Onko muilla...

Meidän vauvelillamme tuli eilen kolme kuukautta täyteen ja on kahtena yönä jo heräillyt kahden tunnin välein.
Päivisin nukkuu vain puolen tunnin unia ja on sitten kiukkuinen kun on väsynyt eikä aina jaksa edes syödä.
Pelkällä rintamaidolla on ollut tähän asti, neuvolassa sanottiin että oisi joko hampaiden tuloa taikka sitten ihan että tarvitsee lisäravintoa.

Onko teillä muilla ollut vastaavaa ongelmaa ?Tarvitaan neuvoja!!
 
meil oli esikoinen suunnilleen samanikäisenä kanssa sellainen et nukku vartin-puolen tunnin unia, ja tuntui että koko ajan oli rinnalla. rupesin sitten pikkuhiljaa maistattamaan kiinteää, taisin jostain soseesta alottaa, ja heti muuttui unirytmi erilaiseksi eikä koko ajan ollut vaatimassa rinnalle. neuvolassa vähän pelkäsin sanoa tuosta mutta hoitaja oli ihan samaa mieltä että lisäravinto on ollu tarpeen, että äiti tietää kyllä itse miten oman lapsen ruokkii, ettei ohjeistuksiin tarvitse kirjaimellisesti katsoa.
 
oli tollasta juu neidillä samassa iässä, samoin 5kk ikäisenä. meni viikossa ohi. lapsen aivot kehittyy unessa eniten, joten eipä ihme jos on hieman levotonta... niin ja täysimetyksellä mentiin 6kk 1vko asti, eikä yöunet parantuneet ainakaan meidän tapauksessa yhtään kiinteiden aloittamisella.
 

Yhteistyössä