Onko muilla ollut tällaista nuorimpien lasten kanssa?

Järki alkaa lähteä tuon pienimmän tytön kanssa. Se on tosi iloinen ja kiltti persoona. On kuitenkin omapäisempi kuin vanhempi. Aiemmin ei ole ollut juuri ongelmia. Ikää nuorimmalla siis 2v.

Nyt on alkanut olemaan ihan mahdotonta, nuorin kiusaa jatkuvasti isompaa. Ja siis oikeasti jatkuvasti, alan jo kyllästyä tähän kun päivät on isomman vinkumista ja pienemmän ojentamista. Siis ei kiusaa ilkeyksissään vaan pitää hauskaa mutta vaan väärällä tavalla. Eli esimerkiksi illalla nukkumaan mennessä jatkuvasti menee isomman sänkyyn eikä suostu sieltä lähtemään pois vaikka isompi mitä tekis/sanois. Aina kun käyn laittamassa sen omaan sänkyyn, on se pian siirtynyt takaisin huudattamaan isosiskoaan. Nyt oon joutunut jo erottamaan niitä illalla, eli isompi on päässyt sitten aloittamaan nukkumisen meidän sängyssä kun pienempi koko ajan häiritsee omassa huoneessa. Pienempi jää sitten omaan huoneeseen ja usein nukahtaa aika pian. Se on ollut ainoa tapa saada rauha maahan :/

Päivällä kiusaa esim. niin, että menee halaamaan siskoaan eikä päästä irti enää ennen kuin käyn repimässä sen irti siskostaan. Menee ottamaan samoja leluja millä isosiskonsa leikkii juuri eikä anna leikkiä rauhassa yhtään. Jos isompi vaikka soittaa koskettimia, menee pienempi koko ajan häseltämään siihen vaikka kuinka sanois, että et mene. Kerran isompi oli syömässä ruokaa pöydällä niin pienempi meni halailemaan siihen eikä taas päästänyt irti ja lopulta isompi tipahti koko tuolilta kun yritti irrottautua.

Jäähytetty on ja yritetty koko ajan painottaa, että ei saa kiusata ketään. Mutta ei mee mitään jakeluun. Miten sen saa loppumaan?
 
Vierras
Minkäikäinen se isompi on?
Voisko niitä ohjata yhteiseen leikkiin, toki tarvittaessa niin että aikuinen on mukana. Sitte tietysti isommalle pitäis järkkäillä myös omanikäisten seuraa ja mahdollisuus leikki itsekseen ilman pienempää vaikka sitten lastenhuoneen ovi kiinni.

Enempi tuo silti kuulostaa siltä että lapsi hakee sinulta huomiota kun tietää että siskoa kiusaamalla sitä saa. Istu lasten huoneessa kunnes nukahtavat.
Siskoa voisit myös opettaa sanomaan itse vastaan pienemmälle eikä niin että sun pitää tulla joka halaukseen väliin.
 
Meillä parivuotias pikkuveli ois aina "leikkimäs" isonsiskon leikkejä,sotkemistahan se on tuon ikäisellä vielä. Ihan normaalia.
Nukkumiseen oisin saman vinkin antanut, isompi valvoo vähän pidempään,et nuorempi nukahtaa.
Suostuisko halailemaan nukkee/nallee
 
Meillä ihan sama ongelma, mutta nyt monen kuukauden ahkeran jäähytyksen jälkeen tuo 2,5 v on rauhottunut edes sen verran että riittää uhkaus jäähystä ja jättää siskon rauhaan/tekee mitä pyydetään. Ja nuo kyllä leikkivät ihan hienosti keskenään. Isompi siis 5 v. Mutta tuo nukkumaan meno on meillä myös haaste ja joudutaan aina siirtään toinen vanhempien sänkyyn jotta rauhoittuvat. Itse en lähde siihen että istun sielä kunnes nukahtavat koska silloin vielä nipinnapin jaksaa hoitaa loput kotityöt ennenkun nukahtaa pystyyn. Luultavasti otan käyttöön jäähyttämisen siinäkin koska meillä kyllä pysytään sängyssä, mutta hirveen kikatuksen, riehumisen ja mölyämisen kanssa. Eli mölyäjä jäähylle niin kauan kunnes rauhottuu. Erilliset huoneet vois kummasti helpottaa asiaa.
 
Minkäikäinen se isompi on?
Voisko niitä ohjata yhteiseen leikkiin, toki tarvittaessa niin että aikuinen on mukana. Sitte tietysti isommalle pitäis järkkäillä myös omanikäisten seuraa ja mahdollisuus leikki itsekseen ilman pienempää vaikka sitten lastenhuoneen ovi kiinni.

Enempi tuo silti kuulostaa siltä että lapsi hakee sinulta huomiota kun tietää että siskoa kiusaamalla sitä saa. Istu lasten huoneessa kunnes nukahtavat.
Siskoa voisit myös opettaa sanomaan itse vastaan pienemmälle eikä niin että sun pitää tulla joka halaukseen väliin.
No tuota on yritetty opettaakin isommalle, että sanois itekin vähä vastaan ja kertois pienemmälle jos ei jostain tykkää. Isompi siis 5v. Mutta se on niin herkkä ja jonkin verran myös alistuva tyttö ettei aina itse mitään asialle tee vaikka kuinka sanoisi. Ja sanomisella ei muutenkaan tunnu olevan minkään sortin merkitystä, ei se pienempi silti tunnu uskovan...
 
Meillä parivuotias pikkuveli ois aina "leikkimäs" isonsiskon leikkejä,sotkemistahan se on tuon ikäisellä vielä. Ihan normaalia.
Nukkumiseen oisin saman vinkin antanut, isompi valvoo vähän pidempään,et nuorempi nukahtaa.
Suostuisko halailemaan nukkee/nallee
Sillä on sängyssä unilelu/unileluja, joita saa kyllä halailla enemmän ku riittävästi iltaisin :D Jostain syystä se on vaan niin kiva härnätä tuota isosiskoa.. Isompi itkeä tihrustaa ja toinen nauraa, kun sillä on mukamas niin hauskaa. Ja oikeesti puhe ei tunnu auttavan yhtään, vasta konkreettinen väliin meneminen :snotty:
 
Meillä parivuotias pikkuveli ois aina "leikkimäs" isonsiskon leikkejä,sotkemistahan se on tuon ikäisellä vielä. Ihan normaalia.
Nukkumiseen oisin saman vinkin antanut, isompi valvoo vähän pidempään,et nuorempi nukahtaa.
Suostuisko halailemaan nukkee/nallee
En tiedä toimisko toi meillä. Välillä on mennyt niin, että isompi on ollut esim. kaupassa isänsä kanssa ja 2v on sitten mennyt jo sillä välin sänkyyn. Mutta ei se siellä yksinään nukahda helposti. Se odottelee siskoa niin kauan, että se tulee. Ja sitten kauheella innolla kikattaa ku sisko tulee viimein nukkumaan.
 
Meilläkin jäähy on toiminu loistavasti esikoisella ja toimii muuten pienemmänkin kanssa. Tää asia on nyt vaan sellainen, johon ei tunnu mikään tehoavan.
Mutta ei sitä tietenkään kaikesta mahdollisesta jäähytetä vaan vain silloin, kun mikään sanominen ei vaan auta.
 

Yhteistyössä