Ongelma koiranpennun kanssa

Meillä on 4 kk ikäinen pohjanpystykorva. Muuten aivan ihana ja pikkuhiljaa alkavat opit menemään perille.

Mutta ongelmana meillä on se, että koira puree paljon. Ja varsinkin lapsia on vähän väliä näykkimässä. Maitohampaat ovat terävät ja pitäisi sen kuitenkin oppia olemaan purematta.

Luin kaikenmaailman opuksia ja järkevin ohje oli, että koira saa vähän käyttää suutaankin, mutta sen on opittava, että ei pure lujaa. Silloin pitää kiljaista kimakka ai ja jättää koira ilman huomiota hetkeksi. Tämä toimii hyvin aikuisten kohdalla, mutta noita lapsia se haluaisi selvästikin pomottaa.

Joskus jos hän on oikein raisuna, eikä rauhoittelu auta, pistämme sen kiinni, sisätiloissa. Se ei tunnu kovinkaan järkevältä vaihtoedolta, mutta joskus tuntuu, että lasten turvallisuuden vuoksi on pakko.

Tähän ongelmaan olisi mukava ssada joku hyvä neuvo. Koira on aivan ihana ja lutuinen muuten, mutta lasten turvallisuus ajaa kyllä koiran edelle.
 
Aikuinen tekee selväksi, ettei lapsiin käytetä hampaita lainkaan. Lasten kanssa ei siis ole sopivaa käyttää hampaita edes vähän. Itse yrittäisin tuossa kohtaa säpsäyttää koiraa tiukan kiellon lisäksi. Eli vahtisin tarkkaan koiraa esim lehti kädessä ja heti, kun ottaa hampailla kiinni kovalla äänellä ärähtäisin ei ja löisin lehdellä pöydän kulmaa, seinää tms kovaa. Koira pitäisi tämän jälkeen jättää hetkeksi huomiotta ja ärähtää luota pois, jos luokse pyrkii. Sama toistetaan heti seuraavalla yrityskerralla. Pitäisi aika äkkiä mennä perille, jos ei muuta ongelmaa ole.
 
No jotain tuon tapaista tässä onkin tehty. Ei mulla mitään lehteä ole ollut kädessä, vain tiukka ei ja otan saman tien pois lapsen läheltä. Kai se pitää vain luottaa, että tuo on ohimenevä vaihe.

Eihän se koirakaan koko ajan ole niiden kimpussa. Tänään aamusella oli jonkun aikaa, mutta nyt menee taas hyvin.
 
luu
Meillä kuukautta vanhempi koira, joka on jo lopettanut näykkimisen lähes kokonaan.

Aluksi näykki koko ajan, varsinkin lapsia.

JOKA KERRAN kun koira näykkäsee ihmistä, möreällä äänellä kielto (esim. EI). Kun jatkaa eristykseen esim. häkkiin josta kuitenkin näkee perheen. Koiran vinkuessa häkissä, sitä ei huomioida mitenkään (edes katsomalla). Kun häkissä on hiljaista ja rauhallista päästetään pois.

Luita ym. sallittua järsittävää paljon. Hampaat vaihtuvat ja ikenet kutisevat.

Itse ajattelen, että kaikki mikä on kiellettyä aikuiselta koiralta, on kiellettyä myös pentuna. En halua aikuisen koiran edes leikillään näykkivän minua. Näin lastenkin kanssa toimin. Puremista ei hyväksytä aikuisilta ihmisiltä, joten en sitä suvaitse uhmaikäiseltäkään.

Toivottavasti vinkeistä jotain apua. Aikaa ja kärsivällisyyttä! Koiran kasvaessa näykkiminen kyllä vähenee itsestäänkin (yleensä).

Tarjoa koiralle kivaa sallittua tekemistä, missä lapsetkin ovat mukana. Anna lasten esim. ruokkia koira.
 
"palma"
Tämä toimii hyvin aikuisten kohdalla, mutta noita lapsia se haluaisi selvästikin pomottaa.
Tai sitten se vain haluaa leikkiä loputtomiin, kuten pennuilla on tapana. Ei kielletyn asian jatkaminen tarkoita automaattisesti pomotusta, vaan sitä, ettei koira ymmärrä kieltoa tai pysty vielä impulssejaan hillitsemään. Suun käyttö on koiranpennuille yhtä luontevaa kuin vauvoille, joten siitä voi päätellä, ettei niin mieluista hommaa hetkessä pysty lopettamaan.

Puremisen alkaessa tarjoa suuhun jotain sallittua esinettä. Jollei auta ja näykkiminen jatkuu, niin sitten vasta leikin lopetus ja kohtuumittainen huomioimattomuus. Lasten asemaa pennun silmissä kannattaa vahvistaa siten, että koira saa kaiken lasten jälkeen, niin ulospääsyn, ruoan kuin hellyydenkin.
 
"vieras"
Yhdyn edellisiin ja kyllä se ajanoloon helpottaa. Varmaan kantsii pitää huoli etteivät lapset riehu koiran kanssa koska ainakin meillä silloin koira innostu eikä osannut varoa niitä hampaitaan. Samoin kannattaa lapsille sanoa että eivät ainakaan lähde juoksemaan jos koira näykkii, nimittäin silloinhan se koira vaan innostuu entisestään. Koirakoulussa yks ohjaaja käski antamaan lapselle risun esim vyötärölle jolla sit heti koiranpennulle räpsäys kun näykkii. Its en oikein ko ohjeelle lämpiä.
 
Tuo on hyvä ohje että aina kun alkaa purra niin kielto ja sit tarjotaan tilalle luvallista purtavaa. Moni koira kun vaan innostuu siitä jos aletaan kiljahteleen ja karjahteleen tms.

Meidän koira on aina ollu kova käyttään suutaan mutta hyvin on tuolla keinoin saatu kitkettyä ja nyt isompana jos koittaa alkaa hampailla kaluamaan niin napakka kielto kyllä lopettaa homman.
 
"vieras"
Pennut innostuu siitä, kun kiljahdellaan ja juostaan karkuun.
Meillä on ollut 4 koiraa ja kaikki olleet leikkiessään näykkimässä kaikkien käsiä. Kieltoa vaan, meillä siinä 4-5kk kohdalla vähentynyt ja puoli vuotiaana loppunut kokonaan.
 
"palma"
[QUOTE="vieras";24451696]Pennut innostuu siitä, kun kiljahdellaan ja juostaan karkuun.
[/QUOTE]

Eihän kukaan karkuunjuoksemista ole ehdottanutkaan. Kiljahduksella on tarkoitus matkia koirien omaa kieltä, koska sana "ei" on loppujen lopuksi aika hidas opettaa koiralle, koska sitä käytetään tuhannessa eri asiayhteydessä. Pennulle se voi siis olla ihan puron solinaa korvissa vielä pitkään, eli aika merkityksetöntä.
 

Yhteistyössä