Olisko teille OK jos miehenne haluaisi olla kotiherra useita vuosia?

Te toisitte rahan talouteen, se riittäisi mutta itselle ei erityisesti jäisi kun mies haluaisi toteuttaa itseään ja kaikkia ihania harrastuksiaan. Hoitelisi lapsia ja kotiakin, mutta toki vanhemmat lapset menisivät virikkeelliseen hoitoon. Olisko OK, että mies saa nauttia elämästään kotona?

 

En kyllä hyväksyisi vanhempien lasten virikehoitoa, jos lasten isä olisi kotona. Kerhotoiminta olisi erikseen, mutta mitään päivähoitomaksuja en alkaisi maksella, jos toinen vanhempi on kotona.

 

Olisi, musta olisi tosi ihanaa että itse saisin käydä töissä ja mies hoitaisi kodin, tekisi ruuat ja laittaisi lapset aamulla kouluun. Se olisi ihan paras ratkaisu, vaan kun ei ole taloudellisesti mahdollista.

 

Olisi jos se taloudellisesti on mahdollista.
Miten määritellään kotiherrana oleminen? Kotona mieheni nimittäin on nytkin.

 

Oikeastaan kävisi, jos minulla olisi parempi palkka.

Mies on meistä muutenkin se joka tykkää laittaa ruokaa ja siivoilee ja puuhastelee kotona. Häneltä se tapahtuu ihan luonnostaan, kun taas itse olen suht sokea sotkuille ja repsottaville tapeteille ym.

 

Olisi se ok. Paljon enemmän ok noin kuin että lapset tulisivat tyhjään kotiin koulusta tai joutuisivat liian pieninä päiväkotiin.

 

Tottakai.

 

Hyväksyisin kyllä, jos mies tekisi päivän aikana kaikki ne kotityöt, mitä minä ja ruoka olisi pöydässä kun tulen töistä. Viikatteen kanssa olen samaa mieltä, että virikehoitoon en lapsia laittaisi. Eikä laittaisi mieskään. Olkoot lapsukaiset ilman virikkeitä, jos kotona/kerhossa ym. niitä ei riittävästi saa

 

Kotona mieheni nimittäin on nytkin.

...ai mutta sori... meillä mieskin tuo rahaa talouteen, en ehkä hyväksyisi että hän sitä pelkästään kuluttaa, minunkin on saatava osallistua taloudellisiin päätöksiin perheessä.

 

On mies ollutkin kotona, mutta hoiti kyllä silloin lapsia minun ollessani töissä. Nyt kun olen taas 100% töissä, mies aloittaa opiskelun ja vuoden päästä sovimme että hän jää tekemään lyhennettyä työaikaa, jotta olisi enemmän kotona kun lapsi aloittaa koulun. Tämän mahdollistaa vain se että minä olen töissä, ja olen töissä hyvillä mielin kun tiedän että mies hoitaa kotia ja lapsia.
Mutta en hyväksyisi lasten tarhapäiviä jos mies olisi kotona, eikä hänkään veisi lapsia tarhaan ollessaan kotona.

 

Olis ok ja tästä on vitsailtukkin, että mun tarvis hankkia hyväpalkkanen duuni niin ukko vois jäädä pitämään kotia pystyssä On huomattavasti lahjakkaampi kotihommien suhteen, kuin minä

 

Ei olisi. Eika miehellekaan ok etta mina olisin vuosia poissa tyoelamasta. Tyo kuuluu olennaisena osana elamaamme.

 

Mä en varmaan edes päätyis miehen kanssa yhteen jonka unelmana olis jäädä kotiherraks. Mä oon ite niin anti-ura-ihminen että mä tykkäisin ite keskittyä kotiin.

 

Minulle tuo olisi käynyt oikein hyvin.

 

Kävisi mainiosti. Tekisin unelmatyötäni siinä vaiheessa. Harmi, että se unelmatyö on sellainen juuri, että tarvitsisin sitten sen kotiherran pyörittämään talouttamme. Uskon, että koska mies hoitaisi kaikki arkiaskareet sekä lapset (ei ne missään virikehoidossa olisi, kerhossa ehkä), ehtisin myös itse harrastaa sen lisäksi, että saisin tehdä sitä unelmaduunia, nähdä kavereita, ja perheaikaakin riittäisi enemmän kuin hyvin. Mies ei todellakaan tuhlaisi kaikkia rahoja, miksi ihmeessä? Yhdessähän niistä päätetään. Mutta koska unelmaduunin toinen hyvä vaihtoehto on kotirouvuus, niin olen onnellinen tästäkin. Ehkä osat joskus vielä vaihtuvat

Ilmeisen provokatiivisen ketjun ap

 

Ei olisi. Kyllä se mies on se, joka tuo sen "leivän pöytään". Siitä omanikin tuntee ylpeyttä, että hän on se päätoiminen henkilö, joka turvaa perheemme toimeentulon. On tärkeää tunteä itsensä tärkeäksi, ja ylpeyttä siitä. Minä taas olen se kotiäiti, ja pöyritän arkea muuten. Lapset ei tarvitse mitään virikehoitoa. Kyllä ne lapset tulee itse kasvattaa, jos niitä siunaantuu. Minun elämäntyöni on pitää huolta, että koko perhe on muutoin tyytyväinen, ja minä tunnen ylpeyttä siitä, ja todellakin itseni tärkeäksi. Harrastuksille ei ole ollut aikaa, sillä arjen pyöritys on sen verran työlästä, mutta jos aikaa liikenisi vaikka käydä jollain yleishyödyllisellä kurssilla kerran viikossa, niin ei miehelläni varmasti olisi paljoakaan sitä vasta, että joutuu katsomaan yksin lasten perään kerran viikossa. Yhteistuumin ajatellaan perheemme parasta. Jos lapsia hankkii, niin kyllä sitä on vaan asennoiduttava sitten äidiksi ja isiksi molempien.

 

Sopisi, paitsi virikehoitoa lapsille en hyväksyisi.

 

Minusta olisi tosi kiva idea ja mielelläni olisin vaihteeksi töissä jossain muualla ja tulisin valmiiksi katetun pöydän ääreen siistiin kotiin. Tällä hetkellä olemme molemmat kotona, kun työ on täällä (yritys). Tosin muiden hommien lisäksi saan tehdä ne kotityötkin. Siksi olisi kiva olla jossain muualla töissä eikä haittaisi, vaikka koko palkka menisi koko perheen hyväksi. Näin on nytkin, vaikka toki molemmat teemme töitä

 

Noin teemmekin, kunhan saan opinnot päätökseen ja palkka on sellainen, millä elättää perheen. Itse kotona ollessa olen tehnyt suurimman osan kotitöistä, käynyt lapsen kanssa kerhossa ja käyttänyt rahaa maltillisesti. Tätä odotan myös kotiherraltani eli ei lapsia hoitoon, ei älytöntä törsäämistä (en kyllä suvaitse sitä vaikka töissä kävisikin) ja kotonaolo ei ole mitään makoilua.

 

Ei olisi. Kyllä se mies on se, joka tuo sen "leivän pöytään". Siitä omanikin tuntee ylpeyttä, että hän on se päätoiminen henkilö, joka turvaa perheemme toimeentulon. On tärkeää tunteä itsensä tärkeäksi, ja ylpeyttä siitä. Minä taas olen se kotiäiti, ja pöyritän arkea muuten. Lapset ei tarvitse mitään virikehoitoa. Kyllä ne lapset tulee itse kasvattaa, jos niitä siunaantuu. Minun elämäntyöni on pitää huolta, että koko perhe on muutoin tyytyväinen, ja minä tunnen ylpeyttä siitä, ja todellakin itseni tärkeäksi. Harrastuksille ei ole ollut aikaa, sillä arjen pyöritys on sen verran työlästä, mutta jos aikaa liikenisi vaikka käydä jollain yleishyödyllisellä kurssilla kerran viikossa, niin ei miehelläni varmasti olisi paljoakaan sitä vasta, että joutuu katsomaan yksin lasten perään kerran viikossa. Yhteistuumin ajatellaan perheemme parasta. Jos lapsia hankkii, niin kyllä sitä on vaan asennoiduttava sitten äidiksi ja isiksi molempien.

Mun mies luojan kiitos tuntee ylpeyttä siitä että viettää todella paljon aikaa lasten kanssa ja pärjää kotirumbassakin samalla tapaa kuin minä. Ja minä taas tunnen ylpeyttä että voin mahdollistaa sen että mieheni saa tehdä lyhennettyä työaikaa eikä hänen elämänsä mene työjuhtana. Yhdessä tunnemme ylpeyttä siitä että kotimme on vahvasti kahdella tukijalalla. Jos työttömyys iskee, toinen alkaa tehdä enemmän töitä ja taas jos vaikka sairastuisin pärjää mieheni kotirumbassa. Ja onhan se ihanaa että lapsilla on kaksi tasavahvaa vanhempaa joihin tukeutua eikä 50-luvun roolitukset enää päällä. Ei ole naisten ja miesten töitä vaan asioita joita oppii jos ja kun haluaa.

Ja me todellakin olemme asennoituneet isäksi jä äidiksi. Tasavertaisiksi vanhemmiksi jotka yhdessä rakentava kodin lapsille. Kodin joka ei pikku tuulissa heilahda kun on kahden kortin varaan pystytetty.

 

Hyväksyisin kyllä miehen koti-isyyden, mutta en virikehoitoa enkä sitä, että mies harrastaisi kaiken aikaa omia harrastuksiaan.
Olen itse ollut pitkään kotiäitinä, joten tottakai mies saisi vuorostaan jäädä kotiin jos haluaisi.

 

Mulle kävisi oikein hyvin, että mies jäisi ns. koti-isäksi. En edes vaatisi, että hän tekisi kaikki kotityöt, vaan samalla mallilla mentäisiin kuinennenkin, että joko kotisiivooja käy tai sitten yhdessä laitetaan.. Todennäköisesti mies ei veisi nuorinta hoitoonkaa, käyttäisi kerhoissa yms kuten minäkin ollessani kotona... En kyllä ole jyrkästi ns. virikehoitoa vastaan.

Olisi ihanaa jos kotona olisi aina joku ottamassa koululaiset vastaan, voisin hyväälä omalla tunnolla tehdä tarpeenvaatiessa pitkää päivää... joku kuitenkin huolehtisi lapsille ruoan pöytään ja katsoisi että läksyt tulee tehdyksi, huolehtisi kodin juoksevista asioista, huolehtisi lasten harrastuksista.... yms..
Meillä mies on vaan aivan liian uraorientoitunut... On ollut 3kk lasten kanssa kotona ja mä olin töissä. Silloin mies sanoi, että alkoi olemaan ihan maksimi aika "pelkkää kotona oloa"..

 

Sopisi ja olisi ok, mutta vanhempia lapsia en haluaisi vietävän päiväkotiin. Sen sijaan puisto ja kerhotoiminta olis ok.

Itseasiassa haluaisinkin vaihtaa osia, mutta miestä EI kiinnosta. Vaikka se olisi hänelle täysin mahdollista, meidän tulot kun on lähes samat. Mutta siis, tykkään kotiäitinäkin olla, ei sillä.

 

Hyvin toimii. Mies on ollut kotona jo kohta 3 vuotta. Lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, mutta kovasti puuhaa riittää kotosalla. Joskus ihmettelen, että miten sitä jaksoi silloin, kun molemmat teimme täyttä työpäivää, mies oli paljon menossa työmatkoilla ja lasten kanssakin oli täysi työ. Nytkin on riittävästi puuhaa molemmilla, vaikka toinen on päivät kotona ja lapset isoja.

 

Hyvin toimii. Mies on ollut kotona jo kohta 3 vuotta. Lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, mutta kovasti puuhaa riittää kotosalla. Joskus ihmettelen, että miten sitä jaksoi silloin, kun molemmat teimme täyttä työpäivää, mies oli paljon menossa työmatkoilla ja lasten kanssakin oli täysi työ. Nytkin on riittävästi puuhaa molemmilla, vaikka toinen on päivät kotona ja lapset isoja.

Mekin just mietittiin miehen kanssa että kyllä se elämä olisi rankempaa, jos molemmat kävisi töissä täyttäpäivää. Nyt mies toki ottaa vastuun työssäkäymisestä ja elatuksesta ja meidän vyö on kireämmällä. Mutta toisaalta hän saa nauttia ihan täydestä ylläpidosta työn ulkopuolella... Kuka normaalisti saa vetää lähinnä lonkkaa vaan vapaa-ajalla; ei tartte pestä pyykkiä, laittaa tiskejä, imuroida, siivota, käydä kaupassakaan juurikaan.... ;D Ja mä toki teen hyvin paljon kotitöitä ja hoidan juoksevat asiat usein yksin, mutta mulla on siihen aikaa ja energiaa kun en käy töissä Lastenhoito ja heidän kanssa oleminen menee kutakuinkin puoleksi kun mies on vapaalla.