Olisi ihan kiva tutustua muihin äiteihin

  • Viestiketjun aloittaja mutta
  • Ensimmäinen viesti
mutta
Olisi ihan kiva tutustua muihin 40+ äiteihin mutta olen jo tullut siihen ikään, ettei ihmisen koulutustaso ole minulle enää henki ja elämä. Etsin mieluummin ylipäätään mukavia ihmisiä ystävikseni kuin tietyn koulutustason omaavia.

Oikeastaan ihmisen tulotaso ja koulutustaso on niitä viimeisiä asioita mitä haluan uudesta ystävästäni tietää. Kyky keskustella ja vaihtaa ajatuksia ja miellyttävä käytös ja siedettävä ulkoinen olemus( eli riitävä siisteys) ovat paljon tärkeämpiä. Jos ihmisellä ei ole mitään sanottavaa, ei auta vaikka se olisi kuinka monen aineen maisteri.

peesi
Juu, samaa sitä on ajatellut. Muutamia treffejä olen käynyt, äiti-treffeja siis, mutta ei oikein ole natsanneet nämä. Ajattelen tietysti että vika on minussa. No, ei sille mitään voi. En enää edes stressaa moisesta.

Välimatka on toinen, kun työssä kuitenkin käydään ja jos matkoihin menee aikaa ja sitten ne treffien sopimiset, kun aikaa ei tahdo löytyä millään...

Mikä oli se sinun "muttasi" ?
 
Hei "mutta"! Olen 40+ äiti myös ja kanssasi samaa mieltä ystävistä ja tutustumisenarvoisista ihmisistä. Eli koulutustaso ym. ulkoiset seikat eivät vaikuta ystävystymishalukkuuteeni, vaan nimenomaan se keskustelutaito ja ajatusten ja mielipiteiden vaihto, ja esim. se, että synkkaa, ja toinen on mukava! Itsekin olen senkaltaisia ystäviä vailla.
 
hahhahhaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2006 klo 20:07 Minä kirjoitti:
Minustakin olisi mukava tapailla 40+ äitejä...eritoten kun olen 25vuotias mies :p
:LOL: :LOL: :kieh:

Luuletko että normaalia 40+ äitiä kiinnostaa moiset räkänokat! Meillä toisilla on sinun ikäisiä / ikäluokkaasi kuuluvia lapsia !
 
joku vaan
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2006 klo 09:38 mutta kirjoitti:
Olisi ihan kiva tutustua muihin 40+ äiteihin mutta olen jo tullut siihen ikään, ettei ihmisen koulutustaso ole minulle enää henki ja elämä. Etsin mieluummin ylipäätään mukavia ihmisiä ystävikseni kuin tietyn koulutustason omaavia.

Oikeastaan ihmisen tulotaso ja koulutustaso on niitä viimeisiä asioita mitä haluan uudesta ystävästäni tietää. Kyky keskustella ja vaihtaa ajatuksia ja miellyttävä käytös ja siedettävä ulkoinen olemus( eli riitävä siisteys) ovat paljon tärkeämpiä. Jos ihmisellä ei ole mitään sanottavaa, ei auta vaikka se olisi kuinka monen aineen maisteri.
Mutta jos esimerkiksi tutustuu ensin kirjeitä kirjoitellen niin ei edes ulkoisella olemuksella ole väliä! En minä kenenltäkään ensin kysy että montako kertaa viikkoon imuroi tai pesee hiuksensa. Ja kun ihmisen oppii tuntemaan niin niilläkään asioilla ole suurta merkitystä jos nyt ei ihan joka päivä kyseisen ihmisen luona käy.
 
Hei pitkästä aikaa täällä palstalla käymässä, olisi kiva vaihtaa ajatuksia vaikka kirjeitse. Minä olen 40++ ;)
Ei muutakuin osoitteita tai yk-viestiä kehiin. Poikkean täällä taas kun aika antaa myöten.
 
Spektri
Mulle ei tulis mieleenkään edes miettiä ammatin, ulkonäön tms. vaikutusta ystävyyssuhteeseen.

Erilaiset ystävät ovat kiinnostavia. Erilaisuudella tarkoitan kuitenkin muuta kuin esim. ammattia tai ns. sosiaalista statusta. Tarkoitan mielipiteitä, uskontoa, elämäntapaa ym.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.01.2007 klo 21:47 Spektri kirjoitti:

totta turiset. erilaisuus on rikkaus myös ystävyyssuhteissa. Erilaisilta ihmiseltä me voimme myös oppia jotakin, ainakin oppia laajentamaan maailmankuvaamme ja hyväksymään asioita myös vähän eri lailla toteuttuina kuin itse teemme.
kunhan ihminen ei mikään rikollinen tms kuitenkaan ole eli jonkunlaisen rajan sitä jokainen asettaa kuitenkin mutta ei liian tarkkaa rajausta ja turhan tylsäähän se oman peilikuvan kanssa olisi seurustella
 
kriitikko
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.01.2007 klo 13:21 äiti 40plusplus kirjoitti:

Kukapa itseään kapeakatseisena ja tosikkona pitäisi!? Ymmärrystä, avarakatseisuutta, erilaisuuden sietoa, sitä piisaa puheiden tasolla jokaisessa. Sitten kuitenkin erilainen elämäntilanne, ja lähtökohdat, joita ei ymmärrä; erilainen elämänkatsomus; jopa sekin, että vakaa elämäntilanne muuttuu lähes kaaoottiseksi ja tapahtuu paljon, ihminen uupuu - syitä lopettaa niin lyhyt, alkanut, kuin pidempikin kirje- tai live-ystävyys.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.01.2007 klo 10:54 kriitikko kirjoitti:

ystävyys parhaimmillaan on saamista ja antamista mutta myös se pitää muistaa että joskus on enemmän se antava osapuoli ja vastavuoroisesti saakin toisen murheita kuulla ja yrittää osansa kantaa vaikka toki toisen murheita ei voi kantaa, mutta niitä voi kuunnella. Toki kukin kuuntelee sen verran mitä jaksaa ja jossakin se raja voi tulla ja tulee vastaan.
Mutta aito ystävä kuuntelee ja on mukana elämän ylä ja alamäissä. Ystävyys ei ole välttämättä sitä että joka viikko tavataan tai edes jutellaan, se voi toimia myös harvempien yhteydenottojen avulla kun tietää se että toinen on olemassa ja kuuntelee jos soittaa tai kirjoittaa meilin.
ystävyys voi toki kuivua kasaan, loppua mahdottomuuteensa mutta onko se ollut ystävyyttä sitten. Lopetetaanko ystävyys vai loppuuko se? kenellä on kanttia sanoa päin naamaa että sorry vaan mutta en ole enää sinun kaveri? minulla ei enää näillä kymmenillä, joskus kansakouluiässä sitä tuli suuttua tupsahdettu jollekin kaverille joka sitten olikin välitunnilla toisen kanssa eikä minun. Silloin saattoi sanoa asian suoraankin.
 
onko sillä väliä missä asuu jos vaikka haluaakin kirjoitella sähköpostia ja sitten satunnaisesti tavata, jos vaikka kesälomareissu sille suunnalle menee? minä ainakin asun sen verran pienellä paikkakunnalla, että en haekaan mitään viikottaista kahvitteluseuraa täältä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.01.2007 klo 19:47 äiti 40plusplus kirjoitti:
onko sillä väliä missä asuu jos vaikka haluaakin kirjoitella sähköpostia ja sitten satunnaisesti tavata, jos vaikka kesälomareissu sille suunnalle menee? minä ainakin asun sen verran pienellä paikkakunnalla, että en haekaan mitään viikottaista kahvitteluseuraa täältä.
[/quote

No,eipä sillä niin hirveesti väliä oo.
 
huis
:/ Hhhmmm, erikoinen tapa hakea tuttavuuksia, Tulo- tai koulutustaso??? Näinkö ystäviä haetaan? Minä olen sitä mieltä, että edelliset mainitut eivät todellakaan vaikuta ystäväpiiriini. Mutta ihmettelen mikä on saanut kyseisen henkilön hakemaan ns. tuttavuuksia ilman mitään tulo ja koulutustaustaa? Sain sen kuvan että kyseessä on jokin pikku nirppanokka. :kieh:
 
Yhteistyössä