Olisitko valmis adoptoimaan lapsen, joka voi olla kehitysvammainen?

Eli siis lapsen, jolla on henkistä kehitysviivästymää. Saattaisi ehkä perheeseen päästyään tehdä kehitysspurtin ja päätyä vain "heikkolahjaiseksi", mutta toisaalta on mahdollisuus, että lapsi tosiaan ihan oikeasti on lievästi kehitysvammainen.

Miksi olisit valmis tai miksi et?

 

En olis. En jaksaisi. Ton yhden tervenuppisenkin kun sais terveeks aikuiseksi ni hyvä ois. En tiä onnistuuko sekään.

 

En ikinä, ja jos raskaana ollessani sikiö todettaisiin vammaiseksi, tekisin abortin. En yksinkertaisesti jaksaisi.

 

Entäs oonko minä teistä ihan hullu, kun harkitsen moista? Meillä kun on jo kaksi lasta...

 

En.

 

En tiedä olisinko valmis adoptoimaan lasta nyt ollenkaan, eikä se edes olisi yksin minun päätettävissä. Ajattelen kuitenkin että jos adoptio olisi ajankohtainen en haluaisi valikoida lasta tiettyjen ominaisuuksien perusteella, en voi valita sitäkään onko biologisella lapsella liikunnallista-, kielellistä- tai älyllistä kehitysvammaisuutta. Todellisuudessa tuohonkin asiaan vaikuttaisi vähintään se toinen, puolison, näkemys asiasta.

 

Entäs oonko minä teistä ihan hullu, kun harkitsen moista? Meillä kun on jo kaksi lasta...

No hyvä kun joku jaksaa ja välittää, en pidä koskaan hulluina ihmisiä jotka adoptoi. Kaikki arvostus vaan teille.

 

no jos adoptiolasta haluaisin niin ottaisin varmaan...kehitysviivästymä kun ei tarkoita vielä edes kehitysvammaa...vaan voi tosiaan johtua esim ankeista oloista varhaislapsuudessa. Ja todellakin, mitään takeitahan ei ole etteikö se biol omakin lapsi myöhemmin sairastus tai todettais vammaiseksi eli tervettä lastahan/lapsuutta ei takaa mikää. Tietysti sitten kun olen joskus kattellu noita amerikkalaisia adoptiosivuja, joissa on laitettu lasten valokuvat ja aika tarkat tiedot kehityksestä ja vammoista kaikkien nähtäville...niin kyllä siellä on niin vaikeasti vammaisia (esim neliraajahalvaus, hengityshalvaus, kuurosokeita ym), että sellaisen lapsen ottoa varmaan harkitsisin pidempään.

 

Meillä on 6v tyttö joka on lievästi kehitysvammainen.Diagnoosi saatiin muutama kuukaisi sitten. Voisin ottaa siis.

 

En olisi valmis adoptoimaan yhtään minkäänlaista lasta. En siis voisi adoptoida kehitysvammaistakaan.

 

Riippuu elämäntilanteesta. Mikäli hyvä tukiverkko, lapset hyväksyvät ja asiasta puhuttu voisin vaikka harkita. Sisarruksille sairaus kuitenkin on avartava ja antoisa, mutta usein myös raskas taakka. Tässä elämäntilanteessa ehdottomasti en, koska en jaksaisi lasta tarvittaessa riittävästi hoitaa.

 

Kiitos vastauksista! Mukava kuulla muitten mielipiteitä asiasta.

 

Olisin. Itseasiassa yritimmekin vuosia saada vaikeavammaista lasta Venäjältä, mutta valitettavasti emme koskaan saaneet.

 

Jos ylipäätään harkitsisin adoptiota, mihin en ainakaan tämänhetkisessä tilanteessa olisi valmis, vaikuttaisi kokonaisuus ja tarkemmat tiedot mahdollisista vammoista. En haluaisi tietoisesti tilanteeseen jossa lapsemme joutuvat syrjään sen takia että yksi tarvitsee erityistä huomiota. Jos tällainen tilanne eteen tulee, siihen joutuu sopeutumaan, mutta ensisijaisesti en sellaista valitsisi, mielestäni se olisi epäreilua vanhempia lapsia kohtaan.

On tosi hienoa että jotkut haluavat ja uskaltavat siihen lähteä, heitä ei todellakaan ole liikaa.

 

Kiitos teillekin vastauksista! Minäkin mietin tuota, onko epäreilua muita lapsiamme kohtaan, jos tieten tahtoen lähdemme hankkimaan lasta, joka tuo "rasitetta" perheeseemme. Onko väärin, että me kolmannen lapsen kaipuussamme olemme valmis ottamaan suunnilleen mitä vain, kunhan jokin lapsi tulisi?

Mutta toisaalta, eihän biologisesta lapsestakaan voi ikinä tietää, mitä tulee saamaan...

 

En olisi, ihan oman työkokemuksen kautta, musta ei olisi siihen äitinä.

 

Kiitos teillekin vastauksista! Minäkin mietin tuota, onko epäreilua muita lapsiamme kohtaan, jos tieten tahtoen lähdemme hankkimaan lasta, joka tuo "rasitetta" perheeseemme. Onko väärin, että me kolmannen lapsen kaipuussamme olemme valmis ottamaan suunnilleen mitä vain, kunhan jokin lapsi tulisi?

Mutta toisaalta, eihän biologisesta lapsestakaan voi ikinä tietää, mitä tulee saamaan...

Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Oletteko puhuneet heidän kanssaan asiasta? Onhan tuo iso päätös ja vaikuttaa mullistavasti kaikin puolin perheeseen, lasten mielipidettä pitäisi varmasti myös kuunnella jos ovat sen ikäisiä että osaavat sellaisen järkevästi antaa.

 

En ikimaailmassa. Ei musta olisi siihen.

 

En olisi valmis adoptoimaan minkäänlaista lasta.

 

Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Oletteko puhuneet heidän kanssaan asiasta? Onhan tuo iso päätös ja vaikuttaa mullistavasti kaikin puolin perheeseen, lasten mielipidettä pitäisi varmasti myös kuunnella jos ovat sen ikäisiä että osaavat sellaisen järkevästi antaa.

Aika pieniä nuo vielä ovat. Vanhempi täyttää pian seitsemän ja nuorempi on neljä. Nuorempi on itsekin jonkin sortin erityislapsi, joten hänen kanssaan on turha puhua tuollaisista. Isomman kanssa on vähän puhuttu, mutta eihän hänkään tuollaista vielä hahmota kunnolla.

 

En ainakaan tässä elämäntilanteessa. Ihailen kyllä niitä jotka jaksaa

 

En olisi valmis adoptoimaan minkäänlaista lasta.

Kuten en minäkään (itse olen adoptuoitu)

 

Jos olisin valmis adoptoimaan, esim tilanteessa jos olisin jäänyt lapsettomaksi olisin todellakin valmis.
Minusta on aivan väärä lähtökohta lähteä valitsemaan itselleen sopivaa adoptiolasta, en myöskään käynyt sikiöseulonnoissa raskausaikana sillä vammaisuudella ei olisi ollut raskauden jatkamiselle mitään merkitystä.

 

Meille on tulossa alkioadoptiosta alkunsa saanut lapsi ja vielä ei ole tietoa onko lapsi terve vaiko ei. Moni asia varmaanselviää perjantaina 4D-iltrassa. joten itse vastaan,että kyllä olen ja olisin koska missän nimessä tätä lasta en pois kohdustani antaisi oli sairas tai ei. No ainoa tapaus on että keskeyttäisin, olisi se että lapsella ei tosellakaan ole mahsollisuutta elää kohdun ulko puolella paria päivää kauempaa.
hieman eri asia kun kysyit,mutta kuitenkin saman asia

 

vastaampa minäkin nyt..

Erittäin läheinen ja pitkäaikainen ystäväni(siis nainen) meni naimisiin ja mies sai työtarjouksen jenkkilästä.. Nainen sai tietä olevansa raskaana ja odottavansa kolmosia.. Heillä oli siis edessä muutto jenkkeihin, eikä raskaus ollut suunniteltu..; )) Neuvottelimme ystäväni ja tämän miehen kanssa, ja päätimme oman mieheni kanssa adoptoida ystäväni vauvat.. Kun he olivat muuttamassa jenkkeihin heit synnyksen jälkeen, minusta siinä ei ollut mitään ongelmaa..

Saimme siis jouluaattona 08 maailman ihanimmat lapset, jotka nyt siis 2,5v.. heistä nuorimmala lievä kehitysviivästymä.. Eli olisin valmis..