Onko miehesi ollut mukana synnytyksessä alusta loppuun?

On ollut (mitä nyt käynyt kanttiinissa välillä kahvilla katsomassa kun Tauski valitti kuivasta pullasta), muttei siellä alapäässä kyttämässä. Mä olen tarvinnut sitä siinä vaiheessa enemmän yläpäässä.

 

Oli mukana alusta loppuun, paitsi epiduraalin laiton ajaksi häädettiin ulkopuolelle odottamaan. Oli yläpäässä koko ajan, eikä mun mielestä siinä ponnistusvaiheessa mitään kamalaa ollut, kestikin vain viisi minuuttia. Ei jäänyt traumoja miehelle.

 

Katsokaa youtubesta joku synnytyspätkä, tai parikin? Sittenpähän mieskin tietää noin suunnilleen miten synnytys voi mennä ja mitä siihen yleensä kuuluu Vaatii kyllä kirjautumisen, kun ovat K-18

 

Oli alusta loppuun. Kysyin reilusti etukäteen ennen synnytystä että haluaako olla mukana.
Koska muuten oisin pyytänyt äitiäni tukihenkilöksi. Mutta hyvin oli tsemppaamassa joka vaiheessa ja sanoi että hienoimpia hetkiä oli =) ja oli tosiaan mun takana ettei nähnyt aitiopaikalta.

 

Noinko moni mies ei ole nähnyt kun lapsi itse asiassa putkahtaa ulos? Mun mies piti itsestäänselvänä, että halusi olla mukana senkin vaiheen ja katsoi myös kun vauva tuli. Mitään kamalaa me ei kumpikaan edes osattu ajatella siinä olevan.

 

[QUOTE="hmmm";22489020]Noinko moni mies ei ole nähnyt kun lapsi itse asiassa putkahtaa ulos? Mun mies piti itsestäänselvänä, että halusi olla mukana senkin vaiheen ja katsoi myös kun vauva tuli. Mitään kamalaa me ei kumpikaan edes osattu ajatella siinä olevan.[/QUOTE]

Niinpä. Synnytys on normaali asia. Tapahtuuhan se kumminkin, mies voi päättää, onko paikalla, vai ei, kun se tapahtuu. Samalla tavalla se sattuu, vaikka mies olisi käytävässä kuvittelemassa, että kaikki on ihanaa.

 

on ollut mukana, ja myös synnytyksen aikana avustamassa kätilöä, mies mm. kateroi mut..meillä oli myös mieskätilö synnytyksessä

 

siis katetroi

 

Alusta saakka, meillä oli pari päivää ennen laskettua aikaa vauvan kasvukontrolli aamulla äitipolilla, jäätiin sitten osastolle ja alettiin käynnistelemään iltapäivästä. Neiti syntyi sitten seuraavana iltana.

Ei miestä hirvittänyt yhtään vaikka näki kaiken aitiopaikalta ja oli vielä menossa vetämään hermosauhuja, onneksi ei lähtenyt, sillä olisi missannut tytön ensimmäisen hengenvedon kun tuli lopulta vain parilla työnnöllä eli ponnistusvaiheen kestoksi merkattiin 3 minuuttia.

 

Kaikissa neljässä on ollut mukana alusta loppuun. Eihän miehen tarvitse sinne alapäähän katsella, jos ei kumpikaan sitä halua tai toinen.

 

Mä ajattelin ensin että haluan synnyttää yksin, että mä en tahdo yleisöä ja se on mulle kova pala muutenkin. Lopulta onneksi ymmärsin, että mä en voi rakastamaltani mieheltä evätä sitä kokemusta että oma lapsi syntyy - varsinkin kun kovasti halusi mukaan. Ei siitä miehestä mitään varsinaista hyötyä ja lohtua ollut, yritti silittää ym mutten kestänyt kosketusta. Olin vannottanut, että ei katso alapäähän, en halua että näkee sitä karmeutta mitä alapäälle voi tapahtua. En jaksa uskoa, etteikö olisi katsonut tai nähnyt muka mitään, mutta väittää vielä puolentoista vuoden jälkeen, ettei siitä kulmasta nähnyt mitään. Ei ole osannut vastata kun olen kysynyt että vastaa rehellisesti, pääsikö multa pöydälle pissa/kakka. Eli näki sitten mitä ikinä niin on osannut pitää suunsa kiinni. Eikä traumatisoitunut ilmeisesti. Oli muutenkin odotuksessa täysillä mukana.

 

Mies on ollut mukana koko synnytyksen ajan, ponnistusvaihe kesti yhteensä päälle tunnin ja todellakin se on musta koko synnytyksen tärkein osa. Mun mies oli harmissaan, ku näki niin vähä, ku kätilö oli koko ajan "edessä"

 

[QUOTE="tina";22489052]Kaikissa neljässä on ollut mukana alusta loppuun. Eihän miehen tarvitse sinne alapäähän katsella, jos ei kumpikaan sitä halua tai toinen.[/QUOTE]

totta, vaikka mies olisi halunnut katsoa en kyllä olisi antanut. onneksi ei edes halunnut joten kaikki meni hyvin. olisin varmaan alkanut räyhäämään jos olisi mennyt kurkkimaan ponnistuksen aikana.

 

totta, vaikka mies olisi halunnut katsoa en kyllä olisi antanut. onneksi ei edes halunnut joten kaikki meni hyvin. olisin varmaan alkanut räyhäämään jos olisi mennyt kurkkimaan ponnistuksen aikana.

Miksi koit sen pahaksi asiaksi?

 

Mukanahan tuo oli koko ajan, tai sen 25min mitä se ehtii kestää ennenku lapsi oli ulkona En pitäny lukua siitä mihin suuntaan se katso mun ähertäessä mutta ilmeisesti traumoja ei oo jääny.

 

Mulla molemmissa synnytyksissä ollut mies koko ajan mukana. ei tullut mieleenkään käskeä pois ponnistusvaiheessa. Ja kun aloin ponnistaan ni mielessä oli ihan jotakin muuta, kuin se kattooko mies vai ei. Ekan synnytyksen jälkeen kysyin et näikkö kun hän tuli ulos, mies vaan nyökkäs hilijaa..

 

Miksi koit sen pahaksi asiaksi?

ei se sillä hetkellä tuntunut hyvältä ajatukselta, en osaa sanoa miksi.
Mutta näin jälkikäteen ajatellen ei kai se olis maata kaatava juttu ollut.

 

Oli mukana alusta loppuun, siitä lähtien kun vedet meni ja odoteltiin sairaalassa yli vuorokausi, että jotain tapahtuisi, aina siihen asti että lapsi oli syntynyt ja meidät viety osastolle.

Oli mukana omasta tahdostaan ja oli mulle valtava henkinen tuki, ja tavallaan mun edunvalvojanani siellä. Pidin häntä kuulemma kädestä koko ponnistusvaiheen ajan kertaakaan irrottamatta. Itse en tätä muista mutta mies muistaa sen kuulemma aina =) Hän on myös sanonut että tiesi kyllä ettei synnytys mikään kaunis tapahtuma ole (tai siis on muttei kuitenkaan ole) eikä hän ole sellainen kauhistelijatyyppi muutenkaan.

En hävennyt itseäni missään vaiheessa, en ymmärrä miksi pitäisi? En ole kauneimmillani myöskään kipeänä oksennustaudissa enkä myöskään rintatulehduksen jälkimainingeissa sohvalla hiukset pystyssä ja naama kyynelistä märkänä. Silti mies rakastaa minua =)

 

Ja mies ei katsellut alapäätäni, oli mun pään kohdilla istumassa. Näki kyllä enemmän kuin minä muttei kaikkea.

 

On ollut jokaisessa neljässä synnytyksessä mukana, enkä osaisi kyllä kuvistella tilannetta, ettei olisi ollut mukana... Ja en osaisi kuvitella omaa miestäni kommentoimassa tyyliin: "ei ollu kaunis näky..." eihän sen nyt kuulukkaan olla kaunis näky, kun pää puskee ulos, mutta sitten on kaunis näky, kun lapsi lepää siinä masun päällä. Yhdessä ollaan ne kaikki hetket tahdottu kokea, ja mies on nähnyt ettei se helppoa hommaa ole.

 

Joka kerta olen ollut mukana alusta loppuun. Vissiin musta jotain apua on ollut kun mukaan on pyydetty.

 

kyllä mun mies on ollut kaikissa synnytyksissä loppuun asti mukana.. Kuopuksen synnytykseen ei meinannut ehtiä kun poika päättii tulla maailmaan pikavauhtia (olin siis sairaalassa jo valmiiksi).. Ja kyllä mulle ainakin on ollut tärkeä turva ja apu just ponnistus vaiheessa, koska pidin miehen kädestä kiinni ja se väänsi vastaan kun ponnistin oli se muutenkin tärkeä apu, en olisi selvinnyt siitä muuten...

 

Tää ei nyt ymmärrä..
Synnytyshän on luonnollisin homma maalimassa. Ja se laps on saatettu alulle yhessä. On se ihme homma et pikku mies poloa pitää suojella ihnottavilta näyiltä ja "antaa" odotella toisessa huoneessa kunnes vauva on puskettu ulos ja äiti siistitty!
Yhteinen rojektihan se on alusta loppuun, kyllä ehdottomasti ukko mukaan katsomaan , auttamaan ja kannustamaan. Mie en ees oo kysyny et "haluatko" tulla kahtomaan, vaan on jopa itsekin tajunnut et mukana kuuluu olla!

 

Oli alusta loppuun asti. Eihän se muuta ollut ku vierellä ja mitään tukea saanu oikein edes verbaalisesti. Katto vaan jotenkin kauhusta kankeena kun kiroilin avautumisvaiheessa. Noh, oli kuiteskin siinä vierellä kaveeramassa.

 

Koko synnytyksen oli mukana. Enkä ois ilman pärjännykkään. Toimi minun ja kätilön erotuomarina ko ei tultu toimeen, lisäksi oli tukena ko ponnistin polvillaan. Eli ei juurikkaan nähny mittään mut ei minua ois haitannu vaikka ois nähnykki. Toimi myöski minun kivunlievityksenä ko mittään muuta ei ehitty ees suunnitella, vauva tuli aika vauhilla...