Onko miniällä oikeus

haukkua anoppinsa miehen lapsuudesta? Eli tällä tarkoitan sitä, että miniä haukkuu anoppinsa lastenhoidon ja tilanteen silloin kun puoliso oli lapsi. Tulikohan hankalasti selitettyä?
Mutta siis saako miehen lapsuusaikaiset olot (esim koti ja tilanne siellä, varallisuus ym) haukkua anopille?
Kysyn tätä siksi että olen ihmeissäni seurannut tälläistä. Itse ajattelen, että jos jollain on jotain sanomista asiasta, niin se on sitten tämä aikuistunut mies, ei hänen puolisonsa, joka asiasta sanoo. Mitä mieltä olette?

 

Ainakin mieli tekisi. Eri asia sitten olisiko siitä mitään apua. Anoppi itsekin tiedostaa ainakin osan virheistään ja voivottelee että kun olisi aikoinaan tehnyt toisin.
Ehkä olisi fiksumpaa keskustella asiallisesti ja pyytää anopilta tukea nykyhetkeen.

 

Eihän ne asiat enää haukkumalla muutu. Mistä tämä miniä tietää millaista miehen lapsuudessa on ollut, jos mies on niitä kertonut ei lapsi ole varmaan tiennyt kaikkia seikkoja mitkä ovat "vääriä " ratkaisuja silloin olleet ?
Jokainen äiti varmaan on hoitanut aikanaan parhaalla katsomallaan tavalla, turha arvostella jälkikäteen, jokainen tekee virheitä kasvatuksessa se on saletti.

Eiköhän miniän kannattaisi keskittyä omaan kasvatukseen eikä arvostella vanhempia ihmisiä. :'(

 

Eihän ne asiat enää haukkumalla muutu. Mistä tämä miniä tietää millaista miehen lapsuudessa on ollut, jos mies on niitä kertonut ei lapsi ole varmaan tiennyt kaikkia seikkoja mitkä ovat "vääriä " ratkaisuja silloin olleet ?
Jokainen äiti varmaan on hoitanut aikanaan parhaalla katsomallaan tavalla, turha arvostella jälkikäteen, jokainen tekee virheitä kasvatuksessa se on saletti.

Eiköhän miniän kannattaisi keskittyä omaan kasvatukseen eikä arvostella vanhempia ihmisiä. :'(

 

No johan

Minulleko tekstisi osoitit?
Jos, niin anoppi on ihan itse minulle henkilökohtaisesti kertonut heidän silloisesta tilanteestaan ja että nyt tekisi joitain asioita toisin. Ja ei ne lapset niin tyhmiä ole etteivätkö jotakin tajua viimeistään aikuiseksi kasvettuaan. Itsellenikin on valjennut asioita joita toivon omien vanhempieni tehneen toisin, ja osan asioista, joita lapsena en millään voinut ymmärtää, ymmärrän nyt paremmin kuin hyvin ja olen niistä kiitollinen.

Enkä edes kannata kenenkään haukkumista (vaikka mieleni minun tekevi, mutta onneksi aivoni ajattelevi), siksi kirjoitinkin että olisi parempi keskustella asiallisesti ja vaikka pyytää anopilta apua.

Jos ei nuoret saa kritisoida vanhempien kasvatusmetodeja niin ei varmaan sitten isovanhemmillakaan ole puuttumista lastensa (lue:miniöidensä) kasvatusasioihin.

Ikä ei tee kenestäkään toistaan parempaa, kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekee virheitä. Jokainen sen tajuava myös osaa ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan. Nuoremmaltakin taholta.

 

No miehen vaimoke, Haukuitko sitten anoppisi pataluhaksi, kun oli kertonut miehesi lapsuusajoista? asioista kun voi keskustella, mutta onko sinulla tai ylipäätään kellään oikeus haukkua anoppisi miehesi lapsuusajoista? Ja jos jollakulla on oikeus, niin eikö se sitten ole sen aikuistuneen lapsen? Virheitä meistä kai tekee jokainen, mutta eikö jokainen meistä ainakin yritä tehdä oikein ja niinkuin hyväksi kokee? Vai saako Sinun tai minun miniäni/ vävyni tulla haukkumaan meidät mm siitä, että olimme / emme olleet töissä, lapset olivat/ evät olleet päivähoidossa jne kun lapsemme ovat aikuisia?

 

Haukkumiseen ei ole oikeutta, mutta jos tulee tilanne, että "aika on kullannut muistot", on aika inhimillistä, jos suorempi sukupolvi muistuttaa, miten asiat olivat. Viisainta tietysti on pitää asiat omana tietonaan.

Tarkoitan esim tilannetta, että mummo Päivittelee lasten kiukuttelua ja vanhempien tiukkaa ja johdonmukaista linjaa. "Ei silloin noin tehty kun minun lapseni olivat pieniä". Juu, ei varmaan, lapset ei uskaltaneet kiukutella koska olisivat saaneet selkäänsä joko vanhemmilta tai isovanhemmilta, joiden luona viettivät enemmän aikaa kuin kotona.

 

En ole anoppiani haukkunut, vaikka on kovasti mieli tehnyt. Toivottavasti järki pysyy päässäni jatkossakin. Melkein joka päivä joudumme lapsemme kanssa kärsimään siitä kun mies on joutunut kasvamaan henkisen väkivallan ja piittaamattomuuden keskellä (tämän anoppi on siis itse minulle kertonut).

Kuten olen jo kahdesti aiemmin kirjoittanut, en kannata kenenkään haukkumista, vaan rakentavaa keskustelua jos siihen on aihetta.

 

Ajan kultaamat muistot ovat yleisiä juuri näillä poikiensa perheitä terrorisoivilla anopeilla. Tässä taitaa päteä se sama, että parhaita neuvojia lapsenkasvatuksessa ovat ne, joilla ei ole lapsia. Appivanhemmat ovat aikoinaan olosuhteidenkin takia ja osaamattomuutensa takia, hoitaneet ja huolehtineet lapsistaan todella huonosti. Kylmän lapsuuden jäljet näkyivät miehessäni pitkään. Anoppi kultasi muistot minulle miniälleen, ihan kuin sukulaiset ja poikansa ei mitään kertoisi. Ei minulla ole syytä häntä ollut haukkua, ei se ole minun asiani, vaikka joskus olisi mieli tehnyt huomauttaakin että eihän se noin ollut. Hän sensijaan katsoi asiakseen haukkua minut ja lapseni, nalkuttaa joka käänteessä ja karkotti sekä poikansa että perheen. Minä olen lapseni hoitanut itse ja hyvin, päinvastoin kuin anoppi. Viisaus ei tule vanhetessa.

 

Niinpä niin. Asiat voidaan nähdä monelta eri kantilta. Ajan kultaamat muistot ovat asia erikseen. Mutta edelleen ihmettelen, miten miniällä on hoikeus haukkua anoppinsa esim appiukon juomisesta aikoinaan ja sen vaikutuksista lapsiin. Eihän sille voi enää mitään. Kun aika ja yhteiskuntakin on ollut aivan eri esim 60-luvulla. Ns hyvien perheiden lapsetkin valitettavasti joskus kärsivät omista ongelmistaan, vaikka lapsuus olisi ollut hyvä ja turvallinen. Ketä saa silloin syyttää?

 

mun tekis mieli aika usein näpäytysmielessä huomauttaa esim mieheni käytöstavoista tms anopille tyyliin kun anoppi kehuu miten mieheni ei ikinä taistellu hänen kanssaan murrosiässä niin sanoa että ei kai kun on aina saanu tahtonsa läpi B)
semmoista piilovittuilua.

 

Mä oon kyllä anopille sanonu,että kun mies ei osaa tavaroitansa laittaa paikoilleen..sanookin ettei hänellä oo ollu aikaa opettaa,ja vähän niinku huumorilla.. eikä se anoppi siitä mitään oo suuttunu!

 

Se on naisten pakkomieli kritisoida, huomauttaa ja haukkua. Ja sitten toki miniä voi tulla "asiallisesti keskustelemaan" asiasta joka on sata vuotta vanha: onko ideana muka se että anoppi "kasvaa ihmisenä"?

On ihan ymmärettävä jos vaimo esim. pitää puolison puolta jos sen vanhemmat eivät vieläkään osaa käyttäytyä. Mutta mitä järkeä olla jälkiviisas (myös elämässä ylipäätä)?...

Eiköhän keskitytään nykyhetkeen ja omiin virheisiin.

 

Oikeus ja oikeus.... No mielestäni se ei ole ainakaan kannattavaa tai sopivaakaan. Itsellä aikoinaan, kun mieheni puhui millaista hänen lapsuudessa/nuoruudessa elämä oli vanhemmillaan ilman tunteiden osoituksia jne., teki tämä asia todella pahaa miehen puolesta ja vieläkin tekee. Mutta ei silloinkaan tehnyt erikoisemmin mieli haukkua anoppia, kun en häneen tyytymätön ollut. Surullinen enemmänkin tilanteesta kaikkien heidän puolestaan. Ja mitä haukkuminen olisi auttanut? Tod.näköisesti vain erkaannuttanut heitä enemmän ja itsehän toivon juuri päinvastaista.

Riippuu paljon mistä kyse, mutta kyllä asiallinen keskustelu aina haukkumiset voittaa ja joskus on mietittävä mitä oikeasti teoillaan haluaa saavuttaa.

Lisäksi en todellakaan lähtisi haukkumaan tai edes vatvomaan asiasta jos mies ei itse niin haluaisi. Jos kerran teotkaan eivät kohdistuneet minuun vaan juuri mieheeni.

Toisaalta jos ajatellaan vaikka tilannetta, jossa lapsuus/nuoruusajat vaikuttavat tänäkin päivänä siihen puolisoon ja pahalla tavalla, niin kyllä sellainen itseäkin riipaisisi katsoa vierestä eikä välttämättä ne lapsuudenajan ihmisten tunteet olisi päällimmäisenä tärkeyslistassani.