Onko mitään tehtävissä? Pohdintaa avioliitosta, rakkaudesta ...

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 18 vuotta ja naimisissa liki saman aikaa. Lapsia useampi, kaikki jo suht isoja.

Vuosikaudet olen miettinyt suhteemme tilaa, kuitenkin aina niistä huonoista ja masentavista ajoista kun päässyt yli, on jatkettu avioliittoa jotenkuten. Välillä tunteet kuohahtaa kun saan tarpeekseni
tästä teennäiselosta ja haluan muutoksia raivon vallassa ... "Ongelma" on lähinnä mun puolelta. Kai?

Ulkopuoliset
näkee suhteemme kai ihan hyvänä? Mies osaa kyllä puhua mullekin jos ollaan muiden seurassa. Jotain esitystä varmAn sekin.

Meillä kun mies sanoo, että kaikki on ihan hyvin hänen mielestään. Häntä varmaan rasittaa mun kyselyt ja ajatukset suhteen tilasta. Yritänkin olla sit puhumatta, koska tää "on mun omassa päässä tää vika". Mutta sitten aina välillä räjähdän.

Mies suuttuu lähinnä vain jos arvostelen hänen ajankäyttöään tai rahankäyttöään. Muuten on sellanen perustyytyväinen jamppa. Mutta mihin se on tyytyväinen? Mä en voi ymmärtää että elämänme tällasenaan olisi kenellekään täyttävää.
Ja mua ärsyttää se että
mies ei voi myöntää olevansa onneton vaikka se näkyy hänestä kyllä
välillä ja varsinkin suhteessamme.

Ollaan ajauduttu siihen pisteeseen että
- emme juuri puhu. Mitään. Korkeintaan lapsista jotain, tai laskujen maksamisesta, talon hoidosta. Muitten kanssa mies on hyvinkin puhelias.
- kumpikin menee omia menoja. Emme käy baareissa tms. mutta kummallakin on tullut vähän tavaksi että voi lähteä jonnekin vaan ilmottamatta,
vaikka kauppaan tai kaverille tai lenkille. Toista ei kysytä mukaan lähes ikinä. Jos kysyttäs niin toinen sanos varmaan "en lähe"
- iltaisin ollaan hiljaa, kuten kerroinkin, katsomme omia tv-sarjoja. Mies näprää paljon puhelintaan. Menen nukkumaan aikaiSemmin enkä sano mitään.
- seksiä kerran kk:ssa ja aina ei sitäkään. Ei kiinnostusta yhtään, mieskään ei vaikuta kiinnostuneelta ikinä. Joskus puoliunissaan sitten....
- mies joskus töissä reissussa ja ei osota kiinnostusta kotiasioihim kysymällä vaikla tekstarilla "mitä kuuluu". En mäkää kysy siltä koska
ei kiinnosta.


Miehen tunteista kun en tiedä niin tässä omiani :
- mies ärsyttää minua
lähes koko ajan
- olen kyllästynyt kaikkeen, tiedän kaiken hänestä ja raivostuttaa ne sen tavat kaikki
- kaipaan sitä läheisyyttä, jota joskus oli mutta olen jotenkin niin vihainen että en halua tehdä aloitetta, miestä en päästä lähelle eikä sitä ees kiinnosta
- toivon salaa että se löytäs jonkun uuden muijan niin pääsisin tästä suhteesta irti ilman selittelyjä
- kuitenkin toivon että asiat selkenis ja oltas läheisempiä, ollaan nyt ajauduttu liian kauas tähän johonkin mustaan ....
- miehen ulkonäkö ei miellytä enää ja mä itsekin olen lihonnut ja vastenmielinenkin varmaan
- yhteistä aikaa on yritetty järjestää mutta aika hiljasta menoa ja mua vaan ärsyttää kun se sit tuntuu niin teennäiseltä lääppijältä koska ilta tietenkin päättyy sitten seksiin ja mua ärsyttää se kun nään sen "tavotteen" siinä valmiiks

Kiva tilanne?
Antakaa jotain neuvoja, onko kukaan samassa
tilanteessa?

 

Otat eron..tai sit meette yhdessä johnkin lomalle ja yritätte elvyttää suhdetta. Alotatte yhdessä kuntoilun tai sinä ainakin jos oot lihonu. Sit voit itse paremmin ainakin ; ) jos voi itse huonosti niin se heijastuu kok tilanteeseen
Olen ollut tuossa tilanteessa, asiat parani ja kaksi lasta tehtiin..no nyt kyllä taas tarvis elvytystä ; )

 

Vähän samanlaiset fiilikset, eniten stressaa epäreilu työnjako ja se ettei mies halua minun kanssani enää mitään tehdä. Olemme menossa pariterapiaan.

 

Oikeesti?
Lähes mykkyydestä voisi päästä siis vielä eteenpäin?
Miten voi korjata ja elvyttää suhdetta jos toisen osapuolen mielestä siinä mitään vikaa edes ole?

Jos ero on edessä niin miten siitäkään pääsee mihinkään jos toimen ei näe mitään vikaa mistään.
Asiat mitkä on saaneet EROAMATTA vuosien varrella on tosi tiivis suku ympärillä jossa pitkiä avioliittoja (onnellisia kai), kasvatus siihen että myötä- ja vastamäkee vaikka hautaan saakka ... ja se pohjimmainen tunne että jospa kuitenkin onnistuttas. musta olis mukava ja tärkeä miehen kanssa puhua siitä ja kuulla sen suusta että kyllä tää tästä

Mies on ihan tyytyväinen, kuten kerroin. Joku matka voisi olla hyvä ajatus, mutta ... en jaksas järjestää. Kun se olen AINA minä kuka varaan, hommaan lomat (omani ja lasten), pakkaan, huolehdin aikatauluista.
Mies vaan "hyppää kyytiin" tyytyäisenä ja unohtaa puolet omista matkatavaroistaan. Olisi niin mukavaa jos edes joskus mies tekisi jotain eteemme muutakin ku vaan "haaveilee" kännykän valossa jostain .. en tiedä. Olisi innostunut!


No paras minäkin puhumaan
mieluummin minä ottaisin matkakumppaniksi lapset ja jättäisin miehen kotiin

 

niin..meillä vähän sama juttu, saa vielä tapella siitä matkasta ja hoitaa kaiken, mukavaa yleensä ollut kun on lähdetty. Meillä oli tosiaan 5v sitten tilanne että sanoin että en lasta halua suhde niin huonolla tolalla. Loma oli varattu ja sinne mentiin ja suhde alkoi parantua hiljalleen ja nyt kaksi lasta ; ) ollaan jo nelikymppisiä, 20v yhdessä.
Ei munkaan mies puhu, kaikki on aina ok tai riidat ja etääntyminen muka kuuluu asiaan ja korjantuu kuulemma itsetään.... Kuitenkin aina välillä sit asiat paremmin.
Kysyppä nyt mieheltä jos se haluais lähteä johonkin ja suunnittelisitte yhdessä, jos se innostuis vaikka. Jollain tasolla sit täytyy vaan hyväksyä että toinen on sellanen kun on tai sitten tehdä omia ratkaisuja.

 

Miehen tunteista kun en tiedä niin tässä omiani :
- mies ärsyttää minua lähes koko ajan
- olen kyllästynyt kaikkeen, tiedän kaiken hänestä ja raivostuttaa ne sen tavat kaikki
- miehen ulkonäkö ei miellytä enää
- kaipaan sitä läheisyyttä, jota joskus oli mutta olen jotenkin niin vihainen että en halua tehdä aloitetta, miestä en päästä lähelle eikä sitä ees kiinnosta
- toivon salaa että se löytäs jonkun uuden muijan niin pääsisin tästä suhteesta irti ilman selittelyjä

Ja mua ärsyttää se että
mies ei voi myöntää olevansa onneton vaikka se näkyy hänestä kyllä
välillä ja varsinkin suhteessamme.




- yhteistä aikaa on yritetty järjestää mutta aika hiljasta menoa ja mua vaan ärsyttää kun se sit tuntuu niin teennäiseltä lääppijältä koska ilta tietenkin päättyy sitten seksiin ja mua ärsyttää se kun nään sen "tavotteen" siinä valmiiks

- seksiä kerran kk:ssa ja aina ei sitäkään. Ei kiinnostusta yhtään, mieskään ei vaikuta kiinnostuneelta ikinä. Joskus puoliunissaan sitten....

Kiva tilanne?

- kuitenkin toivon että asiat selkenis ja oltas läheisempiä, ollaan nyt ajauduttu liian kauas tähän johonkin mustaan ....

Antakaa jotain neuvoja, onko kukaan samassa
tilanteessa?

Eiköhän toi olis perheasiain neuvottelukeskuksen paikka.

 

[QUOTE="äitee";30306432]niin..meillä vähän sama juttu, saa vielä tapella siitä matkasta ja hoitaa kaiken, mukavaa yleensä ollut kun on lähdetty. Meillä oli tosiaan 5v sitten tilanne että sanoin että en lasta halua suhde niin huonolla tolalla. Loma oli varattu ja sinne mentiin ja suhde alkoi parantua hiljalleen ja nyt kaksi lasta ; ) ollaan jo nelikymppisiä, 20v yhdessä.
Ei munkaan mies puhu, kaikki on aina ok tai riidat ja etääntyminen muka kuuluu asiaan ja korjantuu kuulemma itsetään.... Kuitenkin aina välillä sit asiat paremmin.
Kysyppä nyt mieheltä jos se haluais lähteä johonkin ja suunnittelisitte yhdessä, jos se innostuis vaikka. Jollain tasolla sit täytyy vaan hyväksyä että toinen on sellanen kun on tai sitten tehdä omia ratkaisuja.[/QUOTE]

me ollaan lähdössä lomalle mutta sinne lähtee myös lapset ja anoppi. Ei siis oikein hyvät lähtökohdat sille että siellä voisi mitään kahdenkeskistä olla.

 

Eiköhän toi olis perheasiain neuvottelukeskuksen paikka.

Mitä ne siellä sille voi jos me ei mahduta enää samaan sänkyyn nukkumaan?

 

Mulla on sama tilanne kuin ap:lla, samanlaiset fiilikset omassa suhteessani. Olemme olleet yhdessä vasta viisi vuotta ja meillä on 3-vuotias lapsi. Pakko vaan olla yhdessä

 

Kiitos vastauksista!
Joo, epätasa-arvoa työnjaossa mielestäni myös meillä. Mies tienaa enemmän, se on sille tärkeää mutta mä teen myös töitä, monessa vuorossa ja tienaan leipää pöytään. Laskuja maksetaan molemmat. Mies pitää tärkeenä että tilillä on aina pahan päivän varalla jotain ja ahdistuu jos numerot tileillä lähenee nollaa. Itse en pidä rahaa yhtä tärkeänä. Oikeasti. Tietenkin se on tärkeää mutta mä en tarvii samalla tavalla sitä tavaraa ympärilleni ja jos joku menee rikki niin se on maailmanloppu..

Kotitöitä se tekee kyllä mut sitten kun sille sopii.

Eli "pakkohommia"
täällä ei oo ku mulla. Eläimet on hoidettava, pyykit on pakko pestä, ruokaa on laitettava jo ennen ku lapset huutaa nälkää, EI VASTA klo 20 illalla koska sit vaan sattuu huvittaa vasta tehdä ruokaa.

Mulla on tää vastuu, mies tekee jos huvittaa. Toki kiitollinen siitäkin mutta ......

Matkalle ei miehen mielestä ole
rahaa. Mulle kelpais mennä mehtään ja laittaa makkarat tikun nokkaan ja juoda kahvit. Mutta kun en aina jaksa ja halua olla se joka sitä ehdottaa, ostaa ne makkarat, keittää kahvit ja tekee
hemmetti vieköön kaiken. Sit mies tyytyväisenä laittaa facebookkiin kuinka hän nyt eräjormana tässä
makkaraa paistaa ja on niin hienoo ja oivoi ja 27
tykkää.

Se sinne mehtään ees menisi jos en minä ehottas ja valmistelis.

Mä olen nyt tosi vihansn jotenki ja niin kurkkuu myöten täynnä että olen onnellinen kun se on 3
päivää poissa,
mietin että tehkööt mitä teköö ei kiinnosta (töissä on) yhtään! Kavereitten kanssa liikkuu ja kyllä tekee mut mun kanssa ei voi muuta ku samaa ilmaa
hengittää jos sitäkää.

Ei sillä että olisin itsekään halukas mihkää kanssakäymiseen nyt enempää.

Huhhuh mitä
vuodatusta .. z

 

[QUOTE="vieraana";30306450]Mitä ne siellä sille voi jos me ei mahduta enää samaan sänkyyn nukkumaan?[/QUOTE]

Kyllä ne on tohon ihan samaan tilanteeseen törmänneet satoja kertoja.

Kandee hakeutua ennenkuin jompaakumpaa alkaa vieraat sängyt kiinnostamaan, koska sit alkaa olla myöhäistä.

Ongelmas tietty on, että joudut raahaamaan äijäs tonne.

Äijääs toi alkaa vaihtoehtona kiinnostamaan vasta kun sä viimeisen kerran lyöt oven kiinni takanasi.

 

No ei ole pakko olla yhdessä..mutta voi ne asiat korjaantuakkin pitää vaan järjestää sitä yhteistä aikaa ja antaa mahdollisuus itselle ja toiselle, mut eihän se helppoo ole. Meilläkin väsymystä ja risitriitoja lastenkasvatuksessa...mutta aina joskus hyvää seksiä ja joku huumorin pilkahdus.

Jos anoppi lähtee mukaan matkalle niin voisko hän katsoa lapsia yhden illan että pääsette kahdestaan syömään tai lasilliselle tai jotain?

ja voi sinne yhteiseen sänkyyn palata.. ja voihan se keskustelu auttaa sitten vaikka sovussa eroamaan jos ei muuta. Itsekkin oisin joskus valmis pakkaamaan laukut, mutta kyl noi 1 ja 4 v vähän hidastaa...

 

Kiitos vastauksista!
Joo, epätasa-arvoa työnjaossa mielestäni myös meillä. Mies tienaa enemmän, se on sille tärkeää mutta mä teen myös töitä, monessa vuorossa ja tienaan leipää pöytään. Laskuja maksetaan molemmat. Mies pitää tärkeenä että tilillä on aina pahan päivän varalla jotain ja ahdistuu jos numerot tileillä lähenee nollaa. Itse en pidä rahaa yhtä tärkeänä. Oikeasti. Tietenkin se on tärkeää mutta mä en tarvii samalla tavalla sitä tavaraa ympärilleni ja jos joku menee rikki niin se on maailmanloppu..

Kotitöitä se tekee kyllä mut sitten kun sille sopii.

Eli "pakkohommia"
täällä ei oo ku mulla. Eläimet on hoidettava, pyykit on pakko pestä, ruokaa on laitettava jo ennen ku lapset huutaa nälkää, EI VASTA klo 20 illalla koska sit vaan sattuu huvittaa vasta tehdä ruokaa.

Mulla on tää vastuu, mies tekee jos huvittaa. Toki kiitollinen siitäkin mutta ......

Matkalle ei miehen mielestä ole
rahaa. Mulle kelpais mennä mehtään ja laittaa makkarat tikun nokkaan ja juoda kahvit. Mutta kun en aina jaksa ja halua olla se joka sitä ehdottaa, ostaa ne makkarat, keittää kahvit ja tekee
hemmetti vieköön kaiken. Sit mies tyytyväisenä laittaa facebookkiin kuinka hän nyt eräjormana tässä
makkaraa paistaa ja on niin hienoo ja oivoi ja 27
tykkää.

Se sinne mehtään ees menisi jos en minä ehottas ja valmistelis.

Mä olen nyt tosi vihansn jotenki ja niin kurkkuu myöten täynnä että olen onnellinen kun se on 3
päivää poissa,
mietin että tehkööt mitä teköö ei kiinnosta (töissä on) yhtään! Kavereitten kanssa liikkuu ja kyllä tekee mut mun kanssa ei voi muuta ku samaa ilmaa
hengittää jos sitäkää.

Ei sillä että olisin itsekään halukas mihkää kanssakäymiseen nyt enempää.

Huhhuh mitä
vuodatusta .. z

Kuulostaa NIIN tutulta. Mihinkään ei mentäis eikä mitään tehtäisi jos minä en niitä asoita järkkäisi. Mies ei koe sellaista tarpeelliseksi. Eikä ole sellainen että ostaisi mulle tai lapsille lahjoja. Jotenkin koen että minä vedän tässä koko kivirekeä perässä ja sit hänen pitäisi siitä saada palkkioksi seksiä.

Läheisyyttä ja hellyyttä ei ole, haluaisin kyllä että olisi. Perusarki meillä sujuu jotenkin mutta sit kun väsyn näihin kotihommiin ja kaikkeen ja räjähdän niin pitkään on tosi viileää, jos ikinä enää palautuu ennalleen.

Minäkin haluaisin että meillä olisi mukavaa ja lutuisaa ja että toinen haluaisi mun kanssa lähteä vaikka leffaan. Tai tehdä ylipäätään minun kanssani jotain. Parisuhde on jotenkin jäänyt taka-alalle ja nyt me pyöritetään tätä rutiiniarkea tässä kuin jotkut kämppikset. Vaikka kämppiksenkään kanssa ei voisi työnjako mennä niin että toisen täytyy tehdä kaikki.

Eli minkäänlaista parisuhdeaikaa ei ole jos minä en sitä maksa ja järjestä.

 

Joku tuolla "pelotteli" että alkaa
miehellä vieraat sängyt kiinnostaa... kyllä mä joskus mietin että voi kun pettäiskin ja jäis kiinni. Jättäsin sen heti. Eipähän tarviis enää miettiä tän suhteen kohtaloa ominpäin!!!

Ja että jos pettäs jonkun kanssa,
niin saisinpa todisteen että on siinä miehessä vielä jotain potkua näköjään jäljellä!

Ihan sairaita ajatuksia?
Pohjimmiltaan olen kyllä mustasukkainen. Mutta jotenkin vaan ajattelen että .. mitä se aikaansa tähän meihin tuhlaa kun koko suhde on niin tympee!!

Itsellä ei mitään melenkiintoo muita / ketään miehiä kohtaan, en edes ole ajaellut pettämistä.

 

Kyllä ne on tohon ihan samaan tilanteeseen törmänneet satoja kertoja.

Kandee hakeutua ennenkuin jompaakumpaa alkaa vieraat sängyt kiinnostamaan, koska sit alkaa olla myöhäistä.

Ongelmas tietty on, että joudut raahaamaan äijäs tonne.

Äijääs toi alkaa vaihtoehtona kiinnostamaan vasta kun sä viimeisen kerran lyöt oven kiinni takanasi.

Täytyy sitä harkita. Jotenkin olen skeptinen sen suhteen että mikään muuttuisi kun ollaan kuitenkin jollain parisuhdeleireillä ja tapahtumissa oltu.

Minusta vaan tuntuu niin kovin siltä että mä olen ainut joka tässä nyt joutuu ajattelemaan muita ja toinen ajattelee vain itseään. Se aiheuttaa katkeruutta joka ei tee hyvää kellekään. Tiedän että mun pitäisi oppia ajattelemaan jotenkin muuten mutta minkä teet sille jos kokoajan *tuttaa niin että hampaat narskuu.

Vain itseään voi muuttaa mutta en osaa enkä pysty.

 

Joku tuolla "pelotteli" että alkaa
miehellä vieraat sängyt kiinnostaa... kyllä mä joskus mietin että voi kun pettäiskin ja jäis kiinni. Jättäsin sen heti. Eipähän tarviis enää miettiä tän suhteen kohtaloa ominpäin!!!

Ja että jos pettäs jonkun kanssa,
niin saisinpa todisteen että on siinä miehessä vielä jotain potkua näköjään jäljellä!

Ihan sairaita ajatuksia?
Pohjimmiltaan olen kyllä mustasukkainen. Mutta jotenkin vaan ajattelen että .. mitä se aikaansa tähän meihin tuhlaa kun koko suhde on niin tympee!!

Itsellä ei mitään melenkiintoo muita / ketään miehiä kohtaan, en edes ole ajaellut pettämistä.

Vähän samat fiilikset. Siitä saisi syyn sille erolle, koska ulkoisestihan meillä on asiat hyvin kun ei ole mitään väkivaltaa eikä pettämistä.

Kyse on vaan siitä ettei ole mitään muutakaan. On vain kaksi yhteistä lasta ja yhteinen koti. Haluaisin rakastaa ja olla rakastettu mutta miten? En haluaisi elää tällaista elämää.

Onhan se aika säälittävää että mun pitää maksaa lastenvahti, leffa ja ruoat jos haluan että mennään parisuhdeajalle johonkin. Jos en maksa, ei mitään parisuhdeaikaa ole. Se on aika selkeä signaali siitä että toista osapuolta ei kiinnosta. Olen siitä ihan hemmetin surullinen.

Tulihan tuossa jo joltain vinkkiä että pitäisi laihduttaa. Ehkä siitä olisi apua, mutta en usko että meidän parisuhteen tila on pelkästään mun kilomäärästä kiinni (165cm/66kg)

 

Hyvin samanlaiset tuntemukset.Minäkin pidän miestä itsekkäänä ja minua harmittaa olla se joka pitää "jöötä".

Esimerkiksi antaa lasten pelata ihan liikaa, koska itsekin vaan räpeltää puhelintaan. Saapahan olla rauhassa... syöttää lapsille liikaa roskaruokaa kun/jos ei viitti kokata.
Siivota ei tarvii koska ei häntä häieitse yhtään vaikka on pölyä tms.
Pyykkiä ei tarvii pestä koska ei hänen tarvitsemiaa vaatteita ole nyt siellä. Autoo ei tarvii tankata jos ei itse sillä ajele.

Ei ole kivaa tulla kotiin töistä jos kaikli tekemättä,
lapset yökkäreissä pelanneet
koko päivän ja/tai läksyt tekemättä, kaikki kiukkusii ku ruoasta ei tietookaan, lapsen harrastuskamat pesemättä tai laittamatta kuivumaan .. KAIKKI PITÄS HEMMETTI
VIEKÖÖN ERIKSEEN KÄSKEE TEHDÄ varmaan

Ja tästä oon avannu sanaisen arkkuni, että en halua olla se kakkapää mutsi joka tulee kotiin ja alkaa käskyttää hommiin
lapsia ja tekee
raivon vimmalla
asioita. Mutta pakko jonkun olla vai
mitä siitä tulis kun kaikki täällä lojuttas hemmetti
vieköön aamusta iltaa ja ehkä joskus huvittas tehdä jotain

Ääääkk!!!

 

Aapee, kaikkea hyvää sinne Oot ajatuksissa, selkeä kohtalotoverini.

 

Kuin myös sinulle kaikkea hyvää elämässäsi tule joskus tähän ketjuun kertomaan kuulumisia.

Itse pahoin pelkään olevani niin raukka, että 10v päästäkin valitan itsekseni näitä samoja ajatuksia. Ellen saa jostakin energiapiikkiä jonka avulla jaksan riuhtaista itseni irti..

Vaikea kuvitella edes että mikään muuttuu.

Kokeilin kerran olla hissukseen, omissa oloissani ja ajatuksissani ja katsoa, milloin mies huomaa kysyä mitä ajattelen, onko joku hätänä tms.

No, sitä päivää ei tullut koskaan. Turha odottaa huomionosoituksia kun toista ei kertakaikkiaan kiinnosta mun ajatukset ja tunteet

No ei kiinnosta muakaan sen..
En tiedä. Väsyttää.

Joskus mietin että voisin maata kotona vaikka kuolleena monta päivää ennen kuin se kotiin työmatkalta tullessa huomaisi tapahtuneet. Koska ei se kysele
miten mulla menee, ei sitä kiinnosta. Voi olla laittamatta viestiä tai soittamatta päiväkausia, viikonkin.

 

[QUOTE="vieraana";30306585]Vähän samat fiilikset. Siitä saisi syyn sille erolle, koska ulkoisestihan meillä on asiat hyvin kun ei ole mitään väkivaltaa eikä pettämistä.

Kyse on vaan siitä ettei ole mitään muutakaan. On vain kaksi yhteistä lasta ja yhteinen koti. Haluaisin rakastaa ja olla rakastettu mutta miten? En haluaisi elää tällaista elämää.

Onhan se aika säälittävää että mun pitää maksaa lastenvahti, leffa ja ruoat jos haluan että mennään parisuhdeajalle johonkin. Jos en maksa, ei mitään parisuhdeaikaa ole. Se on aika selkeä signaali siitä että toista osapuolta ei kiinnosta. Olen siitä ihan hemmetin surullinen.

(165cm/66kg)[/QUOTE]

No et sä kyllä sitäkään tahdo, et käytte viikonloppuna parisuhdeajalla "jossain". Ei se sitä arkea miksikään paikkaa.

Tommoinen kun on miehen päälle vähän hankala ongelma, kun siinä ei ole sukkelaa suitsait- ratkaisua jolla ongelma olis korjattu ja kaikki taas hyvin. Ovi narisee - laitetaan rasvaa - ovi ei narise.

Jos vaimo narisee, niin vaimo tahtoo, että sitä narinaa kuunnellaan, ilman että olis ensimmäistäkään yksittäistä asiaa mitä mies vois tehdä tai olla tekemättä poistaakseen narinan vaimosta. Miehet on tommoisen ongelman edessä kädettömiä.

 

Kyse on pohjimmiltaan siitä haluatko jatkaa suhdetta vai et. TAHDOTTEKO rakastaa ja saada homman toimimaan, sitä kysytään vihkikaavassakin. Ihan ensimmäiseksi suosittelisin istumaan alas ja keskustelemaan miehen kanssa. Ei ne voi ymmärtää tunteitanne ellette avaa suutanne. Miltä itsestä tuntuisi jos kaikki olisi omasta mielestä hyvin ja yhtenä päivänä äijä ilmottaisi että se on ero nyt. Eikä olisi vaivautunut edes sanomaan mitään aiemmin, että olisitte voineet korjata omaa käytöstänne. Ellei sitten onnistu niin uuden keskustelun paikka, mutta onhan se aika veemäistä että olettaa toisen olevan ajatustenlukija.

 

No et sä kyllä sitäkään tahdo, et käytte viikonloppuna parisuhdeajalla "jossain". Ei se sitä arkea miksikään paikkaa.

Tommoinen kun on miehen päälle vähän hankala ongelma, kun siinä ei ole sukkelaa suitsait- ratkaisua jolla ongelma olis korjattu ja kaikki taas hyvin. Ovi narisee - laitetaan rasvaa - ovi ei narise.

Jos vaimo narisee, niin vaimo tahtoo, että sitä narinaa kuunnellaan, ilman että olis ensimmäistäkään yksittäistä asiaa mitä mies vois tehdä tai olla tekemättä poistaakseen narinan vaimosta. Miehet on tommoisen ongelman edessä kädettömiä.

Öö mun kannalta siihen on ihan selkeä ratkaisu. Jos mennään johonkin molemmat maksaa omansa, ja toinenkin voi joskus ehdottaa että tarjoaa jotain.

Ei tässä kyse ole siitä että minusta olis kiva narista vaan siitä etten tahdo että mua kohdellaan itsestäänselvyytenä. Viime jouluksi luvattu joululahja ja keväällä saatu lupaus äitienpäivälahjasta on edelleen saamatta. Tiedän että olen hemmetin pikkumainen kun tuollaisista asiosta valitan kun toisilla on oiketakin murheita, mutta entäs jos ne on ihan aikuisten oikeasti minulle tärkeitä asioita?

Ei voi olla niin kallista viedä joskus vaimoa leffaan tai syömään. Tai laittaa vaikka joskus aamupala valmiiksi toiselle. Antaa jotain edes pientä omastaan koska toinen on tärkeä?

 

Kyse on pohjimmiltaan siitä haluatko jatkaa suhdetta vai et. TAHDOTTEKO rakastaa ja saada homman toimimaan, sitä kysytään vihkikaavassakin. Ihan ensimmäiseksi suosittelisin istumaan alas ja keskustelemaan miehen kanssa. Ei ne voi ymmärtää tunteitanne ellette avaa suutanne. Miltä itsestä tuntuisi jos kaikki olisi omasta mielestä hyvin ja yhtenä päivänä äijä ilmottaisi että se on ero nyt. Eikä olisi vaivautunut edes sanomaan mitään aiemmin, että olisitte voineet korjata omaa käytöstänne. Ellei sitten onnistu niin uuden keskustelun paikka, mutta onhan se aika veemäistä että olettaa toisen olevan ajatustenlukija.

Aina se tahtominen ei riitä jos molemmat ei tahdo.

Esimerkkinä nyt vaikka se, että sain mieheltä suklaapatukan, sanoin että syön sen kyllä myöhemmin mutta en nyt. Nostin sen kaappiin ja ei mennyt kauan kun mies söi sen itse. Asia on pieni ja sen voi kyllä antaa anteeksi mutta se kertoo siitä asenteesta että on ok käyttäytyä noin. Minusta ei ole.

Se kertoo siitä ettei toinen tajua tai välitä siitä että mulle tulee paha mieli siitä että sain lahjan jota en sitten saanutkaan.

Kyse ei ole siitä suklaapatukasta vaan siitä että hyvin harvoin saan toiselta mitään ja sit jos saan kävi noin. Kenelle ei tulisi kurja olo?

 

Oletko lukenut tekstejä?! Mähän kerroin, että jo vuosikaudet välillä tämä nousee suhteessamme pintaan. Miehen mielestä kaikki ON hyvin ja keskustelut hyödyttömiä sen suhteen (on istuttu alas monet monet kerrat). Mies on ihan tyytyväinen tällaseen hyssyttelyelämään eikä tiedä mitä tehdä kun mä välillä räjähdän raivosta kuulemm ihan turhasta.
Seksiä tietenkin kuulemma haluaisi enemmän. Mutta ei senkään eteen viiti mitään tehdä hän. Eikä varmaan ees halua oikeesti, kunhan sanoo.

En mä yhtään ihmettele että on eroja joissa toinen osapuoli sanoo että "kaikki oli ihan hyvin, en tiedä
mitä tapahtui" kun osa ihmisistä on tollasia puusilmiä. Sen kuvioista kun poistuisi vaimo (= minä) ei mikään hänen arkipäivissään tms. muuttuisi.

Vaikka rautalangasta sille vääntäisi ja keskustelisi niin parisuhde on ihan kunnossa ja ei hän mitään nää ongwlmaa missään. Tietenkään ei tykkää että raivoilen (myistutanpaham välillä että olen olemassa )

 

[QUOTE="vieraana";30306661]Öö mun kannalta siihen on ihan selkeä ratkaisu. Jos mennään johonkin molemmat maksaa omansa[/QUOTE]

Mistä sä nyt puhut? Mihin hittoon toi ny on selkeä ratkaisu?