Onko muita vanhempia joiden lapsi käy eskarin kertaalleen tai vanhempia joiden lapsilla lykätty kouluun lähtöä?

Meillä esikoinen tuplasi eskarin. Ja kannatan ehdottomasti ja lämpimästi jos sitä ehdotetaan. Meillä poika oli loppuvuodesta syntynyt ja esikoinen, eli potentiaalinen tuplaaja ryhmä.

Meillä homma meni niin, että piti käydä psykologin kautta jotta sai luvan tuplata. Poika sai luvan vain siksi, että psykologin luona kiinnosti leikit enemmän kuin tehtävät. Muuten oli koulukypsä.

Juuri kyselin tuolta seitsemäsluokkalaiselta, onko tuplaamisesta ollut haittaa. Kuulemma ei muuta, kuin että ei enää jaksa kertoa ihmisille miksi tuplasi... :D Liian tunnollisesti kertoo aina uusille tuttavuuksille, että on tuplannut.

Poika tuossa kertoo juuri, että on päässyt helpommalla opiskelussa ja sosiaaliset taidotkin ovat paremmat kuin muiden luokkalaisten, joten kaverisuhteetkin on helpompi hallita. On ollut kaiken kaikkiaan tyytyväinen tuplaamiseen. Saa moponkin ekana.. :cool:

Mitää negaa ei ole tullut eteen vaikka sitä alkuun pelkäsikin. Kiusaamista on jonkin verran poika joutunut kokemaan, mutta ei tuplaamisen vuoksi koskaan. Enemmän tuo proffan luonne on ongelmia aiheuttanut.:)


Eli ole onnellinen lapsesi puolesta jos saa tuplata. Meillä koko perhe on suhtautunut asiaan aina positiivisesti ja kannustavasti. Kakkonenkin kysyi aikoinaan, miksi hän ei saa tuplata. Nyt sitä miettii, saisikohan tuo nelonenkin tuplata eskarin, kun on joulukuun lapsi. Mutta siinä suhteessa luotan siihen mitä opettaja sanoo. Kyllä noilla ammattilaisilla on silmää ja tietävät mikä hetki on oikea siirtyä koulun puolelle.
 

Yhteistyössä