Olen hiukan ihmeissäni

"Miehen lapset tulevat pilaamaan viikonlopun? AHdistaa että puolisolla on ollut elämää ennen minua?"

Ihan vähän taustaa. Olin 23 kun tapasin nykyisen mieheni, jolla oli edellisestä avioliitosta kaksi lasta, silloin 4- ja 8-vuotiaat. Ensimmäinen asia joka tehtiin selväksi oli se, että lapset ovat ja pysyvät, jos ei mua miellytä niin voin vapaasti poistua kuviosta. En poistunut, nyt melkein 6 vuotta myöhemmin meillä on myös kaksi yhteistä, nyt 1v7kk ja 2,5kk.

Tässä matkan varrella on ollut jos jonkinlaista tavallista uusperheen ongelmaa, mutta meillä kaikki aikuiset ovat koko ajan pysyneet aikuisina ja selvittäneet asiansa aikuisten tavoin. Niin eksät kuin uudetkin. Ei millään pahalla, tytöt, mutta jos ei ole riittävän kypsä kestämään uusperhe"helvettiä" niin kannattaa valita lapseton mies, mielellään sellainen jolla on poikuus tallella. Sillä ei ainakaan ole ollut ennen elämää.

Mä olen onnellinen uusperheestäni, rakastan yhtä lailla puolikkaita riiviöitä kuin kokonaan omiakin. Ja kovin mielelläni jätän välillä pienet isälleen ja teen puolikkaiden kanssa jotain kivaa jopa ilman niiden isää. Lakatkaa hyvät ihmiset tuijottamasta vaan omaa napaa ja ajatelkaa välillä muidenkin parasta. Esimerkiksi niiden lasten jotka ei ole millään lailla syyllisiä aikuisten keskinäisiin riitoihin tai muihin ongelmiin.

En olisi ikinä uskonut tätä kirjoittavani, tiedän että uusperheellisyys ei niin herkkua aina ole. Mutta hei, ei se lasten vika ole, ja meidän aikuisten täytyy osata käyttäytyä kuten aikuiset!

 

Olen ihan samaa mieltä ettei lapsiin saa purkaa jos vanhemmat ei tule toimeen tai lapset esim. puhuu "lähivanhemman suulla" juttuja ym. se kuuluu uuspereen elämään ja se on kestettävä kuin "mies".
Mutta sitten kun on tapauksia että esim. mies ei anna komentaa uuden vaiminsa omia lapsiaan jotka ovat miehen edellisestä liitosta niin sitä taas ei mielestäni tarvitse kestää. Ei omien eikä vieraiden lasten saa antaa hyppiä aikuisten silmille. Sellainen liitto on toiselle puolisolle helvettiä ja ymmärrän närkästyksen täysin. Joten koitetaan olla suvaitsevaisia ja yritetään ymmärtää kaikkien ongelmia tasapuolisesti :heart:

 

voi miten ihana kirjoitus!! Ihana lukea että on muitakin ihmisiä kuin mieheni joilla on oikeasti rakastava sydän ja moraalikohdallaan. :heart: :heart: Meillä tää isä rakastaa poikaani kuin omaansa, ja tosiasiassa on ainoa isä jota pojallani on ollut tarkoitan kuvaannollisesti en kirjaimellisesti. Olihan se isi sen reiln puolivuotta kuvioissa mukana...

 

"Mutta sitten kun on tapauksia että esim. mies ei anna komentaa uuden vaiminsa omia lapsiaan jotka ovat miehen edellisestä liitosta niin sitä taas ei mielestäni tarvitse kestää. Ei omien eikä vieraiden lasten saa antaa hyppiä aikuisten silmille. Sellainen liitto on toiselle puolisolle helvettiä ja ymmärrän närkästyksen täysin. Joten koitetaan olla suvaitsevaisia ja yritetään ymmärtää kaikkien ongelmia tasapuolisesti"

Yhdyn ihan täysin tähän näkemykseen! Uusperheitä on niin moneen lähtöön. Itse olen kokenut tällaisen jutun, exän lasta ei saanut "ojentaa," ei sitten piiruakaan, hänellä oli ihan omat sääntönsä. Eikä tarvinnut syödä aamupuuroa. Niinpä omat lapseni söivät puuronsa ja exän lapsi Naminaminsa, joita isi oli ostanut. No, eihän tämmöisestä oikein mitään tule. En sitten tiedä, enkö osannut olla aikuinen, kun olin sitä mieltä, ettei omien lasteni aamut ala Naminamilla. Mutta tottakai se heille oli ihmetyksen aihe, miksi sitten yhden lapsen aamut alkoi . Niin, että eipäs tosiaan tuomita. Eikä varsinkaan aina sitä "äitipuolta" ensimmäisenä. :$

 

En nyt tosiaan takoittanut tilannetta jossa etälapsia tai muuten vaan miehen lapsia ei saisi komentaa, mutta siinäkin on kyllä vika aikuisten välillä. Mä ainakin komennan yhtä lailla etä- kuin omiakin lapsia, ja etälapset tietää erittäin hyvin että jos mä korotan ääntäni on syytä totella ja äkkiä. Näiden vuosien aikana olen muistaakseni kolmasti tai neljästi menettänyt hermoni ja huutanut. Kumma juttu muuten miten vaikeaa samasta linjasta on pitää kiinni omien kanssa. Tai sit ne vaan tottelee huonommin, eli olen huonompi kasvattaja kuin mieheni ex

 

Tämä on totta. Jotenkin sitä sietää omalta lapselta paljon enemmän.

Kyllä kai näissä jutuissa on paljon kiinni siitä, ovatko aikuiset yksimielisiä. Meillä suurimmat ongelmat on tulleet juuri siitä, että aikuisilla ei ole yhtenevää käsitystä siitä, mikä on ok ja mikä ei. Pätee sekä etälapsen että oman kohdalla.

 

Ja oma lukunsa on sitten se, että puolison viikonloppulapset eivät tottele "äitpuolta" ollenkaan; eivät uhmaa, eivät intä vastaan - he vain eivät noteeraa tämän käskyä, kieltoa millään tavalla!!
\|O
On äärimmäisen raivostuttavaa, turhauttavaa, kun annat kotisi ja aikasi ja huomiosi (Huom, myös hyvässä) lapsille, jotka sitten "kävelevät ylitsesi". Olet heille kuin ilmaa.

NYT meillä on ollut ihan hyvä tilanne. MUTTA ilmeisesti olen ollut (taas?) liian kauan liian kiva, sillä alkaa olla ilmassa taas merkkejä, ettei minun kehoitukseen reagoida.
Onneksi me molemmat olemme jo jollakin tasolla tiedostaneet tilanteen, ja viime kerralla mies jo huomautti lapselleen asiasta.

 

no se on kyllä totta että aikuisia tässä pitäisi olla.eikä lapset ole syyllisiä mihinkään.silti en halua heiltä syytä niskalleni kaikesta.oma äiti on niin ihana kun ei KOSKAAN komenna eikä huuda.toisin kun minä.mistähän johtuisi.ehkä siitä että näkee lapsiaan sen 4 päivää kuukaudessa.kyllä minäkin osaan olla kiltti 4 päivää kuuukaudessa.enkö siis saisi huutaa jos valehdellaan tai riehutaan koulussa tai jätetään läksyt tekemättä.enkä saisi siitä suuttua kun kerran asuvat saman katon alla kanssani.
tuntuu että saan jatkuvasti olla varpaillani että alkavat vihata minua kun en ole äiti.
itse olen tieni valinnut ja itse virheeni tehnyt.se on selvä.silti ei kaikilla aina suju uusperheessä niin hyvin.voi olla vaikka paha äiti sotkemassa asioita siellä jossain.lapset ovat erilaisia kaikkialla ja suhtautuvat äitipuoliin ja tilanteisiin aivan erilailla.
ja mitä jos rakastan miestäni niin paljon että en halusii hänestä luopua enkä että oma lapseni menettää isänsä.jos lähtisin tilanteesta ja muuttaisin pois täältä?huokaus.en edes tiedä mitä koitan tässä snoa.olen kyllä hanin kanssa samaa mieltä.kumpa saisin virheeni postettua menneisyydestä ja aloittaa puhtaalta pöydältä mutta se ei ole mahdollista.kiitos ja piste

 

Ja mitä tästäkin keskustelusta taas opimme: tilanteet ja ihmiset on erilaisia. Ja niin pitääkin olla, muuten nämä keskustelut olis aika hedelmättömiä. Painotan vielä että mun tilanne on helppo: isommat lapset on meillä pari kertaa kuukaudessa viikonlopun, lomilla pidempään, ja meillä on melkein alusta asti ollut hyvät välit. Mutta uskon että pärjäisisn ihan ok vaikka ne asuis täällä, tosin sillon tietysti tulis enemmän näitä "arkipäivän riitoja" jotka meidän tapauksessa useimmiten hoidetaan äidin kanssa.

Se mikä mun pointti tässä oli, minkä toiset on huomanneetkin, oli että aikuiset erikseen ja lapset erikseen. Eli lapsilta ei voi eikä saa odottaa aikuismaista käytöstä, mutta aikuisilta voi ja pitää sitä odottaa. Muuten mennään metsään. Kurinpito on erikseen, ei meilläkään kenenkään lapset ole koskaan seinille kiipineet.

Kiitos hyvistä kommenteista, ensimmäisen viestini jälkeen valittelin miehelleni että taidan vastaisuudessa pysyä uusperheellisten liiton keskustelusivuilla. Olen muuttanut mieltäni.

 

\

Ei millään pahalla, tytöt, mutta jos ei ole riittävän kypsä kestämään uusperhe"helvettiä" niin kannattaa valita lapseton mies, mielellään sellainen jolla on poikuus tallella. Sillä ei ainakaan ole ollut ennen elämää.

AAMEN!!!! :flower:
Ja tämä pätee luonnollisesti myös miehiin,jotka niin palavasti rakastuvat "meihin" yh-äiteihin :saint:
Suhde,johon kuuluu jo lapsia,vaatii tietenkin enemmän,mutta jokaisen pitäis itsensä tuntea sen verran,kestääkö,pitääkö kantti....
Missäs osoitteessa ne yyl-keskustelut toimii?