Onko paikalla äitejä joilla ei enää pieniä lapsia, vähän isompia?

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

 

Meillä nuorin on nyt 6v. eli ei enää pikkulapsia perheessä.
- En kaipaa yhtään pikkulapsiaikaa, mielestäni se oli melko rasittavaa...
- Kaikki on paremmin : ihan parasta on se, että vihdoinkin on riittävästi aikaa myös itselle
- Eivät ole sen rakkaampia kuin ennenkään, ts. se olisi mahdotonta rakastaa vieläkin enemmän

 

Ei meillä varsinaisesti isojakaan, toi ainokainen on kohta 5v. Vastaan silti.

Toisinaan kaipaan vauva-aikaa, se oli meillä aika helppoa. Vauva söi usein, mutta nukkui myös hyvin ja löysi vuorokausirytminkin suht aikaisin. Ei valvottanut öitä ja vauvan kanssa oli helppo liikkua missä vaan. Kaikenlisäksi vaunuilla pääsi bussissa ilmaiseksi. Myös taaperoaika oli kivaa, silloin vielä äiti sai päättää tahdin.

Nyt tuo 5v. osaa jo paljon itse ja viihtyy myös itsekseen. Toisinaan taas kaiken aikaa kuuluu: "äiti kato".

On rakkaampi kaiken aikaa

 

vastaan, vaikka minulla on yhä pikkulapsiaikaa. Oli aika, jolloin nuorin oli 4v. ja todettiin miehen kanssa, että liian helpolla jo päästään. Vauvakuume tuli ja vei synnytyslaitokselle . Nyt sitä viimeisen pikkulapsiaikaa eletään. Jos jotain siitä. kun nuorin oli 4v ja vanhin 10v, niin aika kivaa aikaa sekin oli. Vain pieni vahdittava puuttui jaloista/sylistä .

 

Meillä lapset 12, 8 ja 7.

Kaipaan todellakin sitä aikaa, kun nuo oli pikkuisia. Kotiäitivuodet oli mielestäni elämäni parasta aikaa =) Kaipaan perhekerhoja, joissa kaikkien kanssa käytiin, puistoilua ja sitä leppoisaa elämänrytmiä. Mielestäni elämä muuttui tosi paljon, kun palasin töihin.

Nyt on tietysti enempi joskus omaa aikaa. Kaipaan silti iltatähteä, mutta sitä en nähtävästi tule saamaan - mies ei halua :'(

Lapset on tietysti yhtä rakkaita kuin koko ajan on olleet, mutta yhteys ei ole ihan samanlainen kuin silloin kun ne oli pieniä, enää ei tiedä automaattisesti, mistä lapsi pitää ja mitä sillä on mielessä ...

 

Meillä jo tosi isot teinit. Minä elän parasta aikaa. Joka hetki on ollut parasta. Vauva-aika oli ihanaa, kun meillä oli niin helpot lapset, ei koliikkia. Puistoaika oli kivaa, muttei niin kivaa, kun vauva-aika. Tarha-aika oli raskasta, kävin töissä ja rahtasin kävellen ja pyörällä lapsia tarhaan ja sitten iltapäiväkerhoon. Oma auto olisi ollut pelastus silloin, olin väsynyt. Kun lapset oppi itsenäisemmiksi olotilat helpottui ja vietimme ihanaa perheidylliä. Nyt ne on teinejä, mutta tykkää meistä vanhemmista ja on välillä meidän kanssa kotonakin. Ja harrastamassa on kiva olla mukana edelleen.

 

Meillä jo tosi isot teinit. Minä elän parasta aikaa. Joka hetki on ollut parasta. Vauva-aika oli ihanaa, kun meillä oli niin helpot lapset, ei koliikkia. Puistoaika oli kivaa, muttei niin kivaa, kun vauva-aika. Tarha-aika oli raskasta, kävin töissä ja rahtasin kävellen ja pyörällä lapsia tarhaan ja sitten iltapäiväkerhoon. Oma auto olisi ollut pelastus silloin, olin väsynyt. Kun lapset oppi itsenäisemmiksi olotilat helpottui ja vietimme ihanaa perheidylliä. Nyt ne on teinejä, mutta tykkää meistä vanhemmista ja on välillä meidän kanssa kotonakin. Ja harrastamassa on kiva olla mukana edelleen.

:heart:

 

Mua itseäni välillä ihan kauhistuttaa ajatus, että nuo kasvavat. Mitä sitten?- on päällimmäinen kysymys ja tunne.

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

No, en todellakaan kaipaa! Ihanaa kun kaikki lapset ovat jo koulussa!

Tuo että päiväkoti ranppaaminen on taakse jäänyttä... ja pääsee muutenkin helpommalla fyysisesti

Kyllä, tottakai lapset ovat rakkaampia nyt, ja ovat varmasti vielä rakkaampia taas viiden vuoden päästä ja varsinkin sitten kun ne muuttavat pois kotoa

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

En kaipaa pikkulapsiaikaa, molemmat isommat olivat niin allergisia ja esikoinen asusteli paljon sairaalassa, joten mulla on kamala kuva pikkulapsiajasta....tosin paljoa ollaan lasten kanssa menentetty kun ihan normaalia heillä ei ole ollut.
Lapset ovat olleet minulle aina hyvin rakkaita ja tulevat aina olemaan.

 

huolet olivat pienempiä (varsinkin kun kaikki 3 ovat olleet perusterveitä)kun lapset olivat alle kouluikäisiä, pystyi vahtimaan ja suojelemaan kun olivat siinä siipien alla.
nyt on helpompaa kun pystyvät tekemään asioita myös itse ja auttavat joskus jossain tekemisissä, ei tarvii enää kantaa, nukuttaa, ei vaippoja, syövät itse ja tekevät välipalankin itse, saa välillä olla itsekkin ihan rauhassa vaikka kaikki olis kotonakin.
kyllä kaipaan välillä vauvojani kun ajattelen sydämmellä, ja kun järjellä niin en kaipaa...
rakkaita ovat olleet aina, tohon en osaa vastata...

 

1. kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti? En kaipaa.
2. mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä? Kaikkinainen kommunikointi on helpompaa. Lapsista on myös enemmän apua kuin mitä oli taaperoina. Vähemmän huolta ja murhetta.
3. onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää? Kyllä ovat.

Esikoinen 23 v, kuopus kohta 18 v.

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

Lapset ovat aina rakkaita, aikuisenakin. Kuopus pian 15vee ja rakas hänkin edelleen.
Pienilapsiaikakin oli ihanaa, silloin vielä jaksoi useamman kanssa. Kuopuksen sain 4-kymppisenä ja hyvin jaksoi hänenkin kanssaan. Tuntui erityiseltä kun tiesi viimeiseksi ja muut jo isoja eli kaikki irti.
Nyt on sitten pieniä edelleen kun jo lapsenlapsia. Nyt tuntuu jo rankalta kun kaksi yhtä aikaa yökylässä. Teen kaiken valmiiksi mutta silti hommaa piisaa. Kilttejä ovat mutta se enrgisyys aamusta saakka tuppaa hengästyttämään

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti? En oikeastaan kaipaa, kuten en muutakaan mennyttä.
- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä? Lapset ovat minusta aina tähän asti olleet juuri siinä parhaassa iässä.

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää? En osaa tuollalailla ajatella

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

Lapset ovat aina rakkaita, aikuisenakin. Kuopus pian 15vee ja rakas hänkin edelleen.
Pienilapsiaikakin oli ihanaa, silloin vielä jaksoi useamman kanssa. Kuopuksen sain 4-kymppisenä ja hyvin jaksoi hänenkin kanssaan. Tuntui erityiseltä kun tiesi viimeiseksi ja muut jo isoja eli kaikki irti.
Nyt on sitten pieniä edelleen kun jo lapsenlapsia. Nyt tuntuu jo rankalta kun kaksi yhtä aikaa yökylässä. Teen kaiken valmiiksi mutta silti hommaa piisaa. Kilttejä ovat mutta se enrgisyys aamusta saakka tuppaa hengästyttämään

Ps. Raskausaikoja erityisesti kaipaan, olin elämäni kunnossa aina. Vasta näin unta kun synnytin vauvan

 

Meilla on kanssa jo vanhoja lapsia. Vanhin on ensi kuussa 18 v, vanhin poika on 16 v ja tuplat 10 v. En kaipaa pikkuvauva-aikaa, en sitten yhtaan. Kauan kylla viela tuplienkin jalkeen haaveilin siita viidennesta. Mutta minusta tuli liian mukavuudenhaluinen, elama on niin alyttoman helppoa heidan kanssaan nyt ja sita omaa aikaakin alkaa jo olla. Minusta lapsen sen hetkinen ika on ollut se paras. Ovat ihan yhta rakkaita, ellei rakkaampiakin nyt. Tuntuu , etta se rakkauden maara kasvaa samaa tahtia kun lapsikin kasvaa.

 

Vaikka kuinka rakastaa ja tuntuu ettei enempää voisi, niin kun rakastaa vuosia lisää, tuntuu että rakastaakin enemmän vaikka ei uskoisi. Onko sitten kiintymystä vai oikeaa rakkauden tunnetta, sitä en tiedä.

 

meillä nuorimmat kaksospojat on nyt neljä ja odotan sitä aikaa kun he tulevat kouluikään niin pääsee jo paljon helpommalla.

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

mun lapset on kouluiässä jo..
ja en kaipaa yhtään pikkulapsiaikaa..ihana, kun noista tulee itsenäisiä
parempaa on siis nyt se, että lapset kasvaneet, ja eivät ole siis minussa enää niin kiinni..
ihan yhtä rakkaita ovat nyt kuin aiemminkin

 

Mulla siis kaksoset 8v ja kuopus 7v...... Silloin tälllöin tulee sellanen olo et voi kuin ois taas vauvoja talossa, mut on se nyt vaan niin paljon helponpaa..... Yhtä paljon rakastan lapsiani kuin silloin kun he olivat pieniä :heart:

 

Minä kaipaan vauvaa, ikuinen vauvakuumeilija kun olen. Meillä siis kaksi koululaista (10v ja 8v), lisäksi 2v tyttö. Mies sanoo, että harkitaan sitä vauvaa parin vuoden kuluttua, minulla hirvittää ikä, koska olen silloin jo 36v. Katsotaan. Ihan hyvä meidän on tälläkin kokoonpanolla.

 

Olisi pari kysymystä, eli

- kaipaatko lasten pikkulapsiaikaa? Mitä erityisesti?

- mikä nyt on parempaa kuin silloin kun lapset olivat pieniä?

- onko lapset vielä rakkaampia kun silloin kun olivat pieniä, kun nyt niitä on rakastanut monta vuotta lisää?

- Jos jotakin aikaa kaipaan niin sitä kun lapset oli vauvoja,muuten en kaipaa pikkulapsiaikaa,en roskisten dyykkausta,en yövalvomisia en pöydillekiipeämistä en vaipanvaihtoja.

- Nyt saa nukkua yönsä,lapset ovat omatoimisia eikä tarvi joka sekuntti juosta perässä
- Onhan ne rakkaita joka päivä =)
Lapset nyt 10,13,15,17 ja 21.
Nyt yksi rakastettava lisää,kohta 8kk ikäinen pojanpoika =)

 

Esikoinen 7v , mutta kuopus vasta 3,5v.

Mutta, koen että pahin pikkulapsiaika alkaa olla kohta takana, onneksi.
Vauva-aika varsinkin oli tylsää ja raskastakin.

Parempaa on se, että omaakin elämää on jo jonkin verran eikä pelkästään lastenhoitoa ja-huoltoa vaan hommat alkaa sujumaan.

Lapset tulevat rakkaammiksi koko ajan :heart: :heart:
Mulla ei ollut kummankaan pojan kanssa mitään: naps, rakkaus lapseen roihahti samantien! -fiilistä kun syntyivät.

 

Kyllähän sitä pientä haikeutta tuntee noiden isompien suhteen, kun jo melkein aikuisia on. Mutta onhan ne vielä elämässä ilona (tulee kaiketi aina olemaankin). Nyt saa seurata harrastuksiansa ja iloita opiskeupaikoista yms. Ja ihania aikuisten välisiä keskusteja syntyy.
Ja onhan se esim. helpottavaa kun löytävät kaupoista omat vaatteensa.
Mutta välillä tulee pidempiä aikoja, ettei edes nähdä. Ja eikä heitä nyt tule niinkään hellittyä enää. Joten olen tosiaan iloinen, että meillä tuo iltatähtitenava on hoivattavana.

 

Lapset nelosluokkalaisia. Pieniä mutta kuitenkin aika isoja...

Kaipaan pikkulapsi aikaa siinä mielessä että olin äärettömän onnellinen tuolloin ja minusta oli ihana olla kotosalla ja viettää lasten kanssa niin paljon aikaa. Joskus tulee ikävä sitä pientä palleroa fyysisesti, se miltä tuntui sylissä. Mutta nimenomaan ikävä näiden olemassolevien lapsosten kanssa vietettyä aikaa eikä niinkään kaipuuta uudelle vauvalle.

En tiedä onko arki parempaa mutta on ihanaa kun voi harrastaa ja matkustella vapaammin lasten kanssa. Heistä on kasvanut loistavaa seuraa kaikenlaiseen tekemiseen.Arki on monipuolisempaa ja aktiivisempaa.

Musta tuntuu että lapset ovat aina vaan niin rajattoman rakkaita että voiko se tunne edes lisääntyä. Minusta jokainen ikä ja kehitysvaihe on ollut aina se mainioin ja helpoin=)