Olen niin kateellinen!

Tiedän typerä asia olla kateellinen, mutta niin vaan kävi, että itkukin tuli tämän asian takia tuli eilen (joo olen lapsellinen) Naapurin poika lähti eilen isovanhemmille koko viikoksi ja venhemmat saavat olla kahdestaan koko viikon. Jotenkin tuntuu, että me tarvittaisiin jotain tuollaista, mutta tuskin saadaan seuraavaan 20v. tuollaista tilaisutta. :snotty: :ashamed:

 

tiedän tunteen... itse olen ollut monta kertaa kateellinen niille, joiden mies tulee illalla töistä kotiin ja on yön kotona... monet itkut olen vääntänyt kun olen ikkunasta seurannut naapurin perheitä... kai joskus mullekin on sama mahdollista, ehkä...

 

Eikö teillä tosiaan mitään mahdollisuutta? Höh (voiko siihen muuta sanoa)

noo, teitin lapset on vielä pieniä, mutta viimeistään kouluiässä lapset voi lähettää vaikka leirille. Lapset tykkää ja vanhemmat saa aikaa.

 

Ollaan yhdessä kateellisia ja lapsellisia. :hug:
Mä jouduin jättämään appiukon hautajaiset väliin kun poika sairastui eikä meillä ole sitä tukiverkostoa johon turvautua. Tai on meillä mun äiti mutta se kun asuu 200 km päässä niin ei ihan nopeasti ehdi hätiin.

Mun kateus iski pintaan eilen. Kaveri kertoi että heidän perheensä oli vuokrannut mökin viikoksi yhdessä tuttavaperheen kanssa. Mä tajusin ettei mulla ole ketään sellaista (oman miehen lisäksi siis) jonka kanssa voisin suunnitella yhteisiä mökkireissuja. Tuli siis sellainen "mulla ei ole kavereita - olen yksinäinen - mussa on jotain pahasti vialla" -olo. Ja kateus kaikkia niitä kohtaan joilla on kavereita. :ashamed:

 

Toi on semmonen ehkä ainut asia mistä olen kans kateellinen kellekään :snotty: Kun meilläkään ei tosiaankaan isovanhemmat lapsia luokseen ota kuin joskus ja jouluna, ja pariksi tunniksi vaan. Silloin kun joku lääkärireissu yms. Että ei mitään vapaa-ajan viettojuttuja...

Ja tavallaan se kateus johtuu siitäkin, että mun mielestäni olisi niin hienoa, kun lapset pääsisivät viettämään mummujen ja pappojen kanssa laatuaikaa, vaikka mökille, saareen (nämä löytyy siis mummilta & mieheltään), tai maalle (pappan luo)... Tai että tekisivät jonkun päivän "kesälomareissun" vaikka kotieläinpihaan... JOTAIN.
Jotain semmosta että lapsille tulisi spesiaali olo isovanhempien kanssa, tekisivät jotain kivaa yhdessä joskus... Äh, ei tule tapahtumaan :snotty:

 

Liityn joukkoonne. Tukiverkko on kaukana meiltäkin, eikä ole tietoakaan viikonlopuista, jolloin voisi olla miehen kanssa kahden.

Hanskin mamma, tiedän tunteen erittäin hyvin.

 

Mun kateus iski pintaan eilen. Kaveri kertoi että heidän perheensä oli vuokrannut mökin viikoksi yhdessä tuttavaperheen kanssa. Mä tajusin ettei mulla ole ketään sellaista (oman miehen lisäksi siis) jonka kanssa voisin suunnitella yhteisiä mökkireissuja. Tuli siis sellainen "mulla ei ole kavereita - olen yksinäinen - mussa on jotain pahasti vialla" -olo. Ja kateus kaikkia niitä kohtaan joilla on kavereita. :ashamed:

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

 

Eikö teillä tosiaan mitään mahdollisuutta? Höh (voiko siihen muuta sanoa)

noo, teitin lapset on vielä pieniä, mutta viimeistään kouluiässä lapset voi lähettää vaikka leirille. Lapset tykkää ja vanhemmat saa aikaa.

äitini asuu 500km päässä ja on työelämässä vielä reilut 10v tiiviisti. Appiukko ei uskalla vielä näin pieniä hoitaa (ymmärrettävää kyllä) on vielä työelämässä ja asuu 450km päässä, anopille ei uskalla antaa kun on fyysisesti ja henkisesti erittäin sairas. Kummisetä hoitaisi kyllä, mutta hänen avokkinsa ei kestä yhtään uhmailevaa poikaa, joten ei huvita kuunnella sitten jälkeenpäin sitä valitusta
:'(

 

Mun kateus iski pintaan eilen. Kaveri kertoi että heidän perheensä oli vuokrannut mökin viikoksi yhdessä tuttavaperheen kanssa. Mä tajusin ettei mulla ole ketään sellaista (oman miehen lisäksi siis) jonka kanssa voisin suunnitella yhteisiä mökkireissuja. Tuli siis sellainen "mulla ei ole kavereita - olen yksinäinen - mussa on jotain pahasti vialla" -olo. Ja kateus kaikkia niitä kohtaan joilla on kavereita. :ashamed:

Voi, ei ole meilläkään. On kavereita, joilla kyläillään. Mutta ei edes yhtä tuttavaperhettä, jonka kanssa voitaisiin mökkeileen lähteä... Oikeastaan en sitä kaipaakaan. Mutta vastikään tuli tilanne, jossa oltiin yksissä valmistujaisissa. Sitten sanoin, että lähemme lomalla mökkeileen Kalajoelle, niin heti kysyi useampikin:"Kenen kanssa?" Olin ihan pihalla, että häh, miten niin kenen kanssa. Oman perheen tietty! Siinä kohtaa tajusin, että ollaan vissiin jotenkin outoja

Mutta kateellinen en oikeastaan osaa olla.

 

Ollaan yhdessä kateellisia ja lapsellisia. :hug:
Mä jouduin jättämään appiukon hautajaiset väliin kun poika sairastui eikä meillä ole sitä tukiverkostoa johon turvautua. Tai on meillä mun äiti mutta se kun asuu 200 km päässä niin ei ihan nopeasti ehdi hätiin.

Mun kateus iski pintaan eilen. Kaveri kertoi että heidän perheensä oli vuokrannut mökin viikoksi yhdessä tuttavaperheen kanssa. Mä tajusin ettei mulla ole ketään sellaista (oman miehen lisäksi siis) jonka kanssa voisin suunnitella yhteisiä mökkireissuja. Tuli siis sellainen "mulla ei ole kavereita - olen yksinäinen - mussa on jotain pahasti vialla" -olo. Ja kateus kaikkia niitä kohtaan joilla on kavereita. :ashamed:

tätä juuri tarkoitan!!! Ihan kuin minun kirjoitus!

 

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

Grillailla, parantaa maailmaa, jutella mukavia... *huoks* No, tehdään noita miehen kanssa kaksin. Vaikka ei se ole sama asia. Jotenkin kuitenkin lohdullista tietää että on muitakin tälläisiä.

 

Toi on semmonen ehkä ainut asia mistä olen kans kateellinen kellekään :snotty: Kun meilläkään ei tosiaankaan isovanhemmat lapsia luokseen ota kuin joskus ja jouluna, ja pariksi tunniksi vaan. Silloin kun joku lääkärireissu yms. Että ei mitään vapaa-ajan viettojuttuja...

Ja tavallaan se kateus johtuu siitäkin, että mun mielestäni olisi niin hienoa, kun lapset pääsisivät viettämään mummujen ja pappojen kanssa laatuaikaa, vaikka mökille, saareen (nämä löytyy siis mummilta & mieheltään), tai maalle (pappan luo)... Tai että tekisivät jonkun päivän "kesälomareissun" vaikka kotieläinpihaan... JOTAIN.
Jotain semmosta että lapsille tulisi spesiaali olo isovanhempien kanssa, tekisivät jotain kivaa yhdessä joskus... Äh, ei tule tapahtumaan :snotty:

Eipä meilläkään isovanhemmat ota lapsia heille vaikka naapurissa asuvat. Muutaman kerran ovat vanhemman lapsen ottaneet (ikää 3v), nuorimmaisen kerran kun oltiin muut kauhessa mahataudissa. Yökylästä on turha edes haaveilla. Meillä isovanhemmat asuvat kilometrin päässä että matkaongelmaa ei ole. Olen joskus kysynyt että voisivatko katsoa niin äitini vastaus on ollut, että jos pappa on kotona ei hän yksin pärjää (pärjää taatusti kun on hyvässä kunnossa ja aina menossa).

 

Ikävä kyllä ne vahnemmat, jotka saavat lapsensa isovanhemmille hoitoon, harvemmin osaavat sitä arvostaa. pikemmin kuulee aina negatiivista kritiikkiä lasten hoitoon liittyvistä asioista.
Meilläkään ei ole ollut koskaan mahdollisuutta viedä lasta isovanhemmille eikä muillekaan sukulaisille hoitoon. Viime kesänä oli eka kerran viikon leirillä ja tänään meni samanlaiselle leirille. Poika on nyt 9v.

 

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

Grillailla, parantaa maailmaa, jutella mukavia... *huoks* No, tehdään noita miehen kanssa kaksin. Vaikka ei se ole sama asia. Jotenkin kuitenkin lohdullista tietää että on muitakin tälläisiä.

Just niin... Tuttu tunne :/

 

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

Grillailla, parantaa maailmaa, jutella mukavia... *huoks* No, tehdään noita miehen kanssa kaksin. Vaikka ei se ole sama asia. Jotenkin kuitenkin lohdullista tietää että on muitakin tälläisiä.

Juuri näitä asioita minäkin kaipaisin. Eilen juuri grillattiin, taas kerran vain oman perheen voimin.

 

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

Grillailla, parantaa maailmaa, jutella mukavia... *huoks* No, tehdään noita miehen kanssa kaksin. Vaikka ei se ole sama asia. Jotenkin kuitenkin lohdullista tietää että on muitakin tälläisiä.

#haaveilee# huoh! itkuhan tässä taas tuli...

meidän pitää varmaan perustaa #yksinäisten perheiden kerho-ilman tukiverkkoa#

 

Vähän sama juttu. Miehen vanhemmat asuu lähellä ja poikaa ottasivat kyllä, mutta mulla ei ole minkäänlaista luottamusta heihin joten ei onnistu sinne vieminen. Joo, tyhmää ehkä. Oma äiti on kans töissä ja elää varmaan nuoruuttaa uudestaan, antakoon hänen painaa. Joskus olis niin ihanaa vaan rentoutua ja olla, mut no ei auta. Toisaalta taas en edes raaskisi poikaa hoitoon antaa.. :ashamed:

 

Kyllä mäkin aloin lievästi vihertämään kun duunikaveri kertoi muksunsa lähetevän koko kesäksi isovanhempiensa luoksi.

Mun vanhemmat niin huonossa kunnossa ettei niistä ole mukeloita kaitsemaan, mitä nyt isän vaimo toisinaan. Miehen äiti taas asustaa kauempana ja on työelämässä.

 

Kerronpa tähän omat fiilikset..
Reilu kuukausi ollaan suunniteltu, että poika menee viikoksi mummolaan (matkaa 350 km). Lauantaina olis lähtö..
Olen iloinnut asiasta ja odottanut sitä kuin kuuta nousevaa.. Mutta nyt sitte tuntuu, että raskinko jättää poikaa sinne.. Miten pärjää.. On se viikko kuitenki pitkä aika.. :/
Tietty oon täällä kotosalla lähtövalmiudessa, että lähden hakemaan jos ikävä tulee tai jotain sattuu..mutta silti! Poika kyllä viihtyy siellä, ja on varmasti toimintaa, mutta on se viikko kuitenki niiiiin pitkä aika. Ei oo koskaan ollu noin pitkään missään.. Yhdesti on ollu viikonlopun.
Saapa siis nähdä raskinko jättää poikaa sinne! =)

Tumpula: ei oo meilläkään sellaisia perhetuttuja joiden kanssa voisi suunnitella vaikka jotain yhteisä lomareissuja tms.. Minäkin olen kateellinen! Ja sitten ku ei ole kuin tuo yks poika nii olis älyttömän kiva tehdä sellaisia lomareissuja että silläki olis kaveri! :|

 

Kyllä mäkin aloin lievästi vihertämään kun duunikaveri kertoi muksunsa lähetevän koko kesäksi isovanhempiensa luoksi.

Mun vanhemmat niin huonossa kunnossa ettei niistä ole mukeloita kaitsemaan, mitä nyt isän vaimo toisinaan. Miehen äiti taas asustaa kauempana ja on työelämässä.

Mä olen sata% varma, että kun meidän vanhempamme ovat joskus huonossa kunnossa, niin alkaa rutina siitä miten he niiiiiin kovasti haluaisivat pitää poikia jnejne. mutta kun ei jaksa Nyt ei ole innostusta, kun rahkeita muuten olisi.

 

*Liittyy kateellisten joukkoon*

Mun suurin haaveeni tälle kesälle on päästä miehen kanssa mökille ihan kaksistaan, taitaa jäädä haaveeksi :headwall:

 

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

Grillailla, parantaa maailmaa, jutella mukavia... *huoks* No, tehdään noita miehen kanssa kaksin. Vaikka ei se ole sama asia. Jotenkin kuitenkin lohdullista tietää että on muitakin tälläisiä.

#haaveilee# huoh! itkuhan tässä taas tuli...

meidän pitää varmaan perustaa #yksinäisten perheiden kerho-ilman tukiverkkoa#

Mä olisin heti mukana. Tuntuu vaan niin pahalta, kun mun vanhemmat asuu naapurissa ja miehen kilometrin päässä niin miksi eivät koskaan katsoisi lasten perään että mekin pääsisimme vaikka vain kahville. Tiedän, että isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta enkä sitä tarkoitakkaan vaan sitä, että ottaisivat joskus lapsen luokseen ilman mitään syytä ja antaisivat lapselle aikaa. Meillä on vielä talonrakennus kesken ja yksin sitten lasten kanssa ollaan aina.

 

#haaveilee# huoh! itkuhan tässä taas tuli...

meidän pitää varmaan perustaa #yksinäisten perheiden kerho-ilman tukiverkkoa#

Sitten tuohon omaan kaverinkaipuuseen yhdistyy vielä syyllisyys siitä ettei lapsilla ole tarpeeksi kavereita (kotihoidossa kun ovat). :|

Tuo kerho on muuten hyvä ajatus. Grilliseuraa ja lastenhoitoapua. (Tervetuloa vaan, täällä Pirkanmaan perukoilla löytyy grilli pihasta ja lapsille hiekkalaatikko sekä puhallettava allas)

 

Meillä on hyvä tukiverkosto mutta ei oikeastaan yhtäkään "lapsellista" tuttavaperhettä, joilla olisi edes suunnilleen meidän pojan ikäisiä lapsia.
Mun on ensinnäkin vaikeaa näin aikuisiällä tutustua kunnolla kehenkään.
Onneksi sentään paras ystävä muutti tänne Hämeeseen meidän iloksi.

 

Tuttu tunne. Ei ole mullakaan sellaista ystävää jonka kanssa voitaisiin lähteä perheiden kesken jonnekkin. Joskus olisi niiiiiiiin kiva saada viettää aikaa jossain kodin ulkopuolella, esim. mökillä, jonkun ystäväperheen kanssa.

Grillailla, parantaa maailmaa, jutella mukavia... *huoks* No, tehdään noita miehen kanssa kaksin. Vaikka ei se ole sama asia. Jotenkin kuitenkin lohdullista tietää että on muitakin tälläisiä.

#haaveilee# huoh! itkuhan tässä taas tuli...

meidän pitää varmaan perustaa #yksinäisten perheiden kerho-ilman tukiverkkoa#

Mä olisin heti mukana. Tuntuu vaan niin pahalta, kun mun vanhemmat asuu naapurissa ja miehen kilometrin päässä niin miksi eivät koskaan katsoisi lasten perään että mekin pääsisimme vaikka vain kahville. Tiedän, että isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta enkä sitä tarkoitakkaan vaan sitä, että ottaisivat joskus lapsen luokseen ilman mitään syytä ja antaisivat lapselle aikaa. Meillä on vielä talonrakennus kesken ja yksin sitten lasten kanssa ollaan aina.

Mäkin oisin mukana Voitais yhdessä grillailla ja parantaa maailmaa

Meilläkin on isovanhemmat lähellä. Muutaman kilometrin päässä, ja kaikilla on autot.

Sitä juuri kaipaisin, että lapset saisivat isovanhemmilta sitä aikaa..... Isovanhemmat kun ovat rikkaus kumminkin. Mutta en tiedä sitten...jos he eivät koskaan tee mitään pienten kanssa.