Onko se kovinkin yleistä ettei pk:ssa vahdita pieniä lapsia ulkona?

  • Viestiketjun aloittaja Suzyanne
  • Ensimmäinen viesti
Meilläpäin päiväkodin pihalla vahditaan kyllä, mutta puistossa käyvistä perhepäivähoitajista en sanokaan enää mitään. Ei ne olleet edes huomanneet lapsen karkaamista vaikka puisto on suht pieni, aidattu, eikä siellä ollut kuin 3 hoitajaa ja kymmenkunta lasta. Minä sitten lapsen palautin...
 
"Pph"
Tässä pph joka vahtii lapsiaan kuin haukka . En edes mene leikkipuistoihin jossa on paljon muuta väkeä, siellä olisi hankalaa pitää silmällä omiaan kun vilinää on enemmän.
Tottakai juttelemme työkavereiden kanssa, sen sallii myös ohjaajamme ja siitä on hänen kanssaan monesti keksuteltu. Vaikka ulkopuolisesta saattaisi joskus näyttää ettei niitä lapsia pidetä silmällä, niin kyllä pidetään. Seisomme niin, että joka lapsi näkyy ja vähän väliä otamme lukua heistä. En ikimaailmassa voisi suhtautua välinpitämättömästi turvallisuusasioihin. Yksi tärkeimmistä asioista työssäni on lapsen turvallisuus. Muu tulee sitten perässä.
 
kyllä taas valitetaan!
Siis miten te IKINÄ uskallatte jättää lastanne YHTÖÄN MIHINKÄÄN hoitoon kun kukaan ei niitä vahdi???? Ei päiväkodissa, ei ryhmiksissä, ei perhepäivähoitajien luona...

kertokaas nyt mulle että missä teidän lapset on hoidossa?? Ja millainen äiti laittaa lapsensa joka aamu hoitoon sellaiseen paikkaan missä lasta ei vahdita- ja turha sanoa että "kyllä mein päikyssä vahditaan..." tässäkin ketjussa on niiiin yleistetty se että MISSÄÄN ei vahdita joten.......
 
"vieras"
Kyllä tämä ilmiö tuntuu olevan aika yleistä. Itse olen tehnyt asiasta valituksen, mutta sama meno se vaan jatkuu. Ja kotiäiti aikoina tuli kauhisteltua pph toimintaa. Joskaan en tiedä onko itselläkään aina silmiä selässä.
 
valivali
[QUOTE="vieras";23895409]Kyllä tämä ilmiö tuntuu olevan aika yleistä. Itse olen tehnyt asiasta valituksen, mutta sama meno se vaan jatkuu. Ja kotiäiti aikoina tuli kauhisteltua pph toimintaa. Joskaan en tiedä onko itselläkään aina silmiä selässä.[/QUOTE]

Ja silti vanhemmat vievät lapsensa hoitoon vaikka kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä että hoitopaikossa ei vahdita lapsia.

Just.
 
"vieras"
Meidän päiväkodissa kyllä hoitajat on aina eri puolilla pihaa eri lapsiporukoiden kanssa. Välillä saattaa pari hoitajaa keskustella, mutta tuntuvat huomaavan kyllä aina jos joku pieni on kiipeämässä johonkin tai tulee riitaa leluista tms. Joten olen kyllä ollut tyytyväinen ja luotan sihen että he vahtivat kunnolla.
 
valivali
[QUOTE="vieras";23895495]Meidän päiväkodissa kyllä hoitajat on aina eri puolilla pihaa eri lapsiporukoiden kanssa. Välillä saattaa pari hoitajaa keskustella, mutta tuntuvat huomaavan kyllä aina jos joku pieni on kiipeämässä johonkin tai tulee riitaa leluista tms. Joten olen kyllä ollut tyytyväinen ja luotan sihen että he vahtivat kunnolla.[/QUOTE]

Ei voi olla mahdollista että juuri SINUN päiväkodissasi vahditaan lapsia kun palstalla vallitsevan yleistyksen mukaan MISSÄÄN ei vahdita.
 
"Vilukissa"
En mä lähtis moista nyt yleistämään... Pääsääntöisesti kuitenkin valvovia silmiä on pk:ssa paikalla ja vallankin pienten ryhmässä valvonta on tiukkaa, ainakin mun oman kokemuksen ja käsitykseni mukaan :). Toki sitten löytyy näitä ylilyöntitapauksia, joiden osalta keltainen lehdistö juhlii muutaman mamma- palsan ohella ;)... tovin. Jos huolettaa valvonnan puute, niin napakasti asia puheeksi ko. paikassa.
 
Satun asumaan sellaisessa paikassa mistä näen poikani päiväkodin pihalle. Joskus saatan ihan tarkoituksella seurata ikkunasta päiväkotihenkilöstön toimintaa ja kyllä täytyy sanoa että tuossa pk:ssa ainakin vahditaan ja huolehditaan lapsista todella hienosti. Enemmän tuolla ongelmia aiheuttavat lapsiaan hakemaan tulevat vanhemmat kuin se ettei pk:n henkilökunta vahtisi lapsia.
 
lto
[QUOTE="vieras";23895495]Meidän päiväkodissa kyllä hoitajat on aina eri puolilla pihaa eri lapsiporukoiden kanssa. Välillä saattaa pari hoitajaa keskustella, mutta tuntuvat huomaavan kyllä aina jos joku pieni on kiipeämässä johonkin tai tulee riitaa leluista tms. [/QUOTE]

Tämä on se tyyli, jolla minäkin haluan työni tehdä ja opastan opiskelijoitakin tarkkuuteen.

Keskusteluahan ei saada kieltää, koska se olisi luonnotonta, mutta tietenkin kaikesta pitää olla perillä ja keskustelut lopettaa kun jotain on tapahtumassa.

Ja kun lapsen taidot tuntee niin kuin hoitaja tuntee ryhmänsä lasten taidot, hän voi hellittää enemmän kuin satunnainen ohikulkija joka näkee tilanteen vain omalta kannaltaan. Lapsen tunteva voi antaa lapsen kokeilla hetken jotain vaarallisen näköistä kiipeilyäkin, koska tietää, että tämä tulee alas, kun alkaa olla taitoihinsa nähden liian korkealla. jne.

Usein on myös niin, että jos lapsen perässä ollaan aivan joka askeleella, hänelle ei kehity omaa kykyä arvioida, mihin hän kykenee ja mihin ei. Sitä taitoa kehitetään päiväkodeissa , missä selviämistaitojen on pakkokin kehittyä.
 

Yhteistyössä