Olen kai liian nuuka

Olen tässä viime päivät miettinyt suhdettani rahaan. Olen melko vaatimattomista oloista, opetettu säästämään ja pärjännyt keskituloisena ihan ok.

Nyt olen aloittamassa vuoden hoitovapaan. Säästössä on rahaa niin paljon, että halutessani voisin sen vuoden ajan "maksaa itselleni palkkaa" niin että minulla olisi käytettävissäni tasan yhtä paljon kuin töissä ollessani. Iltatähteä suunniteltiin sen verran ajoissa, että ehdin säästää tuon hoitovapaakassan. Lisäksi on vielä muutama tonni vararahastoa.

Asiat ovat siis taloudellisesti tosi hyvin. Miehellä säästöjä on enemmän (meillä on omat rahat).

Nyt saan itseni koko ajan kiinni ajatuksesta, että en saisi käyttää rahaa vaan että minun pitäisi edelleen säästää tulevaan hoitovapaaseen. Huomaan ajattelevani, että olisipa hienoa, jos ne kaikki säästötilin rahat olisivat siellä vielä mennessäni töihin. Ajattelen, etten saa käydä kahvilassa tai ravintolassa tai ostaa mitään turhaa, kun minulla on niin pienet tulot. En ole koskaan säästänyt lahjoista, mutta nyt en millään tahtoisi viedä tuttujen häihin satasta lahjaksi, vaikka ystäväni mukaan jokainen on tekemässä niin ja 50 euroa olisi häpeällisen vähän.

Jotain on vialla, nuukuus on menossa yli. Osaako joku analysoida jotenkin tai keksiä, miten antaisin itselleni luvan elää normaalisti ja olla potematta syyllisyyttä rahankäytöstä.

Järki sanoo, että tämä on jo sairasta n

 

Parempi noin kun elää yli varojensa. Onhan se ihan järkevää miettiä mihin rahan pistää, mutta toki se ei saisi hallita kaikkia tekemisiä. Hellitä vähän! =)

 

En osaa sanoa. Tunnen myös miehen, jolla samantyyppinen tausta, ja on aivan järisyttävän nuuka. Nuukuushan on sinällään oikein hyvä asia, mutta tämän miehen tapauksessa huomaan, että hän ajattelee asiaa niin paljon, ettei osaa oikein relata. Eli että aina rahaa käyttäessään, hänelle tulee huono olo. Tekeehän se vaikka kivasta ravintolaillasta vähän epämukavan, jos tuntee vaan huonoa omaatuntoa siitä, paljonko meni rahaa.. Ehkä tarvitset vain tottumista uuteen tilanteeseen?

 

Tuttua.. en vain kyllä osaa antaa mitään neuvoa millä päästä tuosta yli.
Itselläni sama oli aiemmin. Hirveän vaikea vain saada kiinni siitä mikä on muuttanut suhtautumisen. Ehkä kohdallani se että nyt on varma kuukausittainen tulo (vaikka se onkin pieni) ja se että jollain tasolla arvostan itseäni enenmän.
Ajattelen että minulla on oikeus hemmotella itseäni välillä jollain hyvällä mitä tekee mieli katsomatta sen hintaa ja on oikeus tehdä kodistani viihtyisä paikka olla. Olen sen arvoinen.

 

Ehkä vähän voisit hellittää =) On hienoa,että joku on noin hyvin jo etukäteen säästänyt noin paljon rahaa :flower:

 

Anna itsellesi armoa, ja mahdollisuuden nauttia säästöistä hoitovapaan aikana. Viimeisessä palttoossa ei ole taskuja, joten käytä rahasi (mutta suht järkevästi ). Sitten kun olet töissä kerkeät taas kartuttamaan eläkekassaa.

 

Oletko ajttelut, että kannattaa elää, ikinä ei tiedä mikä päivä on viimeinen ja mitäähän ei täältä mukaan saa

 

Oletko ajttelut, että kannattaa elää, ikinä ei tiedä mikä päivä on viimeinen ja mitäähän ei täältä mukaan saa

Pakko on peesata.

 

Mulle on käynyt jotenkin samalla tavalla. Kun on oikeasti takana hyvin hankalia taloudellisia hetkiä, niin samaa ei halua enää jatkossa, ja jotenkin tinkii edelleen koko ajan kaikesta omasta ja itselle tulevasta. Lapsien harrastuksiin olen kaikkina aikoina panostanut kaiken mahdollisen ja hiukan siihen päällekin.

Itse olen ajatellut, että tämä nyt osa minua, minun karmaani.