Olenko omituinen?

Olenko ainut nainen joka on niin väsynyt tähän arkeen!? Poika on nyt 10kk ja olen joutunut heräämään hänen syntymästään asti joka yö, aluksi antamaan tissiä ja nyttemmin lämmitään kerran yössä pullon ja jos poika muuten herää! En edes muista koska oli viimeksi kunnon yö unet! Mies on aina luvannut auttaa ja nousta nukuttaan uudestaan, mutta aina se on jäänyt vaan! Alkuun kyllä nousi ja valvo kun poika oli ihan pieni ja huono uninen, mutta uutuuden viehätys on tainnut laantua! Viikolla vielä ymmärrän, mutta jos haluaisin v.loppuna nukkua vähän aamulla, mies tuo pojan päälle leikkiin tai herättää muuten. Olen vaan niin väsynyt ja siitä johtuen kiukkunen! Mies ei tunnu ymmärtävän kuinka raskasta on olla tuollasen vilperin kanssa kotona päivät, silti häntä pitäisi hieroa, passata työpäivän jälkeen! Ja kuunneltava kuinka väsynyt hän on, ymmärrän kyllä sen mutta miksei hänkin etä minä olen myös! Jos joskus vaan saisi olla ihan rauhassa tekemättä mitään...

Jos haluan mennä johonkin hän kyllä suostuu katsomaan poikaa tasan sen ajan kun olen poissa, mutta syyllistää myöhemmin kuinka paljon HÄN on ollut pojan kanssa kun minä olen ollut poissa (olen sen pari tuntia salilla kaksi-kolme kertaa viikossa max).

Minä myös syötän, vaihdan vaipat (varsinkin kakka), teen ilta pesut, puen yms. Pyynnöstä hän ehkä voi tehdä jos jaksaa, yleensä on jotain muuta tärkeämpää ja oma-aloitteisesti ei ikinä. Sitten valittaa että aina hän joutuu! Eli hommat jää minulle, kun edes illalla saisi rentoutua vähän aikaa, mutta ei.

Mies kyllä haluaa seksiä joka päivä, mutta en minä jaksa! Velvollisuudesta sitten kerran viikossa, ja kummallakin paha mieli! Mutta hän ei ymmärrä kuinka poikki ihminen voi olla päivän lopuksi ja huonojen yö unien takia! Energiaa ei vaan ole yhtään, mutta pojan vuoksi on yritettävä jaksaa vaikka hänellekin tulee huudettua väsymyksen ja pahan olon vuoksi!

Eikö tosiaan ole muita joilla olisi raskasta, olisi kiva kuulla muidenkin huonoista päivistä/viikoista/kk:ta. Voihan olla että valitan vaan pikku asioista, mutta oli kiva purkaa ainakin pääkopan sisältöä pois vähän ennenkuin kaikki kasaantuu liiaksi! Hyvät syksyn jatkot kaikille!

 

Tuntuu olevan aikas monella tuo että ekaksi mies on innostunut auttamaan lapsen hoitamisessa,mutta sitten yht.äkkiä ei enään sillai kiinostakkaan(en tietty voi yleistää että kaikki miehet olisi saman laisia).
Iso voima :hug: sinulle ja tsemppiä ! Miten olisi jos vaikka menisit aikaisemmin illalla nukkumaan ?! Et vaikka jos saisit ekaksi tuota univelkaa pois päin ja sitten yrittäisit saada omaa aikaa kodin ulkopuolellakin . Jotta jaksaisit sitten olla lapsesi kanssa ja koita saada miehesi tajuamaan että myös hän on vastuullinen hoitamaan lastaan , koska onhan teillä yhteinen lapsi.Toivottavasti asiat kääntyisi parempaan päin ! Aurinkoista ja syksyistä päivää sinulle .

 

Minusta tuo kuulostaa ennemmin jo lievältä masennukselta? mutta ihmiset totta vie on erilaisia ja ihmisistä tuntuu erilaiselta.
Minulla on kolme lasta 7vee 5vee 6kk vanhin lapsistani on viela hieman erityinen käy pienluokassa.
Mies käy töissä päivisin välillä on myöhäänkin minä lapsien kanssa olen päivisin, muttä kyllä mieheni minua välillä auttaa.
Sinä kirjoitit, että käyt salilla pari kolme kertaa viikossa ja miehesi vahtii lasta minulla ei moiseen olisi edes aikaa tällähetkellä.
Hankkiimme mieheni kanssa iana välillä aikaa meille lapset laitetaan hoitoon niin saadaan tehdä mitä vaan, mutta koitappa jutella vähän miehesi kanssa miltä sinusta tuntuu! ja hommatkaa säännöllisesti lapsenvahti niin saatte laatuaikkaa.

 

Ennenkaikkea tuossa tilanteessa tarvittaisiin huomaavaisuutta puolisolta.
Se on kamalaa kuultavaa kun itse on koko päivän pienen kanssa kotona (tai pienten) ja mies naukuu kun on niin raskasta jo parin tunnin jälkeen...
Siinä on juuri se tilanne, että nainen tietenkin hoitaa lapsensa ja isä ottaa ikäänkuin satunnaisen lapsenvahdin roolin enemmänkin kuin ihan realistisesti hoitaisi sen oman osansa yhteisen lapsen hoidosta.
Varmasti olisi todella tärkeää että edes yhtenä aamuna saisi nukkua pitkään samalla kun mies hoitaisi lapselle aamupalan ja pukisi yms. asiaan kuuluvaa.
Omalta kohdalta voin sanoa, että tärkeää on myös se hereillä vietetty oma aika siinä missä se nukkuminenkin.
Muuten käy harmittamaan se ettei enää mitään omaa ole jäljellä.
Tulee turhautumisen tunne, kun ei enää muuta voi kuin uhrautua perheen eteen.
Hyvä että pääset salille säännöllisesti!
Vielä kun saisit sen siippasi antamaan sinulle esim. toisen viikonloppu aamun nukkumista varten ( :kieh: minä en saanut, mutta nyt helpottaa kun lapsikin nukkuu jo aamuisin pitempään ja menee illalla aiemmin nukkumaan).
Sellaista kumppani tukemista, että molemmilla olisi hyvä mieli.

 

Kiitos paljon vastauksista ja eiköhän tuo helpota ajan kanssa ja pojan kasvaessa!

 

Noin se meni meilläkin, valitettavasti. Mies yhä enenevässä määrin lipui pois vastuusta, ja minä suostuin pyörittämään arkea yksin. Ei puhettakaan, että mies olisi herännyt yöllä, tai joustanut omista aamu-unistaan. Ei puhettakaan, että olisi vienyt lapset ulos tai katsonut heille päivävaatteet päälle, jos joskus olinkin poissa. Nyt lapset ovat jo 5 ja 7, ja olemme asumuserossa. Saavutetuista eduista on vaikea luopua - eli katso hyvä ihminen, että liitossasi on hyvä olla, teidän molempien. Kaikkea hyvää.

 

Huoh, kuulostaa oikeesti karseelle :\|

Täytyy vaan kommentoida, että meillä jos mies olis ollu lasten ollessa vauvoja (saati nyt) tuommonen, en ois kyllä kattellu kovin pitkään koko miestä \|O

Onneksi on kyllä auttanu lastenhoidossa tosi paljon.

Nykysin voin olla jopa viikonloppureissuissa --> itse oikein patistaa mua "lomalle lapsista"

 

Joku jo kirjoittikin aikasempaan nukkumaan menosta että saisit vähän univelkaa pois, mutta entä nukutko päiväunia kun lapsesi nukkuu? Tai jos kovasti vielä väsyttää niin käyttäisit poikkeuksellisesti esim. yhden kuntosalikeikan nukkumiseen ja patistat isän ja pojan siksi aikaa ulos tai kylille?! Entä ulkoiletko tarpeeksi? Itselläni ainakin jos pitempään sisällä on niin rupeaa entistä enemmän väsyttämään ja päätä särkemään. Toivottavasti löytyy joku keino!

 

tuohon edelliseen lisäisin että paluu työelämään tms. voisi auttaa tylsistymiseesi kotiarkeen, mutta eipä niitä töitä tai opiskelujakaan jaksa tehdä jos ei saa nukkua :/

 

Kiittis paljon kommenteista ja neuvoista!

Olen kyllä pyrkinyt nukkumaan päikkäreitä, mutta yleensä poika herää jo kun itse saan unenpäästä kiinni. Täytyy yrittää ottaa joku v.loppu irtiotto ja lähteä yksin vaikka hotelliin, että saisi nollattua kaiken! Töihin meno houkuttaa kyllä myös, edes muutamana päivänä tai iltana viikossa! Mutta kiitos vielä viesteistä, asian purkaminen teksti muotoon on jo helpottanut kummasti, että eiköhän se aurinko paista vielä tähänkin risukasaan!!

 

\

Olenko ainut nainen joka on niin väsynyt tähän arkeen!? Poika on nyt 10kk ja olen joutunut heräämään hänen syntymästään asti joka yö, aluksi antamaan tissiä ja nyttemmin lämmitään kerran yössä pullon ja jos poika muuten herää! En edes muista koska oli viimeksi kunnon yö unet! Mies on aina luvannut auttaa ja nousta nukuttaan uudestaan, mutta aina se on jäänyt vaan! Alkuun kyllä nousi ja valvo kun poika oli ihan pieni ja huono uninen, mutta uutuuden viehätys on tainnut laantua! Viikolla vielä ymmärrän, mutta jos haluaisin v.loppuna nukkua vähän aamulla, mies tuo pojan päälle leikkiin tai herättää muuten. Olen vaan niin väsynyt ja siitä johtuen kiukkunen! Mies ei tunnu ymmärtävän kuinka raskasta on olla tuollasen vilperin kanssa kotona päivät, silti häntä pitäisi hieroa, passata työpäivän jälkeen! Ja kuunneltava kuinka väsynyt hän on, ymmärrän kyllä sen mutta miksei hänkin etä minä olen myös! Jos joskus vaan saisi olla ihan rauhassa tekemättä mitään...

Jos haluan mennä johonkin hän kyllä suostuu katsomaan poikaa tasan sen ajan kun olen poissa, mutta syyllistää myöhemmin kuinka paljon HÄN on ollut pojan kanssa kun minä olen ollut poissa (olen sen pari tuntia salilla kaksi-kolme kertaa viikossa max).

Minä myös syötän, vaihdan vaipat (varsinkin kakka), teen ilta pesut, puen yms. Pyynnöstä hän ehkä voi tehdä jos jaksaa, yleensä on jotain muuta tärkeämpää ja oma-aloitteisesti ei ikinä. Sitten valittaa että aina hän joutuu! Eli hommat jää minulle, kun edes illalla saisi rentoutua vähän aikaa, mutta ei.

Mies kyllä haluaa seksiä joka päivä, mutta en minä jaksa! Velvollisuudesta sitten kerran viikossa, ja kummallakin paha mieli! Mutta hän ei ymmärrä kuinka poikki ihminen voi olla päivän lopuksi ja huonojen yö unien takia! Energiaa ei vaan ole yhtään, mutta pojan vuoksi on yritettävä jaksaa vaikka hänellekin tulee huudettua väsymyksen ja pahan olon vuoksi!

Eikö tosiaan ole muita joilla olisi raskasta, olisi kiva kuulla muidenkin huonoista päivistä/viikoista/kk:ta. Voihan olla että valitan vaan pikku asioista, mutta oli kiva purkaa ainakin pääkopan sisältöä pois vähän ennenkuin kaikki kasaantuu liiaksi! Hyvät syksyn jatkot kaikille!

Mää tiedän todellakin miltä susta tuntuu. Noin se meilläkin alko. Mullaki oli elo tuollaista vuosia, lisä mausteena miehen sairaanloinen mustasukkasuus. Eli tiettyy aikaan mää en päässy edes ulos sieltä 4 seinän sisältä yksin, aina oli joko lapsi matkassa taikka mies. Viattomasti pikku hiljaa masennus tuli mun elämään. Univaje teki siitä vielä sietämättömämmän. Käys lukeen toi mun juttu mustasukkasuudesta ja sen seurauksista.

ei tänään masentunut

 

Itse koen käytännön avun lisäksi tosi tärkeeksi sen, että toinen henkisesti tukee jaksamaan. Onhan monesti kotona olo enenkaikkea henkisesti raskasta. Eli esim. arvostaa työpanosta kotona, tajuaa että se on vaativaa(ei vähättele), kiittelee esim.ruoasta, pyykeistä jne.(ei pidä itsestään selvyytenä), ei syyllistä siitä että välillä täytyy saada "etäisyyttä" tai levätä oman jaksamisen takia jne..
Näin jaksaa vaikka ei aina käytännön apua jostain syystä saisikaan. Jos toinen vähättelee tarvetta esim.levätä koen kyllä suhteen epätasa-arvoiseksi ja epäreiluksi, se taas saa surulliseksi. Surullisena taas ei oikein jaksa mitään ja tarve levätä tai tuulettua on vielä suurempi. Lepäämisestäkään taas ei oikein ole apua jos kotiin tullesa odottaa syyllistävä ja mököttävä mies jne..kierre on valmis!
Ja tietty täytyi muistaa itse aina arvostaa miehen töissä käymistä, sitä jos vielä sen päälle häärää kotona ja muistaa se vielä osoittaakin.

 

"pari tuntia salilla kaksi-kolme kertaa viikossa" WAU!

meillä ei tulisi kuuloonkaan moinen..
hyvä jos kaupassakäynnin ajan katsoo pojan perään (yleensä otan pojan mukaan kauppareissullekin, jos ei ole kovin väsynyt)

 

\

"pari tuntia salilla kaksi-kolme kertaa viikossa" WAU!

meillä ei tulisi kuuloonkaan moinen..
hyvä jos kaupassakäynnin ajan katsoo pojan perään (yleensä otan pojan mukaan kauppareissullekin, jos ei ole kovin väsynyt)

toi salille pääsy on kyllä kieltämättä luxusta... peräti 3 kertaa viikossa... hmm... turha oli aikanaan moisesta edes haaveilla.. syystä että niin kallista.. mutt hyvä että edes joku sinne pääsee..

mites sun voinnin laita? kuulostat yhtä katkeralta kuin minäkin... mullakin oli aikanaan harvinaista herkkua että ruoka kauppaan yksin pääsin, mikä oli todella harvoin...

 

Onneks on 3 lasta - kummankaan ei tarvi miettiä hoitaako vai ei. Kummallekin riittää tehtävää yllin kyllin! Mut tosissaan... sano ihan tosissasi miehellesi ettet aio jatkaa näin. Hän ei ole vapaamatkustaja vaan yhtä velvollinen lapsenhoitoon kuin sinäkin.

 

Täytyy myöntää että onhan se kallista käydä noissa liikuntakeskuksissa, mutta itseasiassa oli miehen idea tai pakotus mennä sinne! Ikävä kyllä siitä tulee aika syyllinen olo käydä siellä, kun kuitenkin vihjailee kuinka HÄN on ollut pojan kanssa, että MINÄ olen päässyt sinne. Eipä tuu sitten mielellään mentyä, vaikka siellä tulee kyllä hyvä fiilis, kunnes tulee taas syöttään ja laittaan nukkuun ja palaa arkeen. Olen kyllä siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mies ei ole mustasukkasta tyyppiä! Toivotan teille jaksamista ja värikästä syksyä!

 

\

Täytyy myöntää että onhan se kallista käydä noissa liikuntakeskuksissa, mutta itseasiassa oli miehen idea tai pakotus mennä sinne! Ikävä kyllä siitä tulee aika syyllinen olo käydä siellä, kun kuitenkin vihjailee kuinka HÄN on ollut pojan kanssa, että MINÄ olen päässyt sinne. Eipä tuu sitten mielellään mentyä, vaikka siellä tulee kyllä hyvä fiilis, kunnes tulee taas syöttään ja laittaan nukkuun ja palaa arkeen. Olen kyllä siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mies ei ole mustasukkasta tyyppiä! Toivotan teille jaksamista ja värikästä syksyä!

Siis tota noin.. tarkoitin tosta salille pääsystä että tosi hieno juttu ihan oikeesti hieno juttu että sun miehes sut sinne haluski menevän, en siksi siitä sanonut että oisin jotenki kade.. heh.. oisinpa vaan ittekkin erittäin mielelläni käynyt siellä salilla ja ilman sitä huonoa omaa tuntoa.. hyvinllä mielin olisin käynyt ja käy sinäkin.. siellä kun purkaa vimmaansa niin kyllä sitä taas arkea jaksaa..

En minäkään enää elä sellasta aikaa jolloin toinen ois mua mustasukkasuudella hallinnu, en enää siihen anna mahollisuutta.. Käyn itekki aerobickissa ja kyläilen kavereilla ilman miestä ja lapsia jne.. Että normaalia eloa tässä elellään..

Noi ankeet ajat vaan joskus niin elävästi tulee mieleen kun täällä toisten kirjotuksia lukee..

Mut kaunista syksyä sullekkin! :flower:

 

oi voi kuulostaa niiiiiin tutulle \|O meillä on niin samanlasita.. tuota kun joku sano että kuulostaa jo lievältä masennukseltä, niin myös minusta se alkaa kuulostaa ja omalta kohdalta näyttääkin..ja se että mies kun tulee töistä kotiin niin menee nukkuu suoraa tai aikasemmin muo koska hän on niiin väsynyt työ päivän jälkeen ja että mä voin kyllä laittaa pojan nukkuu koska meillä kotiäideillähän tää elämä on kuin nukkumista ja löhöömistä kotona.. siis jotkut ei vaan tajuu.. ja rasittaa itse olen semmonen että en ole koskaan pahemmin väsymyksestä valittanu sillon kun poikaa odotin niin kävin koulua ja 2 eri duuni iltasin ja koti piti hoitaa ja pyykit pestä..ei ollut edes aihetta valittaa mitäs siinä on ollakseen..helppoa elämäähän tää on :snotty:

 

Äläs nyt suotta kerää syyllisyyttä siitä, että mies on sentään muutaman tunnin lapsen kanssa. Se on miehelle iso asia ja syy pullistella, jos kotoa on saanut sellaisen mallin, että lastenhoito kuuluu kokonaan äidille. Kehu vain, että hyvin tehty ja yritä vaivihkaa houkutella miestäsi muihin yhtä "mahtaviin" suorituksiin. Kyllä se siitä!

Oma isäni on edelleen hurjan ylpeä siitä, että hoiti kokonaisen viikon yksin nelikuista veljeäni kun äiti oli sairaalassa. Minut 5-vuotiaan hän kyllä sitten lähetti vanhemmilleen (ja oli muuten ikimuistoinen viikko). Ei isä varmaan ikinä tule tajuamaan, että meitä miehen kanssa tämä suoritus lähinnä huvittaa. Oli se kumminkin paljon enemmän, mitä isoisä on konsaan tehnyt.

 

\

"pari tuntia salilla kaksi-kolme kertaa viikossa" WAU!

meillä ei tulisi kuuloonkaan moinen..
hyvä jos kaupassakäynnin ajan katsoo pojan perään (yleensä otan pojan mukaan kauppareissullekin, jos ei ole kovin väsynyt)

Niinpä. Pnnellinen....

 

\

oi voi kuulostaa niiiiiin tutulle \|O meillä on niin samanlasita.. tuota kun joku sano että kuulostaa jo lievältä masennukseltä, niin myös minusta se alkaa kuulostaa ja omalta kohdalta näyttääkin..ja se että mies kun tulee töistä kotiin niin menee nukkuu suoraa tai aikasemmin muo koska hän on niiin väsynyt työ päivän jälkeen ja että mä voin kyllä laittaa pojan nukkuu koska meillä kotiäideillähän tää elämä on kuin nukkumista ja löhöömistä kotona.. siis jotkut ei vaan tajuu.. ja rasittaa itse olen semmonen että en ole koskaan pahemmin väsymyksestä valittanu sillon kun poikaa odotin niin kävin koulua ja 2 eri duuni iltasin ja koti piti hoitaa ja pyykit pestä..ei ollut edes aihetta valittaa mitäs siinä on ollakseen..helppoa elämäähän tää on :snotty:

Niin totta, lapsen kanssa kotona olo on niin lepposta! Muuten vaan syötät monta kertaa päivässä, tai yrität ainakin. Peset pyllyä ja vaihdat vaippaa. Yrität nukuttaa ja jos onnistaa, saa hetken rauhan! Täytät ja tyhjäät astian-ja pyykinpesukonetta. Ja sitten pitää vielä sinkoilla muuten vaan paikasta toiseen ja vahtia mitä johtoa tai verhoa lapsi sillä kertaa repii! Plääh, kaloreita ainakin kuluu kun on liikkeessä koko ajan!!!

 

Ihan kuin omaa kirjoitustani olisin lukenut. Meillä kolme lasta, isommat koulussa ja pieni vauva. Yksin olen kaikki hoitanut. Vuosien varrella olen monta kertaa ajatellut erota, koska en voi sietää itsekästä miestäni, mutta lapset. isommat. tykkäävät isästään. Pienempi tuskin tuntee. Ei noteeraa vauvaa mitenkään, ei nukuta, syöta, ei mitään.Ei koskaan. Meillä ei ole enää edes seksiä, koska ole niin katkera ja v''''nut koko miehenn, että ei kiitos. Koitan nyt saada pienen 3 vuotiaaksi ja sitten töihin ja sitten joko samalla mallilla "oy lapset ab" tai avioero. Tätä paska avioliittoa ei pelasta enää mikään.
Muiden on helppo neuvoa, että menkää terapiaan tai erotkaa, mutta vain sellainen joka on vastaavassa tilanteessa tietää kuinka vaikeaa se on. Minulla ei ole viikosssa 10 min että voisin "harrastaa" jotain...yölläkin valvon...Ei myöskään isovanhempia lähellä tai muuta verkostoa...lähde tästä sitten 3 kanssa. Ja jos ero tulisi, lapset eivät enää isäänsä näkisi, koska hän muuttaisi todella kauas...
Voimia kaikille muillekin, jotka hakkaavat parisuhteessan päätä seinään.Huokaus.

 

Onpa elämä kurjaa lasten kanssa, kun luen teidän vuodatuksianne!!!!!!!!!!!