Onko lapsuuden perheesi/kotisi ja esim sisaruksesi sinulle elämän tkipilareita vai taakkoja?

Itsellä enemmän jälkimmäistä, melkein aina kun olen tekemisissä, on raskaampi olo jälkeenpäin. On vakavaa sairautta ja hankalia ihmissuhteita.. kuinkas teillä?

 

..siis tukipilareita.

 

Tukipilareita, ehdottomasti. Ne kaikkein tärkeimmät tukipilarit.

 

Mulla ei ole enää lapsuudenkotia. Eikä vanhempia. Sisaruksia on ja olen onnellinen siitä etten ole ainokainen. Tässä tilanteessa kun omat vanhemmat on poissa kuvioista ja lapsuudenkoti myyty, sisarukset nousee arvoon arvaamattomaan. Vinkiksi vaan niille jotka aikoo tehdä vain yhden lapsen.

 

Vanhemmat taakka ainaisine ongelmineen. Osa oikeita, osa enemmän tai vähemmän keksittyjä. Olen väärässä/ huono/ typerä/ laiska, mitä nyt milloinkin.

Sisarus on suurin tuki mitä voin kuvitella. Minun kiveni joka ei horju vaan pitää aina paikkansa.

 

Itsellä enemmän jälkimmäistä, melkein aina kun olen tekemisissä, on raskaampi olo jälkeenpäin. On vakavaa sairautta ja hankalia ihmissuhteita.. kuinkas teillä?

Tukipilareita ehdottomasti.
Hetkittäin käyvät tietenkin hermoille ja monesti on hädän hetkellä avuton tunne kun ei osaa auttaa jne. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ilman muuta enemmän ilo, voimavara ja tuki kuin mitään muuta.

 

Sisaruksia ei ole, vanhempienkaan kanssa ei kovin läheiset välit. Ei oikeastaan kumpaakaan siis, saa nähdä tuleeko taakaksi kun vanhemmat vanhenee... : /

Joskus luulin että ois tukipilareitakin mutta aika onnistuneesti romuttunut kuvitelma siitä

 

Ehdottomasti ja avomies myös.

 

Tukipilareita, ehdottomasti. Ne kaikkein tärkeimmät tukipilarit.

Sama juttu mulla.

 

Tärkeimmät tukipilarit. Sisareni on myös paras ystäväni. :heart:

 

No kiva kuulla että sentäs kaikilla ei ole täyttä idylliä. Mulla on siis myös ihana mies, ja rakkaat appivanhemmat, mutta oma perhe on raskas asia elämässä. Esim veli joka ei koskaan tunnu kasvavan aikuiseksi ja toisen vanhemman sairaus on mua kuormittavia asioita.

 

Eivät kumpaakaan.

 

Sekä että, ensimmäisenä tärkeimpiä tukipilareita mitä mulla on mutta minua on aiemmin varmaan liikaakin käytetty tukipilarina, joten ajottain myös raskasta, kaikilla on elämän ja iän myötä tullut aika paljon taakkoja. Mutta ehdottomasti enemmän +++, mielellään vietän aikaa heidän kanssaan.

 

Lähinnä hyvänpäiväntuttuja. Kolme sisarustani ovat kaikki vanhempia kuin minä,syntyneet keskenään lähekkäin ja nuorinkin ehti melkein kotoa muuttaa kun minä synnyin "iltatähdeksi". Merkkipäivinä tavataan, mutta sen suuremmin en ketään tunne. Eikä asia kummemmin hetkauta.

 

Voi kun voisinkin sanoa tukipilareiksi.
Vanhemmat on jotain ihan kummallista, tähän ikään mennessä en vieläkään pysty päättelemään, että ovatko he koskaan meitä lapsia halunneet vai ollaanko "vanhuuden turvaa" vai mitä hittoa. Mutta joissain (pienissä) asioissa ovat auttaneet, mutta isoilla hinnoilla.
Kaksi sisarustani ovat lähes tuttavan tasolla elämässäni, yksi jopa jollain lailla kaveri, tai ainakin ollaan tekemisissä puolin ja toisin hyvässä hengessä.

 

Sisaruksia ei ole. Äitini oli tukipilari, jaoimme ilot ja surut. Kuoli viiskymppisenä Isäni on enimmäkseen taakka (kuningas alkoholi), mutta toisaalta yllätti kyllä auttamalla juuri äskettäin aika isossa asiassa.

 

Isä on tukipilari, äiti kaataa kaikki huolensa ja murheensa minun niskaani, ja veljelle ja siskolle en ole kait edes olemassa.

Ihan hyvin tässä pärjää, mutta paremminkin voisi olla.

 

Vanhemmat ehdottomasti tukipilareita. Sisarukset ei erityisemmin kumpaakaan; ovat ihania, raivostuttavia ihmisiä, joiden kanssa jaan saman kokemuksen lapsuudesta ja jonkin verran tästä aikuiselämästä. Tykätään toisistamme, muttei mitenkään ylikorostuneesti pidetä yhtä. Kaikilla oma elämänsä.

 

No kiva kuulla että sentäs kaikilla ei ole täyttä idylliä. Mulla on siis myös ihana mies, ja rakkaat appivanhemmat, mutta oma perhe on raskas asia elämässä. Esim veli joka ei koskaan tunnu kasvavan aikuiseksi ja toisen vanhemman sairaus on mua kuormittavia asioita.

Anteeksi, mutta kysyn ihan mielenkiinnosta, että mitä tarkoittaa sinulle siskona se, että veli ei kasva aikuiseksi? Millainen hän siis on? Miten hänet on kasvatettu verrattuna sinuun?

 

Mä luin ensiksi jostain helkkarin syystä, että "elämän tikkareita"

 

Ihania ja rakkaita tukipilareita :heart:

 

Tukipilareita. Tosin äiti ja mun kaks biologista sisarusta on mulle todella läheisiä, rakkaita ja tärkeitä. Isäkin on rakas ja tärkee, mutta vieraannuin isästä teini iässä.

 

Anteeksi, mutta kysyn ihan mielenkiinnosta, että mitä tarkoittaa sinulle siskona se, että veli ei kasva aikuiseksi? Millainen hän siis on? Miten hänet on kasvatettu verrattuna sinuun?

Vastaan vaikka et minulta kysynytkään.

Mieheni on perheensä vanhin lapsi, pikkuveli on häntä vain pari vuotta nuorempi.

Kumpikin "pojista" ovat jo perheellisä miehiä. Tyyleiltään he ovat kuitenkin lähes tostensa vastakohtia. Mieheni osallistuu lapsen ja kodinhoitoon, kaikki kotihommat sujuvat. Pikkuveli ei osaa ruokaa laittaa, välillä tuntuu että välttelee vastuuta, vapaa-aikaa kuullostaa menevän kalastellessa.

Silti molemmilla pojilla pitäisi olla sama kasvatus.

 

Ehdottomasti tukipilareita. Lähes päivittäin ollaan yhteydessä ja toivon, että samanlaiset välit kehittyvät lapsiinikin, kun he ovat vanhempia

 

Jos lievästi sanon, niinTAAKKA. Sellaisia kuin se talonmurskain, pyöreä iso möhkäle ketjun päässä valmiina murskaamaan...