ja kestäisin soppani minkä olen keittänyt. Olen vähän kahden vaiheella, että kykenenkö lapsen pitämiseen ja siitä huolehtimiseen yksin vai enkö todellakaan kykene..

 

Eihän ammattiapu ikinä, missään tilanteessa pelasta tilannetta jos ihminen itse ei halua/ jaksa muuttua, mutta se " ammattiapu " voi auttaa, jos sinulla itselläsi riittää motivaatio.
Enkä usko että tilanteessasi mikään kertaluonteinen tai edes kerran viikossa tapahtuva keskustelu riittäisi vaan enempi kehoittaisin sinua todella hakeutumaan avunpiiriin, eli niin että apu olisi mielellään ympärivuorokautista, ainakin jonkun jakson ajan.

Sitä en ihan ymmärrä mitä tarkoitat lapsen pitämisellä, siis kun kuitenkin olet jo noinkin pitkällä raskaana ei abortti enää tule kysymykseen, mutta tietysti halutessasi voit antaa lapsen adoptioon, sitä päätöstä sinun ei vielä tuossa kohtaa tarvitse tehdä.

 

Hei! Ensinnäkin voimia sinulla ja rohkeutta tarttua apuun. Soita terveyskeskukseen ja kerro huolesi sikiöstäsi. Sinua tullaan auttamaan niin että pääset lääkekoukusta eroon raskausajaksi ja voit jatkaa terveen vauvan rakastavana äitinä. Kuulostaako se hyvältä? Meillä ihmisillä voimat ovat rajalliset ja jokainen tarvitsee aina välillä lujasti apua. Terveisin: 2n lapsen äiti ja yksi vielä tuloillaan

 

Moikka!

Olen pahoillani, että miehesi joutui vankilaan ja vieläpä tällaisella hetkellä kun teille on tulossa perheenlisäystä. Tottakai sinua masentaa eikä surulle miehesi vuoksi voi mitään tehdä. Ajattele kuitenkin nyt järkevästi, että on elämässä jotain positiivistakin. Sinä olet päättänyt pitää sisälläsi kasvavan lapsen ja olet näin tulossa pian äidiksi! Jätä hirttopuut sun muut tuollaiset typerät itsekkäät ajatukset nyt sivuun ja ajattele ennemmin sitä, että sinä olet sisälläsi kasvavan lapsen tärkein ja rakkain ihminen maailmassa. Sinun pitää yrittää kasvattaa hänestä kelpo aikuinen ja koska elämänkokemusta sinulla on huonoistakin asioista, voit yrittää, ettei lapsesi toistaisi samoja virheitä kuin itse teit.
Ihan ensiksi hae apua päihdeongelmaasi. Itse käytin muutamankin vuoden huumeita kunnes yhtäkkiä sain tietää olevani raskaana. Minulla kävi niin hyvä tuuri, että hammasta purren sain lopetettua kaiken sen paskan elämästäni kertaheitolla. Näin teki myös mieheni, on käynyt kaksi kertaa baarissa tähän mennessä koko raskauteni aikana (30 viikkoa täynnä), itsekin olin mukana juhlimassa vesilinjalla tietenkin
Oletko ajatellut, että vaikka kuinka rakastat miestäsi, ei hän rakasta sinua näköjään ainakaan tarpeeksi ottaakseen sinut ja tulevan lapsenne huomioon omalla käytöksellään? Kerroit, että huumeongelmasi alkoikin kun tapasit miehesi. Näin myös kävi minulla, mutta minun mieheni rakastaa minua ja tulevaa lastamme niin paljon, että päätti myös lopettaa kaiken, jotta voimme taata turvallisen lapsuuden ja kasvuympäristön pienelle tyttärellemme. Jos miehesi nyt joutuu noin pitkään olemaan poissa teidän elämästänne, pitää sinun nyt alkaa keskittyä itseesi ja tulevaan lapseen.
Tässä jo on moni maininnutkin mitä tapoja on hakea apua päihdeongelmiin. Lopeta niiden nappien syöminen ainakin välittömäst, itsekään en tupakointia ole pystynyt lopettamaan, mutta huumeet ja lääkkeet ovatkin se suurempi pahai. Sen jälkeen aloita vaikka soittamalla neuvolaan, siellä voit puhua huolestasi sikiön voinnin suhteen ja saat siten mielenrauhan sen asian suhteen. Puhu myös päihdeongelmastasi ja kerro, että haluat apua. Ensikoti olisi ehkä sinulle näin aluksi paras vaihtoehto jo rakausaikana, koska sinulla ei tukiverkostoa pahemmin löydy. Päihdeklinikalta yms ryhmistä löydät vertaistukea ja luultavasti saat uusia ystäviä joilla on samantapaisia kokemuksia kuin sinulla. Ja samanlainen elämänmuutos käynnissä.
Kun olet saanut omat asiasi hoitoon, voit henkisesti paljon paremmin, jolloin ehkä ihan vahingossa rupeat iloitsemaan raskaudestasi ja tulevasta pienokaisestasi ja se muuttuukin maailman tärkeimmäksi asiaksi elämässäsi
Minä uskon, että pystyt kyllä tähän kaikkeen kun vain hammasta purren niin päätät. Et vain pohdi asioita, vaan tartut reippaasti toimeen, märehtimällä ei saa mitään aikaiseksi kuin pahan mielen.
Sinusta tulee vielä hieno äiti, voimia paljon asioidesi hoitamiseen ja käsittelemiseen <3