Onko muita jotka olleet saman miehen kanssa jo todella kauan

Meillä 16 vuotta aviossa, 17 vuotta yhdessä, viisi lasta ja ollaan onnellisia edelleen.


Toista pitää rakastaa kaikkine vikoineen päivineen, hyväksyä ihminen sellaisena kun se on, muuten on väärän ihmisen kanssa jos tätä ei pysty tekemään. Huumori on meidän suhteessa sellainen, joka molemmilla samanlainen...Härkä ja Vaaka yhdessä...eihän sitä ilman huumoria oisikaan selvitty.

 

meillä alkaa yli huomenna siis 25. päivä 18 vuoden putki.

 

Me ollan oltu yhdessä 16 vuotta joista 13 vuotta naimisissa. 3lasta jotka syntyivät lyhyvillä valeillä. Ovat nyty 14, 13 ja nuorin kohta 12.
Onhan se välillä tuntunut aika vaikeelta ja ollaan mekin oltu eroamassa mutta aina ollaan saatu asiat selvitettyä. Minullakin on mies reissu hommissa tunnustaa kans että siellä sitä katellaan muita =) mutta ainahan tuo on kotiin palannut töistä vielä...
No nyty meille on tulossa tämä möykky ja mies aikoi jäädä reissuhommista pois jee jee
Välillä kyllä kaipaisi sitä huumaa mitä oli silloin alussa mutta kyllä se sit kun kahdestaan käy jossakin niin pikkasen palautuu huuma, vaikka eihän se sitä jännitystä ja uutuuden tunnetta tuo takasin. Mutta oma mies kyllä paras :heart:

 

Me on seurusteltu jo 16 vuotta, tällä viikolla tulee 10 vuotta avioliittoakin täyteen. Yksi lapsi on ja hän meille riittääkin, kun ollaan molemmat jo lähempänä 40 ikävuotta. Ihmeen hyvin on miehen hermot kestänyt, minä olen se kiukuttelija-osapuoli, mies on rauhallinen melkein aina. Pisteet vaan hänelle kaikki tästä suhteen kestävyydestä ! :flower:

 

Olipas kiva lukea tätä ketjua. Meillä takana seurustelua 15 v. ja naimisissa 9,5 v ja kaksi lasta (2 v. ja 7 v.). Välillä on tylsää ja tympii, etenkin minua, joka olen selvästi se tempperamenttisempi osapuoli meistä kahdesta. Mies se aina rauhoittelee ja sanoo, että hänestä ei pääse millään eroon, hän aikoo vaan olla yhdessä kanssani.
Meillä nyt tuttavapiirissä todellinen "erobuumi" - melkein kaikki eroamassa tai todella vaikessa kriisissä. Kuuluukohan se jotenkin tähän n. 35 vuoden ikään?
Me varmaan yritetään jatkaa yhdessä, välillä vaikka hammasta purren. Elämähän on välillä tylsää ja niin sen kai kuuluu ollakin. Yhtenä päivänä mies suunnitteli kuinka sitten vanhoina hoidamme nyt 2-vuotiaan tyttäremme lapsia... Ihana ajatus! :flower:

 

\

Olipas kiva lukea tätä ketjua. Meillä takana seurustelua 15 v. ja naimisissa 9,5 v ja kaksi lasta (2 v. ja 7 v.). Välillä on tylsää ja tympii, etenkin minua, joka olen selvästi se tempperamenttisempi osapuoli meistä kahdesta. Mies se aina rauhoittelee ja sanoo, että hänestä ei pääse millään eroon, hän aikoo vaan olla yhdessä kanssani.
Meillä nyt tuttavapiirissä todellinen "erobuumi" - melkein kaikki eroamassa tai todella vaikessa kriisissä. Kuuluukohan se jotenkin tähän n. 35 vuoden ikään?
Me varmaan yritetään jatkaa yhdessä, välillä vaikka hammasta purren. Elämähän on välillä tylsää ja niin sen kai kuuluu ollakin. Yhtenä päivänä mies suunnitteli kuinka sitten vanhoina hoidamme nyt 2-vuotiaan tyttäremme lapsia... Ihana ajatus! :flower:

Tuntuu samalta että tää ikä on jotenki kriittinen.. mutta yrittäkää sinnitellä, EI KANNATA LUOVUTTAA ihan pienestä. Arkista alamäkeä löytyy mutta kyllä se huippukin taas siellä häämöttää, yleensä, kun jaksaa tosissaan yrittää... :flower: :flower:

 

ollaan oltu reilu 16v.yhdessä ja naimisissakin kohta 8v.,vajaa 2v.ollut tosi rankkaa on ollu ero lähellä,nyt näyttää vihreämmältä.mitään uskottomuutta ei ole ollu,muuten vaan kyllästymistä.kait se tästä kun lapset kasvaa ja alkaa helpottaa niiden hoitaminen.Ei se mies vaihtamalla parane,mä ehdin kokea tarpeeksi monta suhdetta ennen tätä reilu 20v.oltu yhdes. B) vaihtoehtona yksinelo...

 

Olen ollut yhdessa mieheni kanssa kohta 12v. ja rakkaus roihuaa edelleen :heart: Suhteen intohimoisena pysymiseen on ehka auttanut mieheni matkatyo : olemme paljon erossa toisistamme.

 

vuosi 85 (17/22)mentiin naimisiin ja yhdessä niin ylä kuin alamäkiäkin koettu. Silti päivät vaikka joskus vaikeitakin niin monet ilot vievät voiton

Nyt lapset pian 20 v ja nuorin 2v se että on murkkuja ja pikkulapsi niin se vie voimia ja olen iloinen että parikymmpisenä hankki ne lapset tää iltatähtönen meinaa viedä voimat . Toisaalta yhteistä aikaa saa paremmin koska on isoja jotka ottaa pienen hoiviinsa jos leffaan vaikka haluaa kahdestaan.

 

MINÄ EN OLE TUNTENUT KOSKAAN MITÄÄN KIPINÄÄ LASTEN ISÄN SUHTEEN JA AINOA KENEN KANSSA OLEN "SEURUSTELLUT" MIEHIÄ OLEN KYLLÄ TAPAILLUT ENNEN LASTEN ISÄÄ, MUTTA MITÄÄN KIPINÄÄ EI OLE KOSKAAN OLLUT.

 

Yhdessä 18 vuotta,josta 15 v naimisissa.Itse olen 37v ja mies 39v,kolme lasta 14v,12v ja 7v.Rakkautta löytyy edelleen,vaikka välillä ottaa päähänkin.

 

-91 mentiin naimisiin, syyslomalla just 15v tuli täyteen ja edelleen on ihanaa olla oman tutun ja turvallisen puolison kans!!! :flower: On ollu välillä TOD. vaikeita aikoja, mut mut... Kaikesta selviää ku aukasee suunsa ja kyselee ja keskustelee syyttämättä! Meidänki isännän piti opetella, ei sen kotona paljo oo keskusteltu aikanaan, toisin ku meillä... Ihanan kukkakimpun sain ja muutakin mukavaaaa hommattiin, lapset soppelisti mummulassa ja kaks pienintä nukku päikkäreitä...

 

Yhdessä ollaan oltu 14 vuotta.
Minä olin 16v kun alettiin seurustelemaan ja mies 19v.
Kihloissa oltu 11v ja naimisissa 2v. =)

 

:flower:

 

Me ollaan oltu 15 vuotta yhdessä, 11 naimisissa. Kolme lasta.

Onhan tässä ollut lähtö välillä mielessä lasten jälkeen kun on ollut kaikkein väsynein ja tuntunut, että yksinhuoltajana saa olla. Nyt kun vauvakin on jo kohta viisi vuotias, niin on elämäkin seesteisempää. Ja rakastan tuota miestä enemmän kuin ikinä.... Ihmeen hyvin hän on mun rinnalla jaksanut olla, vaikka on raskasta ollut.

En minäkään mitään "säpinää" enää kaipaa, tämä rakkaus on paljon syvempää kuin silloin 18-kesäisenä.... ja hyvä seksielämä on piristys lastenhoidon uuvuttamassa arjessa...

Arkirakkaus rulettaa!!

 

Minä ja avopuolisoni ollaan oltu yhdessä pian 24 vuotta. Ero meinas tulla viime viikolla, mutta pakotin hänet puhumaan kanssani. Selvitettiin asiat oikein kunnolla puhumalla ei onneksi tarvittu nyrkkejä avuksi. Nyt ollaan kuin vasta rakastuneita ja seksiä harrastetaan lähes joka yö entisen kerran vuodessa tilalla. Tuntuu kyllä siltä että on aikakin olla jo onnellinen.

 

\

MINÄ EN OLE TUNTENUT KOSKAAN MITÄÄN KIPINÄÄ LASTEN ISÄN SUHTEEN JA AINOA KENEN KANSSA OLEN "SEURUSTELLUT" MIEHIÄ OLEN KYLLÄ TAPAILLUT ENNEN LASTEN ISÄÄ, MUTTA MITÄÄN KIPINÄÄ EI OLE KOSKAAN OLLUT.

Herran jestas, ei koskaan mitään kipinää, miten te ootte ne lapset onnistuneet saamaan aikaan???

 

Ollaan oltu yhdessä 20v, kihloissa 19v, naimisissa 15v. Lapsia on viisi 14v,11v,9v,6v ja 2kk.
Sellaista tasapaksua tämä elo ollut.Itse olen ollut kotiäitinä heti ekan lapsen syntymästä lähtien eli 14v. Mies yksityisyrittäjä ja työpäivät pitkiä. Olenkin aina sanonut että ei ole ehtinyt kyllästymään tuohon mieheen kun sitä näkee niin harvoin. Välillä olo tuntuu kuin olisi yksinhuoltaja, huolehdit kodista 100% ja kuskaat lapsia harrastuksiin, omaa aikaa ei ole. Mutta itse olen tämän osan valinnut. Meillä on aivan ihanat lapset joista saa arkeen sitä voimaa jota tarvitsee. Välillä ottaa pattiin aivan sairaasti ja tuntuu että pää räjähtää mutta aina on selvitty ja selvitään vastakin. On tullut eteen tilanteita joissa on joutunut pohtimaan elämän tarkoitusta ihan pahimman kautta. Mies oli kolarissa ja oli 4 kk sairaslomalla sitten tuli keskenmeno ja läheisen kuolema. Mutta kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Ja positiivisella elämänasenteella jaksaa uskomattoman hyvin. Hymyile huomenna voi olla huonommin on mottoni. Ja toinen: onnea ei ole että saat sen mitä haluat vaan että haluat sen mitä sinulla on. :wave: :wave: :wave:

 

Yhdessä 21 vuotta (nyt ollaan molemmat 39), naimisissa 15. En vaihtaisi miestäni pois (ja luulen, ettei hänkään minua), vaikka tylsän turruttavaa arkipäivää eletään. Ollaan varmaan kasvettu niin yhteen. Se, mikä pelottaa on juuri tuo, kun elämä on tavallaan niin valmis: on lapset, koti, työt, kaikki se, mitä silloin nuorena toivoi ja yhdessä teki. Mitäs nyt??

 

Me ollaan oltu kohta marraskuun lopussa 15v yhdessä. Kihloissa 11v. Alettiin seurustelemaan kun olin 16v ja mies 17v. Yksi IHANA poika 8v. Varsinaista alamäkeä on ollut koko ajan, mutta kyllä sitä nyt kovasti ylöspäin mennään. Mieheni on niin kovin erillainen luonteeltansa. Arvot ihan erillaiset, mutta kyll' tässä 15v on jaksettu. Vaikka lapsemme syntymä, oli tosi kova paikka. En ole koskaan asunut yksin tai kenenkään muun kanssa. Syrjähyppyjä ei ole kummallakaan ollut koskaan. Vaikka kriisiaikoina on välillä tuntunut siltä, että kaipaisi välillä toisen kainaloa.

 

\

Yhdessä 21 vuotta (nyt ollaan molemmat 39), naimisissa 15. En vaihtaisi miestäni pois (ja luulen, ettei hänkään minua), vaikka tylsän turruttavaa arkipäivää eletään. Ollaan varmaan kasvettu niin yhteen. Se, mikä pelottaa on juuri tuo, kun elämä on tavallaan niin valmis: on lapset, koti, työt, kaikki se, mitä silloin nuorena toivoi ja yhdessä teki. Mitäs nyt??

No nyt on aika panostaa parisuhteeseen, kun lapset on isompia. Itse odotan, että lainat saadaan maksettua ja sitten olisi ihana hankkia kesämökki, käydä useammin reissussa, siis lähinnä Lapissa. Laittaa kotia; sisustus on mun intohimo, tai pihaa. Ja kuntoillakin pitäisi enemmän kun lastenhoidolta tätä aikaa alkaa nyt viimein jäämään. Kolahtaako mikään näistä sulle...?

 

Me ollaan oltu yhdessä 20v. Mä olin 20 ja mies 21 kun tavattiin lavatansseissa. Naimisissa 15v, lapsia viisi joista nuorin vasta 3 kk.
Mies tekee pitkiä päiviä töissä joten olenkin vitsaillut että ei me oikeesti olla noin pitkään oltu yhdessä, ehkäpä siinäkin syy miksi vielä kestetään toisiamme. Ei ole ehtinyt kyllästymään kun niin harvoin näkee. Ja sitäpaitsi mies on kuin auto, mitä paremmin sitä pitää sen harvemmin sitä tarvitsee vaihtaa.

 

Yhdessä ollaan oltu 18 vuotta, naimisissa 11. Lapsia on siunaantunut kolme kappaletta, nuorin 7kk. En vaihtaisi.

 

täälä yhdessä oltu 13vuotta ja lapsia 3.
Miksei se elämä välillä tunnu puulta ja se alun ihana himo kadonnut, utta tilalle tullut tuttuus, turvallisuus ja ehkäpä se arkisuus.

Siihen, että löytäisi sitä alun hehkua uudelleen,niin pitäisi kummankin satsata... kahdenkeskisiä reissuja tai vaikkapa lapset vaan mummolaan, takkaan tuli ja kahdenkeskistä aikaa... ehkäpä sieltä taas löytyisi se himon jyvänenkin

Itsellä 2 isompaa lasta ja pieni vauva,joten arjen aherrukset vie voiton romantiikasta,mutta jos sille vaan löytyisi sitä aikaa,niin arkikin kyllä luistaisi paremmin

Ja joskus kun ukko-kulta oikein tympii ja ajattelee, ettei sitä oliskaan ja pitäisi aloittaa jonkun vieraan kanssa alusta,niin kyllä paniikinpoikanen iskisi.... :ashamed:

Ja kyllähän se sama arki tulee vastaan uudessakin suhteessa eli hyvät naiset vaalikaamme näitä suhteitamme ja miehiämme.... :heart: