olen varmaan vastuuton nuori...

Pisti tuossa suomi24:sen keskustelu oikein kiukuttaan.. Kun nuoria äitejä haukutaan vastuuttomiksi kakaroiksi!

Minäkin siis varmaan olen!

Olin 18 kun tulin vahingossa raskaaksi.. ja mieheni oli 24. eikä minun ja mieheni suhde ollut parhaimmillaan silloin.. Ja suhde oli muutenkin vasta alussa..
Olin varma että kun kerron lapsen isälle olevani raskaana niin suhde päättyy siihen. Mutta näin ei käynyt! Vaan hän sanoi haluavansa olla kaikessa mukana ja pysyä kanssani yhdessä ja tukea minua mitä sitten päätänkin.. Ja niin sitten päätimme yhdessä ottaa tulokkaan vastaan.

Raskaus sujui hienosti ja päätimme muttaa yhteen. niimpä minä pakkasin tavarani ja toin ne poikaystäväni asuntoon. koko raskaus ajan oli ihana huomata miten poikaystävänikin odotti jo innolla lastamme. :) Ja tietysti minä myös odotin.

Ja voin sanoa että emme ole kumpikaan katunut sitä että pidimme poikamme! Nyt poika on jo 4kk ja on isän ja äidin silmäterä. Ja suhteemmekin sai uuden suunnan kun molemmat sanoimme alttarilla tahdon.. :)

Mutta jokatapauksessa olen huomannut että jopa paikkakunnalla missä asumme niin saa kuulla kuinka vastuuton olin.. en muka pitänyt huolta ehkäisystä.. mutta asia ei näin ollut.. Söin koko ajan e-pillereitä ja olin tarkka niiden kanssa! Ja vaikka se itsestäkin uskomattomalta ja mahdottomalta tuntui niin silti olin raskaana.. mutta kuten neuvolassakin kun tästä puhuimme niin sanottiin minulle sieltä että se silti on mahdollista.

Ja tekeekö se minusta huonon äidin että joskus harvoin kun vien pojan hoitoon tai jos mieheni jää lapsen kanssa kotiin ja minä lähden viihteelle ystävieni kanssa baariin niin olen heti vastuuton huono äiti joka jättää lapsensa muiden harteille!? poikani syntymän jälkeen olen 3kertaa käynyt hieman tuulettumassa. joka minusta ei ole liikaa. Ja neuvolassa ja sairaalassa nimenomaan sanottiin että pitää muistaa ottaa vapaata ja järjestää itselleen aikaa ja lähteä vaikka tuulettumaan.
Ja muuten olen koko ajan poikani kanssa kotona! ja myös paljon kaksin koska mieheni työ on reissu työtä..

Että hyvänenaika miettikää nyt teiniäitien haukkujat että mitä kirjoittelette! Ei ne nuoretäidit ole sen huonompia kun muutkaan mammat!
 
voi herran jumala mitä juttuja!!
ite oon 18v sain tytön 4kk sitten olemme olleet mieheni kanssa 5 vuotta (( jotenkin mielestä nuorena solmittu suhde ei kestä :D )) olen minäkin saanut melko paljon kritiikkiä vanhemmilta ihmisiltä jotka ovat ihmetelleet mitähän tästä nyt tulee. ihan hyvin ollaan pärjätty,kai nyt ku olen hoitanut sisaruksiani 7vuotiaasta saakka. ei 18vuotias esikoisen saanut ole yhtään sen huonompi/osaamattomampi kun 35vuotias samassa asemassa oleva. yhtä uutta tämä kaikki on heillekin. tollanen arvostelu on tosi tyhmää. toivottavasti haukkujia on arvosteltu tai tullaan arvostelemaan ku heille tulee lapsia!
:LOL:
 
voi herran jumala mitä juttuja!!
ite oon 18v sain tytön 4kk sitten olemme olleet mieheni kanssa 5 vuotta (( jotenkin mielestä nuorena solmittu suhde ei kestä :D )) olen minäkin saanut melko paljon kritiikkiä vanhemmilta ihmisiltä jotka ovat ihmetelleet mitähän tästä nyt tulee. ihan hyvin ollaan pärjätty,kai nyt ku olen hoitanut sisaruksiani 7vuotiaasta saakka. ei 18vuotias esikoisen saanut ole yhtään sen huonompi/osaamattomampi kun 35vuotias samassa asemassa oleva. yhtä uutta tämä kaikki on heillekin. tollanen arvostelu on tosi tyhmää. toivottavasti haukkujia on arvosteltu tai tullaan arvostelemaan ku heille tulee lapsia!
:LOL:
 
Niin.. Monet varmasti olisivat parempia/erilaisia äitejä hieman vanhempina ja kypsempinä. Ja valitettava totuus on se, että vaikka 13-vuotiaana olisi alettuu oleen yhdessä, se ei aina (usein) kestä.

En sano, etti nuori äiti voi olla hyvä. Olen itsekkin nuori äiti, eikä tietysti ole mitään minkään ikäisiä äitejä vastaan. Itse en kyllä laittaisi 4kk:n ikäistä lasta hoitoon, mutta äidit ja vauvat ovat toki kaikki erilaisia. :)
 
:) aivan juu... no eipä ole onneksi jättänyt kotiin yksin huutamaan mitä on saanu lehdistä lukea. äiti oli jättänyt 3kk ikäisen lapsen kotiin ja mennyt baariin ja selitys oli sossulle ja muille että yleensä nukkuu koko yön hyvin. isällä ei taas edes käynyt mielessä hankkia edes hoitajaa tai jäädä itse kotiin...
 
niin tai ylipäätänsä jollain sukulaisella hoidossa. heilläkin varmasti on lapsia ja kokemus niistä. minulla ei ainakaan ole huono omatunto jos jätän lapseni miehelleni tai esim. mummullensa hoitoon kun itse lähden tuulettumaan tai käyn vaikka lenkillä omassa rauhassa. kun kuitenkin yöt ja suurimman osan päivästä saan vauvan kanssa olla :)
 
no tämä on taas näitä ikuisuustaisteluita...

itse tulin 19 vuotiaana raskaaksi ihan suunnitelmallisesti. mutta koska olin vähintäänkin yhtä babyface kuin mitä tuo Mire näkyy olevan, olen aina saanut osakseni niitä tiettyjä katseita. ei niistä tarvi välittää eikä pahoista puheista. mulla oli esikko niin helppo vauva, ettei mulla ollut mitään tarvetta ottaa siitä vapaata. 7kk oli kun oli ekaa kertaa poissa kotoa yötä ja silloinkaan en menny mihinkään baariin. vauva oli melkein 1,5 ennen ku teki mieli baariin. mulla ei kyllä ollut täällä ystäviä, jotka olis houkannu baariin. en tiä oisinko sittenkään lähteny kun mulle oli vauva ihan ykkönen, kun siitä olin vuosikausia haaveillu.. :whistle:

nyt kun kolmannen lapsen kanssa oli 25:na ihan älytöntä yövalvomista 6vk (3vk-9vk iässä) niin siinä kuuden viikon iässä otin kyllä vastaan sellaisen synttärilahjan että vauva oli yökylässä tädillään ja sain vähän tankata unta ja läheisyyttä miehen kanssa.

mulle ei kummiskaan ikinä tulis mieleen lähteä baariin 3 kertaa ennen ku vauva on edes 4kk. kyllä siinä mielessä pidän Mireä vähän vastuuttomana. kun sen oot tehny niin ihan ite pitäs ainaki ekat 6kk hoitaa öisin. se on vauvalle tärkeää ja herkkää aikaa..

no en kyllä halunnu saarnata.. :snotty:
 
miamaria
nii,oon 24 ja viäkin vanhemmat ihmiset mulkoilee...kaverini on samanikäinen ja apteekissa joku vanhus tokas sille ettei kai toi sun oma oo. oli poikansakans siellä. kaikkee mahtuu maailmaan. musta on ihanaa saada muksua hoitoon välillä,ja isällä oleminenhan ei oo hoitoon jättämistä..vai sanooko ne isät sitten et vauva on äidillä hoidosa... toivottavasti me sit vanhempaa osataan olla nuoria äitejä kohtaan auttavaisia ja suvaitsevaisia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 13:50 ihmetys kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 10:12 Lollo kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.05.2007 klo 13:06 rockmami kirjoitti:
kuka on laittanutkaan 4kk ikäistä hoitoon? :)
Mire. :)
Siis täh?! 4kk:n ikäinenkö ei saisi olla hoidossa edes isällään sen aikaa kun äiti haluaa omaakin aikaa?
En sanonut ettei saisi. Sanoin että itse en jättäisi.
:)
 
Kuten joku sanoikin nää on niitä ikuisuus kysymyksiä, joissa ei ole oikeita vastauksia tai oikeita tapoja toimia. Jonkun muun tapa voi olla toiselle aivan väärä ja sitä rataa. Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana ,mutta säästyin onneksi kaikilta turhilta valituksilta vaikka olen kanssa tosi nuoren näköinen. Totta kai äidin pitää päästä ulos ja rentoutua silloin tällöin ja se isä on ihan yhtä kykeneväinen hoitamaan lasta kuin äitikin. Ei se lapsi ole mihinkään hylätty jos isä on sen kanssa kotona. Tosi tasa-arvoista ajattelua täällä. Ja toisekseen musta se on hyvä jos lapsen ja sen isovanhempien välille tulee side ja parhaitenhan sellainenkin sujuu, että antaa heille vauvan/lapsen kanssa yhteistä aikaa. Sukulaiset lapsen elämäsä on rikkaus, mikä rakentaa sitä siltaa elämälle jota pitkin on hyvä kävellä. Nykyään on semmoinen meininki, että kaikki pitää vaan itse tehdä ja hoitaa vaikka apua olisikin tarjolla. Joten ap älä välitä muiden sanomisista vaan anna palaa ja tee niin kuin itse haluat, ei niin miten muut käskee. Meillä on kanssa tilanne, että mies on todella paljon poissa kotoa ja mä täällä yksin oon. Hulluksihan sitä tulisi jos ei missään kävisi. Meillä on tytöt 6v ja 2vee.
 
juupa juu..

No mielestäni olen ihan hyvin pärjännyt silti vaikka välillä olen lapseni uskaltanut antaa hoitoon omalle äidilleni johon luotan koska kuitenkin on minutkin kasvattanut ja isosiskoni.. ja myös anopilleni joka kolme lasta kasvattanut.. Ja lapseni isovanhemmat itse ovat toivoneet poikaa välillä heidän luokseen hoitoon.

Ymmärrän kyllä silti senkin kannan että jodenkin mielestä on väärin laittaa pieni lapsi hoitoon. <br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.05.2007 klo 16:00 loru kirjoitti:
Kuten joku sanoikin nää on niitä ikuisuus kysymyksiä, joissa ei ole oikeita vastauksia tai oikeita tapoja toimia. Jonkun muun tapa voi olla toiselle aivan väärä ja sitä rataa.
Tätä voisin oikeastaan peesailla. Toisaalta se menovaihe olisi hyvä käydä läpi ENNEN lasten saamista. Joillakin ei tietysti tee missään vaiheessa mieli harrastaa "juhlimista"/baareissa käyntiä. Itse kävin tosi paljon baareissa heti kun 18v tuli täyteen. Yksin olin jo silloin asunut 1,5 vuotta. Tapasin mieheni, muutimme pian yhteen ja illat olikin kiva viettää vain kotona. Esikoinen syntyi vähän ennen kun täytin 20v. Nyt poika on 4,5v, tyttö 2v ja kolmas syntyy syksyllä. Viimeisestä baarireissusta on siis jo yli 5v aikaa. Tuntuisi ajan tuhlaukselta lähteä baariin :xmas: useamman vuoden ikäiset varmaan menevätkin jo mielellään esim. mummolaan yöksi, mutta vaikkapa puolen vuoden ikäisen yöhoitoon vieminen tuntuu järjettömältä. Itseasiassa taisi olla uusimmassa Kaksplussassa lyhyt juttu tuosta, ja sen ikäinen tuntee olevansa äidin kanssa yhtä, ja yön eroa äidistä sen ikäinen ei pysty käsittelemään :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.05.2007 klo 18:05 Mire kirjoitti:
juupa juu..

No mielestäni olen ihan hyvin pärjännyt silti vaikka välillä olen lapseni uskaltanut antaa hoitoon omalle äidilleni johon luotan koska kuitenkin on minutkin kasvattanut ja isosiskoni.. ja myös anopilleni joka kolme lasta kasvattanut.. Ja lapseni isovanhemmat itse ovat toivoneet poikaa välillä heidän luokseen hoitoon.

Ymmärrän kyllä silti senkin kannan että jodenkin mielestä on väärin laittaa pieni lapsi hoitoon.

Mun mielestä tässä on yks esimerkki ns. fiksuista nuorista äideistä. Jotkut saman ikäset on vielä niin lapsia.
Vaikka hieman sai "kriitiikkiä" ei alkanu pää punasena täällä huutaamaan

Hyvät jatkot Mirelle ja pikkuselle :heart: :)
 
Jotkut varmasti ajattelevat minua myös edesvastuuttomana ja liian nopeaan toimivana..

Olen tällä hetkellä 19 v.Tapasin viime keväänä nykyisen kihlattuni ja tällä hetkellä meillä on reilu 3kk vanha poika. Yhdessä tehtiin päätös lapsesta (poikamme ei siis ole vahinkolapsi) ja kihloihin mentiin syksyllä, koska haluamme olla yhdessä ja rakastamme toisiamme. Emme sen takia, että tuolloin olin jo raskaana. Olemme asuneet jo vuoden yhdessä ja olemme onnellisia, että meillä on toisemme ja pieni rakas poika!
Apivanhemmat alussa hieman kauhistelivat kun ilmoitimme saavamme lapsen, mutta nykyään poika on tärkeintä heille!

Joten itse voin sanoa, että vaikka nopeaan on tänne asti tultu niin elämä on silti mielekästä ja ihanaa, ajattelipa kuka mitä tahansa! :) :heart:
 
Olen 17 ja miheni 20. Tyttäremme syntyi viime syyskuussa, on kohta 8kk.
Kun tulin raskaaksi en saanut kritiikkiä vanhemmilta enkä sukulaisilta. Avomieheni kuului jo silloin perheeseemme, hän oli asunut jo reilun puol vuotta meillä.

Kun maha alkoi näkyä, sain katseita koulussa ja kaupassa, mutta kukaan ei kritisoinut vaan onnitteli.
Ainut kritiikki mitä sain oli lukiossa ryhmätoveriltani, hän ei sanonut minulle suoraan mutta ymmärsin että minua hän tarkoitti.

Sitten tyttären syntymän jälkeen kukaan ei kritisoinut, vaan ihasteli tyttöä, onnitteli ja toivottivat voimia ja jaksamista vauvan kanssa.

Täällä olen saanut ainoat kritiikit. Täällä niitä saa kyllä melko paljon.
 
Mima75
Sori ku tulin tänne kurkkimaan mitä te kirjoittelette. Mut haluan laittaa oman mielipiteen :D
Ensinnäkin mun mielestä Mire teet ihan oikein, että annat lapsen hoitoon, kun tuntuu, että tarvii päästä baanalle. Sillä säästyy monelta turhautumiselta ja ärsyyntymiseltä, kun huolehtii itsestäänkin!
Jokainen, joka rakastaa lastaan ja huolehtii rakkaudella, on maailman paras äiti. Oli se sitten teini tai mammutti. Niillä, jotka haukkuu, epäilee ja nälvii teiniäitejä on jotain vialla omassa päässään, heidän ajatukset ei liity varmasti juuri sinuun millään lailla. Teiniäitien väheksyjät voisivat miettiä, miksi teiniäitiys ärsyttää tai saa ajattelemaan niin negatiivisesti, koska eihän se heiltä ole pois.
Eikä missään tapauksessa nuorten äitien kannata ottaa itseensä hölmöjä kommentteja, elätte ja olette juuri sellaisena kuin olette.
 
Vastuu kasvaa lapsen tulemisen myötä. Toiset äidit ottavat vastuuta, ja toiset eivät, tai eivät niin kovasti.
Onko 17-vuotias äiti huonompi kuin 30-vuotias..ei sitä voi kukaan sanoa. Me kaikki olemme yksilöitä asiassa kuin asiassa.

Jos katsomme vaikka 60-vuotta aikaa taaksepäin, niin kuinka moni nainen teki ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana..aika moni. Luulempa, että useimmat heistä ovat pärjänneet lastensa kanssa hyvin. Ja nykypäivänä isä ottaa enemän vastuuta lapsen hoidosta sekä äidillä on enemän tukijoukkoja lapsen hoitamiseen liittyvissä asioissa. uskoisin, että tämän päivän naiset ovat vastuullisempia, ja kysyvät kyllä neuvoa, jos ovat epävarmoja joistakin lapseen liittyvästä asiasta. Sekä tänä päivänä ehkäisystä kuitenkin huolehditaan paremmin kuin vaikka 25-vuotta sitten..joten jokainen varmasti tietää, haluaako jo lapsia vai ei. Vahinkojahan sattuu..mutta osaamme varmasti päättää, kykenemmekö huolehtimaan lapsesta ja ottamaan sen vastuun. En kannata aborttia, mutta onko se aina väärä ratkaisu?!

Minun mielestäni äitillä on samat oikeudet tuulettumiseen kuin isälläkin. Ei minusta ole vastuutonta jättää lasta isälle hoitoon, mielestäni on vastuuttomampaa, jos isälle ei anneta samoja mahdollisuuksia kuin äidille lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Parempi, että äiti saa välillä "ilmaa keuhkoihinsa", mitä tulee hulluksi neljän seinän sisällä vauvan kanssa.
 

Yhteistyössä