Nyt suututtaa lapsettomat!

Eikö ystävyys ole sitä,että jaetaan ilot ja surut? Ei se mee niin että sit kun sattuu omalle kohdalle niin ei enää huvitakaan. Miksi pitäisi ymmärtää surua,jos ei saa ymmärrystä ilolleen? Pitäisikö sit tästä ystävän raskaudesta olla tulevaisuudessa ihan superonnellinen,vaikka ystävä haistatti paskat oman raskauden kohdalla?

 

[QUOTE="vieras";23334116]Jos jotakin ei kiinnosta toisen raskauteen tai lapsiin liittyvät jutut,niin sen voi sanoa ystävällisesti ääneen ja välttää jatkossa kiusalliset tilanteet.[/QUOTE]

Meinaatko tosissaan että raskaanaolija pystyy ottamaan asiallisesti ystävällisen kommentin siitä miten ei välttämättä tarvitse jokaista kolotusta kertoa? En mä ainakaan olisi pystynyt

 

Vaiko kenties vähän perspektiiviä?

Jokainen määrittelee pitkän ajan itse. Sitä paitsi ap oli laittanut asiasta maininnan YHDEN kerran FB:iin. Ei siis puhellut esim. näille kavereilleen, että kylläpä oli kauhea odottaa, että sai aloittaa lapsen teon jne. Sitä paitsi "kauan toivottu lapsi" on sanonta, joten tyhmää semmoisesta suuttua tai alkaa vertailla kuka on odottanut kauemmin.

Sama kun sanoisi, että minun synnytys kävi kipeää. Kaveri sitten suuttuisi ja sanoisi, että et tiedä mitään kivusta, minulta sentäs repesi paikat pahemmin.

Minä ainakin ymmärrän täysin ap:n pahan mielen. Ymmärrän myös, että hänen kaverinsa kokevat surua ja eivät ehkä ajattele selkeästi, mutta rajansa kaikella. Hyvä ystävä voisi sanoa päin naamaa asiasta. Jos ei ole pokkaa, mutta voi haukkua selän takana, niin saa olla puolestani entinen ystävä.

 

Mä voisin olettaa, että se puoli vuotta on niistä konkareista tuntunut silloin alussa todella pitkältä ajalta. Varmasti ihan jokainen kuukasi siitä ensimmäisestäkin vuodesta on tuntunut pitkältä. Totta kai heillä on ihan eri perspektiivi, kun sitä lapsettomuutta on kestänyt jo vuosia, mutta harva kai sitä ensimmäisen vuodenkaan aikana osaa ajatella niin, että eipä tässä mitään, murehditaan sitten kun on kulunut monta vuotta?

Samalla tavalla monissa muissakin kriiseissä käy. Se, että saa vuosien ja oman käsittelyn myötä siihen perspektiiviä, ei vähennä sen alussa koetun surun määrää minusta kuitenkaan. Eihän sitä voi suhteuttaa, ennen kuin on jotain mihin sen voi suhteuttaa, aikaa tai kokemusta.

 

Meinaatko tosissaan että raskaanaolija pystyy ottamaan asiallisesti ystävällisen kommentin siitä miten ei välttämättä tarvitse jokaista kolotusta kertoa? En mä ainakaan olisi pystynyt

Pystyy tai ei,niin ainakin tämä asiasta kiusaantunut henkilö olisi saanut asiansa sanottua ja todennäköisesti rauhan vauvajutuilta. En mä olisi loukkaantunut jos lapseton ystäväni olisi sanonut että hei,älä ihan kaikkee kerro mulle,kun tuntuu pahalta,jooko? Olisin ymmärtänyt täysin.

Mutta siihen asti kun kukaan ei ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ääneen ilmaise,niin ihan turha kitistä että kun koko maailma nyt ei huomioikaan juuri heitä ja heidän pahaa oloaan. Ja ihan oikeasti on sellaisiakin lapsettomia,jotka ovat vilpittömästi iloisia toisten vauvoista ja kykenevät tukemaan ystäviään myös onnenhetkinä,eikä pelkästään silloin kun ryvetään surussa ja itsesäälissä.

Vaatii huomattavasti enemmän munaa olla vilpittömästi onnellinen jostain mitä itsellä ei ole,kuin taputella päähän ja miettiä mielessään että onneks en oo tuon housuissa.

 

Jokainen määrittelee pitkän ajan itse. Sitä paitsi ap oli laittanut asiasta maininnan YHDEN kerran FB:iin. Ei siis puhellut esim. näille kavereilleen, että kylläpä oli kauhea odottaa, että sai aloittaa lapsen teon jne. Sitä paitsi "kauan toivottu lapsi" on sanonta, joten tyhmää semmoisesta suuttua tai alkaa vertailla kuka on odottanut kauemmin.

Sama kun sanoisi, että minun synnytys kävi kipeää. Kaveri sitten suuttuisi ja sanoisi, että et tiedä mitään kivusta, minulta sentäs repesi paikat pahemmin.

Minä ainakin ymmärrän täysin ap:n pahan mielen. Ymmärrän myös, että hänen kaverinsa kokevat surua ja eivät ehkä ajattele selkeästi, mutta rajansa kaikella. Hyvä ystävä voisi sanoa päin naamaa asiasta. Jos ei ole pokkaa, mutta voi haukkua selän takana, niin saa olla puolestani entinen ystävä.

Tottakai jokainen määrittelee itse mikä on pitkä aika ja tiedän kyllä että kuukaudenkin yritys (ihan kuin nopeammin onnistuisikaan) on pitkän tuntuinen, mutta toisaalta kun vuodet kuluu alkaa se kieltämättä vähän turruttaa eikä aina jaksa kuunnella niitä 'voi yäääh meillä on mennyt jo 2kk eikä olla edes oikeaan aikaan pupuiltu ja SILTI ei ole vielä onnistuttu'.

Siltikin olisi ihan fiksua miettiä että sanooko sille 8v yrittäneelle että 'voi kun mä olen jo niiiiin kauan halunnut lasta että et kyl tajua miten vaikeeta tää on kun ei ole puoleen vuoteen tärpännyt'. Sitä ymmärrystä ja pientä mietintää siihen mitä sanoo, mihin sävyyn ja kenelle

Ihan samalla lailla kannattaa tosiaan miettiä selittääkö sietämättömistä kivuista ihmiselle jolla on kirjaimellisesti perse revennyt synnytyksessä eikä paikat tule koskaan entiselleen jos oma synnytys on mennyt parissa tunnissa ilman vaurioita. Subjektiivinen kokemus tottakai, mutta edelleenkin, ihan kenelle kertoo

 

[QUOTE="vieras";23334215]Pystyy tai ei,niin ainakin tämä asiasta kiusaantunut henkilö olisi saanut asiansa sanottua ja todennäköisesti rauhan vauvajutuilta. En mä olisi loukkaantunut jos lapseton ystäväni olisi sanonut että hei,älä ihan kaikkee kerro mulle,kun tuntuu pahalta,jooko? Olisin ymmärtänyt täysin.

Mutta siihen asti kun kukaan ei ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ääneen ilmaise,niin ihan turha kitistä että kun koko maailma nyt ei huomioikaan juuri heitä ja heidän pahaa oloaan. Ja ihan oikeasti on sellaisiakin lapsettomia,jotka ovat vilpittömästi iloisia toisten vauvoista ja kykenevät tukemaan ystäviään myös onnenhetkinä,eikä pelkästään silloin kun ryvetään surussa ja itsesäälissä.

Vaatii huomattavasti enemmän munaa olla vilpittömästi onnellinen jostain mitä itsellä ei ole,kuin taputella päähän ja miettiä mielessään että onneks en oo tuon housuissa.[/QUOTE]

Saarnaat ehkä vähän väärälle ihmiselle nyt Ymmärrän hyvin pointtisi, mutta tiedän myös sen että lapsettomana pitää olla todella varpaillaan sanojensa kanssa koska raskaanaolijat todellakin ottaa itseensä hyvinkin helposti. Hyvälle ystävälle voi asioita sanoa suorempaan, toisaalta hyvät ystävät ymmärtävät myös lapsettoman surun, ainakin yrittävät. Pahan päivän tutut onkin sitten asia ihan erikseen.

 

Siltikin olisi ihan fiksua miettiä että sanooko sille 8v yrittäneelle että 'voi kun mä olen jo niiiiin kauan halunnut lasta että et kyl tajua miten vaikeeta tää on kun ei ole puoleen vuoteen tärpännyt'. Sitä ymmärrystä ja pientä mietintää siihen mitä sanoo, mihin sävyyn ja kenelle

Yksi hankaluushan on kuitenkin se, että eivät kaikki kerro siitä lapsettomuudestaan. Eräskin vanha kaverini kertoi vasta siinä vaiheessa, kun yritystä oli takana jo useampia vuosia. Itse en ainakaan automaattisesti oleta, että kaikki tietyssä iässä ja parisuhteessa olevat olisivat yrittämässä perheenlisäystä. Moni opiskelee, tai tekee töitä ja niin edelleen. En minä tästäkään pariskunnasta ollut olettanut, että he olisivat oikeasti jo monta vuotta yrittäneet.

Eri asia tietysti silloin, jos tämä on tiedossa. Mutta kaikki eivät puhu siitä, että yrittävät. Itselläni pisin yritysaika oli 9kuukautta, ennen kuin tulin raskaaksi, enkä minä siitä muille puhunut ollenkaan. Ja jos olisi kestänyt pitkään, niin tuskin olisin puhunut muille kuin ihan lähimmille ystäville.

 

Saarnaat ehkä vähän väärälle ihmiselle nyt Ymmärrän hyvin pointtisi, mutta tiedän myös sen että lapsettomana pitää olla todella varpaillaan sanojensa kanssa koska raskaanaolijat todellakin ottaa itseensä hyvinkin helposti. Hyvälle ystävälle voi asioita sanoa suorempaan, toisaalta hyvät ystävät ymmärtävät myös lapsettoman surun, ainakin yrittävät. Pahan päivän tutut onkin sitten asia ihan erikseen.

No sepä just,kun täällä jatkuvasti toitotetaan sitä että ystävän pitää ymmärtää suru,ja joo,niin pitääkin,mutta että miksi ystävän ei samalla tavalla tarvitse ymmärtää sitä iloa? Eikö hyvä ystävä,jos oikein ystäväänsä rakastaa,ole onnellinen tämän puolesta? Joku sanoi että kestää ystävältään vaikka minkälaiset vittuilut,koska ne menee surun piikkiin. Mutta että sitten sen toisen osapuolen edes jonkinmoinen asiallinen käytös on täysin liikaa vaadittu?!

Tämä ei mene mun jakeluun. Että mun pitää olla ystävä sille toiselle,mutta sen ei tarvitse olla ystävä minulle? Ja joojoo,sureva ei ajattele selkeästi ja blaa. Mutta jos kyseessä on ihan oikeasti vuosia kestänyt tilanne,niin montako vuotta vielä voi laittaa sen surun sumentaman käytöksen piikkiin?

 

Yksi hankaluushan on kuitenkin se, että eivät kaikki kerro siitä lapsettomuudestaan. Eräskin vanha kaverini kertoi vasta siinä vaiheessa, kun yritystä oli takana jo useampia vuosia. Itse en ainakaan automaattisesti oleta, että kaikki tietyssä iässä ja parisuhteessa olevat olisivat yrittämässä perheenlisäystä. Moni opiskelee, tai tekee töitä ja niin edelleen. En minä tästäkään pariskunnasta ollut olettanut, että he olisivat oikeasti jo monta vuotta yrittäneet.

Eri asia tietysti silloin, jos tämä on tiedossa. Mutta kaikki eivät puhu siitä, että yrittävät. Itselläni pisin yritysaika oli 9kuukautta, ennen kuin tulin raskaaksi, enkä minä siitä muille puhunut ollenkaan. Ja jos olisi kestänyt pitkään, niin tuskin olisin puhunut muille kuin ihan lähimmille ystäville.

Tottakai tarkoitin niitä jotka tilanteesta tietävät. Kyllähän kaikilla voi olla taustalla vaikka mitä, mutta ei voi odottaa että toiset tietävät ellei itse kerro Enitenhän ne kommentit loukkaa jotka tulee ihmisiltä jotka tietää, joiden pitäisi tietää paremmin..

 

[QUOTE="jaa";23331608]luulenpa, että lapsettomat eivät ole ainoita joita ei kiinnosta lukea aloittajan peräpukamista ja närästyksistä fb:ssä[/QUOTE]

Mahdollisesti. Nyt oikeastaan päästäänkin asiaan: Itselläni ei ole 1579 kaveria Facebookissa, vaan viitisenkymmentä. Ja siinäkin on parikymmentä liikaa. Olen osan heistä blokannut siten, että he eivät näe kirjoituksiani, ja osan siten, että en itse näe heitä. Muutamia olen poistellut tämänkin vuoden puolella. Fb on minulle sellainen foorumi, että haluan kirjoitta sinne vaikka hiivatulehduksesta, jos sellaisista kärsisin. Joutumatta miettimään, että mitäpä jos jonkun mielestä asia ei ole sovelias, jos joku kokee siitä jotakin mielipahaa tmv. Paskat. Se on niin helppoa yväksyä satoja kavereita, mutta niiden kanssa en ole kuullut vielä kenenkään pärjäävän, paitsi jonkun joka jauhaa saastä kerran kuukaudessa ja that´s it.

 

[QUOTE="vieras";23334305]No sepä just,kun täällä jatkuvasti toitotetaan sitä että ystävän pitää ymmärtää suru,ja joo,niin pitääkin,mutta että miksi ystävän ei samalla tavalla tarvitse ymmärtää sitä iloa? Eikö hyvä ystävä,jos oikein ystäväänsä rakastaa,ole onnellinen tämän puolesta? Joku sanoi että kestää ystävältään vaikka minkälaiset vittuilut,koska ne menee surun piikkiin. Mutta että sitten sen toisen osapuolen edes jonkinmoinen asiallinen käytös on täysin liikaa vaadittu?!

Tämä ei mene mun jakeluun. Että mun pitää olla ystävä sille toiselle,mutta sen ei tarvitse olla ystävä minulle? Ja joojoo,sureva ei ajattele selkeästi ja blaa. Mutta jos kyseessä on ihan oikeasti vuosia kestänyt tilanne,niin montako vuotta vielä voi laittaa sen surun sumentaman käytöksen piikkiin?[/QUOTE]

Nyt tässä alkaa kyllä mennä niin monen eri kirjoittajan eri aiheesta kirjoittamat kommentit sekaisin että tuota..

Mä en tiedä mitä tämän alunperin kirjoittanut tarkoitti, mutta itse olen sitä mieltä että oikea ystävyys on vastavuoroista. Sitä voidaan soutaa ja huovata pidempiäkin kausia niin että vain yksi tukee toista jos toisella menee huonommin (oli sitten kyse mistä tahansa ongelmista tai suruista), mutta jossain vaiheessa se aina kääntyy. Yksipuolinen ystävyys ei koskaan pidemmän päälle toimi koska se ei anna toiselle mitään, se vain kuluttaa.

Lapsettomuus on sellainen suru josta usein pääsee tavallaan seuraavalle asteelle surun portaikossa vaikka tilanne jatkuukin. Sitä pystyy jossain määrin käsittelemään ja luopumaan katkeruudesta vaikka toiset edelleen lisääntyy ja itse vieläkään ei. Tietenkään tämä ei koske kaikkia, mutta monia. Ei se akuutti vaihe välttämättä kestä vuosia eikä sinäkään aikana kaikki ole vain sysimustaa paskaa jossa ei valonpilkahduksia näy. Hyvän ystävän puolesta on aina kuitenkin onnellinen vaikka ensireaktio olisi itku ja pettymys ettei vieläkään omalle kohdalle.

 

Tottakai jokainen määrittelee itse mikä on pitkä aika ja tiedän kyllä että kuukaudenkin yritys (ihan kuin nopeammin onnistuisikaan) on pitkän tuntuinen, mutta toisaalta kun vuodet kuluu alkaa se kieltämättä vähän turruttaa eikä aina jaksa kuunnella niitä 'voi yäääh meillä on mennyt jo 2kk eikä olla edes oikeaan aikaan pupuiltu ja SILTI ei ole vielä onnistuttu'.

Siltikin olisi ihan fiksua miettiä että sanooko sille 8v yrittäneelle että 'voi kun mä olen jo niiiiin kauan halunnut lasta että et kyl tajua miten vaikeeta tää on kun ei ole puoleen vuoteen tärpännyt'. Sitä ymmärrystä ja pientä mietintää siihen mitä sanoo, mihin sävyyn ja kenelle

Ihan samalla lailla kannattaa tosiaan miettiä selittääkö sietämättömistä kivuista ihmiselle jolla on kirjaimellisesti perse revennyt synnytyksessä eikä paikat tule koskaan entiselleen jos oma synnytys on mennyt parissa tunnissa ilman vaurioita. Subjektiivinen kokemus tottakai, mutta edelleenkin, ihan kenelle kertoo

Mutta kun pointti oli se, että ap sanoi vain ja ainoastaan "pitkään toivottu lapsi" FB:ssa omassa statuksessaan. Se on VAIN FB. Ei siis syy minusta suuttua. Ei hän sanonut mitään tuommoista, mitä sinä väität!

Ja yhä edelleen ihmisen pitää pystyä voida sanoa esim. , että synnytys kävi kipeää. Toinen voi sitten kertoa omat kokemuksensa. Eikö vain? Ystävät tukevat toisiaan.

Miksi näistä asioista täytyy tehdä kilpailu? Eikö jokainen saa kokemuksistaan puhua? Se on mielestäni ystävyyttä. Toki se tarkoittaa sitä, että vastavuoroisesti voidaan tuntemuksia jakaa. Minä en ainakaan tarvitse ympärilleni ihmisiä, jotka olisivat aina vähättelemässä minun tuntemuksiani vaikka heidän ilonsa, murheensa, kipunsa, tuskansa olisivat skaalassa isompia.

Siitä olen samaa mieltä, että turhaa mennä itkemään pieniä murheitaan semmoisille, joilla on isoja murheita. Mutta FB on FB ja täytyy olla outo, jos ottaa jonkun yleisluontoiset päivitykset vittuiluina. Minä en ainakaan ala miettiä FB-päivitysteni kohdalla, että miten se ja se ottaa tämän. Ihan varmasti laitan sinne, että leivoin tytölleni 2v synttärikakun tänään tms. jos siltä tuntuu. Hulluksihan sitä tulisi, jos pitäisi miettiä, ketä mikäkin päivitys loukkaa!

 

kuinka tyhmä pitää olla, että lähettää kavereile yöllä viestin synnyttämisestään??

 

"- Vaikka raskaus sai alkunsa alle puoli vuotta yrityksestä, saan silti sanoa että kauan odottettu lapseni!"
tämä on vähän sama kuin vallitelisi suomalaisena kehitysmaassa köyhyytttään.

mä en ymmärrä sitä miksi ihmiset eivät pysty elämään toisen surun kanssa.Pistetään rajoja surulle ja mittakaavoja miten olisi sopivaa surra ja kuinka kauan..Odotetaan korrektia käytöstä ihmiseltä joka on oikeasti murtunut.Sydän palasina ja pää ihan kallellaan.Ryhdistäydy ja iloitse minun puolestani.Hei ihan oikeasti?
kyllä minä voin onneni jakaa sitten kun sinä olet siihen valmis,mutta sitä ennen sinä saat surra.Näillä eväillä minä menen.

Tähän kommenttiin yhdyn aivan taatusti!

 

Mahdollisesti. Nyt oikeastaan päästäänkin asiaan: Itselläni ei ole 1579 kaveria Facebookissa, vaan viitisenkymmentä. Ja siinäkin on parikymmentä liikaa. Olen osan heistä blokannut siten, että he eivät näe kirjoituksiani, ja osan siten, että en itse näe heitä. Muutamia olen poistellut tämänkin vuoden puolella. Fb on minulle sellainen foorumi, että haluan kirjoitta sinne vaikka hiivatulehduksesta, jos sellaisista kärsisin. Joutumatta miettimään, että mitäpä jos jonkun mielestä asia ei ole sovelias, jos joku kokee siitä jotakin mielipahaa tmv. Paskat. Se on niin helppoa yväksyä satoja kavereita, mutta niiden kanssa en ole kuullut vielä kenenkään pärjäävän, paitsi jonkun joka jauhaa saastä kerran kuukaudessa ja that´s it.

Miksi edes paras ystävättäresi haluaisi kuulla hiivatulehduksestasi?

Mikset vain käy lääkkeet ja hoida sitä pois?

 

kuinka tyhmä pitää olla, että lähettää kavereile yöllä viestin synnyttämisestään??

No varmaan yhtä tyhmä kuin se, joka ei tajua, että kännykkään saattaa tulla yölläkin tekstareita ja jos niihin ei halua herätä, on känny paras pistää äänettömälle.

 

Mutta kun pointti oli se, että ap sanoi vain ja ainoastaan "pitkään toivottu lapsi" FB:ssa omassa statuksessaan. Se on VAIN FB. Ei siis syy minusta suuttua. Ei hän sanonut mitään tuommoista, mitä sinä väität!

Ja yhä edelleen ihmisen pitää pystyä voida sanoa esim. , että synnytys kävi kipeää. Toinen voi sitten kertoa omat kokemuksensa. Eikö vain? Ystävät tukevat toisiaan.

Miksi näistä asioista täytyy tehdä kilpailu? Eikö jokainen saa kokemuksistaan puhua? Se on mielestäni ystävyyttä. Toki se tarkoittaa sitä, että vastavuoroisesti voidaan tuntemuksia jakaa. Minä en ainakaan tarvitse ympärilleni ihmisiä, jotka olisivat aina vähättelemässä minun tuntemuksiani vaikka heidän ilonsa, murheensa, kipunsa, tuskansa olisivat skaalassa isompia.

Siitä olen samaa mieltä, että turhaa mennä itkemään pieniä murheitaan semmoisille, joilla on isoja murheita. Mutta FB on FB ja täytyy olla outo, jos ottaa jonkun yleisluontoiset päivitykset vittuiluina. Minä en ainakaan ala miettiä FB-päivitysteni kohdalla, että miten se ja se ottaa tämän. Ihan varmasti laitan sinne, että leivoin tytölleni 2v synttärikakun tänään tms. jos siltä tuntuu. Hulluksihan sitä tulisi, jos pitäisi miettiä, ketä mikäkin päivitys loukkaa!

Eihän toi koskenut ap:n tilannetta enää millään tavalla, keskustelu on jatkunut aika moneen muuhunkin suuntaan kuin vain siihen mitä juuri ap itse kertoo tapahtuneen ja miten hän kokee tulleensa loukatuksi. Kukaan meistähän ei voi tietää mitä hän todellisuudessa on sanonut ja tehnyt tai mitä hänelle on sanottu tai tehty, pidetään toki sekin mielessä että tämä on yhden ihmisen subjektiivinen tarina.

Ja tämä koko vastavuoroinen ystävyys -konseptikin käsiteltiin jo, olen ihan samaa mieltä kanssasi. Turhasta nyt kyllä suutut mulle tässä kohtaa

 

Menee vähän off topic, mutta mun mielestä toiset tekee järettömän suuren numeron tuosta ns. lapsettomuudestaan. Se voi olla raskasta niille, jotka oikeasti kärsivät lapsettomuudesta.
Joskus voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan. Vaikka kuinka olisit rattaissa ja työnteisit vaunoja maha pystyssä, niin pysähdyppä hetkeksi kysymään, mitä sille lapsettomalle kaverille kuuluu, mitä hänen töihinsä/perheelle kuuluu.
Tosiasiassa varmasti monelta äidiltä unohtuu, että, ihan oikeasti, niillä lapsettomillakin on elämä, vaikkei siihen vauvoja kuulukkaan intensiivisesti.

 

Menee vähän off topic, mutta mun mielestä toiset tekee järettömän suuren numeron tuosta ns. lapsettomuudestaan. Se voi olla raskasta niille, jotka oikeasti kärsivät lapsettomuudesta.
Joskus voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan. Vaikka kuinka olisit rattaissa ja työnteisit vaunoja maha pystyssä, niin pysähdyppä hetkeksi kysymään, mitä sille lapsettomalle kaverille kuuluu, mitä hänen töihinsä/perheelle kuuluu.
Tosiasiassa varmasti monelta äidiltä unohtuu, että, ihan oikeasti, niillä lapsettomillakin on elämä, vaikkei siihen vauvoja kuulukkaan intensiivisesti.

:flower:

 

Koko vastakkaiasettelu on mielestäni tarpeetonta. Ei kenenkään lapsi ole toiselta pois eikä kenenkään lapsensaaminen tee häntä itseään millään lailla paremmaksi ihmiseksi kuin lapseton läheisensä.

Mummeliisa on täysin oikeassa. Syytökset ja vastakkainasettelu ON turhaa, mutta kumpikin osapuoli siihen taitaa sortua.

Mikään ei kiellä poistamasta ei-haluttuja ystäviä/kontakteja elämästä, jos ne tuntuvat olevan raskaita. Säästä omaa ja muiden energiaa. Mutta rehellinen kannattaa olla, jos laittaa välit poikki.

Ja mitä viesteihin tulee, niin jos on PAKKO lähettää vauvantuloviestejä yöllä, niin ehkä kannattaa miettiä kuka sen juuri siihen aikaan haluaa ottaa vastaan. Miehesi oli varmasti iloinen ja ylpeä lapsestaan, mutta ei teidän lapsen syntymä kaikille viestin vastaanottajille varmasti ollut maailmaa järisyttävä uutinen. Stop omaan napaan tuijottaminen.

 

Tämäkin keskustelu on taas mennyt aika monimutkaiseksi.

Mutta tosissaan näkisin että on iso ero siinä että kirjoittaa vaikka fb-profiiliin jotain tyyliin "tänään kl.13.45 syntyi kauan odotettu tyttäremme!" kuin selittää sille vuosia hoidoissa käyneelle ystävälle kuinka hirveää ja raskasta oli se puoli vuotta mikä meni ennen kuin raskaus sai alkunsa.

Ymmärrän toki että lapseton voi kokea monetkin raskaanaolevien tai tuoreiden äitien jutut kipeinä vaikka kyse on ihan ystävästä jonka puolesta on sisimmässään onnellinen. Siksi toki se lapsellinen ystävä voi myös käyttää omaa harkintaa siinä kuinka paljon hehkuttaa tai valittaa tälle lapsettomuudesta kärsivälle ja muistaa myös omien lasten ohessa hoitaa sitä ystävyyssuhdetta.

Samalla lailla sen lapsettoman tulisi hyväksyä että ystävällä ne lapset nyt ovat tärkeä osa elämää ja siksi luonnollisesti hän - varsinkin kotiäitinä ollessaan tai esikoista odottaessaan - voi kirjoitella lapsiin liittyviä asioita fb-profiiliin, eikä niillä ole suinkaan tarkoitus loukata sitä lapsetonta. Jokaisella on omat kipupisteensä ja jos sitä joutuisi kaikkien fb-kavereiden mukaan miettimään mikä asia voi kenestäkin tuntua pahalta niin eihän tuonne voisi lopulta kirjoittaa mitään.

 

Menee vähän off topic, mutta mun mielestä toiset tekee järettömän suuren numeron tuosta ns. lapsettomuudestaan. Se voi olla raskasta niille, jotka oikeasti kärsivät lapsettomuudesta.
Joskus voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan. Vaikka kuinka olisit rattaissa ja työnteisit vaunoja maha pystyssä, niin pysähdyppä hetkeksi kysymään, mitä sille lapsettomalle kaverille kuuluu, mitä hänen töihinsä/perheelle kuuluu.
Tosiasiassa varmasti monelta äidiltä unohtuu, että, ihan oikeasti, niillä lapsettomillakin on elämä, vaikkei siihen vauvoja kuulukkaan intensiivisesti.

Peesi Aivan kuten mua ilahduttaa suuresti,kun lapsettomat ystäväni silloin tällöin kysyvät mitä lapselleni kuuluu,vaikka heidän oma elämänsä on lähinnä opiskelua,matkustelua ja uran luomista. Meillä "lapsellisilla" ihmisillä on myös elämä vaikkei enää ollakaan ns. tapahtumien keskipisteessä. Vuoroin vieraissa ja molemminpuoliset käytöstavat kunniaan

 

Mitä tulee tuohon onko lasta odotettu kauan vai ei, niin voisin näin lapsettoman aivoillakin tehdä eron siihen, että onko lapsi ollut haaviessa vaikka viisi vuotta, vai onko raskaaksi tulemista yritetty sama aika, ja joka kuukausi koettu kuukautisten tuoma pettymys. Haaveillessahan kukaan ei pety kuukautisten tullessa, mutta ilmeisesti oikeasti yrittäessä se on suuri pettymys.

Korjatkaa jos olen väärässä.

 

[QUOTE="Mustikkasuu";23336566]Mitä tulee tuohon onko lasta odotettu kauan vai ei, niin voisin näin lapsettoman aivoillakin tehdä eron siihen, että onko lapsi ollut haaviessa vaikka viisi vuotta, vai onko raskaaksi tulemista yritetty sama aika, ja joka kuukausi koettu kuukautisten tuoma pettymys. Haaveillessahan kukaan ei pety kuukautisten tullessa, mutta ilmeisesti oikeasti yrittäessä se on suuri pettymys.

Korjatkaa jos olen väärässä.[/QUOTE]

Ja jos musta tuntuu että bussin jonottaminen kaatosateessa 15 minuuttia on kauan,niin se silloin on mun mielestä kauan. Eri asia menisinkö sanomaan sitä sellaiselle joka kävelee töihinsä joka päivä.