Oli kyllä virhe "tehdä lapselle sisarus"...

Kokeeko kukaan muu samalla tavalla? Meillä on kaksi lasta, 3- ja 5- vuotiaat pojat. Molemmat ovat omalla tavallaan herttaisia poikia kun ovat erillään toisistaan, mutta aivan kamalia yhdessä. He ovat luonteeltaan todella erilaisia, siis TODELLA erilaisia, ja ajatus siitä että lapset joskus leikkisivät yhdessä tuntuu hyvin epärealistiselta. Yhdessäolo on pelkkää riehumista, tappelemista, kinastelua, toisen villitsemistä ja taistelua vanhempien huomiosta jota lapset hakevat vain huutamalla aina vain vähän kovempaa kuin toinen. Millään ei meidän aika riitä huomioida kumpaakin lasta niin paljon kuin haluaisivat, kaikki ovat jatkuvasti tyytymättömiä.

Kumpaakaan lasta emme tietenkään poiskaan antaisi, mutta aina sitä vaan ajattelee että miksi ylipäätään halusimme kaksi lasta...? Kummallakaan meistä vanhemmista ei ole sisaruksia pienellä ikäerolla, emmekä koskaan ole sellaisia kaivanneetkaan. Jotenkin se vain tuntui että "kuuluisi" tehdä lapselle sisarus, jotta he voisivat sitten leikkiä yhdessä jne... Miten emme silloin tulleet ajatelleeksi että yhtä lailla kun lapsista voi tulla keskenään leikkikaverit, heistä voi tulla myös kaksi ihmistä jotka inhoavat toisiaan, mutta eivät pääse toisistaan eroon kun joutuvat asumaan samassa kodissa...

Varmaan jollekin muullekin tuttua, niin yleiseltä tuntuu lapsilla tämä n. 1,5-3 vuoden ikäero?

 

Meilläkin poikaset tappelivat paljon nuo vuodet kun olivat 3-6-vuotiaita, heillä on kahden vuoden ikäero. Siitä se alkoi sitten rauhoittua eivätkä nyt teineinä ole riidelleet vuosiin enää. Ovat myös eriluonteisia. Kyllä he leikkivätkin yhdessä pieninä, mutta tappelusta oli kyllä ainakin tarpeeksi.

 

Lasten oireilevaan käytökseen on aina syy. Oletko kokeillut antaa lapsille omaa tilaa leikkimiseen vai vaaditko, että pitää yhdessä leikkiä. Kehotan kokeilemaan useampaan kertaan "erottaa" lapset eri tiloihin leikkimään kumpikin omilla jutuillaan. Isompi kärsii kun pienempi ei vielä osaa olla samalla aaltopituudella ja hermustuu häirinnästä.

 

Täällä 3 lasta ja nuo nuorimmat (8v ja 10v) tappelevat ja kiusaavat toisiaan koko ajan. Tyttöjä molemmat.
Kyllä se yksikin lapsi olisi riittänyt tai max 2.

 

[QUOTE="vieras.";29380593]Täällä 3 lasta ja nuo nuorimmat (8v ja 10v) tappelevat ja kiusaavat toisiaan koko ajan. Tyttöjä molemmat.
Kyllä se yksikin lapsi olisi riittänyt tai max 2.[/QUOTE]

on täällä myös 9.v ja 11.v tyttö aika hurjaa menoa välillä, mä luulen et toi kahden vuoden ikäero on se pahin? Älkää tehkö lapsia 2.v ikäerolla!

 

Me tapeltiin siskon kanssa paljon pienenä. Ikäeroa on vähän vajaa kolme vuotta. Äiti koki sen aika rankkana sen tappelun. Mutta itsellä ei ole mitään traumoja jäänyt tosta ajasta. Lähinnä itse muistaa sen, että oli kivaa, kun oli sisko. Koulun myötä kaverit eriytyi aika hyvin. Toistemme parhaat ystävät ei olla ikinä oltu vaikka tosi hyvin toimeen tullaankin.

 

[QUOTE="totuus on";29380544]Lasten oireilevaan käytökseen on aina syy. Oletko kokeillut antaa lapsille omaa tilaa leikkimiseen vai vaaditko, että pitää yhdessä leikkiä. Kehotan kokeilemaan useampaan kertaan "erottaa" lapset eri tiloihin leikkimään kumpikin omilla jutuillaan. Isompi kärsii kun pienempi ei vielä osaa olla samalla aaltopituudella ja hermustuu häirinnästä.[/QUOTE]

"Oireilevaan käytökseen?" Sikäli kun olen jutellut aikuisten ihmisten kanssa joilla on ollut pienellä ikäerolla sisarukset, niin useimmilla näitä tappelukokemuksia kyllä on. Harmittaa etten ottanut oikein tosissani niitä huumorimielessä kerrottuja tarinoita silloin kun ei vielä päätöstä toisesta lapsesta ollut syntynyt, hauskoilta muistoiltahan ne vaan kuulostavat kun aikuinen niitä jälkikäteen kertoo... Ja jotenkin naiivisti sitä ajattelee että "ei varmasti meidän lapset tappele..."

En vaadi, että lapset leikkisivät yhdessä, kun eivät sitä tosiaankaan tee. Aivan erilaiset mielenkiinnon kohteet näillä lapsilla. Mutta samassa tilassa ovat lähes aina, koska kumpikaan ei suostu olemaan missään huoneessa yksin, vaan haluavat olla aina samassa tilassa missä me vanhemmatkin. Koko ajan selittävät leikkejään ja tekemisiään meille vanhemmille (tai lähinnä minulle), mutta keskenään eivät oikeastaan juttele muuten kuin tapellessaan huutavat toisilleen.

 

Ovat pieniä vielä, oletan että kärhämiä olisi vaikka olisivat luonteeltaan samanlaisia.

 

Meilläkin pojilla yhdessäolo oli pelkkää huutoa, kinastelua ja tappelua kun ikää oli nuo samat 3v ja 5v. Mutta annapa ajan hieman kulua, saattaa meno muuttua... Nyt kun lapset ovat 4v ja 6v, alkaa yhteiset leikit jo sujua tosi kivasti ja pojilla on selkeästi hyvää huumoria keskenään. Ei olisi uskonut! Toki nyrkit heilahtavat vieläkin jhyvin helposti, mutta osaavat jo aika hyvin setviä kinansa keskenään.

Pysy vaan mahdollisimman reiluna ja tasapuolisena molempia kohtaan. Anna molemmille kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa ja sitten taas pojille yhteistä kivaa tekemistä myös.

 

Mekin tapeltiin siskon kanssa aina, ikäero vuoden ja ollaan muutoinkin täysin eri maailmoista. Joskus mietin et onko jompikumpi mahdollisesti adoptoitu jostakin.. Tähän auttoi se että meitä ei painostettu olemaan toistemme bestiksiä. Molemmilla omat huoneet, harrastukset jopa kaverit. Ainoa vaatimus oli että pitää tulla toimeen asiallisesti eikä olla toistemme kurkuissa kiinni. Oma tila siis helpotti. Vasta parikymppisinä kun ei asuttu saman katon alla niin välit parani huomattavasti. Nyt jopa nautitaan toistemme seurasta kun tavataan. Kaikista ei voi väkisin vääntää ystäviä, eikä edes kannata.

 

Kyllä minusta osa heidän pulmistaan voi olla kasvatuksestakin kiinni. Jospa unohtaistte sen oman ajan antamisen hetkeksi ja käyttäisitte ajan siihen että teette yhdessä perheenä jotain, molemmat vanhemmat mukaan niin lasten hallitseminen ja huomiominen on helpompaa.
Ja jospa menisit sinne lasten huoneeseen niiden kanssa, rakenna niille junarataa tai legoja tai vaikka vaan pötköttele lapsen sängyllä ja lue lehteä. Itse olen havainnnut saman ilmiön että olohuoneessa tapahtuva leikki menee nopeasti riehumiseksi. Lastenhuoneessa jostain syystä on rauhallisempaa.
Menkää yhdessä lerheenä iltakävelylle, tutiitte luontoa vaikka vaan kierrätte leikkipaikalta toiselle
Tai menkää jimaan, kirjastoon jne.

Tottakai sisarukset kinastelevat ja riitaa tulee, VARSINKIN silloin kun ovat huomionkipeitä mutta ei ne yleensä sitä ihan kokoaikaa oo. Meillä onneksi leikkivät myös paljon yhdessä. Vaikka ovatkin ihan erilaisia luonteeltaan.

Mll vanhempainnetistä löytyy apua siitä miten selvitä sisarusten riitelystä. Apua kannattaa hakea myös vaikka perheneuvolasta jos tuntuu että omat keinot loppuu.

 

[QUOTE="totuus on";29380544]Lasten oireilevaan käytökseen on aina syy. Oletko kokeillut antaa lapsille omaa tilaa leikkimiseen vai vaaditko, että pitää yhdessä leikkiä. Kehotan kokeilemaan useampaan kertaan "erottaa" lapset eri tiloihin leikkimään kumpikin omilla jutuillaan. Isompi kärsii kun pienempi ei vielä osaa olla samalla aaltopituudella ja hermustuu häirinnästä.[/QUOTE]

Päivän naurut

Mikä siinä on, että nykyään joka asiasta pitää tehdä kauhea ongelma ja kynnyskysymys? Meilläkin tyttö 3v9kk ja poika 1v4kk tappelevat jatkuvasti ja ihan normaalina käytöksenä olen sitä aina pitänyt. Sen verran sivusta seuraan yhteenottoja, että ei epäreiluksi tai liian kovakouraiseksi mene mutta muuten saavat nahista keskenään.

Vaikka itselläkin ikää on jo se 30v niin muistan vielä ihan kirkkaasti lapsuudesta kuinka pari vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa otettiin jatkuvsti yhteen ja kaikenlisäksi vielä nautittiin siitä. Jos ei toista muuten saanut huutamaan niin vaikka tikulla kävi tökkimässä Ja meillä oli yleensä niin päin, että veli härnäsi ja minä huusin, enkä silti muistele yhtään pahalla. Huipputyyppi tuo veljeni ja ollaan näin aikuisenakin lämpimissä väleissä.

 

Viikon intensiivisen jakson lasteni ( 13,11ja 9v) kanssa viettäneenä, ehdin taas muutamaan otteeseen miettiä, että oliko pakko tehdä kolme. :xmas:

( kenestäkään en toki luopuisi, ja sisarrakkauttakin löytyy, vaikka sen ilmenemismuodot ovatkin välillä vähän erikoiset )

 

Viikon intensiivisen jakson lasteni ( 13,11ja 9v) kanssa viettäneenä, ehdin taas muutamaan otteeseen miettiä, että oliko pakko tehdä kolme. :xmas:

( kenestäkään en toki luopuisi, ja sisarrakkauttakin löytyy, vaikka sen ilmenemismuodot ovatkin välillä vähän erikoiset )

Heh, eli hyvinhän tässä asiat on, huomasin sentään jo kahden lapsen jälkeen että ei kiitos enempää!

Ja kyllä meidänkin lapsilla on sisarusrakkautta, se ilmenee usein sillä että ensin annetaan pusu ja sitten ruvetaan painimaan (=tappelemaan) tai että halataan toista niin kovaa että toiseen koskee ja sitten aletaan painia. Tai jos jokin ulkopuolinen "uhkaa" veljeä niin suojelevat toisiaan. Ja etenkin isompi pitää huolen että jos on vaikka karkkia tarjolla niin pienempikin saa.

Mutta useimmiten se on vaan tosiaan sitä painia ja riehumista. Ulkona ovat suht ok, kumpikin tekee yleensä siellä ihan omia juttujaan, tilaa on enemmän. Ja äitikin on aina lähellä vaikka olisinkin oikeasti kaukana, mutta kun ei ole seiniä ja ovia välissä. Sisällä ovat aina vaan toinen toisensa tiellä. Ehkä tämä näin talvella korostuu.

 

Minusta on aika vanhanaikainen ajatus, että "kuuluu" tehdä lapselle sisarus. Mielestäni lapsen kasvattaminen on niin suuri vastuu, että yhdessäkin on tarpeeksi hommaa kasvattaa se ns."kunnon kansalaiseksi". Mielestäni miehen ja naisen kannattaisi yhdessä ihan tosissaan miettiä, että haluavatko aidosti kaksi lasta, vaan onko se vaan joku yhteiskunnan painostama ajatusmalli? Se arki kahden lapsen kanssa ei minusta kovin useasti vaikuta kovin ideaaliselta. Mielummin panostan yhteen lapseen, eikä se tarkoita hemmottelemista, vaan sitä että lapsesta todella huolehditaan ja vietetään aikaa hänen kanssaan, panostetaan harrastuksiin jne. Mutta näin ajattelee kovin harva, ja luullaan että se yksinäinen lapsi jotenkin kärsisi, kun ei ole sisaruksia. Täysin vääristynyt ajatus. Ja varsinkin kun lähipiiristä ainakin huomaa että näin yleisesti ottaen kahden lapsen perheet ovat paljon onnettomampia kuin yhden lapsen perheet, liikaa kiirettä, molemmille ei kerkee antaa huomiota, lapset riitelevät huomiosta jne, ja esim eron tullessa paljon suurempi taakka jos jää yksin kahden lapsen kanssa.

Suosittelisin monille nykyajan vanhemmille että tekisivät vain sen yhden lapsen, kun muutenkin äitiys ja vanhemmuus on niin kovin monella hukassa, ja lapsia tehdään yhtään ajattelematta miten paljon se vaatii, ja lapset jätetään nykyään aika yksin, ei osata kasvattaa jne!!

 

Tää on se isoin syy miksi en tee toista lasta. Ei sitä tappelua jaksa kuunnella.

 

Kamalaa kun vanhemmat sallivat lastensa jatkuvat riitelyt. Eipä ihme että esim pk:ssa on kiusaavia lapsia, ja kouluissa koulukiusaajia,

 

Kamalaa kun vanhemmat sallivat lastensa jatkuvat riitelyt. Eipä ihme että esim pk:ssa on kiusaavia lapsia, ja kouluissa koulukiusaajia,

Sanoiko joku että meillä sallitaan? Totta kai siihen puututaan, mutta silti se yhteiselo vaan menee jatkuvasti rähinöinniksi. Muiden lasten kanssa ovat ihan kunnolla. Jos kokonaan haluaisi estää kaikki tilanteet niin lasten pitäisi asua eri osoitteissa.

 

[QUOTE="Aloittaja";29381210]Sanoiko joku että meillä sallitaan? Totta kai siihen puututaan, mutta silti se yhteiselo vaan menee jatkuvasti rähinöinniksi. Muiden lasten kanssa ovat ihan kunnolla. Jos kokonaan haluaisi estää kaikki tilanteet niin lasten pitäisi asua eri osoitteissa.[/QUOTE]

Teillä ei sitten onneksi sallita, mutta joku/jotkut tuolla kirjoitti ettei rajoita lastensa tappelemisia. Kuin se muka kuuluisi asiaan.

 

Suosittelisin monille nykyajan vanhemmille että tekisivät vain sen yhden lapsen, kun muutenkin äitiys ja vanhemmuus on niin kovin monella hukassa, ja lapsia tehdään yhtään ajattelematta miten paljon se vaatii, ja lapset jätetään nykyään aika yksin, ei osata kasvattaa jne!!

Nykyään? Kun taas ennen (vaikkapa 1920-, 40-, tai 60-luvuilla lapsien tekoa harkittiin paljon huolellisemmin, ja heille annettiin runsain mitoin aikaa.

Sori, oli pakko.

 

Teillä ei sitten onneksi sallita, mutta joku/jotkut tuolla kirjoitti ettei rajoita lastensa tappelemisia. Kuin se muka kuuluisi asiaan.

Minua varmaan tarkoitit Kyllä, annan lasteni tapella keskenään mutta ei se sitä tarkoita etteikö sitä mitekään rajoitettaisi. Lapseni osaavat käyttäytyä ihmisten ilmoilla eivätkä riitele muiden kanssa. Tytön kerhostakin on tullut erittäin hyvää palautetta kun tyttö on kiltti ja hyväkäytöksinen.

 

Minua varmaan tarkoitit Kyllä, annan lasteni tapella keskenään mutta ei se sitä tarkoita etteikö sitä mitekään rajoitettaisi. Lapseni osaavat käyttäytyä ihmisten ilmoilla eivätkä riitele muiden kanssa. Tytön kerhostakin on tullut erittäin hyvää palautetta kun tyttö on kiltti ja hyväkäytöksinen.

Miksi et opeta lapsillesi että ihmisiä kohdellaan kunnoittavasti, "jopa" niitä kaikkein läheisimpiä?

 

Meidän tytöillä on ikäeroa 1min. ja meno on ihan samanlaista kun apllä...
Kaikki (lähipiiri) aina olettaa että kaksoset on erottamattomia eikä koskasn tappele-paskan marjat sanon mä!
Toki leikkii kivasti yhdessä mutta nyt esim joulun aikaan kun ovat olleet yhessä jo monta päivää ni rauhasta ja sisar rakkaudesta on muisto vaan...
Ikää on kuukauden vajaa 5 ja ollaan jo pitkään "erotettu" tytöt toisistaan ja laitettu leikkimään eri huoneisiin.
Eikä yleensä mene kun max.10 minuuttia kun tulee toista ikävä ja tulevat kysymään et "joko saadaan leikkiä yhessä"

 

Miksi et opeta lapsillesi että ihmisiä kohdellaan kunnoittavasti, "jopa" niitä kaikkein läheisimpiä?

Minusta on tärkeää oppia, että vaikka ristiriitoja tulee niin niistä selvitään ja riidat sovitaan. Ketään ei myöskään saa satuttaa ja anteeksi pyydetään. Vanhempia (ja vieraita) ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti. Kavereidenkin kanssa on syytä käyttäytyä ihmisiksi jos haluaa että jatkossa on leikkikavereita.

Siinähän niitä tervepäisiä ihmisiä vasta tuleekin, kun jo kotona opetetaan että tunteet padotaan :headwall:

 

Minusta on tärkeää oppia, että vaikka ristiriitoja tulee niin niistä selvitään ja riidat sovitaan. Ketään ei myöskään saa satuttaa ja anteeksi pyydetään. Vanhempia (ja vieraita) ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti. Kavereidenkin kanssa on syytä käyttäytyä ihmisiksi jos haluaa että jatkossa on leikkikavereita.

Siinähän niitä tervepäisiä ihmisiä vasta tuleekin, kun jo kotona opetetaan että tunteet padotaan :headwall:

Ja niitä ristiriitoja pitää tulla joka päivä että oppii miten niistä selvitään?

Ei nyt ihan uppoa nuo sinun "kasvatuskeinot".