Olisitteko miehesi kanssa enää yhdessä jos

Mulla jo ikää paljon joten ei enää mahdollista raskautua. Siitäkö johtunee ettei mitään mielenkiintoa iskeä miestä?
Olisi outoa vain styylata jonkun kanssa kun ei mitään suunnitelmia tulevaisuuteen, oltais vaan.

Pitääkö olla? Eikö 2 aikuista voi olla yhdessä ilman lapsia? Ihminen on sosiaalinen eläin, minusta olisi tylsää olla yksin.

Tietenkin voisin seurustella mutta kimpsuja en laittaisi yhteen enää. Niin kauan asdunut kuopuksen kanssa kaksin etten jaksaisi jotain vierasta nurkissa, eikä meille sopisikaan.
Ei jaksa kaikkea aloittaa alusta, tutustua, opettaa tabvoille.

 

Mä en oo mieheni kanssa pelkästään lasten takia. Vaikea sanoa, mutta oltiin yhdessä viis vuotta ennen kun esikko sai tulla. En usko että lapsettomuuden takia oisin miestä vaihtanut. Se ois ollu yhtä paha paikka kummallekin.

 

Mulla jo ikää paljon joten ei enää mahdollista raskautua. Siitäkö johtunee ettei mitään mielenkiintoa iskeä miestä?
Olisi outoa vain styylata jonkun kanssa kun ei mitään suunnitelmia tulevaisuuteen, oltais vaan.

Pitääkö olla? Eikö 2 aikuista voi olla yhdessä ilman lapsia? Ihminen on sosiaalinen eläin, minusta olisi tylsää olla yksin.

Tietenkin voisin seurustella mutta kimpsuja en laittaisi yhteen enää. Niin kauan asdunut kuopuksen kanssa kaksin etten jaksaisi jotain vierasta nurkissa, eikä meille sopisikaan.
Ei jaksa kaikkea aloittaa alusta, tutustua, opettaa tabvoille.

No, vannomatta paras. Eihän sitä tiedä millon kolahtaa oikein kunnolla Ja jos muuten ystäviä ja harrastuksia, niin miksei, oma tupa oma lupa.

 

Oltaisiin yhdessä. Mulla on ennestään jo yksi syy pysyä järkevässä, aikuisessa parisuhteessa eikä hyppiä liitosta ja ihmisestä toiseen: en halua antaa sellaista mallia mun tyttärelle, että ongelmien ilmaantuessa vaihdetaan kumppania.
Mutta tämä on siis mun mielipide, miehen kantaa en tiedä.

 

Oltais. Sillä vauva ei ollut meille mikään pakko. Sai tulla, jos oli tullakseen. Jos ei ois tullu, ni ei olisi ollut maailmaa kaatava juttu. Ja jos vielä vauvaa oltais kuitenkin haluttu, ni adoptio olisi ollut seuraava vaihtoehto.

Helppo tietysti sanoa noin, jos ei ole ollut lapsettomuusongelmaa.

Ap:n kysymykseen, en osaa sanoa. Kyllä varmaankin oltaisiin yhdessä.

Miusta noin on helppo sanoa, sillä miulla ei oo ikinä edes ollut vauvakuumetta. Ollaan tuosta miehen kanssa keskusteltu ja tultiin siihen tulokseen, että jos ei vauvaa olisi tullut, ni ei olisi maailmaa kaatanut. Ja samaa sanottiin jo silloin, kun jätettiin ehkäisy pois. Puhuttiin jo ennen ehkäisyn poisjättöä adoptiosta, sillä mie olisin alun perin mielummin adoptoinut.

Ei kaikille lapsen saanti ole mikään elinehto.

Aivan!

Ei olekaan mikään elinehto. Mutta sitä lapsenkaipuuta on vaikea (olettaisin) ymmärtää ihmisen, joka ei ole kärsinyt lapsettomuudesta.

Sen kyllä ymmärään, mutta miun olikin helppo sanoa noin, kuten alussa jo sanoin, sillä miulla ei ikinä minkään sortin lapsenkaipuuta ollut, kun en välttämättä edes lasta halunnut. Vasta kun mies rupesi asiasta puhumaan, niin totesin jokusen vuoden päästä, että mikä ettei kokeiltaisi. En osaisi enää elää ilman tuota pojua, mutten toista kaipaa.

 

Kyllä oltais.

 

Uskon että oltaisiin. Puhuimme paljon lapsettomuudesta jo seurustelun alkuaikoina. Tietenkin on vaikea tietää miten todellisuudessa kävisi, mutta silti uskon että suhteemme olisi kestänyt.

 

Todennäköisesti olisin ja oletettavasti suhde olisi paremmalla mallilla kuin nyt, kun lapsia on. Vasta lasten hankinta toi miehestä esiin suuremman määrän piirteitä, joiden kanssa on välillä vaikea elää. Mulle ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys, että haluaisin lapsia kenenkään kanssa, vaikka nuo olemassaolevat rakkaita ovatkin. (En esimerkiksi usko, että olisin missään vaiheessa lähtenyt mukaan hedelmöityshoitoihin, jos olisi osoittautunut, ettei lapsia luontaisilla menetelmillä tule.)

Tuo on juuri totta. On erilainen ihminen kaksin kuin lasten kanssa. Itsellä kun lapsenlapsiakin joita haluan yökylään ja kuopus kotona, on erittäin epätodennäköistä löytää miestä joka tähän sopeutuu. Enkä itse ehkä jaksaisi bvielä miehenkin lapsia ja lapsenlapsia, liikaa jatkuvasti kaikkea. Mulle riittää omat.

 

Oltais. Sillä vauva ei ollut meille mikään pakko. Sai tulla, jos oli tullakseen. Jos ei ois tullu, ni ei olisi ollut maailmaa kaatava juttu. Ja jos vielä vauvaa oltais kuitenkin haluttu, ni adoptio olisi ollut seuraava vaihtoehto.

Helppo tietysti sanoa noin, jos ei ole ollut lapsettomuusongelmaa.

Ap:n kysymykseen, en osaa sanoa. Kyllä varmaankin oltaisiin yhdessä.

Miusta noin on helppo sanoa, sillä miulla ei oo ikinä edes ollut vauvakuumetta. Ollaan tuosta miehen kanssa keskusteltu ja tultiin siihen tulokseen, että jos ei vauvaa olisi tullut, ni ei olisi maailmaa kaatanut. Ja samaa sanottiin jo silloin, kun jätettiin ehkäisy pois. Puhuttiin jo ennen ehkäisyn poisjättöä adoptiosta, sillä mie olisin alun perin mielummin adoptoinut.

Ei kaikille lapsen saanti ole mikään elinehto.

Aivan!

Ei olekaan mikään elinehto. Mutta sitä lapsenkaipuuta on vaikea (olettaisin) ymmärtää ihmisen, joka ei ole kärsinyt lapsettomuudesta.

Sen kyllä ymmärään, mutta miun olikin helppo sanoa noin, kuten alussa jo sanoin, sillä miulla ei ikinä minkään sortin lapsenkaipuuta ollut, kun en välttämättä edes lasta halunnut. Vasta kun mies rupesi asiasta puhumaan, niin totesin jokusen vuoden päästä, että mikä ettei kokeiltaisi. En osaisi enää elää ilman tuota pojua, mutten toista kaipaa.

Aivan, juuri tätä minäkin tarkoitin. Meillä ei miehellä ole ikinä ollut lapsen kaipuuta, mulla oli joskus teininä, mutta meni sitten ohi, kun hormoonitoiminta ja elämä muutenkin tasaantui.
Ymmärrän, että jonkun elämä tuntuu tyhjältä ilman lasta. Mutta kaikkien kohdalla näin ei ole.

 

Kyllä oltaisiin.

 

Mies on aina ollut mulle se tärkein. Lähtötilannehan oli alunperin mies ja minä ja kun lapset lähtee maailmalle yksi toisensa jälkeen on edessä taas se sama tilanne kuin vuosia sitten:me kaksi. Eli oltais pysytty yhdessä ilman lapsiakin.

 

Mies on aina ollut mulle se tärkein. Lähtötilannehan oli alunperin mies ja minä ja kun lapset lähtee maailmalle yksi toisensa jälkeen on edessä taas se sama tilanne kuin vuosia sitten:me kaksi. Eli oltais pysytty yhdessä ilman lapsiakin.

Aivan ja tuossa vaiheessa usein erotaan jos ei ole ollut muuta kuin lapset. Ei mitään yhteistä kun lapset kasvavat ja lähtevät.

 

Oltais ja ollaan edelleenkin,sillä poikkeuksella että tohon 6 vuoteen mahtuu 2 keskenmenoa ja 1 kohdunulkoinen jonka myötä lähti myös 50% mahdollisuuksista tulla raskaaksi.

 

Tosi vaikea sanoa. Mitenkään sen syyn takia kumpikaan ei olisi suhdetta lopettanut, mutta miten itse olisin kestänyt lapsettomuuden, en tiedä... Voi olla, että mulla olisi tullut niin paha masennus, ettei musta olisi enää ollut vaimoksi. Tai sitten voi olla, että olisimme jo vuoden kuluttua hakeneet adoptiota, ja olisimme nyt onnellisia adoptiovanhempia. Kuka tietää... kyllähän lapsettomuus on todella kova pala suhteelle, mut toisaalta kyllä mä luulen, et me kuitenkin oltais selvitty siitä huolimatta.

 

Me varmaan olisimme, mutta suhde ei olisi kovin hyvällä mallilla.

Pakko peesata tätä, me odotettiin esikoista melkein kolme vuotta ja mulle oli tullu jo melkonen pakkomielle koko vauva-asiasta, mutta kun ei jättänyt sillon, en usko, et olis jättänyt kuudessa vuodessakaan :heart:

 

Olisimme. Emme ole yhdessä lasten tähden vaan siitä huolimatta.

 

riippuu miten paljon sitä lasta haluaisin jne.. kun adoptio ei ole mahdollinen kaikille ja jos mikään hedelm.hoito auttaisi.. olisin kylläkin jo vuoden-kahden sisällä hakeutunut hoitoihin, enkä odottanut 6v että tärppääkö vai ei..

 

Vaikea sanoa, mutta luulen, että oltaisiin yhdessä silti.

 

Eiköhän oltais. En ole noin pitkää lapsettomuutta kokenut, jotain hajua siitäkin kyllä on.
Luultavasti oltas tossa vaiheessa jo harkittu vakavasti adoptiota, sillä vaikka lapset eivät olet "elinehto" ovat he tärkeä osa suhdettamme.

 

Olisin! Oltais toki jo parin vuoden yrittämisen jälkeen menty hoitoihin tai aloitettu adoptioprosessi.

 

Siis oltais tietty menty hoitoihin.

 

Kyllä me olisimme yhdessä.