Oman Tahdon kasvu ja Uhma 1v8kk

Meillä on nyt alkanut nämä iki-ihanat huuto-tahto-kiukku-kohtaukset. Saattavat alkaa aivan puskan takaa yllättäen; kuten se että antaa iltapuuroon vadelmia lautaselle, kun poika olisi itse halunnut ne syödä suoraan pussista. Tai leikkipuistossa kun on aika lähteä kotiin hän saattaa iloisen reippaasti heiluttaa ja lähteä, mutta oven sulkeuduttua alkaa kiukku kun haluaisikin takaisin... Tai ulos mennessä hän haluaisi tielle ja kun kielletään alkaa kiukku/uhma..(lähellä on vilkas tie, jonne hänellä ei lupa mennä ja hän tietää sen). Lista on pitkä, eli kaikkia ei pysty ennakoimaan aina, suuren osan kylläkin.

Mutta, nolointa tietty on ne "yleisillä paikoilla" tapahtuvat huuto-kiukut joihin tuntemattomien ihmisten kommentit pahentavat omaa oloa. Tänään kannoin poikaa huutavana ja rimpuilevana kilometrin verran kotiin, kun olimme ulkoilemassa ja kiukku tuli aivan puskan takaa taasen.

Nyt näitä kiukkuja tulee, jos ei nyt ihan päivittäin, niin sanotaan että usean kerran viikossa. Ilmeisesti oma tahto kehittyy hurjaa vauhtia. Meillä kohtaukset menee ohi joskus nopeasti, joskus kestää kauemmin. Ainoa ns. nopea apu siihen on tutti -josta ollaan kovaa vauhtia kyllä vieroittumassa. Eli hän saa tutin vain nukkumaan mennessä illalla. Mutta kun kiukkukohtaus on, hän saattaa väliin huutaa tuttia.

Pitkän sepostuksen loppuun tämä varsinainen asia, eli teenkö täysin väärin kun en sitä tuttia kiukkukohtaukseen anna? Hän ei ole päivisin tuttia saanut kohta 4kk. Ja toinen asia, kuulisin mielelläni millaisia kortteja teillä on hihassa ollut, eli millä jaksatte kohtaukset itse/saatte rauhoitettua tilanteen... Annatteko huutaa rauhassa vai viettekö väkisin sisälle/vaunuihin tms. Kirjoituksestakin varmaan näkyy että esikoinenhan tämä meidän poika on ja ystäväpiirissä ensimmäisiä pikku-kiukkupusseja...

Loppuun vielä kiitokset teille tänään vastaan tulleille usean lapsen äideille, joilta sain rohkaisevan hymyn kun kannoin huutavaa lasta kotia kohti. :flower:
 
En osaa muuta sanoa kun meillä jos pojalla 1 1/2v tulee kiukkukohtaus niin rauhallisesti ekana selitän tilanteen ja koitan saada juttelemalla sisälle. Jos se ei tehoa niin sit pitää kantaa vaan huutava ipana sisälle :D Ja ite en tuota tuttia antas vaikka kiukkuaa jos kerran hyvää vauhtia ootte siitä luopumassa.
 
Samaa olen minä pähkäillyt että mitä kiukun kanssa pitäisi tehdä. Esikoinen kanssa kyseessä. Itse olen päätynyt siihen, että en ala mitään neuvottelemaan, vaan vien aiotun asian pienen kiukkupussin kanssa loppuun tekemättä siitä mitään sen kummempaa numeroa. Huusi ja potki kaveri sitten tai ei. Toki sanon, että "sinua suututtaa nyt se ja se asia, mutta kyllä se kiukku menee kohta ohi", mutta mitään ihmeellistä lepyttelyä en aloita, sillä mitä enemmän juttelen, sitä suurempi raivo syntyy. Yleensä kiukku loppuu kuin seinään, kun pikkuista suututtanut asia on ohi.

Mitä mieltä kokeneemmat äidit ovat? Mitä tällöin pitäisi tehdä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pöhinä:
Samaa olen minä pähkäillyt että mitä kiukun kanssa pitäisi tehdä. Esikoinen kanssa kyseessä. Itse olen päätynyt siihen, että en ala mitään neuvottelemaan, vaan vien aiotun asian pienen kiukkupussin kanssa loppuun tekemättä siitä mitään sen kummempaa numeroa. Huusi ja potki kaveri sitten tai ei. Toki sanon, että "sinua suututtaa nyt se ja se asia, mutta kyllä se kiukku menee kohta ohi", mutta mitään ihmeellistä lepyttelyä en aloita, sillä mitä enemmän juttelen, sitä suurempi raivo syntyy. Yleensä kiukku loppuu kuin seinään, kun pikkuista suututtanut asia on ohi.

Mitä mieltä kokeneemmat äidit ovat? Mitä tällöin pitäisi tehdä?
Näin minäkin teen. Eikä se edes kuuntele raivopäällä. Ei sitä periksi voi antaa kiukun ehkäisemiseksi.
 
Ei missään tapauksessa tuttia!
Ne pikkupirulaiset huomaavat heti tämän äidin heikon kohdan ja käyttävät sitä hyväkseen joka kerta... ;)

Meillä siis saman "ongelman" (eihän se oikeasti ongelma nimittäin ole, vaan kuuluu normaalina osana lapsen kehitykseen) kanssa on kamppailtu ja jonkin aikaa, ja se on huomattu, että jos kerran antaa periksi niin sitten lapsi olettaa saavansa tahtonsa läpi aina.

Meilläkin nämä kohtaukset alkavat ihan järjettömistä pikku syistä ja loppuvat yhtäkkiä kuin seinään: esim. kerran yritin lepytellä lasta tuloksetta vaikka kuinka kauan ja sitten kun en enää jaksanut, menin avaamaan parvekkeen oven ja itku lakkasi heti - "äiti kato orava!" huusi lapsi ja oli muina miehinä kuin ei olisi koskaan huutanutkaan... :)

Mutta meillä siis nykyään tehdään suunnilleen samoin kuin Pöhinä, eli sanotaan jotain siihen suuntaan, että "nyt sinua kiukuttaa ja harmittaa (ja sanotaan kiukun syy, jos se on tiedossa), mutta odotetaan että kiukku menee ohi(/ei silti saa tehdä jotain mitä kiellettyä on ollut tekemässä/tms.)" ja sitten annan olla ja odotan, että kiukku menee ohi. Jos taas ollaan vaikka pihalla ja pitäisi mennä sisälle, tai illalla pitäisi mennä sänkyyn, niin silloin en odota, että itku lakkaa vaan kannan sisälle tai sänkyyn. Yleensä kiukku näissä tapauksissa lakkaakin sitten heti kun sisällä näkee jotain kiinnostavaa, tai iltaisin kun sängyssä odottaa unikaverit tai iltasatukirja.

Jaksamista kaikille kohtalotovereille! :hug:
 
Meillä tuo kiukkuaminen on päivittäistä, jollei ihan tunnittaista. :kieh:

Me otettiin pari viikkoa sitten meidän juuri 1v8kk tutti pois. Pitkään mietin että vittiikö, monestakin syystä, mutta otettiin. Meilläkin tutti toimi loistavana tulppana tuollaisten raivareiden hillitsemiseen. Nyt on sitte yritettävä muuta.

Mä en oikein jaksa reagoida siihen raivoamiseen, jos siihen ei selvästikään ole syytä (noh, taaperon mielestä siihen on aina syy, mutta äiti voipi olla eri mieltä...). Jätän raivoamaan yksinään, välillä käyn kuulostelemassa kuulumisia ja yritän kiinnittää huomion johonki pois raivolta, mutta yleensä se johtaa vain raivon yltymiseen. |O Siispä annan olla. Hetken päästä tulee nauravaisena ja alkaa tohottaa jotain ihan muuta.

Julkisesti raivotessa saatan ottaa "niska-perse"- otteen ja kantaa tilanteesta kotiin tms. pois, niin kuin tänään juuri puistosta. Raivo saattaa laantua, kun poistumme paikalta, siis ihan puiston välittömästä läheisyydestä ja saataakin lähteä ihan tyytyväisenä sitten kotiin.

On tää välillä hermoa raastavaa, mut on noi ihania. :heart:
 
:wave: Moi!

Meillä alkoi reilu 1,5 v. iässä mahdoton tuttineuroosi, johon sitten loppujen lopuksi tehosi voimakas tutinkäytön rajoittaminen. Kolmisen viikkoa huusi tutin perään pitkin päivää, joskus tunninkin kerrallaan mutta kun en periksi antanut, on nyt tyytynyt saamaan tutin vain illalla hampaiden pesun jälkeen nukkumaan mennessä ja päiväunille mentäessä. Jos tulee iso itku tai huuto, rauhoitellaan muuten. Vaikka siis tuttia pyytäisikin. Jos ihan oikeasti on joku harmitus eikä äidin syli auta, annan unirätin (=mun yöpaita) ja se auttaa useimmiten.

Muuten uhmaan ei kai auta mikään :| Periksi en anna mutta sotansa on valittava huolella, joka asiasta ei jaksa nipottaa ja harhautusta käytän aina kun mahdollista. Jos kaupassa tms. alkaa huutaa ja potkia, reipas syliote ja kotiin. Joskus rauhoittuu nopeiten niin ettei noteeraa mitenkään.
 
Meillä myös 1v8kk ikäinen poika.
Ja todella, enpä ois uskonut että noin pienessä pojassa on niin kova tahto. Ja miten älyttömistä asioista niitä kiukkuja tuleekaan. Sellaset itsestään selvät asiat mitä vaikkapa ei ole saanut ottaa niin niistä nyt sitten tapellaan. Esim. avaimet. Hohhoi kun itellä jo harmittaa aina etukäteen kilistellä avaimet esiin kun tullaan sisälle.
Mut sitähän se uhma on.

Välillä mua naurattaa kun vaan rauhallisesti jatkan kieltämistä ja vien asiat loppuun. Toinen huutaa naama punasena ku palosireeni vieressä. Välillä kiipustaa omaan sänkyyn mököttämään ku en huomioi mut tulee äkkiä kyllä takas.
Mut sitten ku itellä ei huumori oikein kuki joka hetki päivän päätteeksi eikä jaksais tapella niin kyllä saa sataan laskea että ei itellä tuu itku.

Noi uhmat on niin älyttömistä asioista. Mut onneksi meillä ei kovin pahana vielä ainakaan, mutta kyllä tässäkin on ihmettelemistä kun ennen niin kiltti poika on ollut. Pitää koittaa ite vaan järkeillä, että pitäähän sitä luonnetta vähän pojulla ollakin. Mut eihän sitä kokonaan saa pois ottaa. Eikä siitäkään hyvä heilu jos antaa periksi.
Oon huomannu, että jos vaan jaksaa olla ite suht rauhallisesti ja selittää asiat pikkuselle niin äkkeemmin menee ohitte.

Meillä esikoinen ja kaikki tietty uutta. Kyllä tästäkin asiasta monenlaista mielipidettä oon kuullut vaikkapa sukulaisilta, mutta koitan pitää oman pääni. Kyllä noita kolmen pennin neuvojia aina riittää. Parhaat neuvot tulee yleensä sellasilta (heidän mielestään) joilla ei lapsia ole vielä ensimmäistäkään.


 
vanhemman täytyy pysyä rauhallisena, eikä antaa periksi jos on jotain antanut ja olla johdonmukainen kasvatuksessa. aina se ei ole helppoa.. omalla kohdallanikaan... mutta että pienestä pitäen tilanteeseen puututaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja SariS:
Meillä myös 1v8kk ikäinen poika.
Ja todella, enpä ois uskonut että noin pienessä pojassa on niin kova tahto. Ja miten älyttömistä asioista niitä kiukkuja tuleekaan. Sellaset itsestään selvät asiat mitä vaikkapa ei ole saanut ottaa niin niistä nyt sitten tapellaan. Esim. avaimet. Hohhoi kun itellä jo harmittaa aina etukäteen kilistellä avaimet esiin kun tullaan sisälle.
Mut sitähän se uhma on.

Välillä mua naurattaa kun vaan rauhallisesti jatkan kieltämistä ja vien asiat loppuun. Toinen huutaa naama punasena ku palosireeni vieressä. Välillä kiipustaa omaan sänkyyn mököttämään ku en huomioi mut tulee äkkiä kyllä takas.
Mut sitten ku itellä ei huumori oikein kuki joka hetki päivän päätteeksi eikä jaksais tapella niin kyllä saa sataan laskea että ei itellä tuu itku.

Noi uhmat on niin älyttömistä asioista. Mut onneksi meillä ei kovin pahana vielä ainakaan, mutta kyllä tässäkin on ihmettelemistä kun ennen niin kiltti poika on ollut. Pitää koittaa ite vaan järkeillä, että pitäähän sitä luonnetta vähän pojulla ollakin. Mut eihän sitä kokonaan saa pois ottaa. Eikä siitäkään hyvä heilu jos antaa periksi.
Oon huomannu, että jos vaan jaksaa olla ite suht rauhallisesti ja selittää asiat pikkuselle niin äkkeemmin menee ohitte.

Meillä esikoinen ja kaikki tietty uutta. Kyllä tästäkin asiasta monenlaista mielipidettä oon kuullut vaikkapa sukulaisilta, mutta koitan pitää oman pääni. Kyllä noita kolmen pennin neuvojia aina riittää. Parhaat neuvot tulee yleensä sellasilta (heidän mielestään) joilla ei lapsia ole vielä ensimmäistäkään.
Älyttömistä asioista...nojuu, kuten siitä että syömään käydessä se lusikka pitää ehottomasti saada ottaa tiskinoneesta eikä sieltä syömäväline laatikosta. Sillä ei tietty oo merkitystä että kone on tyhjä :| On kyl todella sitä älytöntä uhmaa tullu ja karjuu, kirkuu, viskoo tavaroita, puree, lyö, kulkee rinkiä, makaa ja potkii...
 
mulla on kuopus nyt 1v7kk ja ihan tuttua nämä mitä tässä ketjussa on kerrottu.
esikoisen kanssa sitä oli ihmeissään kiukun tullessa mutta nyt tajuaa että maailmaan mahtuu huutoa ja jos on jotain linjaa pitänyt asiassa kun asiassa niin ei kannata periksi antaa =)
tämän ikäisen huomion saa aika helposti käännettyä poiskin kiukun tullessa mutta kyllä minusta 3-5 vuotiaan uhma ja kiukku on toista luokkaa, varsinkin kun sitä huomiota ei enää niin vaan asiasta saa pois.

 
Meillä myös pian 1 v 8 kk pojalla on alkanut uhma kolkuttelemaan ovelle. Huutokohtauksia tulee esim. ulkoa sisälle tultaessa, tai jos haluaa isolta siskolta jonkun esineen yms. Ekaks yritan puhumalla rauhoittaa ja jos ei auta annan hänen kiukutella itsekseen ja yleensä jonkun ajan päästä rauhoittuu. Ulkoa kannan väkisellä sisälle toisen huutaessa. Tuttia kiukkuiluun en ole enään antanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja HeMa05:
mulla on kuopus nyt 1v7kk ja ihan tuttua nämä mitä tässä ketjussa on kerrottu.
esikoisen kanssa sitä oli ihmeissään kiukun tullessa mutta nyt tajuaa että maailmaan mahtuu huutoa ja jos on jotain linjaa pitänyt asiassa kun asiassa niin ei kannata periksi antaa =)
tämän ikäisen huomion saa aika helposti käännettyä poiskin kiukun tullessa mutta kyllä minusta 3-5 vuotiaan uhma ja kiukku on toista luokkaa, varsinkin kun sitä huomiota ei enää niin vaan asiasta saa pois.
Kun kääntyskin...taitaa olla 45min pisin raivari eikä jätkä näe/kuule mitään yrityksiä kääntää huomio. Ellei ehdi ennalta ehkästä.
 
No näin! just tässä oon hihitelly itekseni koska meidän 1,7vee tyttö veti kilarit koska kehtasin laittaa hänelle "väärän" ulkotakin päälle. Ois halunnu toisen likaisemman.. Jäi kauppareissu tekemättä koska mä en luovuttanu.
Meilläkin yhä tutti käytössä mutta vaan sänkyyn mentäessä saa sen. Huutelee kyllä tuttia aina kun joku asia harmittaa. Mä sit aloin matkimaan sitä huutelua mikä taas saa tytön aina nauramaan.. uskomaton tuttitaantuma hänellä.
Tänään kirkuminen väsytti joten halusi nukkumaan (saadakseen tutin). Mulle se sopi, nukkukoon sitten päikkärinsä etuajassa. Meneepähän aikaisemmin sitten iltaunille..
 
Meillä on täällä uhmakas 1.1 kk vanha poika. Olen välillä ihan ihmessään, että mitä teen hänen kanssa. Siis voiko tuo uhma alkaa jo näin aikaisin. Ei saa laittaa lakkia päähän, ei saa pukea, ei saa ottaa kädestä pois mitään tavaroita tai yleensäkkään tehdä mitään tai muuten tulee heti kauheat raivarit. Ulkona kiukutellaan ja sisällä kiukutellaan ja missään ei ole hyvä olla. Niin paitsi mun sylissä. Me ollaan just kuukausi sitten aloitettu perhepäivähoidossa, joten mietin, että voiko sillä olla jotain tekemista tuon raivoamisen kanssa. Voiko hän olla niin loukkaantunut mulle ja siksi kiukuttelee. Luulen, että on se varmasti rankkaa olla äitistä erossa kun aikaisemmin on saanut olla äitin kanssa kokoajan. Kertokaa teidän kokemuksia. On se välillä tosi raskasta kuunnella tuota raivoamista... :(
 
huh,ei meijän neiti olekkaan ainut joka sapi kamalia raivareita ja huuto,potkimis,heittely kohtauksia,pyöritään lattialla,viskellaan kaikki mikä vaan käteen osuu,tai sitten paiskotaan ovia,lähinnä nyt keittiön kaappien..mutta huh,miun hermo vielä pitää,mutta mieheltä pinna palaa herkemmin..ja kaikki tuo vaan tutin tähden,kyllä tuo tutti on joku maaginen juttu..hoidossa ei saa ollenkaan tuttia,edes päiväunille eikä siellä mitään ongelmaa asian suhteen,mutta annas olla kun kotiin tulee,heti ovelta kiekasee aannaa tuti..ja jos et anna,niin sillo se alkaa..
yrität vaikka mitä,syliä,leikkiä tjm..ei mikään auta..vaan huuto on korvia huumaava,varmaan kuuluu naapuriin asti. :eek:

tänän tein aamulla silleen kun tutit yhdessä rasiassa tiskikaapissa,laitoin tutit pois sieltä ja näytin hälle sitten että ei ne tutit täällä enää ole,kato vaikka,ja neiti katto,ja huuto loppu siihen :eek:
kotona saa tutin päikkäreille ja yöksi,vaikka tiedän että pitäs luopua tosta luupasta kotonakin.

tyttö kohta 2v.
 
Meillä myös pikkumies 1.6vee huutaa äidiltä korvat lukkoon jos ei pikkuauton ovi aukea (kas kun ei kaikista vaan aukea, huokaus) tms, tosin huomaan että vähän helpommin jo rauhoittuu, huutelee siis itsekseenkin leikkiessään. Olen koittanut itse pysyä rauhallisena ja selitellä että juu harmittaa, mutta nyt tehdään näin. Miehen kanssa on jo yhteinen vitsi tämän esikoisen kanssa kun toiselta alkaa pinna kiristyä ja äänensävy kiristyä että se rauhallisempi toteaa:" se on sitten mukava kehitysvaihe tämä... Tai neuvolaa lainaten, lapsi ilmaisee pettymyksen tunteita... :LOL: "
 
Meillä on nyt just 1v8kk raivopää täällä kotona, eikä ole päivää ettei ainakaan yhtä kohtausta tulis. Välillä poika on kuin itse aurinko, mutta jos pienikin juttu menee vastoin hänen tahtoaan niin karjunta ja tavaroitten heittely on sen mukaista.

Kaupassa ei enää päästä kärryyn istumaan huutamatta ja potkimatta, pihassa autosta kotiovelle ei päästä ilman huutoa, päiväunille pukeutuminen (nukkuu ulkona parhaiten) ei onnistu ilman pientä kiukkua, tosin sitten kun asettuu vaunuihin niin on ihan tyytyväinen eli tuntuu että hänelle se on vaan osa koko päikkärirutiinia, minkä jääminen pois ei kyllä mua haittais :whistle: Kun muuten lähdetään ulkoilemaan niin pukeutuminen on ihan ok.

Eniten mua haittaa se että tuota entistä innokasta kylpijää ei saa enää kylpyyn eikä suihkuun. Naapurit varmaan luulee että me tehdään tolle jotain pahaa kylppärissä, kun toinen huutaa kuin syötävä jos sitä yrittää edes kipon avulla kastella. Tän kun sais hoidettua niin oisin jo kovin tyytyväinen.
Oon yrittänyt sitäkin että poika on saanut kastella mun päätä suihkulla ja se onkin hänestä tosi kivaa, mutta omaa päätään ei anna edes hipasta...
Ja ennen siis tykkäsi istua kylvyssä kovastikin...
 

Yhteistyössä