Olen juntti, mutta en ymmärrä miksi te rahtaatte opettajille joululahjoja?

  • Viestiketjun aloittaja Lunatic
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Itse muistan koko koulun henkilökuntaa. Meillä on pieni kyläkoulu jonka henkilökunta tekee äärimmäisen hyvää työtä erityislapsemme kanssa. Olipa kyse opettajasta tai keittäjästä, he kaikki tietävät pojan tilanteen ja ovat meidän elämässä mukana sekä tukemassa lasta että meitä. Pojan on hyvä olla siinä koulussa. Kiitos kuuluu heille. Muistettavia ei ole kuin kuusi ja jotain pientä laitan jokaiselle. Yritän aina etsiä syksyn aikana jotain erityistä. Muutoinkin tunnemme toisemme hyvin, osa asuu samalla kylällä.
 
[QUOTE="vieras";27735842]Tähän se Mummeliisan laupeudentyö perustuu, normikäytäntöön, ei kannata ottaa kenenkään kierroksia moisesta.[/QUOTE]

Jotkut vaan helposti ärsyyntyvät elämäntavoista jotka eroavat omastaan.
Minä itse teen myös ihan samaa joissain muissa jutuissa.

:)
 
"vieras"
Kyllä minä voin postinjakajana sanoa, että mieltä lämmittää, jos joku muistaa jollain tavalla jouluna. Tähän mennessä olen yhden suklaalevyn saanut ja tykkäsin siitä kyllä, toisaalta jos tuo jää ainoaksi lahjaksi, niin olen kyllä hieman pettynyt, pakko myöntää.

Työkaverit tuossa yksi päivä puhuivat, miten tuo lahjomissysteemi oli ennen erilainen parikymmentä vuotta sitten asiakkaat antoivat rahaa ja esim. Hesassa jakaja saattoi tienata joulun alla monia satasia, mutta ei enää tänä päivänä.
 
vierass
Minä en vie mitään, koska olen pettynyt opeen. Mielestäni lahja on kiitos, mutta tämä ope ei ansaitse mitään kiitoksia.
Näin minäkin ajattelen. Oman lapseni koulunkäynti on yhtä taistoa ja vaatinut opettajalta paljon "ylimääräistä" työtä. On pitänyt hyvin yhteyttä minuun ja parhaansa mukaan pyrkinyt auttamaan lasta. MINÄ haluan kiittää häntä.
 
pk täti
Mä oon itse päiväkodissa töissä ja saan yleensä jouluisin ja keväällä lahjoja. Ei se vaikuta lapsen hoitoon mitenkään, enkä niitä lahjoja odota, mutta onhan niitä mukava saada. Enkä todella ole saanut mitään 20kpl koriste-esineitä vaan fiksut vanhemmat ovat tuoneet usein syötäviä/juotavia lahjoja tai käyttöesineitä. Itse vien aina jotain päiväkotiin, jos ei muuta niin suklaata, kiitokseksi lasteni hyvästä hoidosta. Mun mielestä kaunis tapa.
 
"vieras"
Olen itse ope ja ei lahjojen antaminen todellakaan vaikuta lapsiin suhtautumiseen. Tokihan lahjoja tai kortteja on mukava saada silloin, jos kiitokset tulevat aidosti sydämestä.

Itse olen jo lapsuudenkodissani oppinut opettajien, lasten hoitajien ja harrastusryhmien vetäjien kiittämisen. Omat lapseni eivät ole vielä kouluikäisiä, mutta päiväkodin hoitajat ja pallokerhon vetäjät saavat meiltä pienen muistamisen. Miksi haluan muistaa heitä? Siksi, että he hoitavat päivisin meidän lapsia, jotka ovat meille tärkeintä elämässä. Pallokerhon vetäjiä haluan muistaa siksi, että he jaksavat omalla vapaa-ajallaan pitää kerhoa.
 
Meillä oli kyläkoulussa tapana viedä luokanopettajalle kukkakimppu tai jotain muuta pientä aina jouluna ja varsinkin keväällä kevätjuhlassa. Ollessani ensimmäisellä luokalla äitini sitten kysyi haluanko viedä jotain opettajalleni, en halunnut kun en pitänyt siitä.
Sitä vastoin vein ison kukkakimpun koulun keittäjälle koska hän teki mielestäni niin hyvää ruokaa! Oli kuulema koko muu koulu katsonut kun kiikutin kukkapuskan keittäjälle ja kiitin kovaan ääneen hyvästä ruoasta.
 
En ymmärrä enkä ole vienyt.
Sen sijaan olen suullisesti kiittänyt pk:n aikuisia hyvästä hoidosta, keittiöhenkilökuntaa maistuvasta ruuasta (jota lapsi kehuu) ja koulussa opettajaa.

Esikoinen halusi tokan luokan keväällä tehdä itse kortin ja ostaa kukan opettajalle, joka oli ollut ekan ja tokan luokan ope ja vaihtui sitten.
 
vvvv
Ostin ekaluokkalaisen opelle Pentikkiä . Ja ihan vaan omasta halusta, en velvollisuudentunnosta tai numeroiden kalastusmielessä... Voiko ees ekaluokkalaisen kohdalla ajatella tuollain, en usko...
 
"ope"
Meidän perheessä annetaan lahjat jokaiselle opettajalle, kerhonohjaajalle ja harrastusten ohjaajille. Ja itsekin ilahdun kun minua muistetaan. Jopa ihmettelisin jos oppilaat eivät antaisi jotain, että olenko tehnyt työni huonosti. Minusta kuuluu hyviin käytöstapoihin muistaa jotenkin jouluna ja keväällä kiitoksena hyvin tehdystä työstä. Maailma muuttuu ja jos vuosia sitten ei ollut tapana (vaikka omassa lapsuudessani olikin) niin voisi jo siirtyä 2000-luvulle ja osoittaa arvostuksen jollain lahjalla.
 
"et oo tosissas"
[QUOTE="ope";27737819]Meidän perheessä annetaan lahjat jokaiselle opettajalle, kerhonohjaajalle ja harrastusten ohjaajille. Ja itsekin ilahdun kun minua muistetaan. Jopa ihmettelisin jos oppilaat eivät antaisi jotain, että olenko tehnyt työni huonosti. Minusta kuuluu hyviin käytöstapoihin muistaa jotenkin jouluna ja keväällä kiitoksena hyvin tehdystä työstä. Maailma muuttuu ja jos vuosia sitten ei ollut tapana (vaikka omassa lapsuudessani olikin) niin voisi jo siirtyä 2000-luvulle ja osoittaa arvostuksen jollain lahjalla.[/QUOTE]

Ihan, että lahjalla täytyy arvostus osoittaa. Itse en ole ikinä työstäni lahjaa saanut, mutta tiedän, muuten, että ihmiset sitä arvostavat. Kumma, jos ei opettaja tiedä omaa arvoaan ilman lahjoja.

En itse ole aikaisemmin vienyt lahjoja lasten päiväkotiin, koska olen kokenut sen hankalaksi. Kaksi lasta kahdessa eri ryhmässä ja en edes oikein tiedä ketkä kaikki hoitajat vakituisesti kyseisiin ryhmiin kuuluvat. Tänä vuonna ratkaisin ongelman antamalla molempien ryhmien aikuisille suklaarasian yhteiseksi. Junttia tai ei, mutta ompahan nyt arvostettu sitten.
 
"vieras"
[QUOTE="et oo tosissas";27737877]Ihan, että lahjalla täytyy arvostus osoittaa. Itse en ole ikinä työstäni lahjaa saanut, mutta tiedän, muuten, että ihmiset sitä arvostavat. Kumma, jos ei opettaja tiedä omaa arvoaan ilman lahjoja.

En itse ole aikaisemmin vienyt lahjoja lasten päiväkotiin, koska olen kokenut sen hankalaksi. Kaksi lasta kahdessa eri ryhmässä ja en edes oikein tiedä ketkä kaikki hoitajat vakituisesti kyseisiin ryhmiin kuuluvat. Tänä vuonna ratkaisin ongelman antamalla molempien ryhmien aikuisille suklaarasian yhteiseksi. Junttia tai ei, mutta ompahan nyt arvostettu sitten.[/QUOTE]

En minäkään vienyt jokaiselle omaa lahjaa, vaan molempien lasten hoitajille suklaarasiat hteiseksi tai siis lapset veivät. Ei ne hoitajatkaan varmaan mitään erikoista tarvi, mutta kyllä tuollainen pieni lahja kasvattaa sitä motivaatiota ja tuntee itsensä arvostetuksi. Nykyään ihmiset eivät osaa tällaisia pieniä kohteliaisuusasioita, sanotaan vaan, että saahan se siitä palkan, jotenkin kylmä ajatustapa minun mielestäni.
Ja se, että joku vie jotain kallista ei tarkoita sitä, että ne hoitajat tai muut vaatisivat jotain kallista, se yksi pieni suklaalevykin lämmittää mieltä ihan älyttömän paljon.
 
Minä taas en ymmärrä miten joku voi kokea pahaksi asiaksi sen että joku haluaa osoittaa kiitollisuutta jollekin kanssaeläjälle. Hohhoijaa miten voi olla PIENTÄ!
Minä en huonolle lasten hoitajalle veisi mitään, mutta sellaiset tädit jotka ovat lasten lemppareita ja joiden kanssa on esim. voitu helposti sopia vaihtelevat työajat, ansaitsevat kiitosta vaikka palkka heille maksetaankin.

Kuinkas tekopyhiä paskoja minun asiakkaani ovat, jotka ovat lähettäneet minulle joulumuistamisia ja minä olen ihan markkinointi-ihminen vain?
 
"et oo tosissas"
[QUOTE="vieras";27737972]En minäkään vienyt jokaiselle omaa lahjaa, vaan molempien lasten hoitajille suklaarasiat hteiseksi tai siis lapset veivät. Ei ne hoitajatkaan varmaan mitään erikoista tarvi, mutta kyllä tuollainen pieni lahja kasvattaa sitä motivaatiota ja tuntee itsensä arvostetuksi. Nykyään ihmiset eivät osaa tällaisia pieniä kohteliaisuusasioita, sanotaan vaan, että saahan se siitä palkan, jotenkin kylmä ajatustapa minun mielestäni.
Ja se, että joku vie jotain kallista ei tarkoita sitä, että ne hoitajat tai muut vaatisivat jotain kallista, se yksi pieni suklaalevykin lämmittää mieltä ihan älyttömän paljon.[/QUOTE]

Mä ymmärrän toki tän lahjomisen tiettyyn pisteeseen saakka. En vaan käsitä sitä perustetta, että lahjalla lisätään jotain motivaatiota ja arvostusta työtä kohtaan. Mun mielestä se on vaan kohtelias pieni kiitos. On niin palon ammatteja joissa ei yhden yhtä lahjaa saa vaikka kaikissa kyselyissä työ on erittäin arvostettua. Vai pidänkö nyt itseäni ja ammattikuntaani huonosti arvostettuna, kun asiakkaat eivät tuo jouluna lahjoja?
 
[QUOTE="Tii";27739166]Siis oikeasti, postinjakajallekin muistamisia :D Mites, teippaanko sen oveen kun ollaan aina töissä postipaten käydessä?[/QUOTE]

Me laitamme postilaatikkoon ja sieltä ottaa sitten kierroksellaan.
:)
 
"Tii"
[QUOTE="et oo tosissas";27739212]Mitenkäs kerrostaloasujat?[/QUOTE]

Kai se sitten tosiaan teipataan oveen ja lappu "postinkantajalle".

Ei siinä, meidän postinjakaja on mukava ja hyvin työnsä tekevä, silloin kun on sattunut näkemään. En vaan tajua tätä lahjojen holvaamista joka suuntaan. Eskariopettajalle viedään varmaan kukkia tvs sitten keväällä kun lapset siirtyvät kouluun.

Itsekin koko ikäni tehnyt töitä erilaisissa paikoissa asiakaspalvelijana. Ei tule mieleenkään että asiakkaat mulle lahjoja toisivat. Tai edes kortteja.
 
"et oo tosissas"
[QUOTE="Tii";27739238]Kai se sitten tosiaan teipataan oveen ja lappu "postinkantajalle".

Ei siinä, meidän postinjakaja on mukava ja hyvin työnsä tekevä, silloin kun on sattunut näkemään. En vaan tajua tätä lahjojen holvaamista joka suuntaan. Eskariopettajalle viedään varmaan kukkia tvs sitten keväällä kun lapset siirtyvät kouluun.

Itsekin koko ikäni tehnyt töitä erilaisissa paikoissa asiakaspalvelijana. Ei tule mieleenkään että asiakkaat mulle lahjoja toisivat. Tai edes kortteja.[/QUOTE]

Niimpä. Ja miten muka se postinjakajan ja roskakuskin työ on arvokkaampaa, kun esim. poliisien, palomiesten, hätäkeskustyöntekijöiden ja sairaalahenkilökunnan? Nehän ovat yötä päivää valmiudessa auttamaan, jos jotain sattuu. Entäs sitten auramies? Kai sillekin pitää lahja antaa, kun auraa lumet, jotta meidän kullannuput pääsee kouluun?
 
pyh
En anna minäkään lahjoja. Päiväkoti-ikäisestä kyse, eilen jo narisinkin että aika alamäkeä on mennyt tämä syksy kun hoitajat ovat jatkuvasti lomilla/vapailla ja erityislasten ryhmässä tämä tekee vain turhaa stressiä. Sijainen yhdelle opeista piti tulla jo viime kuussa, no eipä sellaista ole vieläkään. Alimiehityksellä menevät, eilenkin pihalla oli vastassa ihan vieras ihminen joka yksin katsoi viiden erityislapsen perään (ja kun ei ole kouluttautunut eikä tunne ryhmää, ei näe mahdollisia kiusaamisia tai yhden nyrkkisankarin touhuja)...
 

Yhteistyössä