Ja jos on, niin miten se on sujunut? Onko esikko herännyt kaikkiin vauvan itkuihin?
Meillä siis esikoisella on oma sänky omassa huoneessa, mutta viime aikoina hän on nukkunut niin huonosti, että lähes joka ikinen yö hänet on haettu meidän väliimme. Tulevaisuudessa ei varmaankaan voi nukkua siinä, koska esikkoakin nukutettiin meidän sängyssämme vauvana, ja luulen, että sama on helpointa nytkin, kun kakkonen syntyy.
Olenkin siis miettinyt, että siirtäisimme sen esikon sängyn meidän huoneeseen, ja hän ja vauva nukkuisivat kumpikin siellä. Tietenkin esikko heräisi vauvan itkuihin, mutta ehkäpä ei välittäisi niistä, jos näkisi mikä on homman nimi (äiti antaa tisua vauvalle). Epäilen, että hän heräisi joka tapauksessa vauvan itkuun, koska huoneiden välillä vain n. 10 m, huonot äänieristykset, ja muutenkin todella herkkäuninen ollut viime aikoina. Sitten miehen tarvitsisi pomppia siellä esikon huoneessa häntä rauhoittamassa koko ajan, eikä sitä viereenottomahdollisuuttakaan olisi, kun vauva olisi jo siellä meidän sängyssä.
Toinen vaihtoehto on se, että vauva nukkuu omassa pinniksessään meidän sängyn vieressä, ja esikko edelleen meidän välissä, mutta suoraan sanoen en kyllä usko, että siitä tulee mitään, koska ainakin viimeksi se tissille nukahtaminen on välttämättömyys sekä mulle että vauvalle, ja muutenkin makuullaan imettäminen olis kyllä tosi hankalaa jos esikko olis siinä vieressä. Sekä esikon sänky että pinnis ei mahdu meidän huoneeseen samaan aikaan, makkari on siis tosi ahdas.
Esikko on 2 v 5 kk kun vauva syntyy, ja olin ajatellut, että he voisivat sitten samaan aikaan siirtyä sinne lastenhuoneeseen nukkumaan, eli kun vauva olis n. 6 kk tai jotain sinne päin. Mutta mahtaako siitä tulla mitään, jos esikko tottuu nukkumaan meidän huoneessa tässä vaiheessa elämää?
Esikoinen on siis n. 5 kk iästä nukkunut omassa huoneessaan ihan tyytyväisenä, tää meidän välissä nukkuminen on alkanut vasta viime kuukausina, uuden sängyn hankinnan ja uuden päiväkodin aloituksen myötä. Hänellä on nyt sellainen äiti-isi-vaihe, että ei sais vessassakaan käydä yöllä, vaikka aiemmin on ollut todella itsenäinen neiti.
Ja juu, mä tiedän, että joku varmaan kertoo, miten järjetöntä on nukuttaa ton ikäistä välissä, jos kerran aiemmin on nukkunut jo yksin, mutta kaikkien meidän on pakko nukkua, eikä kukaan jaksa siellä esikoisen huoneessa 5 kertaa yössä ravata häntä rauhoittelemassa. En myöskään kovin mielelläni jakaisi perhettämme niin, että toinen vanhempi nukkuu toisen lapsen kanssa ja toinen toisen.
Ehdotuksia, ajatuksia?