Nyt se on onneks saatu kiinni !!

Poliisi sai ilmoituksen Simo Ruumensaaren liikkeistä yleisövihjeen perusteella vähän ennen iltakymmentä tiistaina.

- Sivullinen oli nähnyt miehen Simossa ja ilmoittanut asiasta poliisille, komisario Heikki Mansikka-aho kertoi STT:lle.

Ruumensaari kiinni takaa-ajon jälkeen

Kemin poliisipartio yritti ottaa miehen kiinni, mutta tämä lähti ajamaan poliisia pakoon. Noin 170 kilometrin tuntinopeudella ajanut mies saatiin pysäytettyä piikkimaton avulla lähellä Ranuaa.

Sisä-Savon poliisi oli etsinyt noin 50-vuotiasta Ruumensaarta viime viikon tiistai-illasta lähtien. Miehen epäillään syyllistyneen viikko sitten väkivaltaiseen nuoren naisen raiskaamiseen ja pahoinpitelyyn Suonenjoella.

Useita naisia uhreina?

Ruumensaari syyllistyi vuonna 1995 erittäin väkivaltaiseen raiskaukseen, jossa uhri menetti henkensä. Poliisin mukaan on mahdollista, että myös viime päivinä miehen ahdistelun kohteeksi tai jopa raiskauksen uhriksi on joutunut useita naisia. Tiedoista voi ilmoittaa Sisä-Savon poliisin päivystysnumeroon (017) 366 2105 tai poliisin vihjepuhelimeen (017) 366 2120.

Poliisin mukaan viikko sitten mies otti liftanneen naisen kyytiinsä Karttulantien varrella noin kello 20 ja ajoi sivutielle, jossa hän pahoinpiteli naista hengenvaarallisesti ja raiskasi tämän. Tajuihinsa tultuaan nainen pakeni paikalta ja pääsi sivullisten auttamana terveyskeskukseen.

Voi helkkari Suomen oikeuslaitosta... Jos on syyllistynyt raiskaukseen, jossa uhri on menettanyt henkensa, niin mita hittoa syyllinen edes tekee vapaalla jalalla 11 vuotta myohemmin :kieh:

Onneksi on nyt tallessa. Ja onneksi vankiloissa raiskaajat on pohjasakkia, toivottavasti saa tamakin janari tuntea sen nahoissaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 02:59 LucyVanPelt kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 02:58 QueenOfAcco kirjoitti:
jaa.. oon ollu uutispimennossa näköjään, kun ihan vieras jamppa mulle.. pitäis kai ees kerran päivässä kytätä uutiset.. :D
No mistas siella VIIDAKOSSA uutiset katsois :kieh: :LOL:
nii.. ja kun ollaan täällä sivistyksen keskellä taas, istun vaan tässä koneella, enkä kovin usein oo missäänn uutissivustoilla käynyt, jos ei ilta-sanomaa lasketa :whistle: ja töllöst tulee nytki uutisii, mut arabiaks.. en tiä mikä satelliittikanava toi mahtaa olla.. kaikist niist tulee vaan lähi-idän uutisii nykyään, ei oo suomee varmaan ollenkaan niitten kartalla.. ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 02:59 LucyVanPelt kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 02:58 QueenOfAcco kirjoitti:
jaa.. oon ollu uutispimennossa näköjään, kun ihan vieras jamppa mulle.. pitäis kai ees kerran päivässä kytätä uutiset.. :D
No mistas siella VIIDAKOSSA uutiset katsois :kieh: :LOL:
Mä en ymmärrä mikä tässä jutussa on noin hauskaa?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 03:08 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 02:59 LucyVanPelt kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2006 klo 02:58 QueenOfAcco kirjoitti:
jaa.. oon ollu uutispimennossa näköjään, kun ihan vieras jamppa mulle.. pitäis kai ees kerran päivässä kytätä uutiset.. :D
No mistas siella VIIDAKOSSA uutiset katsois :kieh: :LOL:
Mä en ymmärrä mikä tässä jutussa on noin hauskaa?
no kun oon just tullu telttailemasta luonnon helmasta.. voi kato ruissaloa viidakokskin kutsua ;) tai sitten se, kun täällä palstalla väitettiin, et mun mies on tullu viidakosta :D (on israelista)<br><br>
 
pohjosesta kotoisin
Ihme juttu. Muistan hyvin, kun tyttöjä koulussa varoitettiin kotipaikkakunnallani kyseisestä raiskaajasta vuonna 1987 tämän raiskattua 15-vuotiaan tytön. Mies löydettiin tuolloin piileskelemästä paikallisesta metsästä, joka on suosittu marjastajien ja ulkoilijoiden keskuudessa. Tämän jälkeen siis kyseinen henkilö on tappanut yhden ihmisen, ja sarjaraiskaamiset ovat jatkuneet entiseen tyyliin. Eikö näin sairas ihminen kuuluisi sulkea kokonaan pois muiden elämää tuhoamasta? Ovatko oikeus- ja hoitojärjestelmämme todella näin hampaattomia?
 
Onneksi. Niin paljon kuin tällaset asiat vihastuttaakin, niin vielä enemmän vihastuttaa se, että miksi näitä tapauksia ei pyritä riittävästi ennaltaehkäisemään ja tosiaan, hoitamaan näitä ihmisiä!

Suoraan en osaa vihata rikoksentekijöitä, koska henkilöhän on selvästi sairas ja aika usein taustat on jo lapsuudesta alkaen sellaiset josta päästäänkin taas siihen, että jo alun alkaen tuohon lastensuojelupuoleen pitäisi panostaa jotta ei kasvaisi lisää tällaisia ihmisiä. Näin lyhyesti siis tämä kommentti, josko pointtini tuli perille. Harva ihminen on vastasyntyneenä paha, siihen vaikuttaa monet asiat miksi ihmisestä kasvaa "kieroutunut" jolla ei ole empatiakykyä jne. ja näihin seikkoihin pitäisi jo AJOISSA kiinnittä huomiota. Ja mieluummin hoitolaitokseen kuin vankilaan. Miten sairas ihminen tajuaa tekonsa vääryyttä suljettuna neljän seinän sisälle? En siis tarkoita todellakaan, että pitäs olla vapaana, vaan mieluummin hoidossa kuin vankilassa, jos kerta vapautus on edessä joskus.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.08.2006 klo 18:48 pohjosesta kotoisin kirjoitti:
Ihme juttu. Muistan hyvin, kun tyttöjä koulussa varoitettiin kotipaikkakunnallani kyseisestä raiskaajasta vuonna 1987 tämän raiskattua 15-vuotiaan tytön. Mies löydettiin tuolloin piileskelemästä paikallisesta metsästä, joka on suosittu marjastajien ja ulkoilijoiden keskuudessa. Tämän jälkeen siis kyseinen henkilö on tappanut yhden ihmisen, ja sarjaraiskaamiset ovat jatkuneet entiseen tyyliin. Eikö näin sairas ihminen kuuluisi sulkea kokonaan pois muiden elämää tuhoamasta? Ovatko oikeus- ja hoitojärjestelmämme todella näin hampaattomia?
lisäksi tämä sama tappoi ja raiskas sen marjastajamummon, oliko vuos 78? miksi tuon on yleensä annettu olla vapaana, kun on tiedetty, että se on tehnyt tuota vaikka kuinka monta kertaa ennekin? :headwall: \|O
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.08.2006 klo 19:57 mummimamma kirjoitti:

katsos, ku pääasiassa naisia raiskataan ja päättäjät ovat miehiä (suurin osa) Tuomiot ovat lieviä, ja etsimällä etsitään lieventäviä seikkoja \|O
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.08.2006 klo 20:01 vieras kirjoitti:

Niinpä ja vielä päätä silitellään, ettei nuo hullut vaan saa mitään traumoja.
muuttuiskohan ääni sitten kellossa, jos jotain vastaavaa sattuu jonkun päättäjän läheiselle?
Eikö se ykskin raiskaaja saanut lievemmän tuomion, kun raiskaus ei kestänyt, kuin vähän aikaa? :headwall: :headwall:
 
Huih, onneksi nappasivat!

Itse olen kemistä, enkä edes tiennyt että on tyyppi vapaalla. Muutama vuosi sitten Kemin poliisista vakuuttivat, ettei Ruumensaari pääse vapaaksi koskaan. Mutta heillähän ei ole päätäntävaltaa sen asian suhteen...ikävä kyllä. Mutta jospa NYT VIIMEIN siellä "ylemmällä tasolla" tajuttais asian vakavuus.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.08.2006 klo 20:29 Annette-79 kirjoitti:
Huih, onneksi nappasivat!

Itse olen kemistä, enkä edes tiennyt että on tyyppi vapaalla. Muutama vuosi sitten Kemin poliisista vakuuttivat, ettei Ruumensaari pääse vapaaksi koskaan. Mutta heillähän ei ole päätäntävaltaa sen asian suhteen...ikävä kyllä. Mutta jospa NYT VIIMEIN siellä "ylemmällä tasolla" tajuttais asian vakavuus.
Kemistä minäkin ja kuulin keväällä että tämä tyyppi olis vapaalla, mutta kun kuulopuheita liikkuu niin paljon muutakin.
 
Tuokin on totta, että kun päättäjät on monesti miehiä :/ Kuten tää tapaus aikoinaan, että "nainen oli pukeutunut minihameeseen".

Oma mieskin tosta liftarista sanoi heti ekaks, että ei pitäs liftata. Ei tietenkään tarkottanu sitä ihan sellasena kommenttina miltä se minun, NAISEN korvissa kuulosti mutta pidin kyllä sille aika puheen tuon kommentin jälkeen \|O
 
lakimies
Tämän lehden vaatimuksena on, ettei viesti saa olla loukkaava. Tällaiset kirjoitukset loukkaavat ehdottomasti Simo Ruumensaaren kunniaa, ja niiden perusteella pitäisi sekä kirjoittaja (jos hänet kyettäisiin tunnistamaan) sekä lehden vastaava päätoimittaja tuomita vähintään sakkorangaistukseen sekä vahingonkorvaukseen Ruumensaarelle.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 12:51 lakimies kirjoitti:

samoin sinut... \|O
 
Joo-o... minkähänlaisia tuomioita tulis, jos miehiä raiskattais yhtä tiheään tahtiin...

Ihan lähipiirissä on miehiä, joiden mielestä raiskaus ei ole mikään kummoinen rikos. Olen kysynytkin heiltä, että mitäs jos joku homojoukkio raiskais ja hakkais teidät aseman takana, olisko mielipide hiukka toinen?? \|O \|O \|O
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 12:55 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 12:51 lakimies kirjoitti:
Tämän lehden vaatimuksena on, ettei viesti saa olla loukkaava. Tällaiset kirjoitukset loukkaavat ehdottomasti Simo Ruumensaaren kunniaa, ja niiden perusteella pitäisi sekä kirjoittaja (jos hänet kyettäisiin tunnistamaan) sekä lehden vastaava päätoimittaja tuomita vähintään sakkorangaistukseen sekä vahingonkorvaukseen Ruumensaarelle.
samoin sinut... \|O
No ihan tosi, pitää varoa mitä kirjoittaa, ettekö ole kuulleet, miten kävi niille, jotka kirjoittelivat eräästä naishenkilöstä, joka on kirjoittanut kirjan suhteestaan erääseen kansanedustajaan?
 
Yhteistyössä