lonely-83
Elikkä jos aloitetaan ihan kaiken alusta. Itselläni ja lapseni isällä (lapsi 2v.) on ollut ns. on/off suhde jo 5 vuoden ajan, ollaan jo 4:ttä kertaa erossa, Mikä ihme saa aina palaamaan sen luo? Viime eroa ennen, mies ei ilmestynyt viikonlopun jäljiltä kotiin kun itse piti töihin lähteä, jouduin mneen kertaan pyytää äitinii 15min varoitua ajalla apuun, hän ei hakenut lasta hoidosta töiden jälkeen vaan meni kotiin ainakin tunniksi loikoilemaan, sain monta kertaa soiton töihin että jonkun pitäisi tulla poika hakemaan kotiin... Ei ollut kotona kuin 1-2 päivässä ja ja tuosta suurin osa meni sitten syömiseen ja itsensä hemmotteluun pitkillä suihkuilla. viikonloppuisin ei näkynyt ollenkaan, kuin silloin kun oli niin kamala krapula ettei pystynyt sitten seuraavaa päivää putkeen ryyppäämään, töistä jäi moneen otteeseen pois eikä edes ilmoittanut sinne mitään, ja työnantaja tietenkin vaihtui tuosta syystä moneen otteeseen... ja selvisi tuo syykin noihin poissaoloihin, oli sitten vetämässä jauhetta nokkaansa kun ei kiinnostanut kotona olla. Seksi kyllä olisi kelvannut aivan koko ajan, useaan otteseen antanut vain sen takia että pääsen nukkumaan jotta jaksan herätä sitten aamulla töihin. Rahaakin huijasi vajaa 2000e (lainasin ne sukulaiselta) Eroaikeista kertoessani tuhosi omaisuuttani 400e edestä. nyt viimeisen vajaan vuoden aikana olen saannut kuulla monia tappouhkauksia, koittannut murtautua asuntooni, hakannut ystäväni, juorunnut ympäriinsä asioita, seurannut tekemisiäni. #&%?$!* jne...Nyt olen puhunut hänen kanssaan joskos kokeilisimme vielä pojan takia, mutta hänen kosketuksensakin saa pahan olon ja lähtemään karkuun ja hiukan enemmän aikaa yhdessä vietettyämme, olen tullut toisiin ajatuksiin, en uskalla hänelle sitä kertoa, pelkään niin kovin itseni ja pojan puolesta. Enkä haluaisi pojalta isää viedä kun on yrittänyt kunnostautua ja pelkään että alkaa taas tehdä tyhmyyksiä. Ja sitten voisin syyttää itseäni niistä. Itsellä ei ole ketään kuka voisi auttaa tässä tilanteessa. Mikä ihme voi vetää takaisin tuohon p.skaan? Miksi jaksaisin enää yrittää edes pojan takia? Mutta eihän sekään voi olla oikein? Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa? Millä kertoa toiselle mitä oikeasti haluaa ilman että tarvitsisi pelätä pojan ja itsensä ja omaisuutensa puolesta. :'( Niin ja kaiken lisäksi rakastan aivan aidosti kovati toista miestä, jonka kanssa en voi olla koska pelkään että pojan isä tekee hänelle jotain. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa?<br><br>