Onko kokemuksia Sertralin-lääkkeestä?

  • Viestiketjun aloittaja "Lara"
  • Ensimmäinen viesti
harmaana nyt
Minulla oli aloitusoireina kauhea pahoinvointi, unettomuus ja tosi sumuinen ja sekava olo. Ne kesti 2-3 viikkoa ja sitten tuntui elämä helpottuvan kaikin puolin. Samaan diagnoosiin sain minäkin ne.
 
"miippe"
Sertraliinin käyttöön on yhdistetty ahdistava levottomuutta ja tarvetta liikkua, usein kykenemättömyyttä istua tai seisoa paikoillaan (akatisia). Oireita esiintyy todennäköisimmin pariin ensimmäisen hoitoviikon aikana. Annoksen suurentaminen voi olla vahingollista potilaille, joille kehittyy tällaisia oireita.
 
harmaana nyt
Itsestäni huomasin (ja muutkin huomasivat) etten enää tuskaillut ja murehtinut tekemättömiä asioita, vaan sain aloitekykyni takaisin ja tehtyä asiat sen sijaan että olisin makaillut kotona miettimässä että hitto kun pankkikortti meni vanhaksi, enpäs jaksa hakea...
Minulla on ollut toistuvia masennuskausia, mutta tuon viimeisimmän lääkitysjakson jälkeen ei ole yli vuoteen ollut.
Myös minä lopetin Sertralinit siksi, kun seksielämä lopahti totaalisesti kun tuntoaisti tuntui katoavan alapäästä :/
 
juuhanna
kokemusta löytyy, aloitin 25mg ja siitä tuli jo pahoinvointia, unettomuutta, lääkärin pyynnöstä sitkeästi jatkoin hoitoa ja odotin helpotusta joka tulikin, parin viikon päästä nostettiin 50mg, eka viikko kärsimystä ja oksetti, sitten helpotti pahat olot mutta masennukseen ei tullut mitään vaikutusta, kuukauden kuluttua nostettiin 75mg ja olo koheni, aloin jaksamaan paremmin, sosiaalisia tilanteita jännitin vähemmän, aloin ulkoilemaan ja kotityötkin sujuu.
Nostettiin vielä 100mg ja nyt tämä tuntuu siltä omalta annokselta, eli hyvin sujuu. Sitkeästi on vain jaksettava se kamala alku ja ajaa lääke sisään.
Seksihaluihin ei ole mulla ollut mitään vaikutusta, hikoilen ehkä käsistä jonkin verran enemmän ja joskus päässä pistelee hetken, menee äkkiä ohi. muuta en nyt pitemmän käytön jälkeen osaa sanoa haittavaikutuksista, mulle ei niitäjuuri jäänyt.
Tyytyväinen olen kun sain itseni takaisin ja perheeni minut :)
Töihinkin paluuta suunnittelen.
 
  • Tykkää
Reactions: Jone63
"Viivinen"
Olisi mielenkiintoista kuulla nyt myöhemmin, millaisia oloja teille on tullut ja onko elämänlaatu parantunut..
Täällä yksi sankari jolla diagnoosit lääkärien mukaan vaihtuneet, mutta vaikea masennus, ahdistus- ja paniikkihäiriö ovat kavereina. Käyn viikoittain mielenterveyspoliklinikalla sairaanhoitajan vastaanotolla, ja tätä olen tehnyt useamman vuoden.

Itse söin citalopramia (ssri) about kolme vuotta, halusin vaihtaa koska kyllästyin siihen zombina olemiseen. Kaikki tunteet olivat laimeampia, en välittänyt oikein mistään mitään. (Tuona aikana minulle määrättiin myös Ketipinoria ahdistukseen ja unettomuuteen, otettavaksi tarvittaessa). Citalopram vaihdettiin Venlafaxiiniin, se antoi liikkumatilaa tunteille ja olo oli paljon eläväisempi. Sitä söin kuukauden, mutten voinut jatkaa kauempaa koska lääke pahensi jo ennestään olevia rytmihäiriöitä (todettu niitä jo lapsena) ja pulssi oli koko ajan tiheämpi. Ahdistavaa. Tämän jälkeen lääkäri totesi, ettei oikeastaan ole mitään muita lääkevalmisteita kokeiltavaksi. Kaikki joko aiheuttavat sen välinpitämättömyyden, ja ne jotka eivät, luultavimmin aiheuttavat samaa sydämelle (eli rytmihäiriöt ja tiheä pulssi).
Noh, koska oloni oli yllättävän hyvä siihen aikaan ja pystyin käymään töissä (työkokeilussa nuorten työpajalla) ja tuntui jopa siltä, että voisin joskus olla onnellinen, päätin kokeilla lopettaa lääkkeet kokonaan, kerta ei hyvää lääkevaihtoehtoa ollut edes olemassa. Ja olin muutenkin sitä mieltä, että NYT loppuu tämä myrkkyjen popsiminen, haluan olla oma itseni.
Vaikka lopettaminen tapahtui annosta vähentämällä, niin vieroitusoireita tuli silti ja olo oli kamala. Tässä välissä lääkärikin vaihtui (ylläri, taas) ja uudelta pyysin jotain rauhoittavaa lääkettä joka helpottaisi oloa edes silloin kun tuntuu että pää räjähtää ahdistuksesta. Määräsi minulle Klotriptyliä otettavaksi tarvittaessa.

Viisi kuukautta selvisin ilman lääkkeitä. Joskus satunnaisesti otin Ketipinorin ja Klotriptylin kun ahdisti liikaa tai ei saanut nukutuksi, mutta vältin molempia mahdollisimman paljon. Työpaikkakin vaihtui heti lääkkeiden lopettamisen jälkeen ja harteille tuli enemmän vastuuta ja työtunteja. Ajan kanssa olo pikkuhiljaa vain paheni, ahdistus vaan lisääntyi, masennus vain paheni, kunnes en kyennyt menemään enää töihin. Nukkuminen tuhottoman huonoa, ahdistus oli päällä 24/7, paniikkikohtauksia heti aamusta ja mm. ruokahalu olematon.
Kaiken ponnistelujen jälkeen (en osannut päättää hakeako apua vai yrittääkö pärjätä vain eteenpäin) hain lopulta kaksi viikkoa sairaslomaa (terveyskeskuksesta, koska miekkarin puolella ei ollut vapaita lääkäriaikoja.. -.-), ajattelin että selviän hengähdystauolla.
Mutta ei, sairasloman jälkeen päädyin takaisin lääkärin vastaanotolle ja hän määräsi minulle nyt 50mg Sertralinia, ja käski aloittaa puolikkaalla/vuorokausi ja kuulostella itseäni miten reagoin. Käski nostaa annosta kokonaiseen/vuorokausi kun/jos siltä tuntuu. Olisi määrännyt myös viikon sairaslomaa, mutta minä hölmö en ottanut, koska en kehtaisi enää mennä töihin sen jälkeen (kyllä, olen syyllisyydentunnoissa kierivä paska). Tänään aloitin lääkityksen ja jo puolen tunnin päästä tokkurainen olo sekä kuvotus ja oksetus, joka menee välillä pois ja tulee takaisin. Kieltämättä pelottaa että tuleeko samanlaisia oloja kun citalopramia aloittaessa, tai lääkkeitä lopetettaessa. Ja tuleehan niitä, aina. Ihan oikeasti ihmiset, älkää tyrmätkö lääkettä ekojen viikkojen olojen takia, lääkkeet vaikuttaa aina voimakkaasti kun kroppa ei ole tottunut. Nämä asiat vaativat aikaa! Itse toivon nyt, että saan elämäni kuntoon, parisuhde ei enää kärsisi, saisin pitää työni ja pystyisin laittamaan itseni likoon siihen 100-prosenttisesti. En haluaisi syödä lääkkeitä, mutta nähtävästi minulle ei ole vaihtoehtoja.
Voimia kaikille ja kärsivällisyyttä!
Tästä viestistä tuli pitkä (ja luultavasti hieman sekava), mutta toivottavasti edes jollekin hyödyllinen. Palaan kertomaan tästä Sertralin -kokemuksesta myöhemmin lisää, kun aikaa on kulunut ja osaan kertoa enemmän.
 
Luonnon masennuslääke - https://nuvialab.com Olen ollut uniongelmainen ja ajoittain masentunut jo esiteinistä asti. Ystäväni suosituksesta päätin kokeilla Restilen-valmistetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Unenlaatu on parantunut enkä ahdistu enää yhtä herkästi. Käytän tuotetta ensisijaisesti masennuksen ennaltaehkäisyyn.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä