onko kenenkään vauvalla enterorokkoa?

Meillä parhaillaan, pahin taitaa olla ohi. 3-vuotias ja 8,5-kuinen molemmat kipeinä. Vauva ei ole kolmeen päivään huolinut rintaa kun on suu täynnä rakkoja, taisi imetys jäädä tähän. Samaan aikaan joko enterorokko tai antibiootit (korvatulehdukseen) aiheuttaa kovan ripulin. :/
 
Meillä oli kk sitten lievänä. Ainoastaan nielussa näppykä. Ikää tuolloin oli 6kk. Lastenlääkäri sanoi että ei ole 15v uransa aikana tavannut yhtämontaa enterorokko tapausta, kuin viimeisen 2kk aikana yhteensä!
 
mä täällä arvon, että kumpikohan tuolla pojalla (8kk) on, entero- vai vesirokko...? rakkuloita on enimmäkseen suunympärillä ja _pakaroissa_ ja muualla vaippa-alueella, myös käsissä, jaloissa ja vatsalla. nyt huomasin, että myös kielessä on rakkuloita (ei ole tissi eikä ruokakaan kahteen päivään kelvannut). ainoastaan selässä ei ole rakkulan rakkulaa eikä siis kasvoillakaan muualla kuin suun seudulla. ymmärtääkseni vesirokossa olisi nimenomaan selässä ja kasvoilla kauttaaltaan... onko teillä hajua, kumpikohan voisi olla?

toisaalta, oli kumpi hyvänsä niin karsee tauti on, poika parka vaan huutanu kaks päivää, tänään näyttää vähän paremmalta :snotty:
 
Meidän tytöllä oli myös 8 kk:n iässä todella raju enterorokko_Oli jalat ja kädet ihan kauttaaltaan rakkuloiden peitossa.Myös kasvoissa oli runsaasti rakkuloita, vatsassa jonkin verran.Selkä ja pakarat taisivat olla ainoat joissa ei ollut kuin ihan yksittäisiä näppyjä.Pidin aluksi myös vesirokkona, mutta sairastuin sitten itsekin tosi kovaan kurkkukipuun ja kuumeeseen ja parin pv:n päästä tuli pieniä rakkuloita sormiin ja jalkapohjiin.Ainoa mistä tytöllä sitten pystyi erottamaan, että olikin enterorokko eikä vesirokko oli se, että näppylät/rakot eivät kutisseet juurikaan.Vesirokossahan kutina on tosi kovaa, mutta enterorokossa lievää tai ei kutia ollenkaan. Lastenpolillakin ihmettelivät kuinka rajuna rokko oli tytöllä ollut, kun rakkuloista jääneet arvet olivat ihan violetinkirjavat ja jalat kädet näin ollen ihan kauheen näköset.Sairastamisesta on nyt kohta 2 kk ja nyt on iho taas suht normaali eli atooppinen.
 
On sitä näköjään juu liikkeellä. Ikävä kun nämä pienetkin siihen sairastuvat. Meitin 5kk pojalla näppylöitä on liki kaikkialla. Ihan selässä ei ole mutta hartioissa kylläkin. Ja peppu kamalan nälöinen. Sitä joutui oikein urakalla rasvaileen ja laittaan perunajauhoa. Nyt alkaa jo olla hyvä. Suussa oli kanssa rakkuloita ja imetys ei oikein onnistunut. Ei auttanut muu kuin lypsää pulloon. Huomasin että haalea maito meni parhaiten.
Panadolia myös annan vieläkin. Niin ja meillä ainakin tuo ripuli kuului tähän tautiin. Myös isommalla pojalla 2.5v oli samat oireet. Nyt meillä on 4v ja 13v tyttö samassa taudissa ja minä myös.. Näyttää ettei tää tauti lopu meiltä ikinä. Nyt vaan pelottaa et voiko vauvamme saaha uuden tartunnan ja pitää uudelleen taudin..
 
  • Tykkää
Reactions: Ylläri iltatähti

Yhteistyössä