Onko ihminen ja eläin samalla viivalla?

Herättelenpä keskustelua tämmöisestä aiheesta =)

Olen hiljattain tutustunut koiramaailmaan. Koiria toki olen tuntenut pidempäänkin. Koirien taustajoukot, me omistajat, kasvattajat ym.olemme kovin erilaista porukkaa.

Jotkut suoratsaan palvovat eläimiä, rakastavat niitä yli kaiken, jopa enemmän kuin ketään ihmistä koskaan. Yhä enemmän näkee eläimistä, varsinkin koirista käytettävän sanaa -Hän. Jotkut ajattelevat eläimen hengen olevan yhtä arvokkaan kuin ihmishengen. Eläin ja ihminen ovat monelle siis yhtä arvokkaat.

Minulle ihminen on aina eläintä arvokkaampi. Olkoot eläin kuinka rakas ja suloinen tahansa en ikinä voisi pitää sitä yhdenkään ihmisen yläpuolella. Ihmisyys on jotain niin suurta ja syvää että fiksuinkin eläin jää siitä kauaksi. Lisäksi minä uskon että ihmisellä on sielu, eläimellä ei.

Toisaalta on niitäkin eläimen omistajia jotka eivät pidä eläimen henkeä ja hyvinvointia minkään arvoisena. Ihme kyllä on monia eläinparkoja jotka kärsivät ihmisen piittaamattomuudesta ja julmuudesta. Toisaalta on paljon ihmisiäkin jotka kärsivät lajitovereidensa piittaamattomuudesta ja julmuudesta. Jälkimmäisestä kannattaisi olla ehkä enemmän huolissaan.

Oh hoh...kuulostipas hiukka naivilta mutta antaa mennä

 

Minun mielestäni ehdottomasti koira on yhtä arvokas kuin ihminen, ellei arvokkaampikin. Tekisin mitä vain oman koirani puolesta eikä mikään ole minulle ollut rankempaa kuin ensimmäisen ikioman koiran kuolema. Tiedän että monet kammoksuvat minun ajattelutapaani, mutta meitähän on monenlaisia! Joskus ajattelen koiran olevan ihmistäkin arvokkaampi, kun ajattelee mitä kaikkea ihmiset tekevät tahalaan, hirveitä, julmia tekoja ja rääkkäävät sekä eläimiä että ihmisiä. Koira on pyyteetön, luottavainen olento eikä vahingoita ketään tahallaan.

Elämäsnä arvokkuuden ja kohtelunsa puolesta koira ja ihminen ovat minulle samalla viivalla, mutta muistakaamme kaikki koiranomistajat että laumassa koiran paikka ei missään nimessä ole ylimpänä. =)

 

\

Minun mielestäni ehdottomasti koira on yhtä arvokas kuin ihminen, ellei arvokkaampikin. Tekisin mitä vain oman koirani puolesta eikä mikään ole minulle ollut rankempaa kuin ensimmäisen ikioman koiran kuolema. Tiedän että monet kammoksuvat minun ajattelutapaani, mutta meitähän on monenlaisia! Joskus ajattelen koiran olevan ihmistäkin arvokkaampi, kun ajattelee mitä kaikkea ihmiset tekevät tahalaan, hirveitä, julmia tekoja ja rääkkäävät sekä eläimiä että ihmisiä. Koira on pyyteetön, luottavainen olento eikä vahingoita ketään tahallaan.

Elämäsnä arvokkuuden ja kohtelunsa puolesta koira ja ihminen ovat minulle samalla viivalla, mutta muistakaamme kaikki koiranomistajat että laumassa koiran paikka ei missään nimessä ole ylimpänä. =)

Hmmm...arvasinkin että lapseton olet Ajattelin joskus juuri noin miten sinä tekstisi aloitit.Ja kyllä,rakastan koiria suuresti,perheessämmekin asustelee kolme ihanaa koirankuonolaista.Kesällä perheeseemme syntyi vauva ja kyllä se vauva on kuitenkin se kaikista kallein kulta jos pitää vastata että ovatko samalla viivalla

 

Kyllä meilläkin on koirat aikas korkealla arvoasteikossa ja esim. kun koira on tullut matkansa päähän, se on aiina kamala shokki mulle. Viime jouluna meiltä kuoli yksi hännänheiluttaja ja viimeksi tänään sitä on muisteltu lämmöllä. Nuorempana touhusin vapaa-aikana paljonkin koirien ehdoilla, illat meni metsissä rämpiessä ja kaikki kaverit oli koiraihmisia, koska "vain ne pysty ymmärtään asioita..."
Mutta sitten syntyi meillekin ihana pieni ihmislapsi. Etukäteen jännäsin, että mitäs sitten jos kaikki ei sopudu tai jos on allergiaa tai tai... Kummasti siinä vaiheessa kun se lapsi on syntynyt, arvot muuttui niin, että eipä tarvitsisi sekuntia miettiä mitä tekisi jos allergia tulisi tai jotain muuta. No onneks tuo allergia ei ole kovin todennäköistä, eläähän lapsi koko ajan siedätyshoidossa
Mutta en kuitenkaan kuulu siihen sakkiin joka lapsen tulon jälkeen unohtaa koirat kokonaan. Koirienkin on meillä saatava "lapsettomat" hetkensä, jolloin ne ovat ykkösiä. Eli sikäli ne arvostetaan korkealle. Kaikkien on meidän perheessä vaan sopeuduttava tilanteeseen, niin koirien lapsen kanssa toimimiseen, kuin lapsen koirien kanssa olemiseen. Mutta jos valita pitäisi niin sen tietäs heti: kyllä se ihminen kuitenkin koiran ohi ajaa.

 

Meillä koira+kissat ovat rakkaita perheenjäseniä ja ne saa erittäin hyvän hoidon.
Mutta toki lapset menee eläinten edelle.

 

Koirat ovat ihania ja verrattomia kavereita mutta missään nimessä ei ihmisen kanssa samalla viivalla. Meillä on bullmastiffi uros oikein reipas ja luotettava koira, mutta jos tulee valinta eteen perheenjäsenen (ihmisen) terveyden kannalta esim. allergiaa niin kyllä koira lähtee eikä esim.mies tai oma lapsi johan sen järkikin sanoo

 

hyvä aihe ap B) tuntuu tosiaan monesti unohtuvan monilla

tottakai oman koiran kuoleminen sattuu ja lujaa :ashamed: mutta ainakin yhtä paljon sattuu läheisen ihmisen kuolema ja vielä lujempaa jos se on oman perheen jäsen

mielestäni kävis melkein tuleen vertaaminen eli koira on hyvä renki mutta huono isäntä :saint:

äärimmäisen eläinrakas ihminen olen ja surkuttelen aina jos kuulen jonkun laiminlyöneen koiriaan tai jos on jotain ikävää sattunut, esim. tänä aamuna minut tavoitti viesti että oli syntynyt 13 dobberia porvoossa ja emo kuollut, niin kyllä mietin pääni puhki sijaisemoa valitettavasti en ketään tiennyt

jos olis jonku tutun muksu vailla sijaisäitiä äidin kuoleman takia niin se varmaan olis jo meillä mutta jonkun toisellapuolella suomea asuvan ventovieraan lasta en ottaisi vaan todennäköisesti sivuuttausun uutisen lähes kokonaan

hyvin täytyy koiria kohdella, rakkautta ja rajoja asettaa kuten lapsellekin ja olla sille hyvä pomo (meinasin itsekin kirjoittaa hänelle), virheitä tekee jokainen ihminen ja koira, anteeksiannettavissa molempien :heart:

aina klassinen valinta tilanne kumman laittaisit pois koiran vai lapsen.. en kumpaakaan, vaan etsisin sopivan ratkaisun

toinen on sitten kun koiravanhus pitää päästää haudan lepoon, niin silloin ei saisi antaa omien tunteiden sitä estää, vaan sallia se armomurha, turhaa kärsimystä eläimellekään turha tuottaa

ihmisen asettaa etulyöntiasemaan myös elinikä, moninkertainen koiraan verrattuna, kumman on laadukkaampi, vaikea sanoa, mutta ehdimmepä tutustua moneen ihanaan koiruuteen elämämme aikana ja seurata heidän koko elinkaaren ja turvata onnellisen koko elämän :heart:

aika imelää vissiin mutta tuli sieltä syvältä sielusta :xmas:

 

kyllä eläimet ovat saman arvoisia kuin ihmiset.Mulla on aina ollut koira ja en voisi elää ilman karvaisia ystäviämme,on ollut myös kaloja,gerbiili josta allergian vuoksi jouduin sitten luopumaan ja ompas tullut pelastettua yksi kesä kissakin,Reetu kisu ei ole kyllä meillä vaan sai kodin tuttavaperheestä(meillä mies allerginen).Oon ehkä jonkus sortin aktivisti en syö lihaa(boikotti eläinten kuljetus oloja vastaan),käytän vain tuotteita joita ei ole testattu eläimillä (sellaisia lääkkeitä ei ikävä kyllä vielä ole) ja ostan vain lattiakanojen munia jos niitä ei kaupasta löydy niin sitten meillä ei munia tarvita vastustan turkiksia ja oon muutenki eläinten puolella...ihmiset osaa olla niin raakoja ja julmia.Meillä on tanskandoggi uros 3v. ja 5kk. vanha tyttö ja ainakin vielä ollaan säästytty yhteen törmäyksiltä,koiramme on ollut meillä vasta 1.5 vuotta ja ei siis ole ollut meillä pennusta asti vaan on tullut meille tutun kautta kun tarvisi uuden kodin :heart: ja siis tämä meidän koira on ilmeisesti hiukan luonnevikainen :/ mutta kun olemme sen ottaneet niin pidämme sen siihen asti kun koirien taivas kutsuu..ei voi enään laittaa vanhaa koiraa 3 kotiin

 

No haloota taas!!!Ette voi olla tosissanne et eläin ja ihminen olis samanarvoisia? :headwall:
Olen eläinrakas ja 2 koiran omistaja mutta kyllä lapsi koiran edelle menee..Maalaisjärki kunniaan!
Onkohan teillä koiralle varattu ruokapöytäänkin oma paikka? Kyllä koiralla pitää rajat olla..Ärsyttää tuollainen ihmismäistäminen.Eläin on aina arvoasteikossa ihmisen jälkeen.Tuollaisella ajattelulla ei saada kuin ongelmakoiria aikaan..

 

\

Herättelenpä keskustelua tämmöisestä aiheesta =)

Olen hiljattain tutustunut koiramaailmaan. Koiria toki olen tuntenut pidempäänkin. Koirien taustajoukot, me omistajat, kasvattajat ym.olemme kovin erilaista porukkaa.

Jotkut suoratsaan palvovat eläimiä, rakastavat niitä yli kaiken, jopa enemmän kuin ketään ihmistä koskaan. Yhä enemmän näkee eläimistä, varsinkin koirista käytettävän sanaa -Hän. Jotkut ajattelevat eläimen hengen olevan yhtä arvokkaan kuin ihmishengen. Eläin ja ihminen ovat monelle siis yhtä arvokkaat.

Minulle ihminen on aina eläintä arvokkaampi. Olkoot eläin kuinka rakas ja suloinen tahansa en ikinä voisi pitää sitä yhdenkään ihmisen yläpuolella. Ihmisyys on jotain niin suurta ja syvää että fiksuinkin eläin jää siitä kauaksi. Lisäksi minä uskon että ihmisellä on sielu, eläimellä ei.

Toisaalta on niitäkin eläimen omistajia jotka eivät pidä eläimen henkeä ja hyvinvointia minkään arvoisena. Ihme kyllä on monia eläinparkoja jotka kärsivät ihmisen piittaamattomuudesta ja julmuudesta. Toisaalta on paljon ihmisiäkin jotka kärsivät lajitovereidensa piittaamattomuudesta ja julmuudesta. Jälkimmäisestä kannattaisi olla ehkä enemmän huolissaan.

Oh hoh...kuulostipas hiukka naivilta mutta antaa mennä

Mä taas olen ehdottomasti sitä mieltä, että eläimillä on sielu tietyllä tavalla ihmiset ja eläimet on samalla viivalla, mutta mun mielestä on jotenkin omituista, että esim. koiraa kohdellaan kuin "nukkea". Lässytetään, tehdään ruokaa tuntikausia, puetaan huvikseen jne. Kuinkahan moni koira oikeasti kaipaa sellaista..? Toisaalta, koira saattaa ansaita huomiota ja rakkautta paljon enemmän kuin moni ihminen meillä kuitenkin koirasta välitetään niin kuin koirasta "yleensä", ei ihmisten hömpötyksin ja rahaa tuhlaamalla. Meidän koira on meille "yksi meistä"

 

\

Kyllä meilläkin on koirat aikas korkealla arvoasteikossa ja esim. kun koira on tullut matkansa päähän, se on aiina kamala shokki mulle. Viime jouluna meiltä kuoli yksi hännänheiluttaja ja viimeksi tänään sitä on muisteltu lämmöllä. Nuorempana touhusin vapaa-aikana paljonkin koirien ehdoilla, illat meni metsissä rämpiessä ja kaikki kaverit oli koiraihmisia, koska "vain ne pysty ymmärtään asioita..."
Mutta sitten syntyi meillekin ihana pieni ihmislapsi. Etukäteen jännäsin, että mitäs sitten jos kaikki ei sopudu tai jos on allergiaa tai tai... Kummasti siinä vaiheessa kun se lapsi on syntynyt, arvot muuttui niin, että eipä tarvitsisi sekuntia miettiä mitä tekisi jos allergia tulisi tai jotain muuta. No onneks tuo allergia ei ole kovin todennäköistä, eläähän lapsi koko ajan siedätyshoidossa
Mutta en kuitenkaan kuulu siihen sakkiin joka lapsen tulon jälkeen unohtaa koirat kokonaan. Koirienkin on meillä saatava "lapsettomat" hetkensä, jolloin ne ovat ykkösiä. Eli sikäli ne arvostetaan korkealle. Kaikkien on meidän perheessä vaan sopeuduttava tilanteeseen, niin koirien lapsen kanssa toimimiseen, kuin lapsen koirien kanssa olemiseen. Mutta jos valita pitäisi niin sen tietäs heti: kyllä se ihminen kuitenkin koiran ohi ajaa.

Tässäpä minunkin ajatukseni jo tulivat. =)


Joskus nuorena elin todella paljon koirien kautta, lähipiirikinnkoostui pitkälti samanhenkisistä ihmisistä ja harrastukset liikkuivat agilityssä, tokossa ja pelastuskoirapuolella. Ajan myötä sitten opiskelut veivät tiukemmin mukanaan ja koirillkin alkoi ikää kertyä. Harrastuskavereista tuli rakkaita lemmikeitä ja lopulta päädyttiin siihen pisteeseen että maata vaihtaessani jätin väliaikaisesti koirani äitini hoiviin. Toinen sitten myöhemmin seurasi perässäni ja toinen ystävystyi äidin koiran kanssa niin että sai sieltä uuden kodin.

Perheenlisäyksen myötä mieleen nousi uusia huolia lapsen mahdollisista allergioista tms ongelmista. :/ Onneksi niiltä ollaan toistaiseksi vältytty (lapset 1v9kk ja 6kk) ja tuntuu samalla turvalliselta tietää että tiukan paikan tullen äitini luota löytyy koti tällekin koiralle. Tässä jo tulee ilmi se, eteivät lapsi ja koira ole samalla viivalla vaikka siis täydellisen rakkaita ovat molemmat. Nyt on joka tapauksessa ihana nähdä kuinka esikoinen ja koira suorastaan rakastavat toisiaan, touhuavat yhdessä. =) Toivon sydämestäni että saamme jatkaa näissä merkeissä, lemmikki on lapselle suuri rikkaus. Ja meillä myös koiralle tarjotaan ne omat hetket. Näin pientenlasten vanhemmille onkin todellista hermolepoa ottaa joskus vaan koira mukaan ja lähteä sen kanssa etsään kävelemään pariksi tunniksi ihan vain kahden....

Oma juttunsa näissä on myös tuo luopuminen. Tiedän että koiran kuolema tulee olemaan kova paikka. Kuitenkin realistisuus sanoo jo, että tuolla eläimellä on ikää pian 12v, eli niitä yhteisiä vuosia ei enää hirveästi ole jäljellä. Jonkinlaista luopumistyötä teen koko ajan. Lapsen kuolema olisi tuohon verrattuna... en osaa sanoa kuinka moninkertainen suru, mutta siis aivan eri luokkaa. Toisaalta vanhan koiran kuolema on luonnollista, lapsen kuolema luonnotonta. Jotain mitä ei kuulu tapahtua.

 

Olen minäkin omistanut elämäni eläimille ennen lapsia. Ja suurelta osin kissaharrastus täyttää edelleen meidän arkea, eikä koira lähtenyt vaikka kuopus todettiin allergiseksi, mutta silti eläin on eläin. Ihmisten armoilla olevana se on tietenkin hoidettava lajinsa mukaisesti, ja me tulemme toimeen hernekeitolla mutta lihansyöjämme eivät ilman lihaa.
Emme kannata turkisteollisuutta, syömme vain vapaiden kanojen munia, suosimme kotimaista ja luomua, mutta emme ole mitään aktivisteja.
Tavallaan siis pidän eläintä ja ihmistä samalla viivalla, hyvinvointi on molemmille taattava.
Eipä silti jos kadulla lojuisi alkoholisti p:t housussa ja vieressä viruisi kapinen koira, niin kyllä koira olisi se joka säälipisteet vetäisi!
Ja koiria lihakarjana karmeissa oloissa pitäville pikkukiinalaisille on ihan kohtuullista antaa muutamat lintuinfluenssat siitä hyvästä kuinka eläimiä kohtelevat.
Mutta tästä kaikesta huolimatta ihminen ja ihmisen hyvinvointi on mielestäni eläimen yläpuolella.
En tuomitse niitä jotka pitävät vaikka koiraa lapsen sijaisena, kunhan koira saa olla vain koira. Ihmisyyden pyytäminen koiralta on julmaa, se kun ei ikinä tule siitä vaatimuksesta selviämään.

 

Koiraa ja muita eläimiä pidän kyllä ihan eläiminä, mutta tärkeydessä ne menevät mulle tuntemattomien ihmisten edelle ja helposti.

 

Hyvin sanottu tuo että koira on hyvä renki mutta huono isäntä.
Kyllä aika karmivalta kuulostaa tuo esim. mansikin kertomus, että tanskandoggi ja vauva ovat samanarvoisia, koira vielä "hieman luonnevikainen". Toivottavasti teillä ei koskaan käy pahasti tuon ajatuksen kanssa.

Minullekin koira on tärkeä, rakas ja tavallaan perheenjäsenkin tottakai. Mutta se on KOIRA. Lapset on lapsia, omia ja itse kannettuja ja synnytettyjä, ei se ole mitenkään edes verrattavissa eläimeen. Ei niinkään rakkaaseen kuin omaan koiraan. Toivon etten joudu koskaan sellaisen valinnan eteen, että pitäisi koirasta luopua allergian tai muun syyn vuoksi, mutta jos jonkun perheenjäsenen hyvinvointi sitä vaatisi, tekisin niin. Koira on meillä tavallaan minun, vaikka se on yhdessä miehen kanssa hankittu. Tässä tuli monessa tekstissä jo omat fiilikset ja mietteet esille, en siis toistele samaa. Mutta helppohan se on lapsettomana sanoa että koirat ovat ihmisiäkin tärkeämpiä..ehkä meillä ihmisillä on tarve hoitaa, huoltaa ja välittää jostain ja jos ei lapsia ole, sen aseman saa helposti koira tai muu lemmmikki. Valitettavasti koira vaan ei siitä asemasta nauti, koska se on koira, ei ihmisvauva vaikka se kuinka puettaisiin, syötettäisiin ja lellittäisiin.
Ollaan siis epäitsekkäitä ja annetaan koirillemme arvokas elämä KOIRANA, koiramaisia juttuja puuhaillen, eikä käytetä niitä oman elämämme täytteinä.

 

Meillä koirat on kyllä yhtä arvokkaita kuin muut ihmiset. Meillä on lapsia, mutta silti koiramme ovat erittäin tärkeitä meille kaikille. Ja ovat perheenjäseniä. Heillä EI ole omaa paikkaa pöydässä, vaan heillä on omat ruokapaikat ja tiukat säännöt miten toimitaan. Koulutus on ollut pennusta asti tapahtuvaa. Koirat tuovat ilon joka päivä, vaikka olisi hieman masennusta ilmassa. Aina tapahtuu jotain jonka vuoksi saa nauraa, kun karvaturrit touhuaa kotona! Lapsetkin pitävät niitä korvaamattomina ystävinä. Ei eläimiä voi vaan unohtaa jos se kuolee , eihän ihmisiäkään unohdeta, vaan ne elävät mukana muistoissa pitkään. Edellinen sakemannini jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi (5v sitten), ja edelleen puhumme siitä mitä koiran kanssa tehtiin. Kyllä koirilla on sielu, ja arvokas sellainen!